5.1.08
...
Kadonnut ystäväni ei ole enää kadonnut. Nyt ei ole enää epätietoisuutta, vain surua. Yritin löytää hänelle sopivaa muistolausetta jostain The Curen sanoista (lainailimme toisiltamme Curen levyjä yläasteella ja hän piirsi minulle kuvia, joissa oli muunmuassa Robert Smithin otsatukka) tai sitten Tove Janssonilta, jota hän luki paljon. Mutta en minä nyt löydä sanoja muiltakaan, saati sitten että itsellä olisi.
Joululoma oli osaksi huolentäyteinen, osaksi flunssainen, osaksi hilpeäkin. Oli ihana nähdä omia ihmisiä. Ystävistä iso osa jäi tapaamatta; anteeksi, olosuhteet olivat tällä kertaa vastaan. Koetan järjestää itseni helmikuussa viikoksi Suomeen, katsotaan sitten. Kaksi viikkoa meni uskomattoman nopeasti.
Kirjoitan lisää matkasta ja tällä kertaa tapaamistani matkatovereista myöhemmin, kunhan jaksan.
Tilaa:
Lähetä kommentteja (Atom)
VastaaPoistaNo niin. Mitähän tuohon nyt. Kuolinsyyntutkimus vie pitkään. Mutta ei ainakaan tarvitse enää miettiä, missä tää ihminen on. Kovin outo ja surullinen juttu.
mikä sattuma (vaiko sittenkään). myös itse olen viimeiset päivät kahlannut läpi Curen lyriikkaa sopivia sanoja etsien. meitäkin yhdisti (mm.) musiikki.
VastaaPoistaalan kuitenkin jo hylätä alussa niin hyvältä tuntunutta ajatusta. en löydä mitään, millä ei olisi liikaa henkilökohtaista merkitystä. mikä ei tuntuisi liian vaikealta "sanoa" ääneen muiden kuullen.
ehkä sinä kuitenkin löydät jotain. toivon niin.
VastaaPoistaOlipa ikävä uutinen, otan osaa. Hyvä tietysti omaisille ja ystäville, että epätietoisuus loppuu, mutta ikävää siitä huolimatta.
VastaaPoistaSurullista...otan osaa.