Lontoo vielä kerran

Niin, se viimeinen lupaamani Lontoon-polkka. Neljäntenä päivänä tuubailimme Brixtoniin etsimään erästä pientä valokuvagalleriaa. Löysimme tuubiaseman vierestä valtaisan katumarkkina-alueen. Myynnissä oli noin mitä vain ja makea marihuanan tuoksu leijui alueen yllä. Jamaikalaisia näytti olevan paljon. Emme ottaneet kameroita esiin, sillä joka puolella oli varoituksia varkaista, ja lisäksi näimme, kun vanhahko rastafari piti monen minuutin huutosaarnaa kameran kanssa heiluneelle tytölle. Tämä paikka ei selvästikään halunnut olla turistikohde, eivätkä sen ihmiset kuvauskohteita. Kamerat jäivät laukkuun.

Löysimme gallerian pieneltä kujalta. Näytteillä oli australialaisen Magnum-kuvaaja Trent Parken töitä, joista innostuin heti. Mahtava valo ja varjo, paljon kontrastia, tunnelmaa. Silti selvästi katukuvausta.

Näyttelyn jälkeen hengasimme vielä hetken Brixtonissa ja lähdimme sitten vilkaisemaan Canary Wharfin pilvenpiirtäjiä. (Tähän lisään kuvan myöhemmin.) Paikka oli hyvin kiireinen ja täynnä hyvin pukeutuneita bisneshenkisiä ihmisiä, jotka välillä suuntasivat katseitaan talojen seinissä oleviin valtaviin uutisnäyttöihin, joissa pörssikurssit vilistivät jatkuvana virtana. Pilvenpiirtäjät heijastuivat toisista pilvenpiirtäjistä. Paikan fiilis oli aika vahva kontrasti edelliselle paikalle. Ihmettelimme hetken ja lähdimme sitten Brick Lanelle. Kävelimme sinne Aldgate Eastin tuubiasemalta ja kuvasimme mennessämme.



Brick Lane on bangladeshläistä aluetta ja nykyään melkein turistikohde itsekin, paikka kun mainittiin Rushdien Saatanallisissa säkeissä ja myöhemmin Monica Ali kirjoitti vielä sinne sijoittuvan menestysteoksen, nimeltäänkin Brick Lane. Sain joskus tuon jälkimmäisen Empulta lahjaksi ja siksikin halusin käydä. Brick Lanelta löytyi halpaa ja hyvää currya, islamilaista kirjallisuutta ja banglafilmejä myyviä kauppoja, trendikkäitä klubeja ja kahviloita ja rosoista kaupunkiskeneä.

Söimme hyvän myöhäisen lounaan paikassa nimeltä Monsoon ja jatkoimme eteenpäin. Harhailimme vielä pitkin Lontoota katukuvailemassa.



Emme nähneet julkimoita, paitsi Jamiroquain Jay Kayn, ja hänkään ei osunut kameran tielle. Jos olisimme jääneet roikkumaan Leicester Squarelle elokuvan Becoming Jane ensi-iltajuhlallisuuksiin, olisimme varmastikin joitakin nähneet. Mutta ei jaksanut.



Chinatownissa oli hauska kuvata mustavalkoa - paikka oli niin värikäs ja koristeltu, että mielen saaminen mustavalkomoodiin oli minulle hankalaa, ja siksi oli tavallista haasteellisempaa koettaa löytää ne mustavalkoiset potentiaaliset kuvat värivilinästä.






Sateiset kadut taas tuntuivat luontaisilta mustavalkokuvilta.



Kuvia on vielä negoissa ihmeteltävänä jonkin verran. Ehkä laitan niitä tänne, ehkä vain Flickriin. Jonkinlainen kokoelma on nähtävissä täällä ja sinne tullee vielä muutamia otoksia.

Lontoo oli jälleen sekä turistillisesti että valokuvauksellisesti miellyttävä kokemus. Kaupunki tuntui vähemmän ruuhkaiselta ja kiireiseltä kuin viimeksi. Näyttely- ja museotarjonta oli mahtava, samoin kirjakauppatarjonta  (mitään ei pitänyt ostaa, mutta yhdeksän kirjaa tuli hankittua). Viihdyimme suuren kaupungin vilinässä.