Op zoek naar Jan en Mohammed

Alkoi uusi kouluaine, foto reportage. Opettaja Leo Erken vaikuttaa olevan kunnon fotojournalisti. Hän painottaa kuvaamisen lisäksi tekstin tärkeyttä kuvan täydentäjänä; sitä voi haluta, että kuva kertoo tarinan, mutta reportaasissa on kerrottava myös taustaa ja kontekstia. Tehtävät ovat sen mukaisia. Ensimmäinen tehtävämme on haastatella jotakuta nimeltä Jan ja ottaa hänestä kaksi kuvaa, toinen portretti, toinen toimintakuva. Janista pitää kirjoittaa juttu, ja kuvat sijoittaa juttuun. Monelle helppoa, sillä Jan on Hollannin yleisin nimi. Minulle vaikeaa, kun en tunne hollantilaisia. Laitoin Jan-hakuilmoituksen Facebookiin ja Hyvesiin. Seuraavalla viikolla sama homma, mutta Janin sijasta pitää löytää Mohammed. Kuvissa ei saa huijata; en voi ottaa luokkatoverista varjokuvaa ja väittää, että tässä on vaikkapa Jan Naaktgeboren, naapurini Delftistä.

Varjokuvista tuli mieleen, mitä Leo kertoi tunnilla. Hän oli tehnyt reportaasin äidistään, joka sairastaa dementiaa. Yleinen tapa kuvittaa tällainen juttu olisi anonymisoida se. Ottaa kuva vaikkapa vanhan ihmisen ryppyisistä käsistä tai varjosiluetti profiilista. Mutta miksi? Jos artikkelin aiheena on henkilö, vaikkakin sairas (tai vaikka toisaalta esimerkiksi liikuntavammainen), miksi tätä henkilöä ei kuvata juttuun normaalisti? Miksi se persoona ja henkilöys häivytetään artikkelista, eihän sellainen ole edes kunnioittavaa? Miksi liikuntavammaiset ihmiset kuvataan siluetteina tai pyörätuolia korostaen, vaikka kyse olisi henkilöhaastattelun kuvituksesta? Hyviä kysymyksiä. Mietin, josko häivyttämällä persoona kuvasta halutaan väistää vaikutelmaa tirkistelystä. Vai onko raadollisesti kyse vain siitä, että lukijat/katsojat tuntevat olonsa epämukaviksi, kun sairaus tai vamma onkin jollakin ihan oikealla persoonalla. Tuleeko se jotenkin lähemmäs siten.

Illalla jatkui foto intro, pieni ranskalainen mies tsekkasi seuraavan tehtävän kuvani ja huonoiksi havaitsi, joten takaisin sorvin ääreen. Tuo blogissakin äsken ollut pianokuva on kuulemma tylsä. Foto introon tuli mukaan uusi oppilas, joka sai jonkinlaisen naurunremakan aikaiseksi esittäytyessään. Hänen nimensä kun oli Jan. Aika monta haastattelupyyntöä mahtaa kaverille kertyä.

Hyvin kiireinen viikonloppu edessä. Pitää löytää haastateltava Jan, tehdä kaksi kuvaa hämärän aikaan fototekniikalle, piirtää iso teos aiheesta "paino", tehdä muutama perspektiiviluonnos, kirjoittaa pienet palat tekstiä viiden kuvan kavereiksi, valita viisi katukuvaajaa arvioitavaksi, kirjoittaa historiankurssille tehtävä, käydä Rotterdamissa filmikaupassa ja aloittaa foto intron tehtävän uudelleenpähkäily. Huomenna olisi vielä luokan ensimmäiset bileet, Rein täyttää 24 ja on kutsunut minutkin kemuttamaan. Kiinnostaisi mennä, sillä Rein asuu Leidenin verotoimistossa. Verotoimisto lopetti, ja hänet palkattiin rakennukseen asumaan, jotta sitä ei vallattaisi. Melkoinen bilepaikka, epäilemättä. En vain tiedä, jaksanko mitenkään Leideniin asti iltamyöhällä kemuttamaan.