Joulua jengille!

Täällä on tänään leivottu pipareita ja vaihdeltu paketteja. Kuvia telaketjukameleista, piparilammas  numero 14:sta ja Kiroilevan siilin piparkakkuversiosta seuraa myöhemmin.

Hyvää joulua kaikille tasapuolisesti!

Tää menis

Delft - Haag - Hampuri - Kööpenhamina - Tukholma - Turku - Helsinki

Arvioitu saapumisaika pe aamuna, nähdään Suomessa!

Pakkuu

Yskin, köhin, aivastelin ja niistin eilen koulussa niin kaikuvasti, että luokka vastasi "GO HOME!"
Menin sitten. Sain kuitenkin palautettua (huonosti ja nopeasti kirjoitetun) tutkielman (en tiedä, minkä verran haittaa - edellinen oli hyvin kirjoitettu, mutta opettaja ei osannut englantia tarpeeksi ja hämmentyi). Tänään tuntuu ehkä aavistuksen paremmalta. Mutta jäinpä nyt kotiin, jotta jaksan huomenna matkustaa.

Täällä on -3. Kanavat jo hiljaksiin jäätyvät. Eilen näin sorsan kävelevän Vrouwjuttelandin yli.

H tuli myös kipeäksi ja kärsii nyt flunssastaan kuin mies - valittaen koko ajan.

Miten ihmeessä ahdetaan parin viikon reissukamppeet, joululahjat, kannettava tietokone ja kolme kameraa varusteineen kahteen laukkuun? Tarvitsisin bag of holdingin. Mielellään siunattuna.

Visiitti numero 60 000

tapahtui laskurin mukaan aamulla kuuden aikaan paikallista, vierailijana joku nokia.comista. Vaikka ei tämä taida kovin eksaktia tiedettä olla. Hupaa silti!

Tänään pitää olla koulussa 6 tuntia, ostaa viimeiset 3 kolme joululahjaa, viimeistellä 1 kesken oleva, pestä koneellinen pyykkiä, tehdä vielä 4 kuvaa, viedä julisteprintattavaksi yksi kuvasarja, käydä apteekissa ja aloittaa pakkaaminen. Sen lisäksi voisin koettaa olla tikahtumatta räkään.

Ai niin, ja ehkä ne matkaliputkin kannattaisi printata.

Ja ai niin toisen kerran! Ennen kuin Harri S. muistuttaa, historiankurssillekin pitää vielä palauttaa tänään yksi tehtävä.

Olen varmaan vain väsynyt

tai jotain, mutta äsken irtisanoutumisilmoitusta allekirjoittaessa tuli useampi tippa silmään.

Tuntuu kuin olisi sulkemassa ovia ja lopettamassa aikakausia.

(Miksihän asiat tuntuvat niin dramaattisilta nykyään?)

Badkamer doka!

Ensimmäinen vedos tehty kylppäripimiössä. Toimiihan tuo! Kemikaalialtaat ovat kylpyammessa ja suurennuskoje pöytätasolla. Kattolamppuun on vaihdettu punavalo. Vedostin tällaisen:



Miten niin? Tietysti olen onnellinen.

Tehtävässä oli ideana toteuttaa valokuvan keinoin sarjakuvapiirtäjä Peter van Straatenin strippejä. Tässä oli kuvatekstinä "Hoe kom je er bij. Ik ben heel gelukkig" eli suunnilleen "Miten niin? Tietysti olen onnellinen". Lavastin kuvan meidän makuuhuoneessamme ja käytin valoina lukulamppuja, tosin suunnattuina vähän eri tavoilla. Filmi on Fuji Neopan 1600, vain pari vuotta vanhentunutta, ja opiskana oli kakkosnelonen. Vähemmän laajalla ei olisi meidän makuuhuoneessamme mahtunutkaan kuvaamaan.

Flunssa ei ole pahentunut, mutta nuhaa on vaikka muille jakaa.  Kaupungilla jaksoin kuitenkin hyöriä jouluostoksien perässä. Posetiivit ja kirkonkellot soittivat joululauluja, jotenkin hilpeä tunnelma. Stroopwafelkojuista levisi hyvä tuoksu. Beestenmarktin luistinradalla tenavat luistelivat kaksiteräisillä pitäen varmuuden vuoksi kiinni tuoleista.

Ai niin. Kansa on kahdessa eri äänestyksessä  äänestänyt vuoden poliitikoksi Geert Wildersin ja Rita Verdonkin, mutta tämä on jo niin masentavaa, että kirjoitan siitä vain pienellä fontilla.

Niisk

Flunssa tähän nyt tosiaan vielä tarvittiinkin. Koulussa on vähän joka toinen ollut kipeänä, sama flunssa tuntuu kiertävän luokassa kehää. Kun vielä eilen kävimme lavastamassa yhtä kuvaa, jossa piti esiintyä ulkosalla t-paidassa, oli kylmetys valmis. Illalla sitten paukahti fluna. Nyt on päässä räkää, kuumetta onneksi korkeintaan hiukkasen. Ajatusten olisi paras liikkua nyt viikonloppunakin. Maanantaina pitää palauttaa viiden sivun tutkielma, jonka kirjoittamista en ole edes aloittanut. Keskiviikkona lähden suoraan koulusta matkaan.

Foto Intron kuvat menivät ranskalaissedälle läpi, nyt vain pitäisi saada aikaiseksi tasokkaita printtejä. Fototekniikkaan on vielä tehtävää. Teknisellä kameralla otetut diat onneksi onnistuivat ainakin teknisesti ekalla, saa sitten nähdä, kelpaavatko sisältönsä puolesta. Reportaasin teen Suomessa. Kuvaamataitoon pitää luoda 24 eri kuvaa blokin loppuun mennessä. Koulun 325-vuotisjuhlavuoden päätösjuhlat olivat torstaina, mutta hollantilaiseen tapaan ne alkoivat vasta kello 22, enkä minä siihen aikaan jaksa enää aloittaa piletystä. En sitten mennyt. Oli kuulemma kovat kemut, Jasperkin katkaisi jalkansa tanssilattialla.

H osti meille suurennuskojeen. Durst 605 väripäällä, aika massiivinen kapistus. Nyt voi suurennella kuvia kylpyhuoneessa. Jos vain jaksaa kantaa laitteen kylpyhuoneeseen, viritellä lamput, altaat ja ajastimet jne. Pitänee kokeilla tässä.

Hyväin aika tätä nuhan määrää.

Valokuvatorstai 13.12.07

Aiheena on kiire, joka onkin ollut tuttu asia viime aikoina.



Kuvassa on minusta kiireen tuntua. Ja sitä kuvaustehtävääkin, johon tämä tuli, suoritin aikamoisessa kiiruksessa.

Bleemeilyä

Tulimme lichtjesavondista kotiin, kun piti mennä aikaisin nukkumaan, mutta sitten ilmeni, että huomiset oppitunnit on peruttu. Voin siis istua blogittelemassa vielä.

Tällaisen meemin löysin.
- Tässä on lueteltu 22 sanaa. Kirjoita jokaisen kohdalla, mitä lapsuuden/nuoruuden tapahtumia, asioita tai tunnelmia tulee kyseisestä sanasta mieleen.
- Jos juuri siitä sanasta ei tule mieleen mitään, niin kerro jostain siihen läheisesti liittyvästä asiasta.
- Saa kertoa useampiakin asioita, jos sanasta muistuu mieleen paljon juttuja.
- Lopuksi: keksi luetteloon yksi sana lisää ja muistele siihenkin sanaan liittyviä lapsuuden tapahtumia.

1. Kampa
Joskus minullakin oli takataskukampa, mutten kyllä muista miksi. Tuskin minä silloinkaan pahemmin kampasin. Ennen kouluikää minulla oli todella pitkät hiukset, mutta niitäkin kai lähinnä harjattiin? Sitten joskus isompana kampa oli kyllä näppärä keesin kohottamisessa. Sokerivettä tai muuta tahmaa, sivut ajeluun, ja keskitukka ylös.

2. Lintu
Meidän Tiikerimme oppi katsomaan lamppua, kun sille sanoi "Missä lamppu?" Sitten kun sanoi "Missä lintu?" se ryntäsi keittiön pöydälle tuijottamaan parveketta ja käkättämään. Viisas kissa oli se. Toinen muisto: läheisimmällä lapsuusystävälläni Atella oli pari undulaattia tai muuta sellaista kovasti metelöivää lintua. Joskus ne olivat vapaana hänen huoneessaan ja minä pelkäsin, että ne lentävät tukkaan. Yöksi niiden häkin päälle laitettiin pyyhe, jotteivät mekkaloisi ihan niin paljon.

3. Meri
Pienenä kaikkein parasta kesässä oli, kun pääsi vaarin kanssa kalaan. Tarkemmin ajatellen sepä taitaa olla vieläkin parasta kesässä. Meri oli pelottava ja iso, mutta ihana. Aina olen asunut meren lähellä. Kun ihmiset jaotellaan järvi-ihmisiin ja meri-ihmisiin, minä olen ihan takuulla meri-ihminen. Nyt asun vähän isomman meren vieressä, mutta Itämeri ja Suomenlahti saarineen ovat vieläkin ne omimmat merialueet.

4. Kitara
Minusta on valokuva, jossa vauvana hapuilen kitaraa. Meillä oli paljon kitaroita. Isä kun on muusikko. Itse koetin joskus oppia soittamaan, mutta vieläkin osaan lähinnä "omaksi ilokseni" -tasolla. Kun setä perheineen tuli käymään, kesti ehkä hetken ja sitten kitarat tulivat esiin, ja soitto ja laulu alkoivat. Se oli kyllä ihan parasta sekin. Joskus menin mukaan, kun isän bändi treenasi treenikämpällä.

5. Kello
Isoisoisällä ja isoisoäidillä oli seinällä seinäkello, jossa oli heiluri. Isoisoisä eli Pappa nosti minut aina sitä heiluria katsomaan. Papan kello tikitti kovalla äänellä.

6. Oksentaminen
Taisin oksentaa moneen bussiin matkalla Helsingistä Kotkaan tai takaisin. Matkapahoinvointi oli iso ongelma penskana. Enää en onneksi niinkään siitä kärsi.

7. Mummo
Minulla on ollut käsittämättömän hyvä tuuri isovanhempiasioissa. Pienenä minulla oli kaikki neljä isovanhempaa ja kolme isoisovanhempaa. Nyt, vaikka ikää on jo pian 31, on vieläkin neljä isovanhempaa. Toista isoäitiäni sanon Mummoksi. Hän on kaikin puolin upea tyyppi ja yksi tärkeimmistä ihmisistä elämässäni. Mummo on yli kahdeksankymppinen, mutta en osaa pitää häntä vanhana. Hän kun on niin aktiivinen ja kaikessa mukana ja kaikesta kiinnostunut. Opiskelee kieliä, maalaa tauluja, on yhdistystoiminnassa mukana ja seuraa asioita.

8. Kirja
Sain isoisovanhemmiltani pari kirjaa: vanhan Raamatun ja Väinö Linnan kirjan Täällä Pohjantähden alla. Jälkimmäistä olen lukenut useammin. Noin kerran talvessa, itse asiassa. Lapsena, kun siihen ensimmäistä kertaa tartuin, mietin ensin, että jaksaako tuollaisia suomalaisia tiiliskiviromaaneja. Meni muutama sivu, ja olin ihan myyty. En ikinä ennen ollut eläytynyt kirjaan yhtä paljon, ja minä kyllä eläydyn kirjoihin liiaksikin.

9. Pipo
Niitä nyt on tietysti ollut. Ja yhteen aikaan piti olla ilman. Mieluummin sitten vaikka korvaläpät. Eivät olleet muodissa yläasteaikoinani. Ala-asteella niitä vedeltiin luokkatovereiden silmien eteen.

10. Matematiikka
Aika helppo ja mukava kouluaine. Kunnes sitten yliopistossa tuli seinä vastaan, ja reputin diffiksen pari kolme kertaa. Sitten luovutin.

11. Metsä
Joskus mentiin Vanhojen tätien (eli isotätieni) luokse ja sitten sienimetsään. Oli meillä omakin metsä sitten, Keskuspuisto. Siellä riekuimme kavereiden kanssa, pyöräilimme kesällä ja hiihdimme talvella. Kerran hiihdimme "vahingossa" Aten kanssa kotoa Pasilasta Kannelmäkeen. Menimme soittamaan vanhan kaverin ovikelloa ja meidät lähetettiin junalla kotiin. Metsää riitti kaupunginosasta toiseen. Metsässä oli myös eläinten hautuumaa (pet sematary), vanha hyppyrimäki ja vanhoja majoja.

12. Ukkonen
Ukkonen ja sade pelottivat. Olin kerran ystäväni perheen vieraana heidän mökillään, ja ystäväni ja minä nukuimme erillisessä mökissä. Yöllä tuli aikamoinen ukkonen, ja puhelin alkoi soida. Mietimme, vastaisimmeko, mutta olimme lukeneet jostain, että ukkonen voi maalla "soittaa puhelinta". Meitä pelotti kovasti, emmekä sitten vastanneet. Aamulla ystäväni vanhemmat sanoivat, että kyllä se varmaan ukkonen puhelimessa oli.

13. Hiukset
Esikouluikäisenä pitkät hiukset, ala-asteella lyhyt poikatukka, yläasteella keesi ja omituisesti ajeltu punk-tukka, lukiossa poikaystävän leikkaama polkka. Väri ei koskaan kunnolla tarttunut. Vihreä maali oli paras yritys.

14. Veli
Kavereilla oli veljiä, jotka olivat joko kiusankappaleita (vahdittavat pikkuveljet) tai seurailtavia ja kaukaa tarkkailtavia (isotveljet). Lähiystäväni Atte oli joskus varsinainen veljenkorvike.

15. Ikkuna
"Äiti tuu ikkunaan, täällä huutaa..." Ei tainnut meillä oikein toimia, ikkunat olivat vähän korkealla. Oman ikkunan ollessa auki ulkoa kuului raitiovaunujen kirskunta. Mummolan ikkunasta näkyi Venäjälle, nimittäin Suursaareen. Ainakin, jos oli hyvän näkyvyyden keli.

16. Kalenteri
Teinari! Ja sitten paaaaljon myöhemmin Solidaarisuuskalenteri. Joka minulla on vieläkin. Teinari piti aina piirustella ja sutata täyteen vaikka mitä. Tarrakuviakin siihen liimailtiin.

17. Puuro
Pidin riisipuurosta enemmän kuin kaurapuurosta. Kaurapuuro maistuu nykyään, riisipuuroa syön vain jouluisin, kun se on vaivalloisempaa.

18. Nenäliina
Tästä ei tule oikein mitään mieleen.

19. Kynsilakka
Joku hämärä muistikuva siitä, kun Täti O joskus lakkasi ehkä kynsiään, ja minä pikkuisena ihmettelin vieressä. Muistaako Täti paremmin?

20. Taulu
Mummoni tosiaan maalaa tauluja. Yksi niistä, sellainen abstrakti neliosainen punainen, roikkui aikanaan mummolan olohuoneessa vuodesohvan yläpuolella. Pelkäsin joskus huitaisevani sitä unissani, mutta eipä tullut huitaistua. Suosikkini oli pitkään komeettaa esittävä yönsininen teos.

21. Auto
Meillä ei ollut ikinä autoa, mutta sedällä ja isoisällä oli Ladat. Lujaa laatua.

22. Lamppu
Minulla oli huoneessani hurja oranssinvärinen metallilamppu, joka kirskui, kun sen kupua käänsi. Sillä sai luotua jänniä varjoja seinille. Keittiössä taas oli lamppu, joka muistutti nurin käännettyä punottua paperikoria. Yksi rakkaista esineistäni tenavana oli oma taskulamppu. Se oli musta ja painava ja siinä oli magneetti, jolla sen sai kiinni muunmuassa jääkaapinoveen.

23. Takki
Minulla oli monta hienoa takkia tenavana ja teininä. Oli äidin vanha nuuskamuikkustakki, joka oli tummanvihreä ja lämmin. Oli mokkanahkatakki, joka varastettiin Putkinotkosta tuolin selkänojalta. Oli maihinnousutakki, vähän repaleinen mutta kuitenkin oikein toimiva. Kun siihen lisäsi irtovuoren, se oli oikein lämmin talvellakin. Koulussa käytin myös isän Radio City -pilottitakkia (ja näytin epäilemättä pallolta) ja joskus nahkatakkia, johon oli piirrelty bändilogoja ja lisko.

Äsh

Pitäisi muka irtisanoutua tässä. Totuus on kuitenkin, että mulla oli Vallilassa hauskempaa kuin tuolla koulussa. Johtunee suurimmalta osalta siitä, että tietotekn.osastolla on aika muhkea mukavien ihmisten keskittymä. Ikävä kello kahden kaffituntia ja konista ja muutakin. Mitä tehdä, kun pääsee tekemään sitä, mitä on aina halunnut, ja sitten huomaa, että ennen oli yksinkertaisesti kivempaa? Vaikka silti haluaa kuitenkin tehdä tätä juttua, mutta ehkä toisin? Prkl.

Huomasin jo vilkuilevani sivusilmällä väliaikaisia vuokra-asuntoja Helsingistä. Mutta ei kai tässä enää ole palaamista; sijaiseni viihtyy ja voi hyvin, ja minäkin olen ostanut menopaluun.

Prkl.

Jaksaa sataa!

Kafkis insinööreineen on bongattu ja mukaviksi havaittu. Joutuivat raukkaparat kuitenkin tänäänkin kokemaan aitohollantilaista säätä - oli harmaata ja satoi. Digikameroihin tallentui haamuja ja epätarkkuutta ja minulle vain yksi ihan hauska kuva, jonka laitan, jos luvan saan.. (?)

Ostin Holgan. Kaikkea sitä.

"Holgassa on kiinteä yksiosainen polttoväliltään 60mm muovinen tai
nykyään myös joissakin malleissa lasinen linssi. Linssi mahdollistaa
kahden eri aukon käytön: "aurinkoinen" (f/11) ja "pilvinen" (f/8).
Käytännössä on havaittu todellisen aukon olevan f/11 ja f/13 väliltä."

"Kameran runko on täysin muovinen ja mekaaninen. Useimmissa yksilöissä
takakansi ja muutama muu sauma vuotaa valoa eikä kameran käyttämä
120-koon rullafilmi
pysy riittävän tiukalla keloilla, vaan löystyy irroten filmitasolta.
Suljin ja filmin kelaus ovat täysin toisistaan riippumattomat ja
mahdollistavat useamman valotuksen samalle ruudulle. Suljinaika on
kiinteä ja arviolta 1/100, mutta saattaa vaihdella hieman yksilöstä
riippuen."

Olen jo eristysteipannut sen käyttökuntoon. Seuraavaksi lataan siihen vuonna 2000 vanhaksi mennyttä värifilmiä.

Dag uit m'n leven

Päivä elämästäni -fotosarja on nähtävillä Flickrissä. Kylpyankkakuvasta en ole vielä ihan varma, sen teen ehkä uusiksi. Ei ollut liian kirjaimellista toteutusta tämä vihdoin kumminkaan.

Vä-syt-tää! Ja lisäksi tahtoo Suomeen! Kaksi viikkoa vielä. Mitä jos en sitten haluakaan tulla sieltä takaisin?

Huomenna pieni blogimiitti Amsterdamissa. Lisäksi pitäisi tsekata Stedelijk Museum ja siellä oleva Andy Warhol -näyttely. Sunnuntaina menen kuvaamaan erästä vanhempaa herrasmiestä.

Sit pitäisi löytää pienimuotoiseen juttuun varakas tai ainakin hyvin toimeentuleva ihminen. Jutun aiheena varakkuuden/turvatun hyvän toimeentulon tuoma turvallisuudentunne. Tai jotain. Varatonkin ihminen pitää löytää, mutta se onnistuu kyllä.. :-p Varakkaat vapaaehtoiset voivat lähettää sähköpostia.

Ja nyt voisin lähteä studiolle & pimiölle. Jos vaikka koettaisin neljättä kertaa saada niitä asetelmia kuvattua. Eihän sitä tänään ole oltukaan kuin vasta seitsemän tuntia koululla. Viimeisen seitsemän päivän koulutyöhön kuluneet tunnit: 53,5.

Izenäisyyspäivä - nettilähetyslivebloggaus

Oi, nettitelevisiossa näkyy Mariankatu. Helsingissäkin näemmä sataa. Ylelle kiitos, että Linnan juhlat sentään näkyvät ulkomaillakin. Nyt pukuja repostelemaan. Presidentin puku on kyl taas hieno.

Heinäsirkan olemus ei ole kovin heinäsirkkamainen enää. Ja jotkut ovat käyttäneet kovasti itseruskettavaa voidetta.

Hector Wistuba on linnanjuhlissa!

Valkoiset puvut ovat aina jotenkin liian hääkolttumaisia. Sen sijaan kansallispuvuista tykkään. Mutta mahtaa niissä tuolla tulla kuuma!

Tero Pitkämäki on kyllä tosiaan pitkä. Eikä ole tuo puolisokaan ihan lyhkänen.

Merja Kyllösen puvussa roikkuu kumma verho.

Kylläpä tuo Niskalaukauksen Timo kumarsi syvään.

Nyt joku ei päästä irti Tarden kädestä.

Päivi Räsänen on ihonvärinen.

Joku käveli juuri Helena Savelan koltun päältä.

Turkoosia on paljon.

Jaana Pelkonen voisi vetäistä tuossa tekeleessä parit tiputanssit.

"Kierrätysasu, joka on tehty Suomen armeijan laskuvarjosta." No se on jo innovatiivista se.

Onko tuo SOL:n johtaja firman väreissä?

Aleksi Neuvonen on linnanjuhlissa!

Mikäs tuo koulupukuun pukeutunut oli? Ei kun se olikin nainen frakissa.

Terhi Väänäsellä on hieno tukka.

Uutiset. Tuo Suomen itsenäisyysjuhlinta näyttää muuten täältä katsoen hyyyyyvin nationalistiselta. Voisko siellä vähän joskus jotain ilojuhlaakin olla?

Mauri P. se ei ole vaihtanut tupeemallia. Olin joskus Kauppa- ja teollisuusministeriössa kokoustamassa ja ministeri tuli sanomaan jotain (luuli kai minua joksikin toiseksi) ja minun oli vaikea katsoa silmiin, kun katse etsiytyi tukkaan.

Cronbergin puku on todella vihreä. Pääsiäisvihreä.

Vähän keskeytyi katsominen, kun piti laittaa itsenäisyyspäivän kunniaksi bhutanilaista ruokaa. Missasin diplomaatit! Nyt presidenttiparit menevät pönöttämään.

Kivaa, Siiri Rantanen! Mutta miksi pitää haastatella just Akselin ja Elinan häävalssin aikana. Sattuu olemaan suosikkivalssini.

Mun piti laittaa Kimi Räikkösestä ääni veks.

Salolaisen Pertti jatkoilla: "Hyvää uuttavuotta!"

Sinterklaasavond

Kaupungilla pyörähtäessämme havaitsimme Delftin tyhjäksi. Kaikki hollantilaiset ovat viettämässä sinterklaasia. Pubissakin istui vain muita ulkkareita. Me emme vietä, ei ole vieraitakaan. Söin minä yhden suklaakirjaimen ja autoin Raoulia ostamaan poikaystävälleen sinterklaaslahjaksi vaaleanpunaisen sähköhammasharjan, joka soittaa Kelly Clarksonia.

Huomenna sitten itsenäisyyspäivä. Siihenkin sopivasti luen ties kuinka monetta kertaa Pohjantähteä. Akselin ovat juuri oman kylän miehet löytäneet Fellmanin kentältä.

Rankkaa

Koulu on rankkaa ja herättää suuria tunteita. Eilen olin itku kurkussa, kun tein asetelmatehtävää kolmatta kertaa, eikä siitä vieläkään tullut hyvää. Ja kun olin viettänyt ensin 8,5 tuntia koulussa ja sitten vielä pari kolme tuntia studiossa, alkoi väsykin tuntua palana kurkussa.

Tänään taas nauroin itseni tärviölle, kun sain opiskasta nenuun. Kuvasimme portretteja teknisellä kameralla (siis sellaisella, jossa on haitari ja paljon koottavia osia ja filmikoko 4x5 tuumaa ja valokuvaaja sellaisen kivan hupun alla).  Työparini halusi, että minä menen lattialle rennosti lojumaan portrettia varten. Minä sitten rentouduin ja suljin silmät, kun pari tarkensi, ja yhtäkkiä havahduin, kun alkoi kuulla työparin huutoa: hei, nyt se menee epätarkaksi, vielä epätarkemmaksi, nyt se menee ihan suttuun, apua! Havahduin ja avasin silmäni juuri parahiksi, kun kameran opiska osui minua nokkaan. Etuosa oli lähtenyt kallistuksessa karkuun ja haitarihan venyi...

Tällaisia polaroideja isolla kameralla sai aikaiseksi. Kuvassa työparini Valerie.



Joo, onhan se vähän kitschiä kyllä..

Vähän toisenlaisia fotoja tuli otettua parisen viikkoa sitten, kun toverit opettelivat Hasselbladien filmikasettien lataamista. Harjoittelukappaleena oli kahdeksan vuotta sitten vanhentunut värinegafilmi. Pitihän sekin sitten laukoa ja kehittää. Valoa mittaamatta, laadusta piittaamatta!

Tässä Fleur, kuvaaja saattaa olla minä, mutta saattaa olla joku muukin, en muista.



Huomatkaa kulahtanut värimaailma. Tässä vielä jotain yleiskuvaa luokasta.



Tuo on todennäköisesti mun ottama, koska heti tuossa kameran edessä näkyy olevan mun solidaarisuuskalenteri.

Pitäisi tehdä perjantaiksi 8-15 kuvan kuvasarja aiheesta dag uit mijn leven eli päivä elämästäni. Aloitin jo yhden kerran, mutta ne kuvat olivat taas liian kirjaimellisia. Nyt pitänee abstrahoida homma.

Nederpoppia

Onko sitä alkanut kuitenkin salaa integroitua, kun kuuntelee Guus Meeuwisia?



Nuori Guus on vähän tuollainen harrypotter. Nykyään kai muistuttaa enemmän Elton Johnia. Videolla huojuvien hollannikkaiden perusteella tuo on jotain ysikytluvun alkupuolta?

Vkonloppu

Työntäyteinen sellainen.

Fotoreportaasikurssin tiimoilta harmittaa, että mulla on iso kasa ihmisiä, joista haluaisin tehdä kuvasarjoja, mutta nekin kaikki siellä pohojoisessa! Pitää koettaa käyttää vähät tilaisuudet hyväksi. Mohammedia ei ole vieläkään löytynyt, meidän kebappilan setä lupasi laittaa poikansa soittamaan mulle, mutta eipä soittanut. H:n iranilainen työkamu on myös luvannut kysyä kahdelta sopivannimiseltä kaveriltaan, kunhan työmatkaltaan palaa.

Portrettisarja meni läpi fotointrossa, mutta senkin opettaja pähkäilee taas liiallista kirjaimellisuuttani. Nyt mulla on kolme opettajaa kertomassa, että mulla on iso vaje mielikuvituksessa.

Päivitin digikameran 350D:stä 400D:hen. Jotenkin kummasti tämä junailtuu siten, että en päivityksessä taida menettää rahaa.. sain niin omituisen hyvään hintaan tuon 400D:n. Ehkä se kohta hajoaa tai jotain.

Sataa vettä näin joulukuun alkajaisiksi.

Joulumeemi. Joo tiedän että on vasta marraskuu.

1. Missä vietät joulusi tänä vuonna?
Suomessa! Ensin ollaan aattona ja pari päivää sitä ennen mun porukoilla, sitten joulupäivä ja toinen H:n perheen parissa, ja sit joskus välipäivinä pääsee vielä mummolaankin jatkamaan viettoa.

2. Keiden
kanssa?
Tuossahan niitä tuli, mutta luetellaan tarkemmin: eka äidin, isän, siskon, langon ja tietysti H:n kanssa, sitten appiukon, anopin ja H:n veljen perheen kanssa.
 
3. Mitä olet pyytänyt joululahjaksi?
En mä nykyään oikein osaa mitään toivoa. Lukemista toivon aina, silleen epämääräisesti.

4. Mitä aiot antaa joululahjaksi?
En kerro.

5. Aiotko koristella joulukuusta?
Tietysti! Meillä kuusi ostetaan aatonaattona, jolloin mennään isän kanssa kuusimyyjän luokse. Aito kuusi se olla pitää. Sitten aattoaamuna koristelu, jossa osallisina sisko ja minä, tai jos sisko ei ole vielä paikalla, minä ja kissa.
 
6.
Aiotko leipoa pipareita/joulutorttuja?
Jep. Aatonaattona leivomme serkkujen kanssa hyvin omituisia pipareita. Tähän mennessä on meillä on ollut telaketjukameleita, voodoo-pipareita, hyyskä, liikuntarajoitteisia, öö mitä kaikkea. Serkut tuli pieninä meille leipomaan, jotta niiden vanhemmat pääsi jouluostoksille. Nyt ne on jo täyttäneet 20 ja enemmän ja tulevat silti. Lisäksi mukana on ollut vähän seuraavaakin sukupolvea.
 
7. Aiotko syödä joulukinkkua? 
Juu. Ja sinappia. Ja karjalanpaistia. Ja ja ja.

8. Entä laatikoita?
Tietysti.

9.
Aiotko laulaa joululauluja?
Silleen hiljaa mielessäni korkeintaan. Mä en nykyään laula.

10. Aiotko juoda viiniä?
En. Ei kuulu perinteisiin.

11.
Missä vietit viime vuoden joulun?
Siellä samoissa kuvioissa kun tämänvuotisenkin vietän.
 
12. Mikä on ensimmäinen muistamasi
joulu?
Hirveän vaikea sanoa, jotenkin ne sekoittuvat keskenään.

13. Entä ensimmäinen muistamasi joululahja?
Emmä oikein ole varma siitäkään. Muistan kyllä monia.

14. Kun olit lapsi, koristelitko kuusen?
Toki.

15.
Onko jotain, mitä toivoit monta vuotta joululahjaksi, muttet koskaan
saanut?
Mä olin pienenä aatteellinen tenava ja toivoin maailmanrauhaa. Sitä ei ole vielä tullut.
 
16. Tuleeko teille vielä joulupukki?
No ei.

17.
Miten uskosi joulupukkiin lopahti?
En muista ikinä siihen uskoneeni, mutta kai se siihen olisi viimeistään lopahtanut, kun parran takaa joskus pilkisti Leenan faija.
 
18. Pelkäsitkö pienenä joulupukkia?
En.
 
19. Pelkäätkö joulupukkia nykyään?
En edes sinterklaasia.

20. Onko täällä kilttejä lapsia?
Ei, täällä on vain kilttejä aikuisia.
 
21. Katsotko jouluisin jouluelokuvia?
Joskus. Joitain tiettyjä ohjelmia pyrin katsomaan aina.
 
22. Jos katsot, mitä?
Lumiukon ja joulurauhan julistuksen.

23. Entä katsotko joulukalentereita telkkarista?
En, ei kai täällä olekaan.
 
24. Onko sinulla joulukalenteria? Minkälainen?
Tein viime vuonna joulukalenterin, jota voimme yhdessä tänä vuonna käyttää, koska olen täysin unohtanut, mikä kuva minkäkin luukun takana on. :-p Ensi vuodelle pitänee tehdä uusi.
 
25.
Onko sinulla mitään tiettyjä joululauluja, joita tykkäät kuunnella?
On.
 
26.
Lempijoululaulusi?
Toisaalta perinteisistä Maa on niin kaunis ja Oi, jouluyö. Toisaalta jokikinen joulu on pakko kuunnella Poguesin Fairytale of New York. Siinä vasta herkkä joulusanoma: "You scumbag, you faggot, you cheap lousy maggot, happy christmas your arse, I pray it's our last"
 
27. Esiinnyitkö koskaan koulun joulujuhlissa?
Juu. Olin kivettynyt orava. Sitä ennen perhepäivähoidossa olin seimikuvaelman Joosef. Minulla oli sininen kylpytakki, pyyhe päässä ja paimensauva kädessä. Hmmm.

28. Miksi/miksi et?
Aina piti olla kaikessa mukana.

29. Miten tahtoisit viettää joulusi? Kenen kanssa? Missä?
Tahtoisin viettää sen suunnilleen just siten kuin sen vietänkin.

30. Onko teilla varsinainen joulu 24. vai 25. päivä?
Varsinainen joulu? Meillä on varsinainen joulu Tuomaanpäivästä loppiaiseen..

31.
Pidätkö joulusta? Miksi? 
Taisi käydä meemin aikana ilmi, että pidän. :-) Joulu on ihana. Saa olla omien ihmisten parissa, syödä hyvin, oleilla, ottaa rennosti, on kynttilöitä ja kuusi ja ja ja.

Permanto.

Koulussa tytöt halusivat oppia suomenkielisiä sanoja, ja yksi heistä tiesikin jo erään: perkele! Koetin sitten opettaa sanalle oikeaa äänenpainoa. Olisi kannattanut tyttöjen tulla illalla pimiöön mukaan, siellä niitä äänenpainoja raikasi. Tein tuota viime viikolla kämmättyä teknistä asetelmatehtävää uudelleen. Tällä kertaa hasselinkäytössä ei ollut hankaluuksia, mutta taisin kehittää rullat liian vanhassa kehitteessä; kontrastia on niin vähän, että kuva on ihan harmaanhailakka lätty. Tässä on viimeisen seitsemän vuoden aikana tullut erinäisiä rullia kehitettyä, ja aiemmin ei ole näin käynyt. Tietysti nyt, kun on muutenkin kauhia kiirus kaikkien koulutehtävien kanssa.

Tehtäviä tuli sitten lisää. Pitää valokuvata vanhoja ihmisiä. Mutta jo ennen joululomaa. Pitää siis koettaa tutustua äkkiä johonkuhun iäkkäämpään täällä. Mummosta ja Vaarista olisi paljon hienompi tehdä upeita portretteja, joten taidan kuitenkin ottaa kameran mukaan Suomeenkin.. Sitten pitää ottaa ison koon teknisellä kameralla pari polaroidportrettia luokkatoverista, kuvata lasipurkki-asetelma laakadiafilmille ja tehdä perspektiivitehtävä uudelleen, se kun ei kuulemma ollut hyvä. Sen sijaan twilight sitten oli, mutta siihenkin tarvinnen vielä toisen sopivan kuvan.

Kävin purnaamassa aikataulutusongelmista ja ope ihmetteli, että miten sinä nyt muka Suomeen lähdet kun olisi koulutöitäkin lomalla tehtäväksi. No joku tärkeysjärjestys nyt sentään pitää olla! Ja kulkeehan sitä läppäri ja kamera mukana, printtaukset ja kehitykset voi sitten tehdä heti kotiuduttua..

Lotte kertoi eilen kollektiivisesta arvioinnista (collectieve beoordeling) eli inkvisitiosta. Siinä mennään pistämään omat työt näytteille, ja sitten opettajista koostuva lauma tulee ja repostelee ne. Jonka jälkeen päättävät, että positiivinen fiilis vai negatiivinen fiilis. Kaksi peräkkäistä negatiivista fiilistä ja ulos. Inkvisitiot ovat tammikuussa ja kesäkuussa.

Että ei se neljän prosentin sisäänvalikoituun joukkoon kuuluminen todellakaan takaa, että tuolta kokonaisen koulutuksen saisi. Yksi ope päättää tarpeeksi vankasti, että tää tässä ei vain ole kyllin luova, ja se on sit poistuminen. Ihmettelinkin, kun kakkosluokkalaisia on niin vähän meihin verrattuna.

Mitä ihmettä mun vielä pitikään kertoa? En yhtään muista, joten kirjoittelen niitä näitä, jos vaikka tulisi sitten mieleen. (Joo, univelka.) Käytiin Marloesin kanssa etsimässä Mohammedia alueen ruokakaupoista, mutta ei löytynyt. Sähköpostiuteluihini olen saanut viisi kieltävää vastausta, paljon enemmän on vastaamattomia. Luin, että YLE Extra lopetetaan, mikä olikin ensimmäinen kerta, kun kuulin koko YLE Extrasta. IDFA on meneillään Amsterdamissa, ja pitäisi ehtiä katsomaan ainakin pari leffaa. H olisi halunnut nähdä lyhärin miehestä ja lampaasta, mutta filmi oli pannahinen loppuunmyyty. Yhteiskuntahistorian kurssilla yritän ymmärtää Habermasia. Sukulaisilta tuli kortti Kanarialta, siellä on kuulemma kuuma.

Eikä nyt kyllä tule enää mieleen sitä kerrottavaa asiaa.

Eroavaisuuksia

Tänään Sinterklaas tuli Delftiin. Toisin sanoen kaupunki oli täynnä melua ja mekkalaa, kenkälankilla Zwarte Pieteiksi naamioituja tenavia, falleralleraa -tyyppistä lällättelyä kaiutinvahvistettuna, ruuhkaa. Me menimme Rotterdamiin merimieskirkon joulumarkkinoille. Sielläkin oli ruuhkaa, mutta sen lisäksi glögintuoksua ja mollivoittoisia, niin perin suomalaiskansallisia joululauluja. Varpunen pienoinen syönyt on kesäeinehen, niinpä. Kontrasti hätkähdytti. Samoin se, kuinka selkeää on, kumman kulttuurin omakseen tuntee. Antakaa mulle vain se rauhallisempi ja hartaampi joulutunnelma anytime.

Sinterklaaspäivän läheisyyden huomaa myös mainosten hillittömässä määrässä. Olen koomaillut telkkarin ääressä kun väsy on painanut, ja mainoskatkot kestävät kohta kauemmin kuin Frasier.

Väsy väsy väsy. Ulkona tuulee, mutta englantilaismeteorologin lupaama superstorm ei toteutunut. Kotona on lämmintä ja meillä on glögiä ja hapankorppuja.

Lauantai-illan iloksi

Mohammed hukassa

Mistä mä nyt tähän hätään Mohammedin löydän?

Hyviä asioita

Vietinpä tänään aikaa Reinier de Graafin sairaalassa, jossa rintani litistettiin kahden metallilevyn väliin noin parin sentin paksuiseksi kipeäksi lätyksi.* Neljä kuvaa, plus muutama minuutti ultraääneilyä. Ei sentään ohutneulabiopsiaa, vaikka silläkin uhkailtiin.

Lyhyesti siis tähän asti: löysin patin, näytin lääkärille, joka sanoi, että joo, on siinä patti, odotellaan kuukausi. Odottelin kuukauden ja ahisti. Menin uudelleen lääkärille, joka sanoi, että joo, on siinä vieläkin patti, ja oisko toinenkin. Pikalähete lisätutkimuksiin ja minulle muutama uneton yö. Tänään lisätutkimukset, joista radiologilääkäri sanoi, että viralliset tulokset saat omalta lääkäriltäsi, mutta voin jo nyt sanoa, että ei siellä mitään huolestuttavaa ollut.

Puuuuuuuuuuh.

Sain myös viimein aikaiseksi varata matkaliput. Ilmaannun Suomeen 21.12. ja viivyn 3.1. asti.

* Olisikohan mammografia helpompi toimenpide, jos olisi isommat rinnat? t. epätietoinen a-kuppi

User error

Kolme tuntia studiotyöskentelyä ja parillakympillä filmiä hukkaan, kun unohtaa apusulkimen olemassaolon. (Hasselbladeissa on suljin opiskassa ja apusuljin kropassa. Kun painaa nappia, molemmat avautuvat. Apusuljin sulkeutuu automaagisesti jotain 1/8 tai 1/15 kuluttua, jos ei laukaisinnappia pidä koko ajan alaspainettuna. Tehtävänä oli ottaa kuusi eri valotusta samalle filmille peräkkäin. Mulla nyt kolme noista näyttää yllättäen ihan samoilta, koska valotusajan määrittikin apusuljin, ei varsinainen suljin. Eniten harmittaa työparin puolesta, jonka kanssa säädettiin valoja iänkaiken ja joka kysyi minulta neuvoa. Mutta enpähän unohda tätä asiaa ehkä toista kertaa.)

Unelias viikko5

Katsotko televisio-ohjelmia televisiosta (millainen se on, kuinka
vanha), tietokoneen näytöltä (miksi) tai ehkä jollain muulla laitteella?
Ihan tavallisesta telkkarista katson. Se on sellainen perus-Sony, 21 tuumaa ja 8 ikävuotta. Ei laajakulmaa eikä littunäyttöä.

Onko sinulla digiboksia? Miksi, millainen ja koska hankit sen? Jos ei: miksi ei? Ajattelitko hankkia sellaisen?
Ei ole, en ole tarvinnut, kanavia näkyy muutenkin ja täällä kaapelilafka muuttaa signaalin analogiseksi, joten ei ole kiire hankkiakaan.

Katseletko peruskanavien ohella mitään maksullisia? Jos katsot, niin mitä kanavia?
Meillä on sellainen paketti, jossa on kaapelinetti ja maksukanavat samassa. Joten joitakin maksullisia näkyy. Joskus katselen Discovery Channelia ja National Geographic Channelia, kummaltakin tulee hupaisia kummitusjuttuja. Ja BBC:tä katson joskus.

