Elämä 101

Aikaa meemille, taideteoriahistorian (geschiedenis kunsttheorie) tehtävät tuli palautettua äsken. Viisi tuntia ennen deadlineä, edistystä!

Ulrika haastoi:

Here's what I have to do: Devise a list of 5-10 courses you would
take to fix your life. It’s more fun to be in classes with friends, so
include one class from the person who tagged you that you’d also like
to take. Tag five.

1. Ajankäytön organisointi
Kurssilla opetetaan ajankäytön järjestämistä siten, että deadlinet eivät kaadu päälle, tehtävät eivät jää tekemättä ja vapaa-aikaakin riittää. Pyritään järkeistämään ajankäyttöä, mutta ei siten, että elämästä tulee tehokasta työn kannalta, vaan siten, että stressi ei ole niskassa ja on mukavaa.

2. Irti lentopelosta
Kurssilla hypnotisoidaan (*PIM!*) irrationaalisesta lentopelosta kärsivät nauttimaan lentomatkustuksesta. Kaupan päälle ehdollistetaan turvatarkastuksissa jonottaminen nautinnolliseksi.

3. Lattiapinnoite uusiksi for dummies
Kurssilla näytetään kädestä pitäen, miten vanha kokolattiamatto vaihtuu kätevästi parkettiin tai laminaattiin. Teoriaosuus minimaalinen, käytäntöön panostetaan.

4. Unikoulu
Kurssilla oppilaat oppivat nukahtamaan viidessä minuutissa pään tyynyyn painamisesta ja heräämään pirteinä vasta sitten, kun herätyskello soi. Sen sijaan, että pyörisivät sängyssä nukahtamatta ja heräisivät yllättäen kello viisi.

5. Martin Parr Tactics for Street Photography 101
Opi kohtaamaan tuntematon ihminen kadulla ja kuvaamaan häntä häkeltymättä viiden sentin päästä. Aggressioiden herättämisen sijasta heitä herjaa ja hymyile, ja huomaa, kuinka äreinkin kuvattava antautuu hämmentyessään valokuvattavaksi!

6. Ulrikan kurssi: "Juoksu kivaksi harrastukseksi"
Vaihdan tähän tosin sanan "juoksu" tilalle sanan "liikunta". Opimme nauttimaan liikunnasta ja pitämään liikuntaharrastusta yllä, MYÖS silloin, kun laiskottaa ja ulkona sataa!

Kurssitarjottimelle kutsun Shanghaigin, Ninnin (sarjismuodossa?!), Emilian, Riitan ja Violetin.

Onnea Kotkaan!

Mummo täyttää tänään vuosia. Ja serkku kans. Tässä kuvasarja Mummosta.



Vähän hankala formaatti blogille, mutta flickrin puolella (eli klikkaamisen kautta) näkyy isompana.

Onnea onnea onnea!

Ärrrrr

Ärsytyksenaiheita tänään:

• Blok 3 alkoi, ja lukujärjestykseen tungettiin heti kasapäin "ylimääräistä". Nyt olisi tiedossa 8:50 - 16:30 -koulutunnit joka päivälle + lisäksi viidestä tai kuudesta aineesta tullee joka viikko kotitehtäviä. Torstai saattaa olla vielä pelastettavissa vapaaksi työpäiväksi, mutta nyt siinäkin on jotain ekstraa.
  
• Toinen fototekniikanopettaja otti loparit, joten nyt kumpikin ryhmä työskentelee samana päivänä. Tarkoittaa sitä, että kun ennen studiopaikkaa sai odottaa 2-3 tuntia, nyt saanee odottaa 4-6 tuntia. Tehtäviä ei kuitenkaan luvattu karsia.
• Pääkoordinaattorimme häipyy reppuretkeilemään Afrikkaan. Kivat hälle.
• Koulumme vessat ovat siivottomia. Ennen istumista pitää aina käydä siivoushommiin. Mitä ihmettä se tarkoittaa, että naistenvessan rengas on aina täynnä pisaroita? Sitä, että hollantilaiset eivät pyyhi? Anteeksi liika informaatio, mutta tämä on oikeasti ärsyttänyt jo puoli vuotta.
• Ylihuomenna on deadline taideteorian tehtävään. Hollantilaiset joutuivat vastaamaan lyhyesti 10 kysymykseen, tyyliin "wat is de betekenis van avant-garde". Minä joudun kirjoittamaan museoraportin viidestä eri museosta ja vastaamaan viiteen kysymykseen, jotka näyttävät olevan hieman laajempia. Esimerkki (kieli- ja kirjoitusvirheet opettajan): "Give some examples which proof there is a strong influence from Chistianity on European art. Give some examples which proof the influence of Classical Antiquity, Greek and Roman culture on European art."
  
• Meillä käytetään yhä koko ajan oppitunteja turhan hölöttämiseen. Esimerkki tältä päivältä: oli ammattiorientaatiota. Opettaja halusi kerätä statistiikkaa varten jokaisen kokemuksia avoimien ovien päivältä. Sen sijaan, että jokainen olisi saanut vaikkapa lappusen täytettäväkseen, kierrettiin koko luokka ja jokainen pälätti sanottavansa - usein kolmeen kertaan, koska opettaja samalla kirjasi lyijykynällä paperille, ja putosi usein kärryiltä. Ja kun Hollannissa ollaan, kaikilla oli toki niin maan saa...letisti sanottavaa. Pääsimme kotiin tunnin ja 15 minuuttia oppitunnin virallisen loppumisajan jälkeen.

Mutta kai tämä taas tästä. Onneksi on blogi, johon vinkua!

Avoimet ovet

Tervetuloa huomenna Akatemian avoimiin oviin! Osoitteessa Prinsessegracht 4 huomenna klo 10 - 16 taidetta, kiertokäyntejä, portfolionesittelymahdollisuuksia ja yleistä hubaa.



Paikalla nähtävänä myös oma portfolioni + 2 portrettisarjaani + kaikki essee- ja kirjoitelmatyöni. Tervetuloa!

Iltalehti muuten sukkaa

En tod ole mikään Tanja Saarela -fani, mutta IL alittaa tässä riman kyllä kunnolla. Lukekaapa ensin ko artikkeli, ja sitten se Saarelan blogaus, jonka perusteella tuo käsittämätön ja pahantahtoinen repostelu on kynäilty.

En suostu uskomaan, että tuossa on kyse toimittajan tyhmyydestä. Veikkaan siis ilkeyttä.

Näin täällä

Verottaja lähetti meille veroilmoituskaavakkeet. Mukana oli postin maksulappu: vastaanottaja maksaa postimaksun. O_o

Marrrs!

BBC kertoo, että Marsista on löytynyt pieni merenneito. Minä löysin tuosta kuvasta kyllä toisenkin hahmon:

Mahna mahna

Kollektiivi-inkvisitiolta luokan 3. paras arvosana ja kasapäin sanallista kehua. "We see with great admiration the way you work with the study program" jne.

Emmää enää mitään käsitä, mutta ei se haittaa just tällä hetkellä. Ehkä myöhemmin sitten.

Näyttelyn paras teos oli viiden kuvan sarja, jonka tein välipäivinä Mummosta. Siitä opettajat olivat kovin innoissaan. Ko. sarja on myös lauantain avoimien ovien päivänä nähtävillä. Kiitos vain Mummolle, kun jaksoi minun räpsimistäni.

Jaa otsikko? Hoilasin koko päivän Muppettien Mahna Mahnaa, kun se soi päässä. Luokkatoverit jo uhkasivat sakinhivutuksella, mutta ei auttanut. Kun laulu tahtoo ulos, laulu tahtoo ulos.

Kylläpä keeetuttaaaa

Muistatteko, kun perjantaina kehuin että individuaaliarvostelut meni sikahyvin? Perjantain varsinkin? Silloinhan foto intron pieni ranskalainen setä sanoi kaikista kuvista joko "good" tai "very good" ja mainitsi, että olen selvästi mennyt kovasti eteenpäin ensimmäisestä jaksosta, ja hyvältä näyttää.

