Yay!

Talous ja talouspolitiikka -tentistä ja koko kurssista kiva pyöreä 5. Olenpas hämmästynyt. Ja iloinen, sillä nyt voin lähettää setien Rondo Cameron ja Markku Kuisma opukset takaisin kohti kirjastoa.

Pitäisi lähteä Amsterdamiin kuvaamaan. Kunhan nyt ensin juon vähän kahvia.

Edit: tai sitten koetan korjata kameraa. Prkl tätä nykyelektroniikkaa; 2 vuotta vanha kamera kahdella eri tavalla rikki. Ja sitten taas 30-vuotias filmikamerani toimii täydellisesti. Vaan enpä ehdi tätä duunia filmillä hoitamaan, kun sen pitää olla valmis illalla.

Kaapunki

Kävin fotaamassa opiskelukaupunkiani Haagia. Pitäisi saada neljän kuvan setti aikaiseksi.






Pari kuvakandidaattia. Kamera on Hasselblad SWC, filmi Velviaa keskikoossa. Ja Haagin uutta keskustaa ei voi sanoa nätiksi. Tuo rautatieasema varsinkin on kovin sovjet.

Huomenna pitää saada aikaiseksi kelvollisia hipshotteja. Ja yksi toinenkin kuva. Ja sitten pitäisi blogata hollantilaisista opetusmetodeista. Olisi sanottavaa, mutta kun ei ole jaksanut kirjoittaa.

Suku senkun kasvaa

Tällä kertaa H:n puolella. Uusi pienihminen syntynyt Poriin, hurjasti onnea!

Taide tänäpänä

Kiireinen lauantaipäivä. Ensin kävin kirppiksellä; tarkoitus oli vain jatkaa niitä helkatan hipshotteja, mutta sorruin varsinaisiin heräteostoksiin. Ensin tarttui mukaan Polaroid-kamera 90-luvun alkupuolelta. Halpa kamera - 6 euroa - mutta sitten järkytyin, kun kävin ostamaan siihen filmikasetin. 10 kuvan kasetti maksoi 17 euroa! Tulee huonolaatuiselle polaroidkuvalle hintaa. Ehkä siitä on iloa kuitenkin. Fotasin Haagia polaroidilla ja mietin, tehdäkö neljän kuvan sarjatehtävä Nieuw Centrumista kököllä Polaroidilla vai huippuhienolla Hasselilla. "Now you're zinking about form and not image," sanoisi valokuvausopettajani, jolla on aksentti osapuilleen kuin Rene Artois'lla.

Toinen heräteostokseni oli kitara. Omat soittimemme (kaksi kitaraa, yksi sähköbasso ja yksi cembalo) ovat muiden hoivissa Suomessa, joten olen ollut soittamatta pari vuotta. Nyt hankin kirpparihintaan pienen kivan nailonkielisen mukavaäänisen kitaran. Onkohan tämä jotain ostosterapiaa? Säädänkö stressitasoa shoppaamalla? Jos näin on, niin ei hyvä; ei minulla ole sellaiseen varaa, olettaen, että stressiä on hieman jatkossakin. Tai sitten mietin taas turhia, sillä olenhan ikipihi.

Iltapäivällä lähdimme TodaysArt -festarille. Olisimme tosin voineet lähteä vasta myöhemmin, sillä mitään ei tapahtunut ennen kello kahdeksaa illalla. Ehdimme palloilla Chinatownissa katsomassa juhlia (paikalla oli myös lava, jolla kiinalaiset tädit kepittivät toisiaan karaokessa) ja harhailla ympäri Haagia. Festariannista tsekkasimme KABK:n fotaajien videoinstallaation, art&media -osaston vilkkuvaloja ja ääniä, pari DJ:tä ja yleistä suureellista valoheijastelua. Lisäksi minä kävin vilkaisemassa KABK:n vaatesuunnitteluosaston muotinäytöstä, joka oli kumma. Lavalla istui kuutisen tyttöä meikattavana kampausviitat päällä. Heidän takanaan, pimeässä, kulki aina välillä malleja erikoiset vaateluomukset yllään. Parinkymmenen minuutin kuluttua meikattavat tytöt nousivat ylös, heittivät viitat yltään ja antoivat yleisön katsoa vaatteitaan noin viisi sekuntia. Sitten he kävelivät pois lavalta. Siinä se sitten kai oli? Väki jäi hämmentyneenä vilkuilemaan lavalle, mutta ei sinne tosiaan enää kukaan palannut. Olikohan tämä nyt jotain postmodea?

Minulla oli vapaa pääsy kaikkialle, sillä ranteessani luki "pers". Varsin harhaanjohtavaa mainontaa.

Festarin pääanti vaikutti olevan konemusiikin puolella ja alkavan noin kello kahden aikaan aamuyöstä. Ei vanha jaksa; palasimme kotiin kymmenen jälkeen. Vähän sekava kuva jäi siitäkin vähästä, jonka onnistuimme näkemään. Tai sitten minä en vain ymmärrä nykytaidetta.

Huomenna pitää käsitellä kasa kuvia ja pistää eteenpäin, sekä käsitellä kasa kuvia ja printata koulutehtäviksi. Ei sentään tarvitse herätä aikaisin.

Voe suti

Nyt ei kyllä enää naurata, kun eivät hipshotit taaskaan kelvanneet opettajalle. Nuo aiemmin blogissa esittelemäni kuvat (joissa poikia klompjeissaan ja tyttöjä huiveissaan) ovat kuulemma tylsiä. Koko homma vielä uudelleen. Ja ensi perjantaina pitää olla lopulliset versiot valmiina. Tässä välissä ei myöskään ole aikaa näyttää raakileita opettajalle.