Mitäs luulet, tuleeko mobiilitelevisiosta koskaan hittiä?
Emmä oikein tiedä. En tiedä siitä mitään.

Maksatko tv-maksua?
En, kun täällä ei ole sellaista. Suomessa ollessani maksoin aina, tykkään YLE:stä ja kannatan sitä, että telkasta tulee muutakin kuin mainostajien suosimaa massapopulalle suunnattua huttua. Täällä on pulaa hyvistä ohjelmista, kun ei ole YLEe.

Akuutti inspiraatiopuute

Mitä kiireisempi ja väsyneempi olen, sitä vähemmän minulla on mitään luovia ajatuksia. Aikamoinen ongelma, kun koulu nyt on siirtynyt todella kiireiseen vaiheeseen, ja luovaa työtä pitäisi onnistua tekemään noin yhdeksästä viiteen. Minulla on tässä vielä sellainen perusongelma, että tiedän olevani mielikuvitukseltani korkeintaan keskiverto. Minä kun olen luonteeltani rationaalinen, kirjaimellinen, tarkka, pohtiva - en niinkään luova, impulsiivinen tai mielikuvituksellinen. Se on ihan jees, viihdyn tällaisena, ja tähtäimeni valokuvaajana on dokumenttipuolella, ei vapaana taiteilijana, joten en koe tätä suurena ongelmana. Valitettavasti vain taiteellisesti suuntautuneet opettajani kokevat. Kun saan tehtävänannon, luen sen tarkkaan ja toteutan. Ja tosi usein joudun tekemään tehtävän uudelleen, koska "olen toteuttanut tehtävän liian kirjaimellisesti". Je vergeet verrassend te zijn. Unohdat olla yllätyksellinen. En minä välttämättä unohda, se vain on minulle vaikeaa. Sitä paitsi itse pidän selkeistä ja esittävistä kuvista.

Jonkinlainen päänsisäinen hämmennys on nyt meneillään kuvaamisen suhteen. Epäilemättä siihen vaikuttaa kiire, stressi, opettajien joskus tylyt kommentit, koti-ikävä ja moni muu asia. Juuri nyt tuntuu siltä, että kun yritän pohtia jonkun tehtävän toteutusta, päässä on vain tyhjää valkoista huminaa. Selaan muiden kuvia flickrissä ja muualla samankaltaisista aiheista, en kopioidakseni, vaan saadakseni edes jostain inspiraatiota. Nytkin minun olisi toteutettava tiistaiksi kaksi kuvaa aiheesta "twilight" siten, että käytössä on ainakin kaksi valonlähdettä, joista toinen luonnonvalo hämärän aikaan. Yritin eilen kuvata ko. tehtävään kuvia Rotterdamissa, mutta ilman kunnollista ideaa ei kuvaamisesta tule mitään. Ja kun etsin inspiraatiota muiden hämäräkuvista, löydän klassisia punertavia auringonlaskuja. Ei, en mene rantaan tekemään tätä tehtävää.

Nethack lolcat

moar funny pictures

Elämme vaarallisia aikoja

Kaasulämmitinkattilamme juuri päätti lopettaa toimintansa (sopivaa, näin pakkasöiden aikaan) ja nyt erittäin viininhajuinen vuokranantajasetä käsittelee sitä ruosteisella jakoavaimella. Pitäkää peukkuja, ettemme lennä ilmaan tai jotain.

Op zoek naar Jan en Mohammed

Alkoi uusi kouluaine, foto reportage. Opettaja Leo Erken vaikuttaa olevan kunnon fotojournalisti. Hän painottaa kuvaamisen lisäksi tekstin tärkeyttä kuvan täydentäjänä; sitä voi haluta, että kuva kertoo tarinan, mutta reportaasissa on kerrottava myös taustaa ja kontekstia. Tehtävät ovat sen mukaisia. Ensimmäinen tehtävämme on haastatella jotakuta nimeltä Jan ja ottaa hänestä kaksi kuvaa, toinen portretti, toinen toimintakuva. Janista pitää kirjoittaa juttu, ja kuvat sijoittaa juttuun. Monelle helppoa, sillä Jan on Hollannin yleisin nimi. Minulle vaikeaa, kun en tunne hollantilaisia. Laitoin Jan-hakuilmoituksen Facebookiin ja Hyvesiin. Seuraavalla viikolla sama homma, mutta Janin sijasta pitää löytää Mohammed. Kuvissa ei saa huijata; en voi ottaa luokkatoverista varjokuvaa ja väittää, että tässä on vaikkapa Jan Naaktgeboren, naapurini Delftistä.

Varjokuvista tuli mieleen, mitä Leo kertoi tunnilla. Hän oli tehnyt reportaasin äidistään, joka sairastaa dementiaa. Yleinen tapa kuvittaa tällainen juttu olisi anonymisoida se. Ottaa kuva vaikkapa vanhan ihmisen ryppyisistä käsistä tai varjosiluetti profiilista. Mutta miksi? Jos artikkelin aiheena on henkilö, vaikkakin sairas (tai vaikka toisaalta esimerkiksi liikuntavammainen), miksi tätä henkilöä ei kuvata juttuun normaalisti? Miksi se persoona ja henkilöys häivytetään artikkelista, eihän sellainen ole edes kunnioittavaa? Miksi liikuntavammaiset ihmiset kuvataan siluetteina tai pyörätuolia korostaen, vaikka kyse olisi henkilöhaastattelun kuvituksesta? Hyviä kysymyksiä. Mietin, josko häivyttämällä persoona kuvasta halutaan väistää vaikutelmaa tirkistelystä. Vai onko raadollisesti kyse vain siitä, että lukijat/katsojat tuntevat olonsa epämukaviksi, kun sairaus tai vamma onkin jollakin ihan oikealla persoonalla. Tuleeko se jotenkin lähemmäs siten.

Illalla jatkui foto intro, pieni ranskalainen mies tsekkasi seuraavan tehtävän kuvani ja huonoiksi havaitsi, joten takaisin sorvin ääreen. Tuo blogissakin äsken ollut pianokuva on kuulemma tylsä. Foto introon tuli mukaan uusi oppilas, joka sai jonkinlaisen naurunremakan aikaiseksi esittäytyessään. Hänen nimensä kun oli Jan. Aika monta haastattelupyyntöä mahtaa kaverille kertyä.

Hyvin kiireinen viikonloppu edessä. Pitää löytää haastateltava Jan, tehdä kaksi kuvaa hämärän aikaan fototekniikalle, piirtää iso teos aiheesta "paino", tehdä muutama perspektiiviluonnos, kirjoittaa pienet palat tekstiä viiden kuvan kavereiksi, valita viisi katukuvaajaa arvioitavaksi, kirjoittaa historiankurssille tehtävä, käydä Rotterdamissa filmikaupassa ja aloittaa foto intron tehtävän uudelleenpähkäily. Huomenna olisi vielä luokan ensimmäiset bileet, Rein täyttää 24 ja on kutsunut minutkin kemuttamaan. Kiinnostaisi mennä, sillä Rein asuu Leidenin verotoimistossa. Verotoimisto lopetti, ja hänet palkattiin rakennukseen asumaan, jotta sitä ei vallattaisi. Melkoinen bilepaikka, epäilemättä. En vain tiedä, jaksanko mitenkään Leideniin asti iltamyöhällä kemuttamaan.

Miksi?

Minkä tähden yöllä kello melkein kaksi saa käyttää toisten kadulla iskuporakonetta?

terveisin Uneton Etelä-Hollannista

Valokuvatorstai 15.11.

Aiheena on keskeneräinen.

Tässä keskeneräinen katutyö Lontoossa kesällä 2002. Käyn siis läpi arkistojani ja skannailen vanhoja kuvia.



Tässä vähän tuoreempi keskeneräinen. Koulutehtävänä on kuvata kolmen kuvan sarja, joka kuvaa jotain henkilöä. Yksi kuvista on oltava portretti, ja kaksi muuta jotain epäsuorempaa. Tässä ehkä toinen niistä kahdesta muusta.



Oli aika lähellä, ettei tästä rullasta tullut yhtään kelpo kuvaa. En nimittäin oikein onnistunut ensimmäisellä kerralla filmin purkkiintunkemisessa. Jouduin runnomaan ja ottamaan uusintoja ennen kuin filmi oli turvallisesti puolalla ja kehityspurkissa. Sitten vielä onnistuin hieman alikehittämään (reunamerkinnöistä päätellen), mutta lopputulos kuitenkin kelpaa. Ainakin minulle, opettajasta en tiedä.

Apu Suomi-ikävään

Kun hirveä Suomi-ikävä yllättää, kannattaa mennä lueskelemaan Hesarin nettikeskusteluja. Kummasti ikävä helpottaa, kun ei kuitenkaan tahdo olla samalla alueella siellä keskustelevien kanssa. (Ja sitten pitää olla vain katsomatta AD:n saati Telegraafin keskusteluja, joissa jylläävät yhtä pahat hollannikkaat..)

Ihmisikävään ei vain auta mikään. Just nyt on kovasti ikävä Mummoa ja Vaaria. Terveisiä sinne Kotkan suunnalle. Vielä muutama viikko ja sitten nähdään taas.

Minglausta

Vietin tänään puolisentoista tuntia Suomen suurlähettiläsparin seurassa. Olivat muuten kovasti mukavia. Suurlähettilään sanottua eräästä kovin nylon-pitoisesta taideteoksesta, että "on tullut luettua Pirkan sukkahousuvinkkejä", en enää kovasti jaksanut jännittää. Täällä ollaan muutenkin kovastipaljon informaaleja, vähän häiritsevässä määrin. Nimittäin olisi sen koulun ehkä voinut siivotakin ennen koko diplomaattikunnan ja ministerien yms. saapumista. Minä olin parhaiten pukeutunut oppilasopas, ja minullakin oli kuitenkin vain raidalliset reisitaskuhousut ja dr martensit. (Paita oli kyllä siistin valkoinen ja ainakin melkein sileä.)

Suomeksi puhuttelin että "herra suurlähettiläs", englanniksi kun puhuin useammalle, "your excellencies". Kuningattaren adjutanttityypeille (kuningasperheestä ei muuten näkynyt ketään), sanoin Sir. Niillä oli prenikoita sotilasunivormussa niin paljon, että kumma kun ei takki laahannut polvissa. Opetusministerin kanssa en sattunut juttusille. En ottanut kuvia, kun jotkut suurlähettiläät eivät selvästikään tykänneet (ainakin Saudi-Arabia tuntui väistävän kameraa). Salaisen palvelun sedät olivat käytävässä keskenään minglatessaan kovin salaisen palvelun setien näköisiä.

Lähettiläs sanoi, että "nähdään sitten joulumarkkinoilla!"
Jokos se on tosiaan se aika vuodesta.

Sanalliset arvioinnit

Teoria:

"Goede student! Zeer betrokken, ook binnen de lessen. Je verslag is goed en erg eigen geschreven. Ga zo door!"

Fotaus:

"Good work! Keep being critical about your work, it's very important."

Taputan itseäni päähän ja jatkan töitä.

Katsoimme tänään taideteoriatunnilla mielenkiintoisen dokumentin David Hockneyn tutkimuksista. Hän on tutkinut vanhaa taidetta, ja huomannut, että vuonna 1420 tapahtui selvä käännekohta asioiden esittämisessä. Yhtäkkiä kuvissa oli syvyyttä, perspektiiviä ja realismia. Hockneyn teoria on, että jo 1400-1500 -lukujen taiteilijat käyttivät peilejä ja myöhemmin linssejä heijastamaan kuvia, joiden avulla he pystyivät toistamaan realistisesti muotoja, heijastuksia ja mittasuhteita. Moni taidehistorioitsija ei suostu tätä kuitenkaan hyväksymään, ikään kuin se veisi vanhojen mestareiden mestarillisuudesta jotain pois. Asiasta lisää vaikkapa tuolla linkin takana.

The return of the funny names -thread

Mätien munien hajuisen kaasun vaikutuksia hiiriin on tutkinut tohtori Fumito Ichinose.

(Toisaalta, on kuulemma myös gynekologi nimeltä Harry Beaver ja lakimies nimeltä Richard Head.)

Storm Surge

Täällä on annettu storm surge -varoitus ja sulkevat ehkä jopa Rotterdamin isot tulvaovet. Koko rannikko on valvonnassa ensimmäistä kertaa 30 vuoteen ja on maalailtu jopa 4 metrin vedenpinnannousua. Jännää. Pitäisiköhän puhaltaa ilmapatja pakotilannetta varten..

Toivottavasti myrsky ei haittaa lentoliikennettä - H:n pitäisi tulla huomenillalla kotiin.

Lisäksi joku auringonpilkuistaennustaja väittää, että Hollantiin tulee marraskuun lopulla supermyrsky, ja jotkut jo panikoivat. Saa nähdä.

Mulla oli mielessä jotain kirjoitettavaa sairaanhoitajistakin, mutta jääköön se hetkeksi mieleen vielä. Jokelasta en kirjoita mitään. Siitä ovat muut kirjoittaneet jo paljon, sekä järjellistä että järjetöntä tekstiä.

Edit: Ahaa, tuo jälkimmäinen linkki ei yhtäkkiä enää toimikaan. No, siellä joku uskis oli haaskalla ja syytti Jokelan tapahtumista ateismia ja evoluutioteoriaa.

Rotterdamin tulvaovet menivät pari tuntia sitten ensimmäistä kertaa ikinä kiinni! Nyt vesi on jo +259 cm, eikä nousuvesi ole vielä korkeimmillaan.

Edit klo 02:11: No nyt ollaan +303 cm. Toisiksi korkein vedenkorkeus mitattuna aikana. Ykkössijaa pitää vuoden 1953 tuhotulva. Brittejä evakuoidaan rannikolta. Ehkä niillä ei ole tulvaovia.