Tänään sitten näin sattumoisin arvosanani ko. kurssista. 6 ja puoli. Pienellä maininnalla, että teknisistä taidoista vedostaminen ja printtaaminen riittämättömät (!!) Muutkin kyseisen kurssin osa-arviot olivat laskeneet ensimmäisestä jaksosta. Eikös tässä ole pieni ristiriita tuohon saamaani sanalliseen palautteeseen?

Olisiko riittämättömyyksistä MITENKÄÄN voinut minulle mainita aikaisemmin? Olen tasan samat vedokset ja printit näyttänyt opettajalle kolmeen kertaan. Kerran tunnilla, kerran viimeisessä tapaamisessa ennen arvostelua ja kerran arvostelussa. Joka kerta hänen ainoa kommenttinsa on ollut "good" tai jopa "very good". Eikä muutakaan sanomista ole ollut mistään, ei missään kohtaa. 6 ja puoli on alakanttiin, jopa tuon koulun arvosteluasteikolla. 5 olisi jo twijfel, eli kiikunkaakun.

Minä olisin mielelläni yrittänyt parantaa, jos minulle olisi annettu sellaista sanallista palautetta, josta olisi käynyt ilmi, että parannettavaa on. Mutta mistä voin tietää mitä parantaa, jos sanallisesti sanotaan vain "good" ja sitten arvosanaksi kirjoitetaan kuusi ja puoli? Kyllä kyrsii, varsinkin kun huomiseen isoon arvosteluun menen sitten noiden terveisten kanssa, kainalossa iso kasa isoiksi printattuja kuvia, joista olen saanut arvosanan kuusi ja puoli.

Toisena yllätyksenä siitä kuvaamataidosta, josta sain hirveät haukut, sainkin sitten paremman arvosanan.

Onko meidät tarkoitus hämmentää pihalle tuosta opinahjosta, vai mitä hittoa.

Siis oikeasti

Ihan tyhmää ottaa kauhea stressi niistä kuudesta minuutista, joiden aikana opettajat selaavat töitäni ylihuomenna. Mutta kun. Jos ne 6 minuuttia menevät tärviölle (mikä saattaisi olla mahdollista, sillä raatiin osuivat ne opettajat, jotka eivät erityisesti minun kuvallista ilmaisuani arvosta + ne, jotka eivät lainkaan minua tunne), en saa koko syksyn uurastuksesta yli 60 tunnin työviikkoineen ja unettomine öineen yhtä ainoaa opintopistettä. Ja sehän on sitten käytännössä aikamoinen ongelma se.

Seinälle menevät tehtävät on jotakuinkin tehty. Portfolio pitäisi vielä uusia. Ja jonkinlainen nakutus on takaraivossa, että jotain tosi oleellista on kenties unohtunut.

Tänään vietin koululla 3 tuntia odottaen printtausvuoroa ja 2 tuntia tapellen printterin kanssa. Yksi kuva jäi printtaamatta teknisen häiriön takia, ja sen vuoksi joudun huomennakin vielä koululle. Grrrr.

Väsy on massiivinen ja uupumus suuri. Olisi taas ihan selkeä loman paikka, mutta sen sijaan meillä on arvostelun jälkeen tasan yksi päivä vapaata, jonka jälkeen olemme kaikki tikkana koululla perjantain JA lauantain aamusta iltaan rakentamassa ja pitämässä avointen ovien päivää. Maanantaina alkaakin sitten jo 3. jakso.

Arvostelupäivään varaudumme kuvien ja tehtävien lisäksi juomilla. Perinne kuulemma on, että päivän lomassa opettajat ja oppilaat siemailevat viiniä ja olutta. Illalla tuloksia odotellessa sitten hörpitään puolin ja toisin enemmänkin. Kaikkea sitä.

Edit: en näemmä osaa enää suomea. Kilioppi tökkii, ja oikeinkirvoitus.

