Pääsykoerapo

Lähdin siis eilen aamulla kolmen tunnin yöunien jälkeen hyvissä ajoin kohti Haagia ja pääsykokeita. Junamatka meiltä Haag Centraalille taittuu noin kymmenessä minuutissa, mutta lähdin silti melkein tunnin ennen alkamisaikaa, jotta olisin varmasti ajoissa. Asemalle tullessani alkoivat pahat aavistukset: asemalaiturit olivat aivan täynnä väkeä, ja junia ei näyttänyt kulkevan. Kohta kuulutettiin, että mikään ei mene Rotterdamiin tai tule Rotterdamista, sillä siellä on häiriö.

Haagiin menevää junaa ei kuulunut, vaikka näyttötaulun mukaan sen piti olla ajoissa. Kuulutus kertoi, että juna lähtisi justiinsa. Sitä ei kuitenkaan ilmaantunut. Tähän mennessä aikaa oli kulunut jo sen verran, että tiesin, etten enää ehtisi raitiovaunulla tai edes ruuhkassa kulkevalla taksilla perille. Ei auttanut kuin odotella.

Haagin toiselta asemalta tuli lopulta erikoisjuna hakemaan väkeä sinnepäin. Se taas ei kuitenkaan ajanut Centraalille asti. Juna pysähtyi vielä jonnekin välille muutamaksi minuutiksi ja saapui Haagin Holland Spoorille kello 9:25. Pääsykokeiden alkamisaika oli 9:30. Juoksin raitiovaunupysäkille ja hyppäsin siellä seisseeseen sporaan tarkistamatta, mihin se oli menossa. Kerrankin oli tsägää, ja spora meni kuin menikin Centraalille, jonne saavuin tasan 9:30. Sitten vielä eksyin KABK:n sokkeloiseen rakennukseen ja saavuin koehuoneeseen kello 9:45. Onneksi moni muukin oli junaliikenteen takia myöhässä.

Meitä oli ykkösvaiheessa paikalla ehkä 10. Esittelimme portfoliomme ryhmälle. Minä olin hikinen ja hengästynyt, minkä takia puhuin aivan mitä sylki suuhun tuo, mutta ehkä jotain asiaakin. Sitten meidät vietiin kiertokäynnille (jonka olin kokenut jo edellisvuonna), ja sen aikana opettajat katsoivat läpi kansiomme.

Tultuamme tuntia myöhemmin takaisin kansiot oli arvosteltu ja saimme palautteemme. Yleinen palaute tuntui olevan, että "tee lisää kuvia", "enemmän sarjallisuutta", "kokeile ensi vuonna uudestaan". Minulle sanottiin viimeisenä, että "sinun palautteesi on nyt vähän toisenlaista kuin muiden. Täällä alkaa parin tunnin päästä kakkosvaihe, voisitko jäädä tänne ja osallistua heti siihen?" Hämmennyin, mutta sanoin, että tietysti. Olin otaksunut, että pääsen ehkä kakkosvaiheeseen, mutta vasta 10.7. (Kakkosvaiheen kokeita on useita, sillä hakijoita on paljon.)

Hengailin koululla ja luin aatehistoriaa, kunnes kakkosvaihe alkoi klo 12:30. Siellä meitä olikin sitten jo 40. Meidät jaettiin ryhmiin ja laitettiin tekemään kuvanselitystehtäviä, kuva-analyyseja ja rajaustehtäviä. Yksi kerrallaan kutsuttiin opettajien haastatteluun. Samalla portfoliot jäivät opettajille, kotitehtävät taas piti pitää itsellään.

Parin tunnin jälkeen minut kutsuttiin haastatteluun. Haastattelutilanne oli aikamoinen inkvisitio. Tiukin oli ehdottomasti journalistisen linjan pääopettaja Marga Rotteveel. Minulta kysyttiin, että miksi oikein haluan valokuvaajaksi, miksi kuvittelen, että minun pitäisi päästä kouluun, mikä on historiani valokuvaajana, entä tulevaisuuteni, miten aion rahoittaa opintoni, miksi olen hollannissa, en hoe is jouw Nederlands jne. Olin aika hermostunut, mikä harmitti. Tilanteen laukaisi, kun Rotteveel tokaisi, että "Mutta sinähän olet kyllä tosi vanha opiskelijaksi" ja minua alkoi naurattaa. Mitään viitteitä opettajien ajatuksista en saanut.

Poistuin seuraavaan haastatteluun, jossa haastattelijoina oli yksi opettaja ja ryhmä vanhempia opiskelijoita. Tässä tarkasteltiin kotitehtäviä. Olin valinnut kommentoitavakseni journalistisia Ilkka Uimosen kuvia toisen intifadan väkivaltaisuuksista Länsirannalla ja otsikoinut ne tyyliin "Kamppailua Palestiinasta". No, kävi äkkiä ilmi, että yksi vanhemmista oppilashaastattelijoista oli armeijan käynyt israelilainen.. Hän ei kommentoinut sanavalintojani tai poliittisia näkemyksiäni, mutta puhui minulle kovin vähän nähtyään tehtäväni. Muut suhtautuivat varsin positiivisesti.

Toisen haastattelun jälkeen piti vain odotella. Meille oli kerrottu, että homma olisi valmis noin kello 16:30, mutta tuon ajan koittaessa oli vielä yli 10 ihmistä haastattelujonossa. Juttelimme ja laahustimme ympäri koulua. Muut kokelaat olivat muuten ihan lapsia. En tiedä mikä siinä on, mutta koulunsa päättäneet näyttävät nykyään 12-vuotiailta. Yksi heistä kysyi minulta, että "mitä sinä opiskelit silloin, kun olit nuori?" Teki mieli vastata, että oi voi, en voi muistaa, siitä on niin pitkä aika..

Joskus kuuden jälkeen opettajat ja vanhemmat oppilaat vetäytyivät tekemään valintaa. Meni vielä jotain tunti. Me istuimme käytävässä opettajien kokoushuoneen ulkopuolella ja koetimme kuunnella jokaista pientä risahdusta. Lopulta ovi avautui ja meidät kutsuttiin sisään. Opettajat lukivat sisäänpäässeiden nimet. Ne menivät aakkosjärjestyksessä, ja V-kirjaimen kohdalla ehdin jo apeutua, mutta sitten hännän huippuna luettiin minun nimeni (tai oikeastaan "tyli sarkovski", mutta tarkistettuani asian se oli sitten minä, päivän ainoa ulkkaripyrkijä). Opettajat tulivat taputtamaan selkään ja joku antoi minulle pahvimukillisen viiniä. Iski helpotus, hämmennys ja tavaton väsy.

Portfolioni voi muuten katsoa tuolta. Minulla oli setti portretteja, setti otsikolla "at the bookstore", setti otsikolla "at the museum", setti otsikolla "streets of london", setti otsikolla "dutch life" ja lisäksi pari kolme yksittäistä kuvaa. Nuo skannit eivät jotenkin näytä samalta kuin itse folion vedokset, mutta kyllä niistä jotain selvää saa. Suurin osa noista kuvistahan on esiintynyt blogissa. Viime vuonna minulle sanottiin pääsykokeissa, että "er is geen verhaal in jouw foto's", tänä vuonna se tarina sitten kai löytyi.