Edit seuraava päivä: vesi kävi korkeimmillaan +343 sentissä. Padot pitivät hyvin. Suurin osa vaurioista taitaa olla kattovaurioita. Groningenin suunnalla tuli vesi vähän kylään. Tänään Schipholissa on myöhästymisiä ja peruutuksia koko päivän, mutta toivon, että se H sieltä kuitenkin lennähtää kotiin. Minä lähden kohta koululle opettamaan R:lle mustavalkovedostusta.

kele..tana..murrr

Tänään piti mennä tutustumaan Hollandse Hoogte -kuvatoimistoon, jonka jälkeen oli tarkoitus mennä kuvaamaan yhden kaverin lehtiartikkelille 2 kuvituskuvaa. Huomenna piti vierailla NRC Nextin toimituksessa.

Sen sijaan ohjelmassa: yskintää, aivastelua, niistämistä, höyryhengittämistä, buranaa - ei enää kuumeen mittaamista, sillä kuumemittari putosi eilen kainalostani lattiaan ja elohopeapallot karkailivat iloisesti pitkin nurkkia. (Sain suurimman osan suljettua tyhjään filmipurkkiin - on niiden säilyttämisestä sittenkin jotain hyötyä - mutta jos jokin pallo jäi vaikka mattoon, höyrystyykö se nyt sieltä itsekseen ja nirhaa minut? Googletin putsausohjeita, ja suomalaisilla sivuilla sanottiin "kerää elohopea pois" ja amerikkalaisilla sivuilla taas suunnilleen "poistu huoneistosta ja kutsu paikalle ammattilaisarmeija".)

Menenpä katsomaan, josko NRC Next olisi ilmestynyt postilaatikkoon. Tilasin lehden toissaviikolla ja tilaus piti olla voimassa kolmen arkipäivän jälkeen. Nyt on kulunut 10, geen krant..

Kettupäivät

Jos olisin tällä viikolla terve ja Suomessa, menisin Kettupäiville katsomaan seuraavat ystävieni elokuvat (vaikka tuon ensimmäisen katsominen epäilemättä olisi kovin kovin kovin rankkaa):

Lilli / Oliwia Tonteri
TaiK/ELO, D, 26'

Nuoren, opiaattiriippuvaisen Lillin mielenmaisemaa hänen päiväkirjojensa kautta kerrottuna. Päiväkirjoihin Lilli välitti tunteensa, havaintonsa ja mielikuvituksensa rikkaasti 20-vuotiaaksi asti.

Pidä kiinni / Sanna Liinamaa,
Cedars Production, D, dvd, 37'

Annu ja Mickan ovat rekisteröineet parisuhteensa ja haluavat perheeseen lapsen. Intian matka antaa mahdollisuuden unelman toteutumiselle.

Concealment / Sini Pelkki
Sini Pelkki, K, MiniDV, 5'

Hahmo keskellä vahvasti ihmisen muokkaamaa mekanisoitua luontotilaa sulkee sisäänsä elämän. Concealment on kokeellinen videoteos joka rakentuu kokonaisuudessaan still-valokuvista (35mm).

No prkl ei projekteilla sitten

Vaan ollaan kotona ja niistetään ja mitataan kuumetta. 38,4.

Muuten inhoan nuhaa. Sellaista nuhaa, joka tukkii hengitystiet, jos uskaltautuu vaaka-asentoon. Torkuin yön jotenkuten puoli-istuen, mutta sekin aiheutti (tmi-varoitus) rään valumisen kurkkuun, joka sitten ärtyi ja alkoi kirvellä.

Luokkakaverit lähettelevät kehotuksia juoda teetä ja mailaavat "Perdeyoudixie!"
Yritin pari viikkoa sitten opettaa niitä sanomaan terveydeksi. Meneehän tuo vähän sinnepäin.

Projektiviikko

Arvosteluviikko oli ja meni ja nyt on sitten projektiviikko. Siinä välissä oli viikonloppu. Arvosteluviikko oli loppujenlopuksi aika rentouttava (mitä nyt meinasin heittää oikuttelevan printterin seinään, vaikka oikuttelu johtuikin omasta pihiydestäni; ei kannata yrittää uudelleentäyttää Canonin mustekasetteja, ne menevät sellaisesta tukkoon). Koululla tuli vietettyä neljä kertaa viitisentoista minuuttia eli arvostelujen ajan. Kuulemma olen tähän mennessä "good enough", joka ei kuulostanut suurelta kehulta, mutta enpä saanut haukkujakaan kuten kuitenkin eräät.

Eniten ärsytti foto introductien hipshot-arvostelu, joka oli onnistunut taas tekemään muutaman täyskäännöksen. Näytin kaksi viikkoa ennen arvostelua opettajalle kolmen kuvan sarjan, joista hän kehotti säästämään kuvan 2 ja yrittämään keksiä jotain muuta kuvien 1 ja 3 paikalle. En ehtinyt tehdä sarjalle mitään, joten vein arvosteluun ne samat, täysin entisellään. No, tällä kertaa kuva 2 pitäisi heittää jonkkaan, mutta kuvat 1 ja 3 ovat hyviä.. En enää yritäkään ymmärtää. Ilmeistä on, että arvostelussa on mukana pärstäkerrointa, mielialaa, randomia ja hämäräfilosofiaa. Enpä tosin tiedä, mitä mieltä olen taiteen numeroarvosteluista muutenkaan.

Viikonloppuna kävimme Rotterdamissa viemässä valokuvaliikkeen pojalle kaljaa (antoi meille kuukausi sitten suurennusopiskan testattavaksi ja sanoi, että opiska lähtee sixpackilla - opiska testattiin ja huonoksi havaittiin. Vietiin sitten se takaisin ja annettiin päällisiksi 2 olutta reiluudesta). Junamatkalla näimme horjuvakännisen ihmisen. Se olikin jo varmaan toka tässä parin vuoden aikana.

Tämän viikon H on työmatkailemassa Skånessa ja minä ravaan projektiviikon projekteissa. Tänään meille puhuivat Hans van der Meer ja Frido Troost. Illalla piti mennä Volkskrantiin toimitusvierailulle mutta minäpä kehitin flunssan. Huomenna on paree olla terveempi, sillä meitä opettaa Joel Meyerowitz. Keskiviikkona on luvassa vierailu yhteen kuvatoimistoon ja illalla minulla on kuvauskeikka. Torstaina vielä NRC Nextin toimitusvierailu ja perjantaina näyttelynavajaista ja sensellaista ja lisäksi olen luvannut näyttää parille luokkakamulle mv-vedostusta.

Kun nyt paranisi tämä fluna. Onneksi jääkaapissa on eilistä kasvisminestronea ja skulaakakkua. Kaupassa pitää silti käydä, jos en sitten ryhdy uudelleenkäyttämään suodatinpusseja.

Valokuvatorstai 1.11.

Haaste on "kuva, jota kenenkään ei ollut tarkoitus nähdä".

Tässä terassikuva perjantai-illalta, rentouduimme arvosteluviikon jälkeen luokkatovereiden kanssa lasillisella. "Et sitten laita sitä kuvaa Flickriin," sanottiin. "No jos nyt ihan vähän," vastasin.



Arvosteluviikolla tekeleeni todettiin tarpeeksi hyviksi, mutta parantamisen varaa toki on, joissakin asioissa enemmän ja joissakin vähemmän. Itse en kovasti tykkää monestakaan koulutehtäväkuvastani. Olen huomannut, että on oikeasti vaikeaa kuvata deadlinen kanssa ja annetusta aiheesta, annettujen sääntöjen puitteissa. Tarpeellista oppia.

But what shall I wear?

Koululta soitettiin. 325-vuotisjuhlanäyttelyyn on 13.11. tulossa tutustumaan diplomaattikuntaa, pormestari, poliitikkoja ja mahdollisesti kuninkaallisia. Koska Suomen suurlähettiläskin on paikalla, haluavat minut oppilasoppaaksi. Selvä.

Jätänkö mielipide-t-paidat kaappiin? Entä vasemmistolaiset pinssit? Miten kuninkaallisia puhutellaan? Entäs lähettiläitä? Pitääkö osata niiata, voihyvänenaika.

Mixed metaphors

H onnistuttuaan skriptinasennuksessa: "No nyt alkoi Lyyti soimaan".

Na de vakantie

Syysloma oli ja meni. Tein kasapäin koulujuttuja. Luin hieman hömppää kirjaston fiktiohyllystä. Viikonloppuna meillä oli vieras Suomesta ja H:lla samaan aikaan flunssa. Tällä viikolla pitäisi hankkia joululomamatkaliput; enää noin 53 päivää niin pääsen Suomeen käymään.

Tänään alkoi beoordeeling eli arvosteluviikko. Kaksi ensimmäistä ainetta jo takana, vakorientatie ja kunst- en fotografiegeschiedenis en -beschouwing. Molemmista pääsin läpi, ekasta kehuilla ja tokasta huomautuksella, että olisi syytä käyttää vähän enemmän analyyttista terminologiaa kuva-analyysissa ja lisäksi perustella subjektiivisestikin, miksi on juuri tietyn analysoitavan valinnut. Minä kun kirjoitin tehtäviäni samalla viikolla, kun kirjoittelin jotain yliopistolle päin, ja niihin juttuihinhan ei subjektiivisuutta saisi tekstiin asti eksyä. Pitää muistaa pitää eri opiskeluissa eri mentaliteetti. Huomenna fototekniikan arvostelu, kohteena neljä tehtävää ja työkirja.

Luen opiskeluja varten K. Katajalan Suomalaista kapinaa ja Meltonin The Rise of the Public in Enlightenment Europe. Jälkimmäinen on jostain syystä minulle hankala luettava. Melton viittailee kovasti Habermasiin ja kirjoittaa mielenkiintoisista asioista, mutta jotenkin siten, etten saa helpolla selkoa. Katajalan teksti taas on oikein luettavaa.

"Huvikseni" luen Naomi Kleinin uutta teosta The Shock Doctrine - The Rise of Disaster Capitalism. Opus on näemmä saanut runsaasti kiukkuisia arvosteluja oikean laidan ekonomisteilta. Kleinin peruspointti on se, että jonkun mullistuksen tapahduttua - on se sitten tsunami, sota, tulva tai jotain muuta - ryntää paikalle väkeä, jotka koettavat mullistuksen jälkeisessä poikkeustilassa saada läpi tietynlaisia poliittisia ja taloudellisia uudistuksia, jotka johtavat voittoihin ko. toimijoille. Minä en oikein ymmärrä, mikä tässä paljastuksessa nyt on niin mullistavaa, että siitä oikean laidan ekonomistit herneen nenuun kiskovat. Eikös tuo ole jo nähty monesti? Kun joku köyhä valtio kriisiytyy, tulee lainatarjousta (IMF:n ja Maailmanpankin avullakin), jonka ehtoina on yksityistämisohjelmaa, veronalennuksia, avautumista kilpailulle jne. Sama systeemi vauraan maan sisällä tapahtui Louisianassa Katrinan jälkeen, kun palveluja yksityistettiin vauhdilla, eikä tulvan alle jääneitä vuokrataloja edes suunniteltu korjattavan. Saati sitten Irakissa, jossa ajetaan läpi jonkinlaista neoliberaalia koealuetta, 15 prosentin tasaveroineen ja "maailmalle" avattuine luonnonvaroineen.

Mielenkiintoiselta kirja vaikuttaa, näin 50 ensimmäisen sivun perusteella. Kirjamessuilla olisi ollut mukava käydä. Täällä onnistun jotenkin yhä missaamaan lähes kaikki mielenkiintoiset tapahtumat. Tässä kuussa olisivat olleet yleisöluennoimassa sekä tuo Naomi Klein että Seymour Hersh, mutta kummastakin tapahtumasta luin vasta jälkikäteen. Harmitti lähes yhtä paljon kuin Oliver Sacksin luennon ohittaminen syksyllä 2005. Sacksiltakin on nyt tulossa uusi kirja, mutta kirjakiertue ei tällä kertaa näytä tuovan häntä Lontoota lähemmäs. Nyt on toivoa kuitenkin pysyä ajankohtaisuuksista vähän paremmin kärryillä: tilasin nimittäin sanomalehden. En Volkskrantia, joka on laadukkain, mutta myös vaikeakielisin ja paksuin, vaan NRC Nextin. Kyseessä on vain koetilaus, sillä en tiedä, ehdinkö lukea hollanninkielisen lehden joka päivä (meille jo tulevan Hufvudstadsbladetin lisäksi), enkä lisäksi oikein ole varma lehden konseptista. NRC Next nimittäin on lehti nuorille koulutetuille aikuisille. Kuulemma siellä on jopa työntekijöitä, joiden tehtävä on "kääntää" pääasiallisesta NRC-lehdestä juttuja 25-35 -ikäryhmälle sopiviksi. Kuulostaa minusta vähän selkokielisanomalehdeltä. Tuon onkin kai tarkoitus kilpailla monien ilmaisjakelulehtien kanssa; laajempi kuin Metro, mutta ei vaadi nuorelta aikuiselta lehdenlukuun yleensä tarvittavaa keskittymiskykyä. Eikä todennäköisesti raapaise mitään pintaa syvemmältä.

Muita asioita: puhuin taas äidin kanssa puoli tuntia puhelimessa, piristi, samoin kuin mesettely serkun kanssa ja nettiscrabble-ottelu pikkuserkkua ja myös pikkusiskoa vastaan. Huomenna pitää herätä aikaisin ilmoittautumaan projektiviikolle (josta myöhemmin lisää), mutta sitten voi kääntää kylkeä. Aakkosten loppupään asukkaana minun arvostelukymmenminuuttiseni on vasta iltapäivällä.

