Een beetje lastig

Koulussa on hiukan hankala kuvio kehkeytymässä. Meitä on ekavuotisina valokuvausopiskelijoina kaksi ulkkaria koko laumasta, vuoden Hollannissa asunut tyttö ja minä. Tämä toinen ei osaa yhtään hollantia. Hän sanoo, että hänelle olisi kerrottu pääsykokeissa, että opetus on puoliksi englanniksi ja puoliksi hollanniksi, joten kielitaidon puutteesta ei ole mitään haittaa. Tätä vähän ihmettelen, sillä aivan samat opettajat sanoivat minulle, että opetus on täysin hollanniksi, joten kieli tulee opetella vähän vikkelään.

Nyt ummikkona tämä tyyppi on melkoisessa pinteessä. Osaksi siksi, että hänellä on kovin torjuva asenne kieleen ja sen oppimiseen. Osaksi siksi, että hän ei jostain syystä (ei uskalla? en usko, sillä muuten kyseessä on hyvin sanavalmis ja suorasanainen ihminen) koskaan kysy tunnilla tai pyydä käännöstä. Välillä hän istuu minun vieressäni ja kyselee, että mitä se opettaja nyt sanoi, entä nyt, entä nyt, entä nyt, mikä on huono idea, sillä a) kun hän kyselee minulta koko ajan, menetän keskittymiskykyni enkä kohta ymmärrä itsekään ja b) eiköhän joltakulta hollanninkieliseltä ole enemmän toivoa saada eksakti käännös. Välillä hän taas sanoo minulle, että minun tulisi mennä nyt puhumaan opettajalle ja sanoa, että en ymmärrä, niin opettaja sitten selittäisi englanniksi siten, että hänkin kuulisi.

Mutta kun ei minun tarvitse. Minä ymmärrän ihan ok, enkä tajua, miksi tyttö ei itse voi pyytää käännöstä. Miksi minun pitää olla tilanteessa välittäjänä? Minulle itselleni on parempi, että koetan ymmärtää ja kommunikoida mahdollisimman paljon hollanniksi, koska olen huomannut, että tällainen kielikylpy itse asiassa toimii kohdallani tosi hyvin. Ymmärrän kyllä, että jos kielitaitoa ei ole ollenkaan, ei kielessä kylpeminen kovin äkkiä tuota (aikuisen ihmisen kohdalla) tuloksia, ja alussa turhauttaa. Mutta hiukan ärsyttää, että tässä on selvästi kovin paljon asenteestakin kiinni; yksi teoriaopettajistamme kääntää ihan vapaaehtoisesti kaikki hankalat kohdat englanniksi, mutta näiltä tunneilta ulkkaritoverini lintsaa, koska aine on "tylsä".

Nyt tämä tyttö haluaa, että menemme yhteisrintamana valittamaan pääopettajalle, kuinka meitä kohdellaan väärin ja kuinka emme pärjää, kun emme saa opetusta englanniksi. Minä en vain mitenkään haluaisi mennä mukaan. En odottanut englanninkielistä opetusta, en tarvitse sitä, enkä halua, että tämän tytön äärinegatiivinen asenne (joka näkyy monessa muussakin asiassa) leimaa minutkin. Tunnen syyllisyyttä näistä tunteista; tuntuu, kuin olisin jengipetturi, kun en ole varauksetta pitämässä toisen maahanmuuttajan puolia. Yritin sanoa hänelle, että autan toki häntä tarvittaessa, ja voin vaikka tulla puhumaan opettajalle hänen puolestaan, mutta en halua mennä väittämään että minä itse en pärjää, kun se ei kerran ole totta. Tytön mielestä tämä vain ei ole tarpeeksi, koska hänen mukaansa meidän pitää olla täysin samassa rintamassa tässä asiassa.

En oikein haluaisi, että meidät sotketaan toisiimme (mitä tapahtuu jonkin verran; toinen on Suomesta ja toinen Turkista ja ensimmäinen hyvin tumma ja toinen kovin vaalea, joten..) tai että meihin aletaan suhtautua yksikkönä. Ehkä olen vain penseä, ja annan liikaa sen, etten oikein ole tämän tytön kanssa samalla aaltopituudella, vaikuttaa asenteisiini.