Allora, allora

Toskanassa on kaunista ja lämmintä. Ei kuitenkaan liian kuuma, vaan sellaiset sopivat 22-25 astetta. Hotellissa haisee wunderbaumilta tai wc-ankalta, en ole vielä päättänyt kummalta. Muuten ihan ok paikka, paitsi että ei lainkaan äänieristystä; kaikki viereisten huoneiden tapahtumat kuulostavat siltä, kun ne olisivat oman sängyn vieressä. Illalla nukkumaanmennessä kuunneltiin, kuinka saksalainen täti selosti puhelimessa kaikki tähän asti näkemänsä nähtävyydet.

Matka oli rankka, eikä mennyt ihan niin kuin piti. Jouduin reissaamaan Brysselin ja Pariisin kautta sen sijaan, että olisin suunnannut suoraan kaakkoon. Seurana bussissa oli normaali valikoima kurdeja ja afrikkalaisia, sekä lisäksi anorektinen heroin chic -tyylinen italialainen poikapari (sanoivat minulle well hello there kun astuin bussiin ja näyttivät hämmästyneeltä, kun vastasin - näytänköhän nyt sitten taas feminiiniseltä pojalta?). En pahemmin jutellut kenenkään kanssa, vaan luin huonon kirjan (Peter Straubia. Takakannessa luki "the thinking man's Stephen King", mikä muuten lukee monen muunkin kirjailijan kirjojen takakannessa. Kauheaa roskaa.) ja katselin maisemia. Meni tuntikausia ennen kuin pääsimme edes Antwerpeniin, koska jokaisen kaupungin liepeillä oli niin kirottu ruuhka. Antwerpenissä kuski ilmoitti, että bussi kapot, odotetaan korvaavaa. Sitten odoteltiin puolisen tuntia, kunnes kuski ilmoitti, että jatketaan sittenkin samalla bussilla Brysseliin, sillä korvaava bussi juuttui pahasti ruuhkaan.

Brysselissä vaihtui sitten bussi ja kuskit. Uudet kuskit eivät oikein osanneet hommaansa. Olimme Pariisissa pahasti myöhässä ja vielä pahemmaksi tilanne muuttui, koska kuskeilla ei ollut aavistustakaan bussiaseman sijainnista. Harhailimme sitten jossain pohjoisten banlieuden liepeillä ja kuski kävi aina välillä kysymässä epämääräisiltä kadullaseisoskelijoilta tietä.

Pariisista jatkettiin Lyonia kohti, kunnes käännyttiin aamuyöstä kohti Geneveä ja käytiin San Julian en Genevessä ottamassa yksi matkustaja kyytiin. Aamukahvitauko pidettiin Passyn lähellä Mont Blancin vieressä, joten pääsin taas näkemään isoimmat Alpit. Mont Blanc -tunneli on taas avattu rekkaliikenteelle, mikä tarkoittaa sitä, että vuoristotiet ja -tunnelit ovat rekkaa täynnään. Viimeksi kun kävin Chamonixissa, oli rekkaliikenne vielä pannassa, ja kuulemma laakson ilma oli puhtaampaa kuin vuosiin. Nyt liikennettä oli ahdistavan paljon. Saa nähdä, huomaako eron, kun elokuussa menemme sinne pariksi viikoksi vaeltelemaan. Bossonin jäätikkö näytti isommalta kuin ennen, mutta todennäköisesti se johtuu vain siitä etten ennen ole nähnyt sitä alkukesästä. Lunta näkyi ylhäällä vielä paljon.

Italian puolelle matkustettiin sen surullisenkuuluisan Mont Blanc -tunnelin kautta. Minä en erityisemmin tykkää tunneleista, varsinkaan sellaisista, joissa on jo kuollut kasa väkeä, mutta en nyt oikein siinä väsytilassa jaksanut jännittääkään. Huomasin kuitenkin, että tunnelin suuaukolla oli monumentti tunnelipalossa menehtyneille, mikä oli mielestäni vähän outoa - sama kuin lentokentällä check-inin vieressä olisi muistomerkki lento-onnettomuuksissa kuolleille, tai jotain. No, tunnelin turvajärjestelyt näyttivät kuitenkin vakuuttavilta, ja ajelimme läpi hyvässä järjestyksessä. Kesti 10-15 minuuttia.