Poliittisen keskustelun taso

Näin epätoivoinen on äärioikeisto huomionkipeydessään, kun VVD:stä pirstoutuneet osaset uhkaavat vähentää ääni- ja mediapottia:

The Parliamentary delegation is visiting Washington DC at the moment.
Freedom party PVV leader Geert Wilders was also among the party. He
would like to have a prison like Guantanamo Bay in the Netherlands. "It
will be a fine day when the Netherlands too has this kind of detention
centre," Wilders said.

Valokuvatorstai 25.10.

Aiheena on portaat. Tässäpä pariisilaisen Shakespeare & Co. -kirjakaupan portaat HDR:nä.



Kuva viime talvelta, jolloin olin jonkin aikaa kovasti innostunut HDR:stä. Ja joo, kierrätystä kierrätystä, on nämä portaat ennenkin tässä blogissa olleet. Mutta nyt ei ehdi ottaa uutta kun pitää tehdä koululle kuvia.

Akuuttia ja kroonista ikävää

Olen kärsinyt jo viikkoja todella kovasta koti-ikävästä. Niin kovasta ikävästä, että se tuntuu palana kurkussa. Kaipaan sukulaisia ja ystäviä Suomessa, Helsinkiä, sitä, että voi kuulla ja puhua omaa kieltään, sitä, että tuntee olevansa kotonaan. On minulla aiemminkin kausittaista ikävää ollut, mutta ei tässä määrin. Nyt ihmettelen, että mitä tehdä.

Tämä johtuu suureksi osaksi varmaan siitä, että meidän piti alkuperäisten suunnitelmiemme mukaan olla nyt jo takaisin Suomessa. Alitajuntani on koko ajan pitänyt tätä täälläoloa hyvin rajattuna ja rajallisena väliaikaisolosuhteena. Nyt sitten, kun emme palanneetkaan, se huutaa että mitä hittoa nyt, ei tästä tällaisesta ollut ollenkaan puhe. Ja nyt kun ei tiedä, koska sitä pääsee takaisin, ei ole mitään päivämäärää mihin kiinnittyä.

Haluaisin niin kovasti käydä valokuvauskouluni täällä loppuun asti, kun sinne kerran onnistuin valikoitumaan. Mutta en osaa edes kuvitella, että oikeasti asuisin täällä vielä neljä vuotta. Saati sitten viisi, mitä H tuossa maalaili jotain uutta tutkijapaikkahakemusta täyttäessään.

Suomessa käyminen auttaa, mutta ei kokonaan. Siellä ollessamme olemme ihmisten nurkissa, nukumme toisten sohvilla (mistä suuri kiitos kaikille niille sohviaan tarjoaville ihmisille!), johon hermostuu parissa viikossa, kun haluaa omaa tilaa ympärille. Kaikkia ihmisiä ei koskaan ehdi nähdä, ja lomaohjelma on juoksemista paikasta toiseen. Sitä paitsi minä kaipaan sitä Suomen arkea, jossa ollaan vaan, käydään töissä (kyllä, kaipaan työpaikkaanikin), illalla käydään saunassa ja aina välillä pelaamassa lautapelejä ystävien kanssa. Viikonloppuna ehtii porukoille syömään, siskon kanssa kaffelle tai vierailulle mummolaan. Näkee, kun kaverien ja sukulaisten uudet tenavat kasvavat, ja tuntee kuuluvansa johonkin. Täällä minä en kuulu yhtään mihinkään enkä edes oikeasti tunne ketään.

Voi itku. Toivottavasti tämä on vain kausi.

Huoks.

Pitkästä aikaa olusella, ja vielä uuden mukavan tuttavuuden kanssa. Ja sitten iskee migreeniaura ja jomotus, noin 10 sekunnin sisällä toisistaan. Piti pahoitella ja palata kotiin lääkkeiden luokse, vaikka toinen oli tullut puolen tunnin matkan takaa. Sori. Ensi kerralla mä matkustan sinnepäin ja koetan olla migreeniytymättä.

Lääke tepsii hiljalleen ja nyt on jo parempi olo, mutta enpä taida liikkua sohvalta mihinkään ennen nukkumaanmenoa.

Ne tekevät sen itse

GhostTerraBusters!



Täältä.

Korjaussarjaa

Meidän vähän kuin piti mennä matkoille männäviikonloppuna, johonkin pienen junamatkan päähän, Kölniin tai edes Brysseliin. Sen sijaan korjasimme lahonnutta ikkunankarmia. Huomasimme nimittäin perjantaina, että yksilasisen pohjoisikkunamme alakarmissa on kohta, jossa maalin takana on puun sijasta höttöä. Höttöä niin paljon, että alakulmasta paistaa päivä läpi. Jostain on joskus päässyt vesi valumaan ja jäänyt muhimaan. Kumman nätti se melkein tyhjän päällä ollut maalipinta oli.

Joo, vuokrakämppä, vuokranantajan homma, mutta. Meillä talvella 2005 käyneet muistanevat suihkunkorjausoperaation, joka jatkui lämmityskattilan vaihdolla? Sitä tehdessä piti tehdä uusi reikä kylpyhuoneeseen piipun putkea varten. No, se reikä piti tuolloin tilkitä kunnolla putken ympäri parissa viikossa. Arvatkaas, onko vieläkään tilkitty. Keittiön heiluva hana piti korjata syksyllä 2005, eipä ole korjattu. Jne. Joten päätimme, että toki näytämme ongelman vuokranantajalle, mutta myös paikkaamme kohdan itse, koska muussa tapauksessa lämpö karkaa kolosta harakoille, tai siis räystäässämme kylpeville puluille. Ja nyt on luvassa jopa pakkasöitä.

Rapsutimme lahon puun pois ja käsittelimme loppupuun jollain kamalalla Rotstop-nimisellä myrkyllä. Annoimme kuivua yön yli. Sitten nostimme ikkunan pois paikaltaan (ja melkein pudotimme sen puutarhaan) ja paikkasimme kolon  epoksifilleriaineella.  Annettiin taas kuivua, nostettiin ikkuna takaisin (tätä ei äiti olisi halunnut nähdä: jouduin seisomaan keittiöjakkaralla avoimen ikkunan edessä ja kurottamaan karmin yläosaan, kun ruuvasin saranan ruuveja paikalleen) ja nyt pitäisi viimeistellä. Eipä paista päivä enää kulmasta sisään.

Sujuu se viikonloppu näinkin.

Sain minä toki tehtyä muutaman kuvankin valmiiksi ensi viikon arvosteluviikkoa varten. Ja roikuttua tuntikausia Facebookissa. Meillä on siellä jopa virtuaalinen Putkinotko. Ja kovasti niitä samoja ihania tyyppejä, jotka siinä aidossa Notkossa hengasivat silloin ihan hetki sitten, vuosina 1991-93.

LLLLLoma

Nyt on sitten loma. Tai mikä loma, tekemistä on noin jokaiselle päivälle. Pitää kuvata, piirtää, käsitellä kuvia, fotoshopata, saada hyviä printtejä aikaiseksi. Pitäisi myös kirjoittaa jonkinlainen ekan jakson jälkeinen välitilinpäätös taidekorkeakouluelämästä Hollannissa, mutta sen teen kunhan joskus jaksan. Nyt en jaksa ajatella koulua ihan niin paljon.

Libero sai hienon palkinnon! Upea juttu. Ja lehtihän on hyvä, sen lisäksi, että se oli ainoa minulle Suomesta liksaa maksanut taho viime vuonna (tein yhden hyvin pienen jutun + kuvatuksen ja sain muutaman kympin).

Piirustelua

Meillä on fotoaineiden ja teoreettisten aineiden lisäksi beeldontwikkelingiä, eli kuvaamataitoa. Kuvisope on innostanut meitä piirustelemaan luonnoslehtiöihin, ja olenkin yhtäkkiä innostunut lehtiön suttaamisesta. Huomenna pitää viedä töherrykset näytille.













Minulla on karmeita vaikeuksia perspektiivin ja mittasuhteiden kanssa. Onni Ojan vanha kunnon kirja on apuna. Silti ei onnaa rakennuksen piirtäminen, pitäisi treenata lisää..

Edit: mistähän nuo omituiset harmaat läiskät tulevat? Skanneriko kiusaa?

Historiaa

Kemppinen kirjoittaa muuten Esko Salmisen tapauksesta hyvin. Samoin Sedergren.

Riippuvuuksia

Olen viime viikkoina addiktoitunut kahteen asiaan. Toinen on naamakirja ja toinen verkossa pelattava Scrabble. Facebookia eli naamakirjaa eli lärväkettä pidin täysin turhana härpäkkeenä, kunnes parin viikon sisällä löysin sitä kautta monta vanhaa, vanhaa ystävää. Ja tässä "vanha ystävä" tarkoittaa, että viimeksi kun tapasimme, hautasimme Barbeja maahan ja koristelimme niille hautapaikkoja. Ancient history, toisin sanoen.

Naamakirjan hyvät puolet: 1) törmää vanhoihin ystäviin 2) helppo pitää yhteyttä ihmisten kanssa 3) näkee, kuinka jännillä tavoilla tutut ovat yhteyksissä toisiinsa. Hämmentävän usein kaveriluetteloista löytyy yhteisiä nimiä, mutta täysin tuntemattomien yhteyksien kautta. Naamakirjan huonot puolet: 1) siellä tulee roikuttua, vaikka pitäisi tehdä opiskeluduuneja.

Ja Scrabble sitten. Tuolla Scrabulous-sivustolla voi pelata englanniksi Scrabblea muita pelaajia tai robotteja vastaan. Minä olen tahkonnut jo satoja pelejä robotteja vastaan (joitakin voittojakin) sekä lisäksi muutamia pelejä oikeita ihmisiä vastaan (tähän mennessä vasta yksi voitto). Hyvät puolet: 1) kasvattaa sanavarastoa, enpä tiennyt, että "teg" on sana 2) loistavaa ajanvietettä. Huonot puolet: 1) siellä tulee roikuttua, vaikka pitäisi tehdä opiskeluduuneja 2) illalla, kun sekä britit että amerikkalaiset ovat hereillä, on paikka täynnä enkä mahdu pelaamaan.

Kolmas addiktioni, jo vanha sellainen, on kofeiiniaddiktio. Saan päänsäryn, jos kahvimuki jää aamulla juomatta. Huomasin eilen kauhukseni, että AlbertHeijnissä ei enää ollut "minun" kahvimerkkiäni (AH Java Gunung Blau).  Iik. Pitääkö tässä oikeasti uskaltautua kokeilemaan uusia kahveja? Tuonkin löytämiseen meni aikansa, ja valintakriteeri oli silloin, että "maistuu suunnilleen Presidentiltä".

Joskus minä en vain ymmärrä

Dutchnews.nl raportoi, että opetusministeri Ronald Plasterk haluaa poistaa opintotuen ja siirtyä kokonaan lainamalliin (minä en muuten tiennyt, että mitään varsinaista tukea on olemassakaan - pitäisiköhän alkaa ottaa asioista selvää? Ties vaikka olisin sittenkin oikeutettu johonkin). Työväenpuolue eli PvdA kannattaa ideaa, koska verovaroista kustannettu opintotuki on "vinoutunutta solidaarisuutta, sillä siinä teurastaja maksaa lakimiehen opinnot".

Haluaako PvdA, että duunarius periytyy? Että vain parempiosaisten kersoilla on mahdollisuus koulutukseen? Minä kun luulin, että SDP on vitsi..

Rita Verdonk on perustanut oman poliittisen liikkeen. Nimi on komeasti Trots op Nederland eli Ylpeä Alankomaista. Siitä vaan kilpailemaan Wildersin Vapauden puolueen kanssa.

Edit: juuei, en minä mitään saa, 30 vuoden yläikäraja taaskin.. Onkohan mahdollisuutta vähentää opiskelukustannuksia verotuksessa?

Tyhmästä päästä kärsii koko... pää

Olen kehittänyt itselleni täysin järjettömän toimintatavan. Nukun viikolla liian vähän (ne aiemmin mainitut univaikeudet..) ja lisäksi lähden aamuisin kouluun syömättä aamiaista ja ilman eväsboksia. H huolehtivaisena aviomiehenä pakkasi jopa minulle eväät valmiiksi laatikkoon, mutta minäpä unohdin ottaa laatikon mukaan.

Sitten koulussa olen silmät väsystä ristissä ja huomaan joskus keskipäivän jälkeen, että nälkä haittaa jo näköä. Vaan ei ole mukana eväsboksia eikä käteistä rahaa. Jostain syystä tässä tilassa ryhdyn aina typerehtimään, tyyliin "ei tässä varmaan kannata lähteä pankkiautomaatille, kyllä minä iltaan asti pärjään." Sitten olen syömättä ja parin tunnin sisällä iskee takuuvarma väsymyksen ja alhaisen verensokerin komea kombinaatio, joka minulla on nimeltään migreeni. Ja minä kun olen näin tehokas ja suunnitelmallinen, jätän tietysti usein kaikki lääkkeenikin kotiin. Siihen mennessä kun pääsen kotiin asti tablettien luokse, on migreeni äitynyt jo sen verran pahaksi, että menee myöhäisiltaan ennen kuin saan sen lääkkeillä karkuun.

Pitää skarpata. Ei tämä oikein toimi.

Nyt on onneksi pari päivää kotona työskentelyä, sitten perjantaina vielä yksi pitkä päivä ja sen jälkeen viikon syysloma (lue: arvosteluviikkoonvalmistautumisruljanssi). Tänään täytyy vielä puurtaa valmiiksi tehtävä historiankurssille. Kiirettä pukkaa.

Meillä oli tänään fototekniikkaa ja esittelimme portfoliomme opettajalle. Minun portfoliossani on kuulemma "pari hyvääkin" kuvaa. Loput 30 eivät kummoisia. No, pitää kai tehdä parempia sitten. Tein studiossa uusiksi tehtävän, jota en viime viikolla ehtinyt muiden jelppaamiseltani saada aikaan. Ja räpsin hupikuvia.



