(Kirjoitettu 14.6. klo 22)
Tänään heräsimme kukonlaulun aikaan ja lähdimme junalla Ercolano Scavin asemalle, eri vanhan Herculaneumin tienoolle. Sieltä pääsimme minibussiin, joka ajoi meidät noin kilometrin korkeudelle Vesuviuksen rinteelle. Siitä kävelimme ylämäkeä kraaterille asti. Tie oli hyväkuntoinen, mutta irtonainen laavakivi teki kipuamisen rankaksi. Väkeä oli kuin pipoa, myös iso ryhmä suomalaisia.
Itse kraateri oli iso ja uinuva, paitsi että muutamasta kohdasta sentään nousi savu. Jotain rikinkatkuakin olin haistavinani. Näkymä Napolinlahdelle oli upea. Aina välillä tuli mieleen, että jalkojen alla on Euroopan vaarallisin tulivuori, joka vaikuttaa uinuvalta, mutta oikeasti vain vaanii.
Palasimme parin kolmen tunnin päästä Ercolanoon ja jatkoimme sieltä Circumvesuviana-junalla Pompeijiin. Jaksoimme tutkia esiinkaivettua arkeologista ihmettä kolmisen tuntia. Olin luullut, että kyseessä on pieni määrä esiinkaivettuja pylväitä tms., mutta sen sijaan siellä olikin asuinkaupunkini keskustaa suurempi antiikkinen asutus kylpylöineen, bordelleineen ja kauppoineen. Näyttävimmät freskot ja patsaat on viety Napolin kaupunginmuseoon, mutta kyllä paikalla oli silti aika huimaa nähtävää. Vain ihmetytti, miten vapaasti me saimme muinaiskaupungissa kulkea. Vartijoita oli hyvin harvassa, ja väki sai parveilla 2500 vuotta vanhoissa temppeleissä ja käpälöidä niiden aarteita.
Kulkukoirat ja -kissat ahdistavat yhä. Samoin erään hostellimme lähellä olevan eläinkaupan eläinparat, jotka parkuvat pienissä häkeissä. Kun kävin katselemassa lähempää, kaikki, sekä kissanpennut että koiranpennut, tuntuivat anelevan minulta kotiinkuljetusta. Samoin kulkukoirat tulevat luokse ja laskevat pään polvelle, ihan kesyinä. Joku koti on ne kaikki hylännyt. Tekisi mieli viedä jokainen mukana kotiin.
Illalla olimme liian väsyjä lähtemään minnekään. Katsomme jalkapalloa televisiosta ja syömme hotellihuoneeseen tilattua pizzaa. Napolissa pizza tosiaan on maailman parasta.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti