Aika hiljaista

Meillä kävi viime syksynä vierailulla erittäin sosiaalinen ja puhelias ystävä. Tämä ystävä käytti adjektiivia "hiljainen" negatiivisena määritteenä. Jos oli aika hiljaista, oli aika tylsää. Jos paikka oli hiljainen, oli se ikävä. Saimme jonkinlaisen konfliktin aikaiseksi, muustakin, mutta myös siitä, että ystävä kuvitteli meidän olevan hänelle loukkaantuneita, koska olimme niin hiljaisia. Selitin, että meille normaalitilanne on tällainen: istumme iltaa kotona, kumpikin omassa kohdassaan, luemme kirjoja tai teemme jotain netissä, ja aina välillä vaihdamme sanan tai pari. Sitten illalla nukkumaanmenon aikaan juttelemme hieman enemmän päivän tapahtumista. Tämä on meille mukavaa ja luonnollista.

Sosiaalisen ystäväni kanssa toki juttelen, en pidä mitään mykkäkoulua. Mutta juttelusuoneni ehtyy väkisinkin jonkin verran parin kolmen päivän jälkeen. Normaalielämässä hän ei tätä huomaa, koska tapaamme baari-illan tai muun merkeissä harvakseltaan. Sellaisten iltojen jälkeen minä yleensä poden ns. sosiaalista väsymystä (en tiedä parempaa termiä, mutta kyse on siis siitä, että jos olen ollut erityisen puheliaassa tai osallistumista vaativassa seurassa, pitää minun ladata akkuja itsekseni pari päivää sen jälkeen). Jos en pääse potemaan, muutun varmaan koko ajan hiljalleen hiljaisemmaksi ja varmasti tylsemmäksi.

Iso osa ystävistämme vaikuttaa olevan tämän hiljaisuuden suhteen ainakin osaksi kaltaisiamme. On ystäviä, joiden kanssa on luonnollista viettää aikaa sitenkin, että välillä voi mennä nököttämään yksikseen nurkkaan lukemaan kirjaa. Kukaan ei pahemmin kummeksu, ainakaan ääneen.

Jaa, mistä tämä tuli mieleen? Menetin ääneni, eli nyt minä vain pihisen. Aika hiljaista. Huomenna staatsexamenin sijasta lääkärille.