Puuh

Ainearvosteluviikko takana. Ainakin sanallisesti sain ihan sairaan hyvät arviot (paitsi siitä beeldontwikkelingistä, mutta siitä enemmän myöhemmin), näkee sit miltä ne näyttää paperilla. Moni muu sai aika ilkeää tekstiä. Yhdelle Nielsille sanottiin, että "kun sulla kerran tuota varustustakin on (keräilee kameroita), niin odottaisi, että osaisit välillä jonkun hyvän kuvankin ottaa, mutta ei." (Mä olen nähnyt ja ihaillut N:n kuvia.) Parille sanottiin, että "ihanko tosissasi haluat muka valokuvaajaksi?" Ja aika monelle vihjailtiin, että "kuule, tämä tahti taitaa olla ihan liian rankkaa sinulle.." Minä sain kuulla menneeni kakkosjaksossa eteenpäin ja että viiden vuoden päästä minulla on varmaan jo fotoreportaasikirja myynnissä kaupoissa. Toisaalta sain myös kuulla, and I quote, "but your digital technique is REALLY shitty!"

Eilen illalla koetin käydä koulussa printtaamassa, ja luokkakaveri ryntäsi heti luokseni kysymään, että mitä oikein tapahtui kun huhu kertoo että olin "riidellyt" bo-opettajan kanssa ja kävellyt ulos arvostelusta. Ihmettelin, että mitä kummaa. Kun mietin ja pengoin asiaa hieman, tuli mieleen, että olin eilen käynyt tällaisen keskustelun erään toisen luokkatoverin kanssa:

- Hey Tuuli did you get twijfel or voldoende from J?
- I didn't even ask.
- Why not?
- I dunno, I was quite annoyed about something he said so I just left after the session without asking.

Ja tästä sitten oli rikkinäinen puhelin -leikin tapaan muovautunut (muutaman henkilön kuljetettua tarinaa eteenpäin) karmea riita, joka päättyi uloskävelyyn ja ovien paiskomiseen. V kertoi M:lle, joka kertoi T:lle, joka kertoi J:lle, joka kertoi R:lle, joka kertoi Y:lle, joka ryntäsi kysymään minulta. Oikea versio tapahtuneesta - ei tapahtunut mitään - on niin tylsä, että oletan tuon muovautuneen version jäävän jonnekin luokan yhteistietoisuuteen.

Tänään siihen olisi vielä saanut tosi mehukkaan lisäyksen. Ohitin kyseisen bo-opettajan portaissa juuri kun hän kompastui ja lensi rähmälleen rappusille. Jos joku luokkatoverini näki, ensi viikolla kiertänee huhu siitä, kuinka tappelin opettajan kanssa portaikossa. (Oikeasti jäimme rappusille nauramaan.)

Tämän illan suunnitelmiin kuuluu tv ja sohva. Ehkä kortinpeluu. Huomenna voisi taas jatkaa vähän töitä, keskiviikon iso inkvisitio on jo kulman takana.

Niin, juoksupyörä

Savu juutuubautui

Juoksupyörä

Savu ravaa juoksupyörässään siinä määrin, että aina välillä koetamme ottaa pyörän pois ja vilkaista, josko hamsu keksisi muutakin virikettä. Kyllä se sitten kaivelee, kiipeilee ja jyrsii. Kovasti on poika kasvanut yhdessä viikossa. Ja nimenomaan poika, tänään sain vihdoin arvioitua, että eläinkaupan täti oli kuin olikin väärässä. Hamsun lempiruoka näyttää tähän mennessä olevan kukkakaali. Porkkana ei ole niin jännää, parsakaali menettelee, mutta kukkakaalia se syö (kädestä) ihan intona.