Koko luokka oli kyllä kerrankin jostain yksimielinen: kukaan meistä ei oikein tajua, mitä tämä opettaja haluaa. Ei saisi olla kuvia selkäpuolelta, mutta toisiksi eniten kehuja sai kuva, jossa oli kaksi selkää. Ei saisi kuvata liian kaukaa, koska sitten ei ole kontaktia. Ei saisi kuvata läheltä, sitten se on muka portretti. Kuvissa ei pidä olla lapsia, koska lasten kuvaaminen on liian tylsää. Paitsi että joskus ei olekaan ja silloin se on eri hienoa. Ei pidä olla liian tekemällä tehty, mutta on hienoa, jos kuvasta näkee, että sitä on kovasti tehty. Emmäänytkylläyhtäänymmärrä. Ja open omaa portfoliota vilkaistessa havaitsen, etten pidä hänen street-kuvistaan ollenkaan.. kai tässä on kyse siitä, että maku on vain ihan eri. Harmi vain, että open maulla määritellään minulle arvosana.

Uusiksi menneiden hipshottien lisäksi pitää toteuttaa neljän kuvan sarja, joka kuvaa Nieuw Centrum -aluetta Haagissa, sarja tai yksi kuva aiheesta veiligheit (turvallisuus), toinen sarja tai kuva samasta aiheesta, mutta siten, että se on kuvattu jonkun genren mukaan (dokumentaarinen, mainos tms) ja sitten ehkä vielä kolmas - en ihan ymmärtänyt loppua. Tämä kaikki vain foto introductieta varten, foto techniekissä taas kuvaamme asetelmia eri syvyysterävyyksillä.

Beeldontwikkelingissä yritimme piirtää perspektiivikuvia. Istuin käytävässä ja suttasin viivoja, jotka eivät suostuneet kohtaamaan samassa pisteessä. Oppituntien välillä askartelimme muurkrantin eli seinälehden parissa. Yksi omat artikkelinsa unohtanut tyttö kimitti hilpeänä minulle: "Minä otankin näistä sinun jutuista kaksi kun minulla ei ole omia" ja pyyhälsi liikenteeseen artikkelieni kanssa ennen kuin ehdin suutani avata. No niin kai sitten!

Väsyttää. Ulkoa kuuluu "iiiiiiiii". Siellä on nimittäin tivoli, jonka keskeinen laite on sellainen kauhea ilmassa ihmisiä pää alaspäin pyörittävä helvetinkone. Koetin kuvata ihmisiä tivolissa, mutta sain nuoriso-osastolta sen verran kansainvälisiä käsimerkkejä ja uhkaavia eleitä että päätin jättää vähemmälle.

Perspas

Huomenna alkaa TodaysArt, jonne Haagin kaupunki on ystävällisesti hoitanut minulle pressikortin. (Joka siis on hollanniksi perspas.) Suoritusvelvollisuutta ei ole, mutta jos kuvia saan aikaiseksi, lupaan laittaa ne festarin Flickr-ryhmään ja antaa festarin käyttää niitä. Tällaiselle aloittelijalle OK diili.

Olen addiktoitunut scrabbleen. Netistä löytyi scrabulous, joka on web-scrabble, englanniksi ja joillakin kummallisilla kilpailusäännöillä, jotka mielestäni hyväksyvät ihan liikaa. Mutta kivaa silti. Pelaan sekä ihmisiä että robotteja vastaan ja joskus voitankin.

H sai ensi kesäksikin töitä, mennee Lundin ylipoistoon nimikkeellä "guest professor" (!)
Asumme siis kesällä joka tapauksessa eri maissa. Mutta kai tuon väliaikaisena järjestelynä sietää.

En ole onnistunut kääntämään sisäistä kelloani vielä aikaisten aamujen rytmiin. Alle kuuden tunnin päästä pitää jo herätä, ja minä istun koneella blogaamassa.

Miltä täällä näyttää

Ulrika pisti liikkeelle tällaisen hauskan meemin:

"Ota kuva lähimmästä ikkunasta avautuvasta maisemasta, tai jos olet
ulkona, kuvaa bloggausympäristösi. Liitä kuva blogiisi ja kerro, missä
yleensä bloggaat (kotona, töissä, kirjastossa, kahvilassa, you get my
point) ja onko kuvassa kyseessä normaali bloggausympäristösi. Haasta
mukaan haluamasi määrä muita bloggaajia ilmoittamalla haasteesta heidän
kommenttilaatikkoihinsa."

Tämä ikkunanäkymäkuva on jo jonkin aikaa sitten otettu, mutta näkymä ei ole muuttunut (paitsi että tuossa puussa on nyt ihan hieman enemmän lehtiä, mutta eivät ne näy hämärässä kuitenkaan)  joten en ota nyt uutta. Ikkuna on tietokoneen vieressä sijaitseva olohuoneen ikkuna.



Vino korkea kirkontorni on Oude Jan, eli Oude Kerkin torni. Se on ollut vino jo vuosisatoja. Kirkko rakennettiin 1200-luvulla. Sen vieressä näkyvä pienempi torni on Prinsenhof, vanha luostari, jossa itsenäisen Hollannin isä Wilhelm Oranialainen asui ja murhattiin 1500-luvulla. Murhasta jääneet luodinreiät ovat yhä nähtävissä rakennuksen seinässä.

