Parhaillaankin stereoissa soiva Richard Thompson totesi joskus: "I plan to peak when I'm 70." Siinäpä oiva tavoite ja asenne.
Itselleni kolmikymppisyys oli (monista, ikään sinänsä liittymättömistä syistä) aikamoisen ahdistavaa aikaa, joka loppupuolellaan kuitenkin alkoi huimasti parantua. Nyt nelikymppisenä on ollut erittäin oivaa!
Minulla ainakin oli selvästi kolmenkympin kriisi, joka alkaa onneksi väistyä, olenhan jo 31,5 vuotta :D. Tunsin itseni vanhaksi, väsyneeksi, jämähtäneeksi ja välillä mietin että mihin se nuoruus katosi ja miksi en tehnyt sitä tai tätä silloin kun olin vielä nuori ja nätti.
Onneksi olen pääsyt tuon ahristuksen ohi ja huomannut kliseisesti että nuoruus on henkinen tila, aikuisena olo on siistiä ja opiskeluaikojenkin jälkeen voi vielä irroitella ja uudistua. Niin ja etten ehkä olekaan vielä ihan rupsahtanut, vaikkei vertailuja kannatakaan tehdä 2-kymppisiin!
Aikuisena sinänsä on kyllä siistiä, en yhtään tahtoisi lapseksi jälleen. Ainoa vaan, että tässä kolmenkympin kieppeillä pitäis ehkä jo alkaa miettiä jotain ajoitusasioita. Ei voi tai ainakaan enää kannata kaikkea lykätä eteenpäin tyyliin "mietin sitä (valmistumista/lasten hankkimista/alanvaihtoa) sit joskus 15 vuoden päästä, jos jaksan".
Ei mulla enää ikäkriisiä ole, joskus 35 ikävuoden paikkeilla ajattelin että nyt olen elämäni puolivälissä ja samoin ajattelen yhä edelleen, en siis ole viimeiseen viiteen vuoteen vanhentunut. Ainoa kriisi on siinä että pitäisi varmaan joskus ennen eläkettä saada saatettua noi opiskelut (onnettomaan) loppuunsa.
VastaaPoistaenää 6kk 8vrk aikaa olla kolkyt ja risat, tosi isot risat, sitten olenkin nuori nelikymppinen...
VastaaPoistaJätkät hei jätkäthei, must tuntuu että meidän blogissa on alkanut joulukalenteri!
Johannes: Ikäkriisiä?
VastaaPoistaHarrrrrrmaa: Miau!
Parhaillaankin stereoissa soiva Richard Thompson totesi joskus: "I plan to peak when I'm 70." Siinäpä oiva tavoite ja asenne.
VastaaPoistaItselleni kolmikymppisyys oli (monista, ikään sinänsä liittymättömistä syistä) aikamoisen ahdistavaa aikaa, joka loppupuolellaan kuitenkin alkoi huimasti parantua. Nyt nelikymppisenä on ollut erittäin oivaa!
Minulla ainakin oli selvästi kolmenkympin kriisi, joka alkaa onneksi väistyä, olenhan jo 31,5 vuotta :D. Tunsin itseni vanhaksi, väsyneeksi, jämähtäneeksi ja välillä mietin että mihin se nuoruus katosi ja miksi en tehnyt sitä tai tätä silloin kun olin vielä nuori ja nätti.
VastaaPoistaOnneksi olen pääsyt tuon ahristuksen ohi ja huomannut kliseisesti että nuoruus on henkinen tila, aikuisena olo on siistiä ja opiskeluaikojenkin jälkeen voi vielä irroitella ja uudistua. Niin ja etten ehkä olekaan vielä ihan rupsahtanut, vaikkei vertailuja kannatakaan tehdä 2-kymppisiin!
Aikuisena sinänsä on kyllä siistiä, en yhtään tahtoisi lapseksi jälleen. Ainoa vaan, että tässä kolmenkympin kieppeillä pitäis ehkä jo alkaa miettiä jotain ajoitusasioita. Ei voi tai ainakaan enää kannata kaikkea lykätä eteenpäin tyyliin "mietin sitä (valmistumista/lasten hankkimista/alanvaihtoa) sit joskus 15 vuoden päästä, jos jaksan".
VastaaPoista
VastaaPoistaEi mulla enää ikäkriisiä ole, joskus 35 ikävuoden paikkeilla ajattelin että nyt olen elämäni puolivälissä ja samoin ajattelen yhä edelleen, en siis ole viimeiseen viiteen vuoteen vanhentunut. Ainoa kriisi on siinä että pitäisi varmaan joskus ennen eläkettä saada saatettua noi opiskelut (onnettomaan) loppuunsa.
Jaa, mä koitan tässä kehittää 40-kriisiä.
VastaaPoista30-kriisi jäi väliin...
VastaaPoistaEikös eräiden pitänyt olla aina 25?
Päätin juhannuksena olla ikäiseni. Tosin en mä edelleenkään käyttäydy iälleni sopivalla arvokkuudella >:-) (uuden tatskan sentään hankin)
VastaaPoista