Oma elo tuntuu myös juoksupyörältä. Kouluun, kotiin, suoraan koneelle tekemään töitä, nukkumaan, kouluun jne. Mutta kyllä tämä tästä kohta helpottaa. Suurin osa individuele beoordelingeista jo takana, 2 edessä ja sitten se ensi viikon kollektiivi. Olen saanut neljä kehuvaa arviota (taidehistoria, fototekniikka, digitaalinen kuvankäsittely ja ammattiorientaatio) ja yhdet haukut (kuvaamataito). Voi siis sanoa, että tähän mennessä menee ihan hyvin. Moni muu on kuulemma saanut aika paljon rankempaa palautetta. Minua on kehuttu eniten asenteesta, mutta ovat ne kuvatkin kuulemma eteenpäin menneet. Paitti kuvaamataidon open mielestä olen mitäänsanomaton ja tylsä, ja kun kysyin, että miten voisin parantaa tästä, hän sanoi, että ei hän osaa sitä minulle sanoa, minun pitää ihan itse keksiä. Epäilemättä kaveri on taiteilijana ihan jees, mutta opettajana...

Tänään olisin saanut nukkua kymmeneen, mutta känny piippasi kymmentä vaille kahdeksalta, kun luokkatoveri halusi tietää, onko minulla 4x5 diafilmiä myydä yksi kappale. Teki mieli murista. Eikä edes ollut. Tuntia myöhemmin seuraava piippaus oli toisen luokkatoverin ilmoitus, että junat eivät taaskaan kulje, parasta varata aikaa sporailuun. Sitten olikin jo kiire.

Mattel/Hasbro ovat pensiöitä ja yrittävät nostaa mekkalaa Facebookin Scrabulous -sovelluksesta. Eivät tajua, että Scrabulousin ansiosta jo vähän vanha ja pölyttynyt peli on saanut uusia, innostuneita harrastajia, joista moni on käynyt lautapelikaupassakin Scrabulousiin koukuttumisen jälkeen. Kehno veto lafkalta. Naamakirjassa on tietysti jo Save Scrabulous -ryhmä, jossa aamulla oli pari tuhatta jäsentä ja nyt näemmä lähemmäs 8500.

Täällä oli tänään omituisen keväistä. Aurinko paistoi ja oli 10 astetta lämmintä. Itse seisoin pimennetyssä studiossa siivet selässä (mallina luokkakaverilleni). Että se siitä kevätkelin hyötykäyttämisestä. Ehkä sitä viikonloppuna ehtii myös ulkoilla (as if, istun koneella ja käsittelen kuvia).

Kukkia, muttei Algernonille

Ulrikalta Meksikosta tuli ihana päivänpiristys, virtuaalinen kukkakimppu. Kiitos! Nyt tehtäväni on jakaa kukkia eteenpäin* : Päivääni piristävät Piilis Brysselissä, Ohari jossain Suomessa, Kaura Viistolla pinnalla, Aino Istanbulissa, Riitta Amsterdamissa, Jonna Meksikossa, Oblomov jr Allastalon salissa, Kafkis Euroopan reunalla, Tero Post Scriptumissa ja Kriisi puurossa. Moni muukin, tietysti, mutta kukkakimppu osui tällä kertaa yllämainittuihin (joista moni on varmaan kukitettu jo erinäisiä kertoja).

* (The award rules say: "Give the award
to 10 people whose blogs bring you happiness and inspiration and make
you feel happy about blogland. Let them know by posting a comment on
their blog so they can pass it on. Beware you may get the award several
times.")

Pitäis

vedostaa kolme kuvaa, printata noin 8, tehdä kansi 24-kirjaseen, piirrellä vielä muutama luonnos, valmistaa 3 kollaasia, kirjoittaa miniessee, romputtaa kaksi kuvaprosessiesittelyä. Kaikki nämä huomiseksi.

Mitä teen? Luen sarjakuvablogeja, tietenkin. Pöh. Veikkaanpa, että ensi yön unet jäävät lyhykäisiksi.