Bloggaan yleensä tässä olohuoneessa. Joskus harvoin koulussa tai reissussa.

Haastanpa.. Shanghaigin, Annen Helvetiasta,  Reppulin Bahrainista ja Kafkakosken Euroopan reunalta.

And the Academy Award goes to...

...someone else! Suomen Akatemian sedät päättivät jättää H:n ja kumppanit rahoittamatta. Hieman yllättävä homma, varsinkin kun täältä ulukomailta on tullut tarjouksia sen verran, että tutkimusalaa ja H:ta tutkijana selkeästi pidetään mielenkiintoisena. Ei kai sitten Suomessa. Näillä näkymin tilanne on sitten kai se, että Suomessa minulla olisi vuoden alusta taas IT-töitä mutta H:lla ei tutkijantöitä, ja täällä H:lla kesään asti tutkijantöitä ja minulla opiskelupaikka. Kesästä eteenpäin ei taaskaan mitään tietoa. Tosin se on selvää, että jos kevääseen asti tänne jäämme, ei minullakaan enää ole niitä IT-töitä Suomessa odottamassa.

Huokaus. Pätkäelämää. Suunnittele tässä nyt sitten eloa eteenpäin.

Tänään oli Hollannissa budjettipäivä, jonka traditioihin kuuluu, että kuningatar ajelee kultaisella kärryllä pitkin Haagia. Itse kuningattaresta (hattuineen) en saanut kuvia - en tosin yrittänytkään; mukana oli vain perusopiska ja ihan viereen ei väkijoukon paineessa päässyt - mutta muista kuningattarenbongaajista kyllä. Landelta oli roudattu kansallisesti pukeutuneita lapsosia. Hyvä paikka ottaa hipshotteja.



Huomatkaa klompjet eli puukengät!




Tytöillä oli huivit ja pienet myssyt.




Nämä pojat pääsivät TV-uutisten haastatteluun.




Komeat nappirivistöt.

Suomen puujalat ja siirtomaavaltojen 1800-luku

Runoilin juuri pitkähkön tenttivastauksen aiheesta paperinvienti Venäjälle ja vähän lyhyemmän siirtomaiden merkityksestä. Nyt jos $DEITY ja tentaattori suovat, pääsen tästä taloushistorian ja talouspolitiikan tentistä vihdoin eroon.

Seuraavaksi pitäisi printata munia.

Lyhyt sivupyrähdys Hollannin politiikkaan

(eli tenttiinluvunväistely-yritys osa N)

Kestoinhokkini Rita Verdonk sai viikolla fudut omasta VVD-puolueestaan. Rautarouva oli arvostellut puoluettaan vähän turhan kärkkäästi, ja nyt puoluejohtaja Mark Rutten mitta tuli täyteen. Verdonk oli viimeisimmissä kommenteissaan haukkunut puolueensa vaisuudesta siirtolaisasiassa ja siirtolaiskeskustelun painopisteen siirtymisestä Geert Wildersin klovnikerholle. Rutte, joka taitaa haluta pitää puolueensa liberaalina oikeistopuolueena, pisti vanginvartijatädin pellolle. Nyt odotellaan, mitä seuraavaksi tapahtuu. Vaihtoehdot lienevät seuraavat:

• Verdonk pistää pystyyn yhden tädin puolueen, joka vie kannattajia sekä VVD:ltä että Wildersin poppoolta.
• Verdonk liittyy Wildersiin. Pelottava vaihtoehto, koska tälle kahjokerholle riittäisi äärilaidan ääniä, mutta ei kovin todennäköinen, sillä näiden kahden egot eivät mahdu samaan puolueeseen.
• Verdonk otetaan takaisin VVD:hen ja eripura oikeistoliberaalien ja muukalaisvastaisten ainesten välillä puolueessa jatkuu.

Muistattehan Conan O'Brienin showsta sen osuuden, jossa naitetaan kaksi julkkista ja katsotaan sitten, miltä heidän lapsensa näyttäisi? Googlen kuvahaku tarjosi kuvan, joka aivan selvästi on Verdonkin ja Wildersin love child:



Verdonkin valtakaudesta siirtolaispolitiikassa on ollut aika paljon hankalia seurauksia. Pari päivää sitten oli lehdessä juttu naisesta, joka on muuttanut Yhdysvalloista Hollantiin vuonna 1992. Hän on töissä yrityksessä, jossa hänen tulee muunmuassa toimia tulkkina ulkkareiden ja hollannikkaiden välillä, ja sehän häneltä sujuukin, sillä hän on jo vuosikaudet puhunut sujuvaa hollantia ja työskennellyt ja elänyt täysin hollanninkielisessä ympäristössä. Vaan nytpä viranomaiset ovat ilmoittaneet, että naisen tulee ottaa osaa pakolliseen inburgeringiin, jossa hänen on opeteltava hollantia ja totuteltava olemaan osa hollanninkielistä yhteiskuntaa. Tämä siksi, että kyseinen henkilö on EU:n ulkopuolelta tullut siirtolainen, ja uudet sopeuttamislait vaativat sopeutuskursseja. Myös vanhoille siirtolaisille.