Heti Courmayeurin eli Italian puolella jouduimme ensimmäiseen varsinaiseen passitarkastukseen, joka sitten kestikin kolmisen tuntia. Tässä kohtaa olimme kolme tai neljä tuntia aikataulusta jäljessä, joten tiesin, että missaan jatkoyhteyden Milanosta. Tekstasin H:lle, että tarvitsen tiedot Torinosta lähtevistä junista, ja sain aikataulutietoja takaisin. Näppärää. Pääsimme lopulta kiiltävänappisten ja koreaunivormuisten italialaisten rajavartijoiden kynsistä ja huristelimme alas kohti Aostan laaksoa ja Torinoa. Tiet olivat välillä hurjia, korkeita vuoristoreittejä, joiden kummallakin puolella oli sata metriä tyhjää pudotusta. Bussikuski ei tuntunut kovasti piittaavan nopeusrajoituksista, ja oltiinhan tosiaan aikataulusta myöhässä.

Torinoon saavuttuani olin jo niin väsynyt, että oli oikeasti vaikea pitää silmiä auki. Lisäksi jossain jyskytti kahvittomuuspäänsärky. Pureskelin buranan (ei ollut vettä) ja lähdin kyselemään, missä rautatieasema mahtaisi sijaita. Kysyin kahvilassa nuorelta myyjältä, koska ajattelin, että nuoriso ehkä puhuu englantia tai ranskaa, mutta eikä mitä.. Kaivoin sitten jostain muistilokerosta palasia italiaa, tyyliin "Stazioni centrale.. treni.. ferro.. öö .. ferroviare" ja huidoin kovasti, jolloin pojan ilme kirkastui, ja hän selitti pari minuuttia nopeaa italiaa huitoen vielä enemmän. Valitettavasti vain en ymmärtänyt siitä mitään. Peräännyin hyvässä järjestyksessä hokien "grazie, grazie" ja päätin kokeilla lähistön bussipysäkkiä. Bussi numero 9 pysähtyi, kuski sanoi si, kun kyselin stazioni treniä, mutta sitten tyssäsi, kun yritin maksaa. Tyrkytin rahaa, ja kuski sanoi jotain tabac jotain. Vähän aikaa jo ajattelin, että se haluaa minun maksavan tupakalla, mutta sitten muistin, että italiassa liput ostetaan etukäteen tupakkikaupasta tai lehtikioskista. Levittelin käsiäni ja otin tyhmä turisti -ilmeen ja menin peremmälle bussiin. Kuski tuhahti, mutta lähti ajamaan.

Hyppäsin ulos asemannäköisen kohdalla, löysin lipputiskin, ostin lipun Pisaan ja kävelin kahvilaan. Kulautin tuplaespresson tiskillä ja etsin oikean junan. Maisemat matkalla olivat taas upeat, kun mentiin Välimeren rantaa pitkin Genovasta eteenpäin. Pisassa H oli asemalla vastassa.

Nyt sitten ollaan Pisassa ja ihmetellään. Kaupunki on keskikokoinen, ei vielä ihan täynnä turisteja, mutta kyllä niitä silti riittää. Olen unohtanut paljon Italiasta, mm. sen hankalan tavan, jolla ostetaan kahvilassa kahvia. Käydään ensin maksamassa ja saadaan siitä kuitti, joka sitten annetaan toiselle tyypille, joka repäisee kuitin ja tekee kahvin. Sillä tavalla ostettu kahvi pitää kulauttaa tiskin ääressä, sillä hintaan ei sisälly pöydässä istumista. H:lla on vielä tänään luentoja, joten palloilen itsekseni ympäriinsä. Lähipäivinä on tarkoitus käydä rannalla heittämässä talviturkki (kai se lasketaan, vaikka se heitettäisiin Välimereen?), käväistä Sienassa ja ehkä Luccassa, ja hengata. Tiistaina lähdetään junalla Napoliin.