Rankkaa

Koulu on rankkaa ja herättää suuria tunteita. Eilen olin itku kurkussa, kun tein asetelmatehtävää kolmatta kertaa, eikä siitä vieläkään tullut hyvää. Ja kun olin viettänyt ensin 8,5 tuntia koulussa ja sitten vielä pari kolme tuntia studiossa, alkoi väsykin tuntua palana kurkussa.

Tänään taas nauroin itseni tärviölle, kun sain opiskasta nenuun. Kuvasimme portretteja teknisellä kameralla (siis sellaisella, jossa on haitari ja paljon koottavia osia ja filmikoko 4x5 tuumaa ja valokuvaaja sellaisen kivan hupun alla).  Työparini halusi, että minä menen lattialle rennosti lojumaan portrettia varten. Minä sitten rentouduin ja suljin silmät, kun pari tarkensi, ja yhtäkkiä havahduin, kun alkoi kuulla työparin huutoa: hei, nyt se menee epätarkaksi, vielä epätarkemmaksi, nyt se menee ihan suttuun, apua! Havahduin ja avasin silmäni juuri parahiksi, kun kameran opiska osui minua nokkaan. Etuosa oli lähtenyt kallistuksessa karkuun ja haitarihan venyi...

Tällaisia polaroideja isolla kameralla sai aikaiseksi. Kuvassa työparini Valerie.



Joo, onhan se vähän kitschiä kyllä..

Vähän toisenlaisia fotoja tuli otettua parisen viikkoa sitten, kun toverit opettelivat Hasselbladien filmikasettien lataamista. Harjoittelukappaleena oli kahdeksan vuotta sitten vanhentunut värinegafilmi. Pitihän sekin sitten laukoa ja kehittää. Valoa mittaamatta, laadusta piittaamatta!

Tässä Fleur, kuvaaja saattaa olla minä, mutta saattaa olla joku muukin, en muista.



Huomatkaa kulahtanut värimaailma. Tässä vielä jotain yleiskuvaa luokasta.



Tuo on todennäköisesti mun ottama, koska heti tuossa kameran edessä näkyy olevan mun solidaarisuuskalenteri.

Pitäisi tehdä perjantaiksi 8-15 kuvan kuvasarja aiheesta dag uit mijn leven eli päivä elämästäni. Aloitin jo yhden kerran, mutta ne kuvat olivat taas liian kirjaimellisia. Nyt pitänee abstrahoida homma.