Nainen otti yhteyttä asiaa hoitaviin tahoihin ja pyysi vapautusta tästä järjettömyydestä. Tämä ei kuitenkaan onnistunut, sillä naisella ei ollut virallista todistusta hollannin kielitutkinnon suorittamisesta. Työpaikka ja toimi tulkkina ei kuulemma ollut mikään tarpeeksi pätevä peruste kieliopinnoilta säästymiselle. Niinpä hän joutuukin nyt menemään (omalla kustannuksellaan) hollannin kielikokeeseen. Sitä en tiedä, joutuuko hän yhteiskuntasopeutuskurssillekin; ehkäpä virkamiesten mielestä 15 vuoden asumisaika sentään riittää osoittamaan sopeutumisen? Tai sitten ei. Uusi ministeri Ella Vogelaar on kuulemma jo muuttamassa näitä inburgeringsäädöksiä, mutta tiedä sitten, minkälaisiksi ja millä aikataululla. On se vain onni, etteivät EU-kansalaiset kuitenkaan joudu näiden säännösten kanssa pelleilemään.

Vaatemeemi

Amsterdamin Riitta haastoi minut meemiin, jossa pitää kertoa, mitä minulla on tällä hetkellä ylläni. Köh. No, päällä on sininen pitkähihainen paita, jossa valkoisia kuvioita, alushousut ja pyyhe. (Tulin juuri suihkusta tähän koneelle.)

Noin kaikki lienevät jo tähän vastanneet, joten haasteen saa ottaa vapaaehtoisesti tästä vastaan se ken tahtoo.

Nyt takaisin taloushistorian pariin..

Echt heel druk

Pitäisi tänä viikonloppuna kuvata studiossa kananmunaa ilman varjoa ja varjon kanssa ja H:ta maitolasin kanssa. Lisäksi pitäisi kirjoittaa yksi juttu maanantain kunst- en fotografiegeschiedenis en -beschouwing -tunnille (jostain syystä kutsumme ko. oppiainetta nimellä kfb), printata 10x15 -koossa yksi kuva fotointro-opettajalle, valita yksi mielenkiintoinen kuva kuva-analyysia varten, ottaa kasapäin hipshotteja* ja lukea vielä 250 sivua taloushistoriaa.

Perjantaina piirsimme toisistamme portretteja lyijärillä ja hiilellä. Hämmästyttävän rentouttavaa, ajatukset tyhjenivät päästä ja keskityin vain katsomaan ja piirtämään. Ei nyhertäen vaan rennosti ja laajasti. Ei siitä ehkä näköistä kuvaa tullut kuitenkaan. En ole pahemmin mallista piirtämistä ennen harjoitellut. (Oma muotokuvani taas näytti monen mielestä possunkärsäiseltä Harry Potterilta; työparini sanoi, että sori.)

* Perjantaina opettajalle näyttämistäni neljästä hipshotista ei kelvannut yksikään. Suhtautumiseni tähän epäonnistumiseen oli vähän kumma; innostuin kovasti, sillä varmistuin siitä, että koulussa pidetään rima korkealla ja potkitaan oppilaita eteenpäin. Keskinkertaisia kuviahan ne tosiaan olivatkin.

Chic

9.9.1992 - 13.9.2007

Valokuvatorstai 13.9.

Aiheena on klassikko. Kuvan nuket lienevät nukkemaailman klassikoita; ainakin niin kovasti niitä antiikkilelukaupoissa ja kirpputoreilla nykyään näkee.



Värimaailma on feikki-xpron eli crossprosessoinnin aikaansaannosta, kuva taas on Delftin lauantaikirppikseltä.

Magritte - onko se jotain syötävää?

Minulla on hieman vaikeuksia totuttautua parikymppisten seuraan. Eivät tiedä paljoakaan, mutta luulevat tietävänsä aivan kaiken. Ja toisin kuin suomalaiset vastaavat, julistavat tätä ihan ääneen. Onneksi ulkkariuden vuoksi pääsen suorittelemaan taidehistorioita yms. esseillä. Ja onneksi ei ole pakko osallistua kovastipaljon sosiaaliseen elämään. Opiskelu oikein kivaa, jengi.. no, katsotaan nyt.

Tänään Ohra(na) piti H:ta puhelinjonossa niin kauan, että laskutusosasto ehti kappaskappas ihan mennä kiinni. Voi voi. Ei voi mitään. Kokeilkaa huomenna uudestaan.

Kerpeles, viikon päästä on muuten se taloushistorian tentti.

Xpro

Tänään tein ensi viikon koulutehtäviä (jee, kivaa!) ja leikin fotarilla (jee, kivaa!), sekä räpsin hipshotteja kaupungilla. Jossain kohtaa tullee se, että olen hetkellisesti ihan korvia myöten täynnä valokuvausta, ja haluan viikossa yhden päivän ilman kameraa, mutta nyt ei ole sellaista uupumista vielä.

Feikkasin crossprosessointia. Termillä tarkoitetaan yleensä sitä, että diafilmi kehitetäänkin värinegakehityksessä. Tästä aiheutuu kaikkea kummaa: omituisia värejä, isoa kontrastia, vähän lomomaista fiilistä kuviin. Ja koska digikuvaajat tahtovat feikata kaikkea, mitä filmilläkin saa aikaiseksi, on tähänkin hommaan keksitty keinot digipuolella. Photoshopin uusimmassa versiossa lienee crossprosessoinnille jo oma väline (minen tiedä, Photoshop CS3 maksaa melkein tonnin, ja pääsen näinollen tutustumaan siihen ensimmäisen kerran ylihuomenna koulussa), mutta aiemmille versioille ja Paint Shop Pro:lle löytyy myös neuvoja ja skriptejäkin. Jippo ei toki näytä hyvältä kaikenlaisissa kuvissa (ja joidenkin mielestä ei minkäänlaisissa), mutta joihinkin se sopii paremmin kuin toisiin.



