Ilfoittelua

Vietimme illan fotokerhomme Klikin pimiössä ilfochromeja tekemässä. Ilfochromethan ovat niitä hienoja, upeita ja kauniita paperivärivedoksia, joita tehdään diakuvista. Katoavaa kansanperinnettä, siis, nykyään kun kuva ei ole dia vaan jpg, ja lopputuote ei ole vedos vaan printti. Ymmärrettävää sinänsä, sillä photoshoppailu ja printtailu on helppoa, ja jos ei halpaa, niin ainakin kohtuuhintaista. (Vaikka täytyy sanoa, että printtimustekasetit ja kunnon fotoprinttipaperi ovat kyllä nekin kamalan kalliita.) Ilfoilu taas on kovin vaivalloista ja kauhean kallista. Yhden kuvan hinnaksi tullee osapuilleen kolme euroa, joten rötväily tuntuu äkkiä kukkarossa. Mutta jälki on kyllä omaa luokkaansa.

Jos yksityiskohtia ja opetusta ilfoilusta haluaa, voi lukea netistä puolisoni joskus vuonna kivi ja kirves kirjoittaman oppaan. H joutui sen tässä itsekin lukemaan; selvästi edellisestä kerrasta on aikaa. Jouduimme nimittäin odottelemaan vuoden ennen kuin tarvitsemamme kemikaalit saapuivat Rotterdamin pro-fotokauppaan.

Tarvitaan kemikaaleja, papereita, suurennuskoje + oheisvempeleet, iso kuvapurkki, pyykkipoikia ja hiustenkuivain. Meininki muistuttaa suuresti mustavalkojen pimiövedostusta, paitsi että punavalon asemasta suurennuskojetta käyttäessä onkin pilkkopimeää. Ymmärrettävistä syistä. Värikuviin tarkoitettu fotopaperi kun tykkäisi kyttyrää punalampustakin.



H suurennuskojeella, etualalla näkyy kuvapurkki ja sen kansiosa.

Kuva siis vedostetaan paperille suunnilleen samalla tavalla kuin mustavalkoiluissa. Lisähankaluutena on vain värisuunnittelu. Suurennuskojeen väripään säätöjä näprätään, kunnes päästään haluttuun lopputulokseen. Kokemus auttaa arvailussa.



Kuva tarkennetaan ja aukko valitaan suht samalla tavalla kuin mustavalkoilussakin.



Kun kuva on vedostettu paperille, tungetaan paperi pilkkopimeydessä kuvapurkkiin. Meidän purkkiin saa tungettua kaksi paperia kerralla. Voi siis tehdä niin, että purkittaa ensimmäisen kuvan, sulkee kannen kunnolla, vedostaa toisen kuvan ja laittaa sen seuraksi. Kun kuvia on purkissa tarpeellinen määrä, aloitetaan kemikaaleilla leikkiminen. Ensin kaadetaan joukkoon juuri oikeanlämpöistä kehitettä. Kun kehite on kaadettu sisään, kipataan purkki kyljelleen ja rullaillaan sitä tietty määrä minuutteja edestakaisin.



Tämä saa kehitteen levittymään tasaisesti. Purkkia pitää myös käännellä rullailun lisäksi toisin päin aika ajoin, jotta tasaisuus taattaisiin. Kehitysajan jälkeen kaadetaan kehitteet talteen ja äkkiä oikeanlämpöistä vettä purkkiin. Taas rullaillaan. Puolen minuutin rullailun jälkeen vesi kaadetaan pois ja valkaisuliuos purkkiin. Rullaillaan. Valkaisuliuoksen jälkeen vielä kiinnite, rullailu, ja vihdoin on valmista. Kuvat otetaan ulos ja huuhdellaan juoksevan veden alla.

Huuhtelun jälkeen kuvat pitää kuivata. Vasta kuivasta kuvasta näkee, onnistuivatko värit, vai menikö homma uusiksi. Kuivauksessa voi käyttää hiustenkuivaajaa:



tai jos ei ole kiire, fotot voi ripustaa pyykkinarulle.



Kuivauksen jälkeen tarkistetaan värit ja tulos muutenkin. Yleensä ekalla ei onnistu.

Helppo homma, vai mitä? Kahden ja puolen tunnin aikana saimme tehtyä kokonaista neljä eri kuvaa.
Ei ihan yhtä nopeaa kuin mustavalkovedostus, ja muutenkin ehkä turhauttavampaa, koska työn tuloksen näkee vasta, kun foto on kehitetty ja kiinnitetty, eli ihan lopussa. Mustavalkovedoksestahan näkee jotain jo kehitysastiassa, koska punalampun voi pitää päällä, ja kuva kehitetään ja kiinnitetään avoastioissa. Kivaa ilfoilu kuitenkin on, ja tulokset onnistuessaan upeita.