Toipumista

Joo, oli se aika rankka reissu. Paluumatkakin. Lähdin liikenteeseen viiden jälkeen aamulla sunnuntaina, kun piti ehtiä yhteysbussiin. Laiva lähti Hangosta ajallaan, mutta yhteysbussi oli niin aikaisin perillä, että satamaodottelua oli pari tuntia. Olin jo tuossa kohtaa rättipuhki, koska en saanut nukahdettua ollenkaan edeltävänä yönä.

Laiva oli ruotsinlaivoja laivamaisempi ja uudempi Superfast IX. Henkilökunta tuntui puhuvan vain viroa ja joskus englantia. Laivan kyltit taas olivat englanniksi tai kreikaksi. Henkilökunta ei ollut kovin tilanteen tasalla, kysyin yhteysbusseja Rostockin satamasta asemalle ja vastaus oli infossa, että "I don't know. Maybe there is bus". Ruoka oli kallista ja pahaa. Onneksi keli oli paras mahdollinen, joten istuin takakannella lukemassa kirjaa koko päivän. Itämeri oli aivan tyyni, ja aurinko paistoi. Suurimman osan ajasta näkyi vain aavaa ulappaa, mutta Gotlannin pääsin näkemään, kuten myös myöhemmin majakan todennäköisesti Bornholmissa. Seurasin reittiä tarkkailemalla, mitä kaikkia verkkoja kännykkä näkee. Bornholmin kieppeillä känny löysi pari ruotsalaista, pari tanskalaista ja yhden puolalaisen verkon.

Laivalla ei ollut tekemistä. Nettikoneet olivat rikki ja ravintolat yms. auki vain pieniä pätkiä kerrallaan. Päivällä tekemisenpuute ei haitannut yhtään, mutta yöllä ei enää viitsinyt istua kannella, joten koetin torkahdella keulabaarin sohvalla. Muutamat nukkuivat samassa baarissa makuupusseissaan, tyynyt päiden alla. Henkilökuntaa ei näyttänyt haittaavan. Kiroilin, kun ei tullut otettua läppäriä laivalle - siellä oli näemmä jonkinlainen langaton verkkoyhteys käytössä.

Aamulla väsytti niin maan pirusti. Menin taas kannelle. Siellä ryhmä saksalaisia otti ryhmäkuvia. Asettuivat riveihin, ottivat valokuvahymyn ja sanoivat "Cheese!" kunnes joku heistä huusi, että ei, sanotaan se suomeksi. Asettuivat taas riveihin, ottivat uuden valokuvahymyn ja kajauttivat "Kikkeliii!"

Välikohtauksesta piristyneenä kaivoin omankin kamerani repusta ja kuvasin lähestyvää Rostockin satamaa, joka on muuten rumin näkemäni satama.

Satamasta meni kuin menikin bussi rautatieasemalle. Sinne saavuttuani kulautin ison kupin ihanaa kahvia, ostin lipun Hannoveriin ja menin ihmettelemään DB:n vetureita. Itäisessä Saksassa näkee vielä vanhojakin sähkövetureita, vaikka tällä kertaa en onnistunut näkemään yhtään tosi vanhaa. Minulla oli pari tuntia odottelua, joten menin vielä leikkimään lippuautomaatilla, ja huomasin, että olisin voinut ostaa lipun suoraan Delftiin asti ja se olisi ollut halvempaakin. En voinut kuitenkaan enää peruuttaa lippua, koska se oli samaiselle päivälle.

Rostockista Hannoveriin sujui ok, mitä nyt jouduin laittamaan kännykän herättelemään, kun pelkäsin, että nukahdan ja herään Karlsruhessa. Hannoverista Deventeriin taas oli yhtä tuskaa, sillä junassa oli ilmastointi rikki, ulkolämpötila yli 30 astetta ja sisälämpötila varmaan yli 40. Junan henkilökunta jakeli ilmaisia vesipulloja, jotta matkustajat saataisiin pysymään hengissä. Käänsin kuulutuksia ranskalaisille reilaajille ja koetin neuvoa heille reittiä Soestiin Amersfoortin kautta. Toivottavasti pääsivät perille.

Deventerissä juoksin lippuautomaatille ja takaisin ja ehdin juuri ja juuri Rotterdamin junaan, ja siellä taas vaihdoin lähijunaan, joka toi minut kotiasemalle. H oli vastassa ja kotona odotti suihku, ruoka ja oma sänky. Nyt sitten asioiden hoitoa ja toipumista ruhtinaalliset 3 päivää, perjantaina edessä seuraava reissu.