Kuvan otin eilen iltasella ollessamme Leidsepleinin kulmassa pizzalla.
 

Oranje

Olimme eilen ensimmäistä kertaa katsomassa hollantilaista jalkapalloa. (Hyvin todennäköisesti H oli myös ensimmäistä kertaa katsomassa jalkapalloa; minä olen joskus käynyt katsomassa joitakin Suomen maaotteluita, HJK:n taannoisia mestareiden liigan matseja ja jotain KTP:n pelejä.)

Kyseessä oli EM-karsintapeli Bulgariaa vastaan. Edellinen joukkueiden välinen ottelu oli päättynyt 1-1. Se ei tosin ollut kotipeli, ja kotipelejä oranssilla joukkueella ei ole tapana hävitä.

Katsomossa tunnelma oli räikeä sekä silmille että korville. Suunnaton meteli, laulua, torvia, pillejä ja rumpuja jokapuolella. Joka tyyppi oransseissa vaatteissa. Paitsi ihan lähellämme ollut vieraskatsomo, jossa bulgarialaiset pitivät kiitettävästi mekkalaa oman joukkueensa puolesta. Amsterdam ArenA on iso ja valtava ja hieno stadion, jonka piippuhyllypaikoiltakin näkee hyvin. Meillä oli selät seinää vasten takakaarteessa, eli kaikkien piippuhyllyisin paikka, mitä stadionilta löytyi.

Itse matsi ei ollut niitä mielenkiintoisempia. Hollanti teki pari rutiinimaalia (ensin Snijder ja sitten van Nistelrooy) ja sitten pallotteli loppuajan. Pari keltaista korttia jaettiin, ei mitään sen kummempaa. Eikä huligaanejakaan näkynyt. Bulgaarit ja oranjet taputtivat toistensa olkapäitä pelin jälkeen ja ottivat yhteiskuvia.

Seuraavaksi pitäisi varmaan mennä katsomaan jotain liigamatsia.



Kuvassa van Nistelrooy on juuri tehnyt 2-0 -maalin. Olisi ehkä pitänyt olla vähän pidempi putki mukana, eikä vain 28mm ja 50mm.

H lähti duuniporukan kanssa kolmeksi päiväksi Amelandiin puhumaan fysiikkaa. Olisivat lähteneet ensi viikolla, mutta viikolla alkava Ramadan aiheutti sen, että porukan uskonnollinen henkilö halusi lähteä aikaisemmin. H purnasi sunnuntaitöistä, ja minä sanoin, että olisit nyt vaikka ryhtynyt äkkiä kovasti kristityksi ja päättänyt, että lepopäivä pitää pyhittää..

Prkl

Kävimme Amsterdam ArenAlla katsomassa, kuinka Hollanti rökitti Bulgarian 2-0. Siitä ehkä enemmän myöhemmin. Kotiin tullessamme meitä odotti postilaatikossa uusi 900 euron karhulasku vakuutusyhtiöltämme Ohralta, joka viimeksi ihan vähän aikaa sitten väitti meille puhelimessa, että laskutusasiat on nyt selvitetty, voimme repiä sen edellisen karhulaskun, ja meitä veloitetaan kerran kuussa suoraan tililtä kuten ennenkin.

Nyt siis meitä sekä veloitetaan kerran kuussa tililtä - sen ne sitten saivat alkamaan ihan ok - että meille lähetetään samasta vakuutusajasta 900 euron karhulaskuja, joiden mukana tulee uhkauksia sairasvakuutusten peruuttamisesta. Neljäs selvittelykierros lähtee käyntiin maanantaina, kun H vaihteeksi pääsee taas puhumaan ko. lafkan kanssa puhelimessa. Mikä muuten ei tasan tarkkaan auta taaskaan yhtään mitään. Pitäisi varmaan ottaa selvää, missä yhtiön päämaja on, marssia sinne laskun ja vakuutuspapereiden kanssa ja katsoa vierestä, kun ne korjaavat siellä laskutusvirhettään.

Sarjassa nyt meni hermot, ja sen kyllä huomaa.

Väsypoikki

Siinähän se meni, kouluviikko. Minun on yhä hankala herätä aamulla aikaisin. Ja vaikka olisin nukkunut vain neljä tuntia, olen taas tikkana pirteimmilläni kello 24-02. Aiheuttaa tietynlaisia päivärytminsäätövaikeuksia.

Eilen meillä oli vain iltatunteja, parin tunnin luento taidehistoriaa. Setä kertoili juttuja ja tarinoita, ja alleviivasi pääkohtia niin moneen kertaan, että minäkin pysyin kärryillä. Meille ulkkareille tulee kuitenkin toinen tehtävä, joten luentojen seuraamisen ja tentin lisäksi suoritan esseellä. Pitää vain tilata kirja. Periaatteessa ulkkareilla ei siis ole läsnäolopakkoa luennoilla. Ajattelin, että aika hyödyllistä siellä voisi kuitenkin olla istua, mutta saa nyt nähdä - kun se on tosiaan illalla ja vielä torstain ainoa luento, saattaa talvella tulla vähän hankaluuksia motivoida itseään paikalle.

