Muutamassa blogissa on jo keskustelua Hesarin uudesta kuvanjulkaisusysteemistä, jossa tavis voi lähettää kuvansa Hesarille, ja hyvällä onnella saa sen uutiskuvana julki. Ehdot vain ovat kovin kovat:
Uutisen yhteydessä julkaistusta kuvasta tai videosta maksetaan
kertapalkkio. Muunlaisesta kuvan/videon käytöstä ei makseta palkkiota.
Lähettäjä
luovuttaa Helsingin Sanomille vapaan, ikuisen ja rajoittamattoman
oikeuden (edelleenluovutus- ja muunteluoikeus mukaan luettuna) käyttää
lähettämäänsä materiaalia valmistamalla siitä kappaleita ja saattamalla
sen yleisön saataviin parhaaksi katsomallaan tavalla tunnetuilla ja
toistaiseksi tuntemattomilla liiketoiminnan alueilla, jakeluteillä ja
-tavoilla nyt ja tulevaisuudessa.
Liikeideanahan tämä on oikeastaan aivan mahtava. Lukijat tuottavat sisältöä - nyt kuvia, mutta lukijoiden tuottamista uutisjutuistakin on jo puhuttu - ja sitten maksavat itse sen sisällön kuluttamisesta. Kansalaisjournalismia? Enpä tiedä, kun kyseessä on suuri kaupallinen sanomalehti.
Flickr-yhteisössä syntyi aikoinaan lehti nimeltä JPG, jonka ideana oli julkaista painetussa muodossa flickriläisten kuvien parhaimmistoa. Lehden ympärille syntyi vilkas ja innostunut tekijäkunta. Perustajapariskunnalla oli visiota ja yhteisönluontitaitoa. Sitten homma alkoi kasvaa, ja tarvittiin mukaan bisnesmies. Mitä tapahtuikaan seuraavaksi? Perustajapariskunta savustettiin ulos, yhteisötausta häivytettiin, ja lehdestä tehtiin bisneskelpoinen. Toimintaperiaate on kuitenkin yhä sama: ihmiset kisaavat siitä, kuka saa oman Flickrissä esiintyvän kuvansa painettua. Ja tietysti tilaavat lehden, rahalla, koska onhan se hemmetin hienoa nähdä se oma kuva ihan oikeassa lehdessä.
Itse olen huomannut olevani sen verran perso tunnustukselle, että jos joku pyytää kuvaa käyttöön johonkin järkevään juttuun vaikka ilmaiseksi, yleensä suostun. Mutta olen minä sen verran mustis omista kuvistani, etten halua muiden(kaan) tekevän niillä rahaa. (Ja jos joku syvälinkittää luvatta ja tekijätiedoitta, niin saattaapa vaihtua linkkauksen kohteena oleva kuva, ei ehkä siihen g:llä alkavaan netissä kiertävään juttuun mutta johonkin vastaavaan.)
Tänään fotokerhon klubi-illassa keskusteltiin muunmuassa siitä, mitä digikameroiden yleistyminen on muuttanut. Veikkaanpa, että se on muuttanut suhtautumista kuvaan huomattavasti, niin paljon, että käytännöillä ja lainsäädännöllä on kova kiirus pysyä perässä.
Samantyylistä kaikkien oikeuksien ostamista on yritetty saada aikaiseksi muillakin julkaisemisen aloilla. Rumba-lehti lähetti vuosisadan vaihteessa kaikille avustajilleen sopimuskaavakkeen, jossa avustaja luovutti juttunsa/kuviensa oikeudet lehdelle. En allekirjoittanut, eikä paperista tullut mitään puhetta sen koommin, vaikka avustin lehteä useamman vuoden sen jälkeen.
VastaaPoistaVastaavantapaisia vedätyksiä on yritetty tehdä jopa kirjailijoille, kuulin toissapäivänä: sopimusteksteihin on ilmestynyt erilaisia epämääräisiä lisenssioikeuspykäliä, joissa parhaimmillaan kirjailija luovuttaa paitsi oikeudet julkaista teksti kaikilla tunnetuilla tekniikoilla, myös kaikilla tulevaisuudessa kehitettävillä tekniikoilla... toistaiseksi tuollaiset pykälät ovat ilmeisesti lähteneet sopimuksesta hyvinkin sukkelaan, kun vain kirjailija on huomannut niiden olemassaolon ennen sopimuksen allekirjoittamista.
Tämän kehityksen eräänlainen esitaistelija Suomessa on tietenkin ollut jo vuosikymmeniä Ylioppilastutkintolautakunta, jolle kuuluvat kaikkien ylioppilasaineiden kaikki oikeudet...
Voiko se "oikeuksien luovuttaminen" Hesarille tosiaan tarkoittaa että ne menettää itse samalla? Eihän tekijänoikeuksia kai edes voi antaa pois...
VastaaPoistaOnkos muuten mahdoton ajatus antaa ne uudelleenlevitys- ja muokkausoikeudet ihan kaikille, teki ne niillä rahaa tai ei? Vrt. vapaat ohjelmistot, GPL jne.
Jeps. Suomen arvostelijainliitto (SARV) on muuten pistänyt viime vuosina huolestuneena merkille, että moisia "täydellisiä oikeuksien luovuttamista" perätään nykyään huolestuttavan monessa tiedotusvälineessä. Kaikkein heikoimmassa asemassa ovat free lancerit, joiden neuvotteluvara on usein kiusallisen matala. Eli tää ongelma ei koske ainoastaan taviksia, harrastajia tms vaan myös ihan ihmisiä jotka yrittävät elää kuvillaan ja jutuillaan.
VastaaPoistaOngelmana usein vain on, että kirjoittajia ja kuvaajia on vapailla markkinoilla niin paljon, että CV-merkinnän toivossa monet ovat valmiita allekirjoittamaan melkein minkä paperin hyvänsä. Julkaisuja kun on pakko saada ulos.
VastaaPoistaHyviä kommentteja! Niko: tuo rahantekemisaspekti on vähän vaikea. Itse tällä hetkellä valokuvaan ihmisiä, ja käsittääkseni jos haluaisin tehdä kuvilla itsekään varsinaista rahaa (uutiskuvat ovat sitten erikseen), joutuisin ainakin joidenkin maiden lainsäädännön mukaan pyytämään luvain jokikiseltä kuvassa olevalta henkilöltä. En tiedä, mitä sitten tapahtuisi, jos joku muu niillä tienaisi. Pitäisikö sen jonkun muun löytää kuvaamani henkilöt ja kysyä heiltä lupia?
Heh... tässä muuten käytännön esimerkki omasta työstäni täällä Porin seudulla. Otimme dokumentointikuvia yhdestä lasten lodjaustapahtumasta. Suullinen lupa oli ja miksipäs ei olisi, koska olimme itse järjestämässä tapahtumaa. No homma olisikin jäänyt tähän, mutta kävikin ilmi että meidän olisi pitänyt pyytää *jokaisen* lapsen vanhemmilta *kirjallisesti* lupaa kuvien ottamiseen. Ja kuulemma jos aiomme näyttää kuvia jossain (esim. opetustunnilla) niin tähänkin pitäisi kuulemma pyytää jälleen erikseen kirjallinen lupa ja jälleen joka ainoalta vanhemmalta. Ja tiedä häntä minkä haasteen oikeuteen olisimme saaneet, jos vahingossakaan yksikään kuva olisi päätynyt ulkopuoliselle taholle. Kuulemma Suomessa on ollut tällainen käytäntö olemassa jo vähän aikaa. Luoja tietää kuka sen on keksinyt ja mistä syystä. Ymmärrän lupien kyselemisen tiettyyn pisteeseen saakka, varsinkin lapsia kuvattaessa ja erityisesti kaupallisiin tarkoituksiin kuvattaessa, mutta toi juttu meni vähän yli ymmärryksen.
VastaaPoistaVoisko joku kommentoida tätä?