Koetin tuossa taittaa mahdollisimman professionaalisti yhtä pientä kirjasta, jonka tulee olla huomenna beeldontwikkelingin arvostelussa. Sen kanssa tuskaillessani tuli mieleen yksi asia, joka alitajuisesti on tökkinyt koko ajan tässä koulumme opetusmetodissa: meitä testataan paljon, ihan koko ajan, mutta meille opetetaan aika vähän. Nytkin kahdessa eri aineessa pitää saada aikaiseksi kirjanen, jonka tulee olla tyylikäs ja ammattimaisen näköinen. Jotkut näyttävät siihen tarvittavia taitoja jo omaavankin, mutta minulla ei ole taittamisesta yms. mitään tietoa. Koetan sitten näpertää parhaani mukaan ja googlettaa esimerkkejä, mutta tuskin siitä erityisen hyvää tulee. Ihmettelenkin, että eikö parasta olisi vain opettaa meille vaadittavia taitoja? Oppiaksemme niitä käsittääkseni olemme akatemiassa?

Vaan ei.. meillä annetaan tehtäviä, arvostellaan tehtäviä ja pelotellaan jatkuvasti kollektiiviarvosteluilla: "koeta nyt saada se mielenkiintoinen kuva aikaiseksi tästäkin aiheesta, muista, että tammikuussa on se kollektiiviarvostelu ja jos siellä saa negatiivisen, niin se on hyvin pian hei hei.." Kuvia näytetään viikoittain, ja kyllä niistä saa kritiikkiäkin, mutta kun se kritiikki on tyyliin "onpas tylsä kuva, koeta tehdä mielenkiintoinen kuva seuraavalla kerralla". Tuntuu kuin eläisi pääsykoekevättä uudelleen ja uudelleen: meitä testataan, ja kokeilemme tuoda esille uusia juttuja, mutta hapuilemme, koska konkreettista opastusta on saatavilla aika vähän. Ainakin ottaen huomioon, että pakollisia oppitunteja on kuitenkin viikossa kolmisenkymmentä.

Mietinkin, että onko tässä nyt jippona taas  se, että meitä saa näppärästi karsittua vaatimalla meiltä koko ajan uusia pohjataitoja ja pitämällä koko ajan kilpailuasetelmallisia arvosteluhetkiä. Luokaltamme on nyt loman aikana ja sen jälkeen lähtenyt neljä ihmistä, b-luokalta kuusi. Suurin osa sanoi syyksi stressin ja kovat paineet, jotka tuhoavat luovuuden. Yksi toveri sanoi lähtiessään, että "hei, tämähän on hyvä homma teille jääjille, vähemmän kilpailua." Niin kai sitten, mutta täytyy sanoa, että ahistaa tämä kilpailun ja jatkuvan arvostelun keskeinen asema. Meille sanotaan, että pitää uskaltaa ottaa riskejä ja kokeilla uusia asioita, mutta miten sitä voi, kun kämmistä voi olla seurauksena negatiivinen arvostelu ja ulossavustus?

No, saa nähdä. Ensimmäinen kollektiiviarvostelu vasta edessäpäin. Ehkä se ei ole niin tiukkaa ja vakavaa ja inkvisitiomaista. Ehkä meitä vain pelotellaan, jotta ottaisimme homman tosissaan. Huomenna joka tapauksessa alkaa ensin ainearvosteluviikko, jossa meille jaetaan puolen vuoden numerot. Odotan jonkinlaista kasaa kuutosia ja seiskoja ja ehkä paria kasia (ysi ja kymppi ovat kuulemma olemassa vain periaatteessa; niitä on mahdoton saavuttaa).

Ja nyt olisi parasta tosiaan valmistaa ne rästissä olevat kuvat. Hamsterikin herää kohta, ja sitten en malta kuitenkaan liikahtaa terraarion viereltä.

Kohtaamisia

Eilen nuokuin junassa ja luin Mark Twainin Veren perintöä. Vieressä istuva indonesialaismies tuntui lukevan olan yli, ja lopulta tökkäsi minua kyynärpäällä kylkeen lausuen huolellisesti suomeksi "minulla ei ole koiraa". Vastasin, että eipä minullakaan, mutta hamsteri on. Sitten juttelimme suomen, hollannin ja englannin sekoituksella erilaisista kielenoppimismetodeista, Lappeenrannasta, Turun murteesta ja Pohjanmaan maisemasta.