Tänään oli beeldontwikkelingiä eli kuvaamataitoa. Opettajamme on ahvenanmaalta. Meidän piti kerätä kirjoista, lehdistä tai muusta materiaalista viisi kuvaa, sitten analysoida niitä ja miettiä, miksi valitsimme juuri ne, ja lopulta piirtää lyijykynäpiirros, joka sisältää ko. kuvien pointin ja syyn valintaan. Pointin löytäminen osoittautui aika helpoksi, kun huomasin valinneeni vain mustavalkokuvia, joissa on varjoisia ihmishahmoja. Detaljeja ei tarvita, jos pelkkä hahmo olemuksellaan tuo esiin kuvan varsinaisen idean. Nyt kun vielä osaisi piirtää..

Iltapäivä oli fotointroa Jean-Jacquesin opastuksella. Hieman on hankala ymmärtää ranskalaisella aksentilla puhuttua hollantia. Hän puhui lähinnä siitä, kuinka joudumme nyt heittämään romukoppaan ainakin joksikin aikaa sellaisen vapaan valokuvauksen, jossa räpsimme mitä vain ja sitten näteimmät kuvat näytetään muille. Nyt kuvataan tehtävän mukaan ja sillä siisti. Siitäkin tulisi päästä eroon, että jos kohde on nätti, on kuva hyvä. Ei se niin mene. Ja pitäisi muistaa, että kaikki tähän mennessä kuullut arviot omista kuvista eivät ole olleet objektiivisia, joten turha sitten hämmästyä, kun kritiikki on kovaa. Valokuvausammattilainen katsoo kuvaa toisilla silmillä kuin fotoharrastajan äiti tai sisko. No, epäilemättä.

Fotointrossa tulee joka viikko yksi tehtävä, joka on aina sana. Tällä kertaa se on "vol" eli "full" eli "täysi". Yksi kuva aiheesta pitää olla valmiina ensi perjantaina. Ei kroppausta, ei liikaa photoshoppausta, muuten vapaata. Saa olla digi, printti, vedos. Kunhan sen pystyy esittämään muille, jotta muut saavat sitä kovasti repostella.

Toinen, pitemmän aikavälin tehtävä, on kolme hipshottia. Hipshotit ovat katuvalokuvaukseen yleensä liittyvä keino, jossa valokuvaaja ei katso etsimen läpi kuvaa ottaessaan, vaan laukaisee kameran "huomaamattomasti" lonkalta tai jotenkin muuten erikseen kovasti tähtäilemättä. Kuvausaiheena ovat aina ihmiset eri tilanteissa. Ihana tehtävä, olen näitä yrittänyt treenata jo paljon. Tässä yksi viime talven tähtäilemätön Pariisin metrossa:



Tämä on mustavalkoistettu digikuva. Mustavalkoisuus toimii katukuvauksessa yleensä parhaiten, koska tuolloin taustan mahdolliset räikeydet eivät vie huomiota itse kohteelta, kuvan ihmisiltä. Aina tällä hipshot-tekniikalla ei todellakaan onnistu - tulee epätarkkoja räpsyjä, vaikka epätarkkuuden todennäköisyyttä pienentää, jos säätää kameran manuaalille ja pitää aukon tarpeeksi pienenä ja siten syvyysterävyyden suurena - mutta joskus hieman epäterävätkin voivat olla mielenkiintoisia. Tässä toinen otos Pariisin metrosta, jossa ollaan väsyjä.



Enpä tiedä, mitä opettajamme näistä sanoisi - ehkä ainakin sen, ettei niissä ole tarpeeksi jippoa. Tulee olemaan hyvin erilaista katukuvata deadlinen kanssa. Onneksi kuvien tarvitsee olla valmiita vasta kuukauden päästä. Siihen mennessä ehdin käydä muutamassa paikassa räpsimässä ja tarpeen mukaan vedostelemassakin.

Aiheeseen "täysi" minulla on jo yksi idea. Olemme nimittäin menossa huomenna todennäköisesti täydelle Amsterdam Arenalle katsomaan EM-karsintaottelua Hollanti - Bulgaria. Jos siellä vain saa kuvata, ja jos emme joudu mihinkään jalkapallohuligaanikatsomoon (niistä minua varoiteltiin tänään), saanen siellä ainakin jotain sopivaa kuvattua. Pelitapahtumia on turha yrittää kuvata, sillä ostimme halvimmat mahdolliset piippuhyllyliput. Pitää muistaa ottaa mukaan kiikarit.

Ensi viikolle tehtäviä: varjokuvasarja, 2 x A4 + contact sheet. Lyijykynäpiirros kokoa A2. 1 x A4 (tai heijastettavaksi sopiva digi) aiheesta "täysi".

Onnea Kotkaan!

Sukuun on syntynyt uusi pieni ihminen. Täällä odotellaan jo kuvia..

Pavarotti

Pitää kertoa yksi Pavarotti -muisto. Olin vuonna 1998 reissussa Euroopassa, en ollut silloin vielä reissannut paljon ollenkaan, ja päädyin Pariisiinkin. Siellä kävelin hotellilta pari korttelia, kunnes yhtäkkiä näin Eiffel-tornin ja oikeasti haukoin henkeä: siinä se on, ja se on ihan oikeasti olemassa! Ja minä olen päässyt tänne asti sen näkemään! Jatkoin matkaa tornin lähelle, ja huomasin, että sielläpä oli lava. Iso lava. Odotettavissa oli siis konsertti.

Odottelun jälkeen lavalle tuli orkesteri ja lopulta kolme isoa miestä. Alkutahtien jälkeen, kun laulu alkoi, tajusin kuuntelevani kolmea tenoria. Pariisin ilta hämärtyi hiljalleen, ja minä seisoin siellä, katselemassa Eiffel-tornin välkkyviä valoja ja kuuntelemassa, kuinka Pavarotti lauloi Nessun dorman. Jotenkin se oli uskomatonta, ei sellaista kuvitellut itse näkevänsä ja kuulevansa. Sitä kun nyt muistelee, saa vieläkin selkäpiihin kylmiä väreitä.