VastaaPoistaPetri, tuo onkin sellainen asia, josta valokuvauskeskusteluryhmissä on taitettu peistä vuosikausia. Periaatteessa kai (Suomessa) voidaan tulkita lakia siten, että sellaisen valokuvan julkaisuun, jossa ihminen on tunnistettavissa ja jossa ihminen on kohteena, tarvitaan kohteen lupa. Mutta toisaalta julkisella paikalla valokuvaaminen on sallittua. Tässä kai nyt on sitten tätä rajankäyntiä, että mitkä ovat julkisella paikalla, julkisessa tilaisuudessa otettuja kuvia ja mitkä taas henkilökuvia.. No, en tosiaan ole asiantuntija tässä ja minulla alkaa vielä mennä iloisesti Suomen ja Hollannin käytännöt sekaisin, joten toivottavasti joku asiaa tuntevampi vastaa! Omassa postilaatikossa ei ole vielä kolissut haastemies, vaikka katukuvaus onkin juttuni..
Laitetaan tänne nyt vielä linkki Kamera-lehden artikkeliin, joka koskee aihetta:
VastaaPoistahttp://www.kamera-lehti.fi/jutut/missa_saa_kuvata_kl0204.pdf
Jeps olen tästä puolesta selvillä (tosin sivullisena, koska en itse pidä itseäni valokuvaajana vaan työn ohessa kuvaajana). Joka tapauksessa pointtini ei ollut tämä luvan kysyminen itsessään, vaan se että pitää olla *kirjallinen* dokumentti asiasta. Siis mistä syystä? Siksikö että kuvat olisivat tulleet tutkimus- ja opetuskäyttöön?
VastaaPoistaOtetaan toinen esimerkki: Anu on kuvannut Anna-Sofiaa värikylvyssä. Kuvissa näkyy aivan selvästi muitakin taaperoita sotkemassa. Tuon saman logiikan mukaan hänenkin olisi kuulunut pyytää kirjallinen lupa oman tyttäremme kuvaamiseen tai sitten "sensuroida" muut taaperot piiloon (ja vanhemmat myös). "Mutta eikös tuo ole vähän eri asia?", voisi joku kysyä. Mielestäni ei. Kuvat ovat nyt tietenkin levinneet pitkin ja poikin sukulaisten kuvakansioita että se "sisäpiiri"-argumentista sitten.
Itse tulkitsen asian kyllä siten, että lupien kysely on alkanut synnyttämään kulttuuria jossa luvan kyselystä on alkanut tulemaan itse tarkoitus. Mutta eipä tästä sen enempää tällä kertaa...
Hei kiitti lehtivinkistä... "Maalaisjärjen käyttö sallittua". Täytyy ottaa tää artikkeli oheislukemistoksi yhdelle kurssille
VastaaPoista
VastaaPoistaOliskos tässä sitten se normaali suullisen ja kirjallisen luvan ero: kirjalliseen on huomattavasti helpompi viitata jälkeenpäin.
VastaaPoistaRaha tuntuu olevan se juttu ainakin kirjallisen aineiston ollessa kyseessä. Meillä töissä on sattuneesta syystä neuvoteltu virkatyönä laadittujen teosten oikeuksista. Tällöin työnantajapuoli on tuonut esiin, että koska kirjallisen työn tekemisestä on maksettu kuukausipalkkaa, teoksen mahdolliset myyntipalkkiot kuuluisivat työnantajalle. Tekijälle kuuluu siis toki tekijänoikeuslain mukainen moraalinen oikeus teokseensa, mutta aineellista hyötyä ei. Kun ottaa huomioon, että tieteellisten julkaisujen painosmäärät ovat Suomessa melko pieniä, kyse on enimmillään muutamien satojen eurojen palkkiosta teosta kohti. Näin meillä valtiolla.