Lonneke kuvaa tässä asetelmaa tai kananmunaa, en muista kumpaa.

Iltalehdestä

Voiko kamalampaa kohtaloa olla?

Royal flush

Kirjallisuuden Nobel meni oikeaan paikkaan. Doris Lessing on terävä, tarkkanäköinen ja kaikin puolin rankka täti. BBC:llä näytettiin eilen pätkää, jossa reportterit päivystivät Lessingin oven ulkopuolella odottamassa nobelistia kotiin kaupasta. Lessing saapui, ihmetteli vähän aikaa, ja kysyi häntä taukoamatta räpsiviltä valokuvaajilta, että "mitä te oikein kuvaatte?" "Teitä." "Miksi?" "Olette voittanut Nobelin palkinnon".

Lessing tuhahti ja jatkoi matkaansa kotiovelleen, vastaten kuitenkin mennessään vielä "miltä nyt tuntuu" -kysymykseen: "I've won all the prizes in Europe, every bloody one. I'm delighted to win them all, the whole lot. It's a royal flush."

Tädillä on asennetta.

Lessing on muuten vasta 11. nainen, joka voittaa Nobelin kirjallisuuspalkinnon. Samalla hän taitaa olla vanhin palkittu, kohta 88-vuotias. Viimeisin teos ilmestyi tänä vuonna.

Uudelleenlukisikohan sitä seuraavaksi Shikasta-sarjan vai The Fifth Childin?

Kunhan nyt olisi joskus tarpeeksi hereillä lukeakseen jotain. Olen ajautunut unettomuuskierteeseen. Jos aamulla aikaisin on herätyskello soimassa, en saa unta. Viime yönä kuuntelin jokikisen kellonlyömän aamuseitsemään asti, ja sitten olikin jo aika nousta sängystä. Olen kehittänyt itselleni stressin heräämisestä, ja tämä stressi sitten estää nukkumisen. Ei kovin fiksua, mutta minkäs teet.

Kellonlyömistä puheenollen: Nieuwe Kerkin kellot ovat soittaneet samaa sävelmää (15 minuutin välein) maaliskuusta asti. Täällä menis kohta hermo.

Valokuvatorstai 11.10.

Aiheena on arki. Minä katselen arkisin nykyään koulun käytäviä ja kulmia.



Käytävä uuden puolen ja vanhan puolen välillä. Sinisenä hohtava valo tulee fotolabrasta.



Kirjasto. Ylätasanne ei korkeita paikkoja kammoavalle.

Kuvat otettu Hasselblad SWC:llä diafilmille (Velvia 100F).

Hyvä spintroonikot!

Fyssan tämänvuotinen Nobel meni sitten H:n tutkimalle alalle. On tuo H kuulemma ollut samassa konferenssissa uusien nobelistien kanssa. (Nyt se korjaa tuolta keittiöstä että on ollut samassa konferenssissa vaikka kuinka monen nobelistin kanssa, ja vieläpä samassa vessassa yhden nobelistin kanssa. Hmmmmmm.)

Tarkoittaakohan tämä sitä, että kohtapuoliin joku kiinnostuisi rahoittamaan ko. tutkimusta Suomessakin.. :-p

Hyvä Emp!!!!

Hesarista:

Ydin-lehdelle on valittu uusi päätoimittaja, valtiotieteiden tohtori Emilia Palonen, 30.

Lehteä on tarkoitus muokata nuorekkaammaksi ja keskustelevammaksi,
unohtamatta sen juuria suomalaisessa rauhanliikkeessä ja tehtävää
politiikan kriittisen analyysin suomalaisena foorumina.

Loistava juttu, ystävä hyvä, me ollaan susta ylpeitä!!

Identiteettikriisi ja muita hollantiuutisia

Prinsessa Maxima sanoi puheessaan pari päivää sitten, että ei ole vain yhtä tietynlaista hollantilaista, vaan hollantilaisia on kaikenlaisia.

"Maar 'de' Nederlandse identiteit? Nee, die heb ik niet gevonden. Nederland is: grote ramen zonder gordijnen, zodat iedereen goed naar binnen kan kijken. Maar ook: hechten aan privacy en gezelligheid. Nederland is: één koekje bij de thee. Maar ook: enorme gastvrijheid en warmte. Nederland is: nuchterheid en beheersing. Pragmatisme. Maar ook: samen intense emoties beleven.

Nederland is veel te veelzijdig om in één cliché te vatten. 'De' Nederlander bestaat niet."

Hollanti on Maximan mukaan aivan liian monipuolinen, jotta sen voisi tiivistää johonkin klisheeseen. No, tämäkin minusta oikein positiivinen ilmaus on nyt herättänyt kritiikkiä. Esimerkiksi entinen pääministeri Ruud Lubbers on sitä mieltä, että Maxima on nyt kovasti väärässä. Lubbersin mukaan "There is no one in the world that doesn't recognise a Dutch person."

Pöh. Täytyy kyllä myöntää, että minulla ei ollut hollantilaisista yhtään minkäänlaista käsitystä ennen tännemuuttoani. Olin tavannut ohimennen ehkä yhden, keskustellut en yhdenkään kanssa, eikä minulla ollut aavistustakaan siitä, millainen otus on hollannikas. Ja minä sentään olin jo kuitenkin lomaillut Hollannissa pariinkin otteeseen ennen maahanmuuttoani.

Kai pienten maiden täytyy aina kuvitella itsestään suuria. Ja miettiä, että mitähän ne muut vain mahtavatkaan meistä ajatella. Sitä jälkimmäistä ainakin tuntuu riittävän sekä täällä että Suomessa.

Muita uutisia: "Liberaali"puolue VVD haluaa kieltää äänestäjiltä vieraiden kielten puhumisen Amsterdamin äänestyspaikoilla. VVD:n mielestä äänestyspaikoilla saa puhua vain ja ainoastaan hollantia.

Ayaan Hirsi Ali on palannut takaisin Hollantiin. Ura republikaanien think tankissa American Enterprise Institutessa ei tainnutkaan sujua. Nyt maan oikeistolaiset islamfoobikot näykkivät toisiaan kilpaa, jotta osoittaisivat, kuka on maan ksenofoobikkojen kingi. Ehsan Jami oli jo pääsemässä hyvään asemaan (ryhdyttyään kaveeraamaan Wildersin kanssa), mutta Ayaanin paluu muuttaa kuviota. Jami yrittää vielä nokittaa: hän ilmoitti julkisuuteen olevansa tekemässä filmiä, joka tulee hänen mukaansa kohauttamaan maailmaa samalla tavalla kuin Muhammed-pilakuvaepisodi. Epäilemättä kohta joku koettaa pistää vielä paremmaksi. Jos en aivan erehdy, ilmassa on kuitenkin jo jonkinlaista kyllästymistä iänikuiseen "islam-debattiin" - ehkä on jo aika huomata, että Hollannissa on viimeisen viiden vuoden aikana ollut pari muutakin puheenaihetta?

Tässä jonnin aikaa sitten oikean laidan kiistakumppanit Geert Wilders ja Rita Verdonk ehtivät toimia myös muotikriitikkoina. Ministeri Ella Vogelaar oli pukenut päälleen Prinsjesdagina marokkolaisperäisen hollantilaisen vaatesuunnittelijan Houda El Fechkan suunnitteleman puvun. Tätä eivät Wilders ja Verdonk sulattaneet, vaan kritisoivat tiedotusvälineille ministerin asuvalintaa. Ei näemmä niin pientä ei-eurooppalaisuuteen liittyvää asiaa, etteivät nämä kaksi siihen puuttuisi. Sinänsäkin koomista (tai traagista), että El Fechka on malliesimerkki integroituneesta marokkolaisesta: koulutettu, toimeentuleva nainen, joka on oppinut kielen täydellisesti ja pistänyt pystyyn menestyvän yrityksen. Wildersille ja Verdonkille - jotka kumpikin väittävät hiiltyvänsä vain integroitumattomista, laiskoista ulkkareista - ei tämäkään esimerkkitapaus kelpaa.

Anne Frankin puu säästyi vielä. Amsterdamin kaupunki oli jo hyväksynyt sisältä lahohkon puun kaatamisen, mutta nyt tuli lisäaikaa. Puu on siis se, jonka Anne perheineen näki piilopaikkansa ikkunasta.

3 ajassa

"Täytä omat kolmen kärkesi. Lähetä minulle ja muille ystävillesi, joiden elämään haluat kurkistaa! "

10 vuotta sitten - 1997
1. Minulla oli kissoja
2. Haahuilin toista vuotta yliopistolla
3. Asuin vihdoinkin homeettomassa asunnossa parin homekämpän jälkeen

5 vuotta sitten - 2002
1. Muutin H:n kanssa kahden kämpän systeemistä yhden kämpän systeemiin ihanaan krunalaiseen jugendtaloon
2. Tein duunia yliopistolla maailman kivoimmassa porukassa
3. Reissasin mm. Lontoossa

1 vuosi sitten - 2006
1. Innostuin valokuvaamisesta uudella tavalla
2. Kiipesin vuorelle ja vaelsin jäätikön yli Alpeilla
3. Suoritin NT2 II -tutkinnon hollannin kielessä

Tähän asti tänä vuonna
1. Aloitin valokuvausopinnot
2. Tein yliopisto-opintoja hyvällä tahdilla eteenpäin
3. Reissasin Alpeilla ja Suomessa

Eilen
1. Puhuin äidin kanssa puhelimessa puoli tuntia - olipa nopea puolituntinen!
2. Laitoin hyvää kasvisminestronea
3. Vietin hiljaista koti-iltaa

Tänään
1. Kuvasin Haagissa kahteen koulutehtävään kuvia
2. Pyöräilin lammaslenkin
3. Vein viime viikonlopun kuvausurakan valmiit tuotteet tilaajalleen

Huomenna
1. Menen tutustumaan Rotterdamin valokuvamuseoon
2. Piirrän kuvia yhtä koulutehtävää varten
3. Aloitan kuva-analyysitehtävän tekemisen

Ensi vuonna
1. Joko muutan Suomeen tai sitten en
2. Opin paljon lisää valokuvauksesta
3. Pääsen taas reissaamaan

Haasteen ottakoon vastaan ken tahtoo.

Oi Suomi

Olen lukenut Hesarista viime päivinä

että Kemissä laitetaan vanhukset nukkumaan jo kello 15, koska terveystoimesta on niin paljon väkeä lomautettuna

että helsinkiläinen hammashoitola kehotti naista paikkaamaan lohjenneen hampaan itse, koska vastaanotolle pääsee vasta kolmen kuukauden päästä

että kuntaliiton toimitusjohtaja vaatii lukioita maksullisiksi

että mielenterveyspotilaat joutuvat jonottamaan varsinaista hoitoa toista vuotta.

Minkähänlaiseen maahan sitä ennemmin tai myöhemmin palaa?

Eipä silti, täällä ehdotettiin vastikään, että sairaaloista tehtäisiin voittoa tuottavia yrityksiä.

50 000

Huomaamattani on kävijälaskuri kipittänyt luvun 50 000 ohi. Huisaa.

Een beetje lastig

Koulussa on hiukan hankala kuvio kehkeytymässä. Meitä on ekavuotisina valokuvausopiskelijoina kaksi ulkkaria koko laumasta, vuoden Hollannissa asunut tyttö ja minä. Tämä toinen ei osaa yhtään hollantia. Hän sanoo, että hänelle olisi kerrottu pääsykokeissa, että opetus on puoliksi englanniksi ja puoliksi hollanniksi, joten kielitaidon puutteesta ei ole mitään haittaa. Tätä vähän ihmettelen, sillä aivan samat opettajat sanoivat minulle, että opetus on täysin hollanniksi, joten kieli tulee opetella vähän vikkelään.

Nyt ummikkona tämä tyyppi on melkoisessa pinteessä. Osaksi siksi, että hänellä on kovin torjuva asenne kieleen ja sen oppimiseen. Osaksi siksi, että hän ei jostain syystä (ei uskalla? en usko, sillä muuten kyseessä on hyvin sanavalmis ja suorasanainen ihminen) koskaan kysy tunnilla tai pyydä käännöstä. Välillä hän istuu minun vieressäni ja kyselee, että mitä se opettaja nyt sanoi, entä nyt, entä nyt, entä nyt, mikä on huono idea, sillä a) kun hän kyselee minulta koko ajan, menetän keskittymiskykyni enkä kohta ymmärrä itsekään ja b) eiköhän joltakulta hollanninkieliseltä ole enemmän toivoa saada eksakti käännös. Välillä hän taas sanoo minulle, että minun tulisi mennä nyt puhumaan opettajalle ja sanoa, että en ymmärrä, niin opettaja sitten selittäisi englanniksi siten, että hänkin kuulisi.

Mutta kun ei minun tarvitse. Minä ymmärrän ihan ok, enkä tajua, miksi tyttö ei itse voi pyytää käännöstä. Miksi minun pitää olla tilanteessa välittäjänä? Minulle itselleni on parempi, että koetan ymmärtää ja kommunikoida mahdollisimman paljon hollanniksi, koska olen huomannut, että tällainen kielikylpy itse asiassa toimii kohdallani tosi hyvin. Ymmärrän kyllä, että jos kielitaitoa ei ole ollenkaan, ei kielessä kylpeminen kovin äkkiä tuota (aikuisen ihmisen kohdalla) tuloksia, ja alussa turhauttaa. Mutta hiukan ärsyttää, että tässä on selvästi kovin paljon asenteestakin kiinni; yksi teoriaopettajistamme kääntää ihan vapaaehtoisesti kaikki hankalat kohdat englanniksi, mutta näiltä tunneilta ulkkaritoverini lintsaa, koska aine on "tylsä".

