reize reize

Luxemburg oli helteinen ja mukava. Ihmettelin Empun proggiksia ja kaupunkia. Törmäsimme suomea puhuvaan nepalilaisen ravintolan tarjoilijaan ja meistä valokuvia bluespubissa näpsivään turistiin. Teimme kunnon pub crawlin ja päädyimme retkeilymajaan vasta kahden jälkeen. Törmäsimme delftiläisiin "naapureihin" Unescon vesikasvatuslaitokselta. Söimme bhutanilaista juustoa ja otimme hyviäkin kuvia. Erinomainen lyhytreissu, siis.

Havaitsin juuri, että jos en jänistä, pitäisi olla lentokentällä alle 30 tunnin päästä. Lentopelkoisen itineraari: Amsterdam - Lontoo - San Francisco - Kahului - Denver - Chicago - Amsterdam. Minulla on kuitenkin vielä jänistysmahdollisuus, joka taas tarjoaisi ensi viikolle reitin Hollanti - Saksa - Puttgardenin lautta - Tanska - Öresundin silta - Tukholma - Ruotsinlaiva - Turku - Helsinki.

Paljon mieluummin pelkäisin vaikka hämähäkkejä. Tosin olen varmasti pelännyt ennen niitäkin. Sen lisäksi isoja laivoja, hissejä, puhelimessa puhumista, esiintymistä, korkeita paikkoja, neuloja, hammaslääkäriä. Kaikista noista edellämainituista peloista olen selvinnyt, mutta lentopelosta en päässyt edes yrittäessäni viimeksi siedättyä reitillä Helsinki - Amsterdam - Detroit - New Orleans - Memphis - Amsterdam - Helsinki. Siitä reissusta on kuusi ja puoli vuotta, ja muistan koneesta Helsinki-Vantaalla päästyäni sanoneeni kärsivälliselle matkakumppanilleni, että "nyt kun tästä selvisin, niin mun ei ihan oikeasti tarvitse enää lentää". Enkä sitten ole lentänytkään.

Tämähän on siis fobia. Se tarkoittaa, että tilastot lentomatkustamisen oletetusta turvallisuudesta eivät auta asiaa. Logiikalla ei ole pelon kanssa paljon tekemistä. Tietysti tietyissä asioissa tietäminen auttaa - kun tietää, mistä koneessa kuuluva laskutelineiden noston aiheuttama kolahdus johtuu, ei ehkä sen äänen kuullessaan mene paniikkiin - mutta sillä on kääntöpuolensakin. Lentopelkoisille on tyypillistä, että kaivetaan tiedonhalun varjolla detaljeja onnettomuuksista ja katsotaan Seconds from Disasteria NGC:ltä. Samalla toki kuvitellaan, että entä jos siellä olisin ollut minä.

Minulla on aika hyvä käsitys siitä, minkälaisia asioita tämän pelon takana on. Kyseessä on tyypillinen kontrollifriikin pelko. Minulle tyypillistä on, että haluan hoitaa kaikki asiat itse, koska en luota muiden hoitavan niitä kunnolla. Lentokoneessa minulla ei ole mitään mahdollisuutta olla edes varsinaisesti tietoinen siitä, mitä milloinkin tapahtuu. En näe pilottia, enkä kuule, mitä hän missäkin tilanteessa kommentoi (paitsi ehkä United Airlinesin koneissa, joissa matkustajat voivat kuunnella koneen radioliikennettä istumapaikoillaan). En tiedä, onko tilanne täysin jees vai sekunnin päässä katastrofista. Tästä johtuu myös, että voisin kuvitella helikopterilennon olevan helpompi homma, ja että isot laivat olivat joskus hermostuttavia, mutta pienessä veneessä ei mitään ongelmaa. Tahdon aina olla tietoinen siitä, mitä ympäristössä tapahtuu, ja olla valmiina reagoimaan. Tiedän senkin, mistä tämä piirre suunnilleen tulee, mutta ei siitä sen enempää - näiden asioiden muuttaminen perusluonteessani taitaisi olla aika pitkällinen prosessi, eikä siitä ole nyt apua tämän vuoden lentomatkustusten suhteen.

Sinänsä onnekasta, että junamatkan päässä on niin paljon kaikkea hienoa. Marseilleen matkustaa TGV:llä meiltä alle seitsemässä tunnissa, Pariisiin kolmessa, Lontooseen kolmessa, Berliiniin neljässä. Euroopassa on paljon nähtävää, jopa lentokoneita välttävälle. Lentoliikenteessä tökkivät fobiaseikan lisäksi myös sen saastevaikutukset. Mutta jostain syystä Havaijille ei helposti pääse laivalla, ainakaan kahden viikon konferenssi/lomayhdistelmän kontekstissa.

Hitto kun tää on hankalaa. Ihan oikeasti tässä on vielä sekin piirre, että minulla on aivan hillitön ikävä suomijuhannusta ystävineen ja saunoineen ja järvineen. Kattellaan nyt, mitä tässä nyt tapahtuu.