Silloin, kun vielä tein toimittajan hommia, sääntönä oli, ettei julkaistavaksi otettavassa kuvassa tosiaan saa näkyä tunnistettavia ihmisiä ilman heidän lupaansa. Ei me mitään kirjallisia lupia kyselty, mutta toisaalta yleensä rajattiinkin kaikki paitsi tarkoitettu kohde kuvasta pois. Mä en kyllä uskaltaisi julkaista kenenkään pärstäkuvaa ilman lupaa edes blogissa. Ja lasten kuvaamisestahan ollaan nykyään erityisen tarkkoja, kun pelätään että kuvat päätyy pedofiiliringeille tms.
VastaaPoistaSilloin kun itse harjoittelijana päädyin kuvauksen kohteeksi pikkujoulun viettäjää esittämään, piti allekirjoittaa kirjallinen sopimus siitä, että ko. media saa käyttää kuvia miten tykkää. Loppujen lopuksi päädyin mm. naisten liiallisen alkoholinkäytön mannekiiniksi valedrinkkini kanssa. Vähän harmitti että tuli allekirjoitettua.
Kyllähän muuten koulukuvaankin aikoinaan piti pyytää vanhempien kirjallinen lupa. Mä kerran unohdin se lapun kotiin ja opettaja allekirjoitti mulle uuden lapun, jotta pääsin kuvaan.
VastaaPoistaLasten kouluista on jo jonkin aikaa tullut kuvauslupapyyntöjä kotiin, jos koululla on ollut jonkun lehden kuvaaja. Jotkut artikkelikuvien ottamiset on sovittu etukäteen tiettyjen lasten osalta, osassa on pyydetty koko luokalta lupa varmuuden vuoksi.
Riina kirjoitti: "Silloin, kun vielä tein toimittajan hommia, sääntönä oli, ettei julkaistavaksi otettavassa kuvassa tosiaan saa näkyä tunnistettavia ihmisiä ilman heidän lupaansa."
VastaaPoistaKuitenkin uutisjuttujen yhteydessä kuvia saa julkaista, vaikka henkilön voisi tunnistaakin. Pala tuosta aiemmin viittaamastani Kamera-lehden artikkelista: '(Journalistin päätoimittaja) Timo Vuortama rauhoittelee: “Julkisella paikalla otettujen kuvien täytyy olla jotenkin poikkeuksellisia, ennen kuin niitä voidaan pitää yksityiselämää loukkaavina.” Vuortama antaa esimerkkinä Viimeinen auto Hailuodosta -tapauksen. Helsingin Sanomissa kerrottiin Oulun Hailuodon jäätien sulkemisesta uutiskuvalla, jossa komeili vihoviimeinen tietä ajanut auto. Ajoneuvossa sattui kuitenkin köröttelemään herra aivan väärän leidin kanssa, ja mies joutuikin hankaluuksiin kuvan julkaisemisen jälkeen. Korvauksia ei herunut, koska kuvaaja ei voinut tietää yleisellä paikalla ottamansa kuvan loukkaavan kenenkään yksityisyyttä.' Tietysti asia lienee eri, jos kyseessä tosiaan on kuva, jossa pääosassa on henkilön pärstä tahi olemus.
Katukuvaus on muuten pian kadonnutta kansanperinnettä, jos ennen kuvan ottoa pitää mennä lomake ja kynä ojossa kohteen luokse. Ranskassahan lainsäädäntö jo suunnilleen näin määrää. On se hyvä, ettei määrännyt vielä Cartier-Bressonin ja Doisneaun aikoina.. :-/
VastaaPoistaOlen muuten kuullut jutun että Eiffel-tornin yövalaistus on copyright-oikeuden alainen. Eli periaatteessa et voi julkaista virallisesti kuvaa tornista yövalaistuksessa ilman lupaa... En tiedä pitääkö paikkansa, mutta hyvinpä voi.
Näistä lupalappujutuista vielä: kysyin yhdeltä suunnistusliikuntaa harrastavalta kollegalta onko heidän junnu-tapahtumissa tapana lapulla kysellä heidän vanhemmiltaan saako kuvan julkaista urheiluseuran verkkolehdessä. Kuulemma "ei tietenkään". Suullinen lupa kuulemma riittää.