Nyt tämä tyttö haluaa, että menemme yhteisrintamana valittamaan pääopettajalle, kuinka meitä kohdellaan väärin ja kuinka emme pärjää, kun emme saa opetusta englanniksi. Minä en vain mitenkään haluaisi mennä mukaan. En odottanut englanninkielistä opetusta, en tarvitse sitä, enkä halua, että tämän tytön äärinegatiivinen asenne (joka näkyy monessa muussakin asiassa) leimaa minutkin. Tunnen syyllisyyttä näistä tunteista; tuntuu, kuin olisin jengipetturi, kun en ole varauksetta pitämässä toisen maahanmuuttajan puolia. Yritin sanoa hänelle, että autan toki häntä tarvittaessa, ja voin vaikka tulla puhumaan opettajalle hänen puolestaan, mutta en halua mennä väittämään että minä itse en pärjää, kun se ei kerran ole totta. Tytön mielestä tämä vain ei ole tarpeeksi, koska hänen mukaansa meidän pitää olla täysin samassa rintamassa tässä asiassa.

En oikein haluaisi, että meidät sotketaan toisiimme (mitä tapahtuu jonkin verran; toinen on Suomesta ja toinen Turkista ja ensimmäinen hyvin tumma ja toinen kovin vaalea, joten..) tai että meihin aletaan suhtautua yksikkönä. Ehkä olen vain penseä, ja annan liikaa sen, etten oikein ole tämän tytön kanssa samalla aaltopituudella, vaikuttaa asenteisiini.

4

Meemi kiersi Empulta tänne. Vastataanpas nyt, jotta ei nukahdeta kuvankäsittelytunnilla.

Neljä työtä, joita olen elämäni aikana tehnyt:

1. kahvilatyöntekijä
2. kirjasto-orja (työharjoittelussa)
3. atk-neuvoja
4. tietotekniikka-asiantuntija

Neljä paikkaa, joissa olen asunut:

1. Kotka
2. Helsinki
3. Espoo
4. Delft

Neljä televisio-ohjelmaa, joita tykkään katsella:

1. Allo, Allo (eli Maanalainen armeija iskee jälleen)
2. Frasier
3. Golden Girls (eli Tyttökullat)
4. I Love Lucy

Neljä paikkaa, joissa olen ollut lomalla:

1. Firenze, Italia
2. Chamonix, Ranska
3. Nizza, Ranska
4. Lontoo, Iso-Britannia

Neljä internet-sivua, joilla käyn päivittäin (työpäivinä):

1. www.kabk.nl
2. www.google.com
3. www.facebook.com
4. oma blogi

Neljä lemppariruokaani:

1. Kalakeitto
2. Paneer tikka
3. Lasagne (äidin laittama)
4. Kasviscurry

Missä haluaisit olla juuri nyt?

1. Kotkassa
2. Kotona nukkumassa
3. Helsingissä
4. Lomalla

Neljä ystävää, joille ainakin olen lähettänyt tämän viestin ja joiden arvelen (?) vastaavan (haastan näin perinteisesti blogityyliin):

1. Riitta Amsterdamista
2. Jansku
3. Ulrika
4. Ninna

Linkit lisään myöhemmin, kunhan pääsen oikeaan käyttöjärjestelmään..

Öh

Kattokaa, mitä juuri näin telkkarista. Apeldoornilaisen vakuutusyhtiön mainoksen.



Heinekenin avantoonjuoksumainoksen ja Rovaniemi -mainoksen vielä tajuan, mutta tämä..

Zeppelin zonder Led

Tällainen on juuri talomme yläpuolella.

Syys

Täällä on niin perussyksyistä että. Valitettavasti perussyksy Hollannissa ei ole kirpeän kuulaita aamuja ja ruskan loistoa, vaan vihmovaa sadetta ja joka nurkkaan tunkeutuvaa kosteutta. Lokakuun kunniaksi lämmitys on nyt päällä (kävi se kerran päällä syyskuussakin, vaikka koetimme kovasti sinnitellä mahdollisimman pitkälle - kaasu on kallista) ja kohta pitänee virittää huopa tuohon ikkunaan, jossa on vain yksinkertainen lasi.

Mietin lattiaremppaa. Voisi repiä yläkerran kamalat kokolattiamatot pois ja laittaa ikealattiaa tilalle.

Kävin lauantaina valokuvaamassa brittiystäväni taideteoksia, ja nyt pitäisi käsitellä parisataa kuvaa ja polttaa rompulle. Tuli istuttua iltaa aamuun asti, ja sunnuntaina olikin hieman heikko olo.

Koulussa noin jokaisella on flunssa. Opettajillakin, minkä takia suurin osa tämän päivän tunneista oli peruttu. Ei haitannut minua, pääsin kotiin tekemään rästissä olleita kuvankäsittelyhommia. Haagin keskustasarjaan pitäisi käydä ottamassa muutama lisäkuva, mutta ei tässä sateessa.

Uutisissa oli taas juttua niistä ulkkareiden sopeuttamis- ja kielikursseista. Tilanne on kumma: koulut ovat valmiina, materiaalit ovat valmiina, opettajat ovat valmiina, mutta oppilaat ovat yhä keskellä byrokraattista paperisotaa. Paperisodasta selviytymistä kun haittaa se, että ummikkoulkkareillekin tarkoitetuille kursseille pitää hakea lomakkeilla, jotka ovat vain hollanniksi.. Näin täällä.

Oma uusi hollanninkurssini alkoi keskiviikkona. Se on koulun järjestämä, ja painottuu puhumiseen. Meidät testattiin ja jaettiin kolmeen ryhmään; aloittelijat, keskivaiheilijat ja ne, jotka puhuvat jo hollantia, mutta tarvitsevat lisäharjoitusta sujuvuuden parantamiseksi. Minä olen tuossa kolmannessa. Käytännössä kai juttelemme keskenämme ja opettaja valmentaja, kuten hän haluaa meidän itseään kutsuvan, käy vieressä korjaamassa.

Kolme viikkoa syysloman alkuun.

Yay!

Talous ja talouspolitiikka -tentistä ja koko kurssista kiva pyöreä 5. Olenpas hämmästynyt. Ja iloinen, sillä nyt voin lähettää setien Rondo Cameron ja Markku Kuisma opukset takaisin kohti kirjastoa.

Pitäisi lähteä Amsterdamiin kuvaamaan. Kunhan nyt ensin juon vähän kahvia.

Edit: tai sitten koetan korjata kameraa. Prkl tätä nykyelektroniikkaa; 2 vuotta vanha kamera kahdella eri tavalla rikki. Ja sitten taas 30-vuotias filmikamerani toimii täydellisesti. Vaan enpä ehdi tätä duunia filmillä hoitamaan, kun sen pitää olla valmis illalla.

Kaapunki

Kävin fotaamassa opiskelukaupunkiani Haagia. Pitäisi saada neljän kuvan setti aikaiseksi.






Pari kuvakandidaattia. Kamera on Hasselblad SWC, filmi Velviaa keskikoossa. Ja Haagin uutta keskustaa ei voi sanoa nätiksi. Tuo rautatieasema varsinkin on kovin sovjet.

Huomenna pitää saada aikaiseksi kelvollisia hipshotteja. Ja yksi toinenkin kuva. Ja sitten pitäisi blogata hollantilaisista opetusmetodeista. Olisi sanottavaa, mutta kun ei ole jaksanut kirjoittaa.

Suku senkun kasvaa

Tällä kertaa H:n puolella. Uusi pienihminen syntynyt Poriin, hurjasti onnea!

Taide tänäpänä

Kiireinen lauantaipäivä. Ensin kävin kirppiksellä; tarkoitus oli vain jatkaa niitä helkatan hipshotteja, mutta sorruin varsinaisiin heräteostoksiin. Ensin tarttui mukaan Polaroid-kamera 90-luvun alkupuolelta. Halpa kamera - 6 euroa - mutta sitten järkytyin, kun kävin ostamaan siihen filmikasetin. 10 kuvan kasetti maksoi 17 euroa! Tulee huonolaatuiselle polaroidkuvalle hintaa. Ehkä siitä on iloa kuitenkin. Fotasin Haagia polaroidilla ja mietin, tehdäkö neljän kuvan sarjatehtävä Nieuw Centrumista kököllä Polaroidilla vai huippuhienolla Hasselilla. "Now you're zinking about form and not image," sanoisi valokuvausopettajani, jolla on aksentti osapuilleen kuin Rene Artois'lla.

Toinen heräteostokseni oli kitara. Omat soittimemme (kaksi kitaraa, yksi sähköbasso ja yksi cembalo) ovat muiden hoivissa Suomessa, joten olen ollut soittamatta pari vuotta. Nyt hankin kirpparihintaan pienen kivan nailonkielisen mukavaäänisen kitaran. Onkohan tämä jotain ostosterapiaa? Säädänkö stressitasoa shoppaamalla? Jos näin on, niin ei hyvä; ei minulla ole sellaiseen varaa, olettaen, että stressiä on hieman jatkossakin. Tai sitten mietin taas turhia, sillä olenhan ikipihi.

Iltapäivällä lähdimme TodaysArt -festarille. Olisimme tosin voineet lähteä vasta myöhemmin, sillä mitään ei tapahtunut ennen kello kahdeksaa illalla. Ehdimme palloilla Chinatownissa katsomassa juhlia (paikalla oli myös lava, jolla kiinalaiset tädit kepittivät toisiaan karaokessa) ja harhailla ympäri Haagia. Festariannista tsekkasimme KABK:n fotaajien videoinstallaation, art&media -osaston vilkkuvaloja ja ääniä, pari DJ:tä ja yleistä suureellista valoheijastelua. Lisäksi minä kävin vilkaisemassa KABK:n vaatesuunnitteluosaston muotinäytöstä, joka oli kumma. Lavalla istui kuutisen tyttöä meikattavana kampausviitat päällä. Heidän takanaan, pimeässä, kulki aina välillä malleja erikoiset vaateluomukset yllään. Parinkymmenen minuutin kuluttua meikattavat tytöt nousivat ylös, heittivät viitat yltään ja antoivat yleisön katsoa vaatteitaan noin viisi sekuntia. Sitten he kävelivät pois lavalta. Siinä se sitten kai oli? Väki jäi hämmentyneenä vilkuilemaan lavalle, mutta ei sinne tosiaan enää kukaan palannut. Olikohan tämä nyt jotain postmodea?

Minulla oli vapaa pääsy kaikkialle, sillä ranteessani luki "pers". Varsin harhaanjohtavaa mainontaa.

Festarin pääanti vaikutti olevan konemusiikin puolella ja alkavan noin kello kahden aikaan aamuyöstä. Ei vanha jaksa; palasimme kotiin kymmenen jälkeen. Vähän sekava kuva jäi siitäkin vähästä, jonka onnistuimme näkemään. Tai sitten minä en vain ymmärrä nykytaidetta.

Huomenna pitää käsitellä kasa kuvia ja pistää eteenpäin, sekä käsitellä kasa kuvia ja printata koulutehtäviksi. Ei sentään tarvitse herätä aikaisin.

Voe suti

Nyt ei kyllä enää naurata, kun eivät hipshotit taaskaan kelvanneet opettajalle. Nuo aiemmin blogissa esittelemäni kuvat (joissa poikia klompjeissaan ja tyttöjä huiveissaan) ovat kuulemma tylsiä. Koko homma vielä uudelleen. Ja ensi perjantaina pitää olla lopulliset versiot valmiina. Tässä välissä ei myöskään ole aikaa näyttää raakileita opettajalle.

Koko luokka oli kyllä kerrankin jostain yksimielinen: kukaan meistä ei oikein tajua, mitä tämä opettaja haluaa. Ei saisi olla kuvia selkäpuolelta, mutta toisiksi eniten kehuja sai kuva, jossa oli kaksi selkää. Ei saisi kuvata liian kaukaa, koska sitten ei ole kontaktia. Ei saisi kuvata läheltä, sitten se on muka portretti. Kuvissa ei pidä olla lapsia, koska lasten kuvaaminen on liian tylsää. Paitsi että joskus ei olekaan ja silloin se on eri hienoa. Ei pidä olla liian tekemällä tehty, mutta on hienoa, jos kuvasta näkee, että sitä on kovasti tehty. Emmäänytkylläyhtäänymmärrä. Ja open omaa portfoliota vilkaistessa havaitsen, etten pidä hänen street-kuvistaan ollenkaan.. kai tässä on kyse siitä, että maku on vain ihan eri. Harmi vain, että open maulla määritellään minulle arvosana.

Uusiksi menneiden hipshottien lisäksi pitää toteuttaa neljän kuvan sarja, joka kuvaa Nieuw Centrum -aluetta Haagissa, sarja tai yksi kuva aiheesta veiligheit (turvallisuus), toinen sarja tai kuva samasta aiheesta, mutta siten, että se on kuvattu jonkun genren mukaan (dokumentaarinen, mainos tms) ja sitten ehkä vielä kolmas - en ihan ymmärtänyt loppua. Tämä kaikki vain foto introductieta varten, foto techniekissä taas kuvaamme asetelmia eri syvyysterävyyksillä.

Beeldontwikkelingissä yritimme piirtää perspektiivikuvia. Istuin käytävässä ja suttasin viivoja, jotka eivät suostuneet kohtaamaan samassa pisteessä. Oppituntien välillä askartelimme muurkrantin eli seinälehden parissa. Yksi omat artikkelinsa unohtanut tyttö kimitti hilpeänä minulle: "Minä otankin näistä sinun jutuista kaksi kun minulla ei ole omia" ja pyyhälsi liikenteeseen artikkelieni kanssa ennen kuin ehdin suutani avata. No niin kai sitten!

Väsyttää. Ulkoa kuuluu "iiiiiiiii". Siellä on nimittäin tivoli, jonka keskeinen laite on sellainen kauhea ilmassa ihmisiä pää alaspäin pyörittävä helvetinkone. Koetin kuvata ihmisiä tivolissa, mutta sain nuoriso-osastolta sen verran kansainvälisiä käsimerkkejä ja uhkaavia eleitä että päätin jättää vähemmälle.