Matkalla Suomesta Hollantiin kohtasin tällä kertaa kolmisen ihmistä. Manchesterinsomalialaisen, joka lopetti jokaisen lauseen "innit?" tyyliin "Oh, girlfriend, that is fashion gone too far, innit?"

Suomensomalialaisen, joka kertoi työstään lähihoitajana. "Sitten ne vanha ukko sanoo mene neekeri pois mutta minä en välitä".

Ruotsinsomalialaisen, joka oli sitä mieltä, että naisen paikka on kotosalla ja miehen khatia pureksimassa muiden miesten parissa.

Juttelimme kovaäänisesti pari tuntia laivan keulakahvilassa, nauroimme kippurassa ja setvimme ihmissuhde- ja elämäasioita. Matkatoverit kyselivät, että onko vielä lapsia, ja ilmoittivat, että kyllä tässäkin asiassa Allah auttaa. Perillä Tukholmassa vaihdettiin sähköpostiosoitteita ja puhelinnumeroita (manchesterilainen käy välillä Haagissa veljensä luona). Sitten törmäsimme vielä uudelleen asemalla ja päädyimme Tukholman alennusmyynteihin pariksi tunniksi. Bussissa vain luin ja nuokuin.

Mikä olikin hyvä, sillä keskustelujen jälkeen olin viettänyt aikaa vielä laivan yöravintolassa. Siellä kun oli Vicky Rosti, Freeman ja Menneisyyden vangit. Pakko myöntää, että kävin tanssimassakin Charlie Brownia.

Menomatkalla hyttitovereinani oli kaksi romaninaista. Neljäskin henkilö, suomalainen blondi,  hyttiimme oli tulossa, mutta vilkaistuaan meitä ovelta ilmoitti, että menee mieluummin etsimään käyttämättömiä muita hyttejä. Ihan vapaasti. Oli enemmän tilaa. Bussissa sitä ennen, siis menomatkalla, suomalainen pariskunta kuljetti rommisaalistaan Karibialta kotiin. Olivat lentäneet Pariisiin, mutta halpalentoyhtiö ei halunnutkaan lennättää rommikuormaa Helsinkiin asti. Päättivät sitten rommin jättämisen sijasta jättää lentämisen ja matkustaa bussilla. Vaihtoivat Pariisin bussista Hampurissa omaani.

Vaikka hidas matkustus vaivalloista onkin, täytyy sanoa, että ehtii sitä kokeakin enemmän.

Uusi kämppis

Muutti sisään eilen, sisustaa nyt omaa boxiaan.



Lajiltaan talvikko, ikä kuusi viikkoa, kasvaa aikuiseksi ihan kohta ja on sitten noin kananmunan kokoinen.

...

Kadonnut ystäväni ei ole enää kadonnut. Nyt ei ole enää epätietoisuutta, vain surua. Yritin löytää hänelle sopivaa muistolausetta jostain The Curen sanoista (lainailimme toisiltamme Curen levyjä yläasteella ja hän piirsi minulle kuvia, joissa oli muunmuassa Robert Smithin otsatukka) tai sitten Tove Janssonilta, jota hän luki paljon. Mutta en minä nyt löydä sanoja muiltakaan, saati sitten että itsellä olisi.

Joululoma oli osaksi huolentäyteinen, osaksi flunssainen, osaksi hilpeäkin. Oli ihana nähdä omia ihmisiä. Ystävistä iso osa jäi tapaamatta; anteeksi, olosuhteet olivat tällä kertaa vastaan. Koetan järjestää itseni helmikuussa viikoksi Suomeen, katsotaan sitten. Kaksi viikkoa meni uskomattoman nopeasti.

Kirjoitan lisää matkasta ja tällä kertaa tapaamistani matkatovereista myöhemmin, kunhan jaksan.

Matkalla taas

Jönköpingiläisellä taukopaikalla on wifi. Huomenna kotona. Oli outo ja nopea joululoma.