Sosiaalinen väsymys

Eilen kävin wanhalla työpaikalla ja tuli työikävä. Sitten vielä illalla tyttöjen kanssa syömässä. Alkoi sosiaalinen väsymys iskeä, en jaksanut keskustella kovinkaan henkeviä ja selitin asioita epätarkasti. Huomasin, että minut varmaan käsitettiin väärin, mutta olin niin väsy, etten jaksanut käydä selventämään. Alkaa olla yksinolon tarvetta. Normaalielämässähän minä tapaan ihmisiä ehkä parina iltana viikossa ja muut illat nysväilen tyytyväisenä kotosalla - nyt pitää tunkea kaikki tapaamiset kahteen viikkoon, eli joka ilta ja päivä on sosiaalista ohjelmaa. En toki valita, ihanaa, että ihmiset ehtivät tulla tapaamaan, mutta taidan nyt vierailun loppupuolella olla vähän kehnompaa seuraa kuin pari viikkoa sitten. No, sunnuntaina pääsee matkailemaan keskenään ja sitten voinen nyhjätä kotona seuraavat päivät. Ja kohta on taas ikävä kaikkia niitä ihmisiä, joita ei pitkään aikaan näe.

Helsinki on kiva kesällä. Espalla soi jazz ja ihmiset ovat iloisia. Tosin lisäksi jotkut ihmiset ovat aivan överikännissä. Siihen ei meinaa tottua muualla asumisen jälkeen. Ei millään. Yhtäkkiä keskustassa yöllä parveilevat humalikot hirvittävät. Vuosi sitten en vielä kiinnittänyt niihin mitään huomiota.