VastaaPoistaVielä yksi huhu näistä lupajutuista: kuulin että täällä päin Suomea (ellei myös muualla) lasten harrastajateatterissa kuvaaminen on kokonaan kielletty. Siis täysin kielletty. Kuvia ei saa ottaa missään, edes lämpiössä. Kuulemma lupien kysely on tullut "aivan liian hankalaksi", joten he ovat päättäneet kieltää koko kuvaamisen. Hyvä siinä on sitten miettiä, että "miltähän se meidän Pipsa tai Maija mahtoi puku päällä näyttää silloin viisi vuotta sitten" :) Luultavasti tohon vaikuttavat monet muutkin syyt, kuten teatteriporukoiden sisäpoliittiset kiistat tms... en tiedä... hullulta kuulostaa
Voi olla, ettei se sitten ollut mikään lain vaatimus vaan enemmänkin sellainen talon tapa. Aika harvakseltaanhan sitä oikeastaan käytettiin minkäänlaisia katumaisemia tms., ja silloin kun kuvattiin tapahtumissa tai ulkosalla haastateltavia henkilöitä, niistä haluttiin joka tapauksessa "turhat tavikset" pois. Joskus kyllä kävi niinkin, että kahvilassa joku tyyppi närkästyi, kun me kuvattiin jotain julkkista ja tämä tyyppi luuli joutuvansa kuvan taustalle.
VastaaPoistaJuu, periaatteessa - siis periaatteessa - Ranskassa ei saisi ottaa kuvia rakennuksistakaan ilman rakennuksen omistajan lupaa. Olen kuullut joitakin tarinoita, joissa liian "ammattimaisen" näköiset (lue: jalustaa käyttävät henkilöt, joilla on musta eikä hopeanvärinen kamera) ovat joutuneet ongelmiin kuvatessaan Pariisissa. Meillä ei kyllä ollut mitään hankaluuksia siellä, vaikka jalusta raahautuikin mukana.
VastaaPoistaTuossapa muuten sitten yksi esimerkki laista, jota on suht mahdoton valvoa.. Nykyään kun joka toisessa kännykässäkin alkaa olla kamera.
Tuo lasten kuvaaminen on tosiaan ongelmallinen juttu moneltakin kantilta. Otin kuvia Maastrichtissa karnevaaleissa. Periaatteessa karnevaaliin mennään karnevaaliasu päällä esittelemään sitä omaa asua ja pitämään hauskaa, joten siellä harvemmin hiillytään valokuvaajiin. Silti en ole uskaltanut laittaa paria "lapset hienoissa asuissa" -kuvaani edes blogiini. :-/
Olimme muutama viikko sitten Delftin katukirppiksellä ja joku nuori nainen tuli ottamaan meistä järkkärillä kuvia. Koetimme olla, kuin emme häntä huomaisikaan (koska itsekin haluaisin kuvauskohteiden toimivan juuri näin). Kun hän oli ottanut meistä aika monta otosta, vilkaisin kysyvästi, ja hän mainitsi, että kuvat tulevat Delftin matkailumainokseen. Eipä mitenkään kuitenkaan kysellyt lupaa, saati tarjonnut lupalappuja täytettäväksi. (Ei meillä toki mitään sitä kuvaamista tai mainosta vastaankaan ollut.)
VastaaPoistaRiina: Todennäköisesti haluavat pelata varman päälle.
Tuuli: "Toisin sanoen kuvaaja menettää kaikki oikeutensa teokseen lähettäessään sen Hesarille, myös oikeuden muokata teos millaiseksi tahansa ja uudelleenkäyttää se sen jälkeen missä tahansa muodossa."
VastaaPoistaSilti niin sanotut moraaliset oikeudet eli respektioikeus ja isyysoikeus ovat luovuttamattomat. Eli jos HS muokkaisi tai julkaisisi kuvaa tavalla, joka loukkaisi alkuperäistä tekijää, olisi tällä oikeus vaatia sitä poistettavaksi tms.
Näin siis, jos oletetaan kuvan ylittävän teoskynnyksen.