Pätkätutkija

Kirjoitin aiemmin, kuinka H jatkoi heinäkuun jälkeen samassa työtehtävässä, mutta eri instanssin palveluksessa. Hän siirtyi siis FOM:lta suoraan yliopiston tutkijaksi. Tästä aiheutui iso byrokratiaruljanssi, jossa piti tehdä työsoppari uusiksi (tuli kolmen iteraation jälkeen eilen valmiiksi), uudistaa sairasvakuutukset jne. (kolmannella yrityksellä saatiin ne kuntoon), ja odottaa palkkaa uudelta työnantajalta (eipä ole näkynyt).

No, nyt professori G haluaa, että H vaihtaa ensi kuusta takaisin FOM:lle. Eli koko ruljanssi uusiksi, mutta toiseen suuntaan. Ensi kuussa. Varsinaista pätkätutkimusta taas; yliopiston tutkijatyöpätkä kestää siis tasan 2 kuukautta.

Enpä osaa edes arvata, millainen paperisotku tästä tällä kertaa seuraa, ja kuinka kauan menee, ennen kuin palkkatoimistot pääsevät kärryille. Elämme mielenkiintoisia aikoja.

Hauuuuukotus

Meillä piti olla tänään digiä eli kuvankäsittelyä, mutta kun ei vieläkään ole opettajaa, saimme kuunnella sijaisena toimineen sedän jaarittelua kaiken maailman asioista maan ja taivaan väliltä. Alun jaksoin keskittyä ja yrittää ymmärtää, loppupuolta en enää. Vieressäni pysyvä toinen ulkkari pyöritteli silmiään, huokaili teatraalisesti, pyöri tuolillaan ja tökki minua vähän väliä ja hoki "What is he saying now? What is he saying now?" Menee kohta hermo.

H sai vihdoin uuden työsopparinsa paperille. Palkkaa ei ole vielä kuulunut. Sitä pitää tiedustella herra X:ltä, jolle lähetetty sähköposti bounssaa takaisin poissaoloilmoituksen kanssa. Poissaoloilmoituksessa pyydetään ottamaan yhteyttä herra Y:hyn. Tälle lähetetty sähköposti taas tuottaa poissaoloilmoituksen, jossa kehotetaan ottamaan yhteyttä herra X:ään.. Yliopisto on a) keksinyt ikiliikkujan b) säästää palkkakustannuksissa, kun palkkaa haluavat jäävät ikiluuppiin.

Heh. Blogiini on joku päätynyt hakusanoilla "maailman hienoin valokuva". Toiveikasta, varsin toiveikasta.

Fototekniikkaa

Eilen meillä oli vierailuluento, jonka piti Hans Eijkelboom. Tyyppi tekee nykyään jonkinlaista katuvalokuvausta ja teki nuorempana kaikenlaisia konseptuaalisia projekteja; lempparini niistä, joista hän kertoi, oli proggis jossa oli tarkoitus päästä lehtikuvaan 10 perättäisenä päivänä.

Tänään pääsimme tositoimiin. Meillä oli ensin esittäytymistä ja muuta käytännöllistä, sitten hieman teoriaa ja lopulta studiokuvausta. Kuvasimme tavallisten esineiden varjoja studiovalojen avulla. Tarkoituksena on saada yksi kuva, jossa varjo on esittävä sekä toinen, jossa varjo on abstrahoitu. Lisäksi pitää tehdä contact sheet, jossa on neljä abstrahoitua varjoa.

Toinen ulkkari ja minut on sijoitettu samaan ryhmään, ideana kuulemma se, että voimme sitten auttaa toisiamme. Vähän kismittää, sillä tämä toinen ei osaa ollenkaan hollantia, ja kyselee käännöksiä koko ajan, minkä johdosta minulta katoaa pointti ja sitten minäkään en ymmärrä. Muuten ymmärtäminen sujuu hämmästyttävän hyvin.

Olin valinnut kuvattavaksi esineeksi herätyskellon, mikä olikin ehkä vähän kehno valinta. Esittävän varjon siitä sai ihan hyvin, mutta abstrahoi nyt pyöreää metalliesinettä. Pitää vielä mennä fotoklubin studioon ihmettelemään asiaa.

Tässä pari kuvaa kuvauksesta.






Huomenna on ohjelmassa digiä eli kuvankäsittelyä. Meille periaatteessa nykyään opetettaisiin lähinnä digitekniikoita, mutta pyysimme filmipuoltakin, ja onneksi opettajat suhtautuivat myötämielisesti. Pitkään kiinni ollut värilabrakin avautuu uudelleen.

Kaunopuheista urheilujournalismia

Hesari:

Pitkämäki esiintyi loppukilpailussa pohjalaisen isäntämiehen elkein ja kylmäverisesti kuin ikijään ympäröimä graniitti.

Lukkari, talonpoika, kuppari

Tältä näyttää tiistaista lähtien noudatettava lukujärjestys.



Huomenna on vierailuluento ja sitten pitää keksiä matskua tiistaiaamun tekniikkatunnille. Homman nimenä on valot ja varjot, ja tarvitsemme digikameran, valkoisen A2:n ja jonkun esineen valokuvattavaksi.

Tuohon keskiviikkoiltaan on kai lokakuun alusta tuppaamassa vielä hollannintunti.

