Dekkareita ja myräkkää

Luin Henning Mankellin Palomuurin, tai oikeastaan Firewallin, koska kirja oli valitettavasti englanniksi. Yleensä vältän tietotekniikkaan kytkeytyviä viihdekirjoja kuin ruttoa, koska niissä ei suunnilleen koskaan ole mitään järkeä. Netti- ja bittiasiat olivat kovin mediaseksikkäitä 90-luvun lopulla, ja niitä käsiteltiin monissa kököissä jännäreissä, ja aina tökerösti. Ihmettelinkin, että pitääkö niitä teknisiä asioita yrittää tunkea kirjaan mukaan, jos ei kirjoittaja niistä mitään ymmärrä.

Tämä kirja selvisi aika pitkälle puhtain paperein - Mankell käytti Wallanderin tietämättömyyttä ja välinpitämättömyyttä bittiasioista hyvin hyväkseen - mutta töksähti sitten ihan kunnolla. Wallander haastatteli tietoturvaratkaisuihin erikoistunutta järjestelmäkonsulttia, jonka koneelle oli murtauduttu. Siten, että asuntoon oli tultu avaimilla, ja istuttu koneen ääreen murtautumaan. Keskustelu meni suunnilleen näin.

    Wallander: "Mikä on salasanasi?"
    Konsultti: "Cookie."
    Wallander: "Miksi?"
    Konsultti: "Se on lempinimeni"

Ei näin, hyvät ihmiset, ei näin!

Kyllähän homma sitten tuosta kehnoontui vielä oikein urakalla, kun mukaan tuli Pentagonia, maailmanpankkia, pankkiautomaatin kautta laukaistavia superohjelmia ynnä muuta. Ääh. Onko olemassa sellaista jännäriä, jossa tietotekniikka olisi jotenkin järjellisellä tavalla kuvioissa mukana?

Tänne on ennustettu huomiseksi 31 m/s tuulta, jos oikein ymmärsin. Pitäkää peukkuja, että meidän kattotiilemme pysyvät paikallaan. (Ja padot ehjinä, kiitos.)