Meillä on koko syksyn asunut leppäkerttu. Se pitää majaa chilintaimissani, ja käyttää ravintonaan kirvoja. Välillä se katoaa pariksi päiväksi, mutta kömpii sitten jostain takaisin. Toisinaan se leikkii kuollutta ja makaa selällään kukkaruukussa tai lattialla, tuntikausiakin, kunnes se taas kiepahtaa jaloilleen ja lähtee liikenteeseen. Kävelemme hyvin varovasti, jotta emme astuisi sen päälle.
H syöttää välillä leppistä kädestä: ottaa pahaa-aavistamattoman kirvan lehdeltä ja tarjoaa sen aina nälkäiselle leppäkertulle. Leppis nousee takajaloilleen ja nappaa aterian sormenpäästä. Leppiksellämme on ruumiinvamma. Se ei taida enää osata lentää, ja yksi kuudesta jalasta näyttää olevan rikki. Viisi muuta jalkaa kuitenkin toimii oikein hyvin, ja otus juoksee ja hyppii sujuvasti.
Tällaista tämä on, kun eläinrakkailla ihmisillä ei ole lemmikkejä. Niitä tehdään vaikka hyönteisistä.
VastaaPoistaLuomua kasvinsuojelua ja leppishoitolaa samassa paketissa! Ekselenttiä.
Aivan mahtava juttu!
VastaaPoistaOmat chilini aina kokevat kuoleman kun eivät kestä napapiirin pimeyttä. Tänä vuonna niihin kylläkin iski joku sisäkukkien ärsyttävä ötökkä ja ne kupsahtivat jo ennen kaamosta. Voi voi, ne kun olivat habaneroja...
Mutta leppäkertut ovat ihan parhaita! Yrittäkää pitää oma kerttunne hengissä, tuo on luomua jos mikään!
VastaaPoistaAuts, habanerotuho. :-( Mä en edes tiedä, mitä nämä ovat - otin siemenet kiinalaisen kaupan chilipaketin sisällöstä. Pimeys on ongelma täälläkin. En tiedä, saanko nuo pidettyä hengissä talven yli. Mutta yrittää täytyy.
VastaaPoistaVooooi, tulipa eläviä kuvia tekstistä :) Leppis... *hih* Eiks sillä kumminkaan vielä oo nimeä?
VastaaPoistaSen nimi on Leppäkettu. :-)