Viikonloppu on ollut mukava. Eilen oli vuotuinen hevoskärryajelu Delftin keskustassa ja paikallisten ruokatuotteiden markkinat. Torilla pelasivat ukot petankkia sinne varta vasten kuljetetussa hiekassa. Avokadokasvimme tuli Rijswijkistä kesää viettämästä ja saimme sen vaihdettua isompaan ruukkuun. Mittaa kaadolle on kertynyt 95 senttiä. Illalla pelasimme Carcassonnea ja katsoimme laatuelokuvan Snakes on a Plane (televisiosta! Emme kai me sitä sentään vuokraisi). Tällaista rauhallista oleilua, siis.

Pari kuvaa kuluneelta viikolta:



David näyttää mallia.



Valokuvaaja kuvaa valoa tunnelin päässä.

Luokkaretkellä

Kävimme eilen bussimatkailemassa Saksan puolella. Ensimmäinen etappi oli Dusseldorf, missä tutustuimme Hiroshi Sugimoton näyttelyyn. Ihan jees juttuja - minimalistista monumentalismia: mustavalkoisia merimaisemia ja tyhjiä elokuvateattereita - mutta myös pölöyksiä, kuten tarkoituksella epätarkkoja arkkitehtuurikuvia ja kuvia patsaista, jotka esittävät matemaattisia kaavoja.

Jäimme ihmettelemään Theaters -sarjan teknistä toteutusta. Siinä Sugimoto on kuvannut ison koon kameralla elokuvateatteria, jonka valkokankaalla pyörii filmi. Suljinaika on filmin pituinen, eli sellainen pari tuntia. Tämä aiheuttaa sen, että valkokangas näkyy kokonaan valkoisena. Samalla Sugimoton kuvissa kuitenkin itse teatterin interiööri (tai outeriööri, mukana on drive in -teattereitakin) on erittäin detaljikas ja sävyrikas. Miten kummassa? Eikö sekin olisi tuollaisella suljinajalla ja valomäärällä lähes valkea?

Mietimme jo koejärjestelyä ja kysyimme tekniseltä opelta, joka ei ehtinyt selventää asiaa meille kovin kummoisesti. H oli sitä mieltä, että aukkoa on pienennetty harmaafilttereiden avulla. Asiaa pitäisi kyllä joskus kokeilla.

Fotojen lisäksi taidemuseossa oli upea kokoelma maalaustaidetta. Picassoa, Dalia, Paul Kleetä, Matissea, Magrittea.. En ole surrealisteista niin innoissani, mutta kyllähän noita katseli.

Dusseldorfista jatkoimme Insel Holmbroichiin, joka on jonkinlainen "luonnonläheinen taidealue". Luonto osoittautui jonkaksi ja ryteiköksi Dusseldorfin lentokentän lähimaastossa, ja taide oli kummia patsaita isoissa kuutiomaisissa tiloissa. Koko alueella haisi erittäin voimakkaasti lanta. Emme olleet erityisen vaikuttuneita.

Ajoimme vielä ihmettelemään vähän hemmetin isoa hiilikaivosta ja paria autiokylää, ja sitten istuimme ruuhkassa muutaman tunnin, kunnes pääsimme takaisin Hollantiin ja lopulta Haagiin. Matkan aikana ei vieläkään ehtinyt muodostua kovin kummoista kuvaa monestakaan kanssaopiskelijasta. Ovat kovin kovin nuoria ja kovin kovin itsetuntonsa voimissa. Vakuuttuneita omasta erinomaisuudestaan, joka varmaan on ihan hyvä juttu, mutta suomalaisesta itseä vähättelevästä kulttuurista tulleelle hieman hämmentävää. Tässä lienee pari kolme tekijää: kulttuuriero, ikäero ja ero taideopiskelijajengin ja luonnontieteilijä/historioitsijajengin välillä.

Vähän hitaahkossa tutustumisessakin on monta tekijää. Jonkinlainen kielimuuri, kun minä en jaksa koko ajan kaivella hitaita hollanninlauseita muistista, ja muut eivät ymmärrettävästi jaksa minun takiani hölöttää englanniksi. Ikäero, kun sanon ikäni, tyypit eivät oikein enää uskalla sanoa minulle mitään. Ja kulttuuriero, tyhjänpuhuminen luonnistuu minulta suht hyvin muttei kuitenkaan ihan hirveän hyvin. Onneksi mukana on muitakin hiljaisia, ja ainakin yksi, joka jaksaa jutella kanssani englannin ja hollannin sujuvalla sekamelskalla.

Otin hieman kuvia tämän ensimmäisen viikon aikana. Kehitin rullan juuri*, ja kunhan se tuossa kuivuu, saatan jotain skannaillakin. Kohta ei välttämättä ole niinkään aikaa filmeilyyn, kun tehtäviä tulee kuulemma sitä tahtia, että digitoteutus on melkein välttämätön valinta. Kunhan meille vain löydettäisiin digiopettaja! Kuulemma entinen onkin häipynyt, ja nyt olemme yllättäen digikuvauksen suhteen opettajattomassa tilassa. Koko lafka taitaa olla aikamoisessa muutosprosessissa, joka hieman minua huolestuttaa. Toivottavasti tason laskua ei ole luvassa.

* Don't try this at home: unohdin, että nestelämpömittarimme hajosi käsiini viikko sitten, ja arvailin litkujen lämpötilat. Ei kannattaisi. Vaikka kyllä sieltä kuvia näytti tulevan tälläkin kertaa.