Hiljainen pikkukaupunkimme

Muistatteko, kun taannoin Delftse Houtin läheltä löytyi murhattu mies? Nyt sitten viime kuussa räjähti auto valtatien vieressä samalla suunnalla ja toissaviikolla räjähti baari Lidlin vieressä. Alamaailman välienselvittelyä, kuulemma.

Pitäisikö alkaa pelätä, vai suhtautuisiko kuten anonyymi kommentoija keskustelupalstalla: tällainen nyt vain kuuluu kaupunkielämään!

Ai au

Alle 6 tuntia unta, väliin jäänyt aamiainen, 8 tunnin koulupäivä, väliin jäänyt lounas, suoraan Schipholiin, 1 olut lentokenttäbaarissa konetta vaihtavan ystävän kanssa (Matti V!)  ->  jumalaton päänsärky. Mitä opimme?

a) pitää nukkua
b) pitää syödä
c) jos kohdat a ja b eivät ole toteutuneet, ei pidä hörpätä olutta.

Vaan kiva se oli käydä pikakuulumisia vaihtamassa.  Kamut on kaukana, mutta aina välillä ne vaihtaa konetta tuossa vieressä. Ja jopa tulee kylään.

Kaukana olevista puheenollen, Azoreilla kuulemma 19 astetta ja upeat maisemat. Sisko ja sen miäs reissaa.

Savun huone

Uusi järjestys viikkosiivouksen jälkeen! Pajusilta vie ylätasanteelle, joka on vanha viinipullolaatikko. Pajusillan alla on heinäpesä. Tikkaiden käyttöä Savu vasta harjoittelee (kulki niistä tänään kaksi kertaa, kun minä pidin pähkinää nenun edessä porkkanana). Oikealla alakulmassa tämänhetkinen kookospähkinämaja, kuivaruokakupin ääressä asukas itse. Talouspaperinpaloista Savu tekee pesänvuorausainesta. Juoksupyörä ei ole juuri nyt käytössä, se on terrassa vain ajoittain.

Tekee mieli ostaa isompi terraario, jotta pääsee kunnolla sisustamaan...

Tuolta voi vilkaista, mitä Savu harrastaa, jos on tylsää, ja jos terrajärjestys mahdollistaa kattoon ulottumisen. Minä en nyt oikein uskalla antaa sen kiivetä kattoon asti, kun pelkään, että se pudotessaan loukkaa itsensä. Vaikkei tuo mikään korkea terra olekaan.

Puistatuksia

Eläinkaupassa oli iso laarillinen toukkia, johon laskin hetkeksi en onneksi käteni vaan katseeni. Vieläkin värähdyttää. Ties mille olivat menossa murkinaksi.

Yleiskaupassa edestäni juoksi rotta. Pakasterasiahyllyjen taakse seinänkoloon. Kyllähän minä jyrsijöistä pidän, mutta en keittiötarvikkeissa. Kaupankaan.

Mutta sentään täällä ei ole skorpioneja.

Viisi vuotta ja kaksi kuukautta sitten

Christopher Hitchens on Jan. 28, 2003: "This will
be no war – there will be a fairly brief and ruthless military
intervention. ... The president will give an order. [The attack] will
be rapid, accurate and dazzling ... It will be greeted by the majority
of the Iraqi people as an emancipation. And I say, bring it on."

15 minsaa

Geert "Fööni" Wildersillä on nyt ne 15 kuuluisuuden minuuttiaan sitten. Kehtaa kutsua itseään elokuvantekijäksi, 17 minuuttia muilta napattua materiaalia leikattu kasaan ilman tekstiä tai selostusta.. Theo van Gogh kieppuu varmaan haudassaan. Mutta tokihan Hesarin uljaat islaminvastaiset soturit ovat jo peitsi (tai näppis) tanassa puhkumassa tyrmistystään - en tosin tiedä mistä, filmi sai esityskanavansa, ja sille vielä oikein hyvin sopivan sellaisen, sillä internettttiiinhän voi kuka tahansa tunkea mitä tahansa puppaa. Kai se olisi pitänyt esittää ilmaisesityksenä Senaatintorilla suurella kankaalla, jotta nettisoturit olisivat saaneet tyydytyksensä. Sillä muutenhan on tämä länsimainen sivilisaatiomme kuulkaa ihan rähmällään.

Sananvapaudesta vielä. Muhammed-kuvia sananvapauden nimessä intopinkeänä julkaistiin hollantilaisissakin lehdissä. Kellä vain kun pitää olla oikeus sanoa mitä vain missä vain milloin vain miten vain. No, tässä taannoin eräs mies lausui ääneen mielipiteensä, jonka mukaan täkäläinen hallitsija on niinsanotusti maksullinen nainen. Mautonta, totta vie. Ja lisäksi rangaistavaa. Tuomittiin äskettäin neljäksi kuukaudeksi ehdottomaan vankeuteen hallitsijan herjaamisesta.

Jostain syystä ei suurotsikoita, ei sananvapauden ja mielipiteenvapauden esitaistelijoita koohottamassa pitkin intttternettejä, ei .. no, niin mitään.

Hyi helvata

Jauhokoisa muuttanut ruisleipäjauhoissa kotiin. Ei kiva ylläri. Takana siivousta, poisviskontaa, pakastusta. Onneksi niitä ei sentään näkynyt livenä kuin yksi, lähinnä vain niitä "rihmoja" ruisleipäjauhoissa.

Vieraat: ette te niitä jauhoja syöneet, ne teidän oli kaupan Ruispaloja pakkasesta, voitte taas hengittää.

Samaa vanhaa

Etsiskelin tuossa lippuja Leonard Cohenin ensi kesän konserttiin Amsterdamissa. Mieleeni muistui, että ensimmäinen konsertti, jossa kävin itsekseni, ilman vanhempia, oli juurikin Cohenin konsertti Helsingin jäähallissa. Päivämäärä näyttää olleen 28.4.1988, kaksikymmentä vuotta sitten. Oli muuten hieno konsertti se.

Yksitoistavuotiaana siis kuuntelin Cohenia, luin scifiä ja katsoin Star Trekiä. Hiukan myöhemmin, kolmentoista kieppeillä, innostuin Oliver Sacksista ja neuropsykologiasta. Tällä hetkellä minulla on kesken Sacksin uusin teos, Musicophilia. Valokuvaus alkoi myös kiinnostaa tuolloin, samoin koneiden kanssa näpertely.

Onko tavanomaista vai epätavallista, että makuni ei ole monenkaan asian suhteen muuttunut yhtään mihinkään 11 - 31 ikävuoden välillä? Että ne asiat, joista innostuin jo silloin - tosin kovin intuitiivisesti ja lapsenomaisesti, tietysti, ymmärtämättä niistä oikeastaan paljonkaan* - ovat vieläkin minulle tärkeitä? Olisiko minun pitänyt tässä kuluneen 20 vuoden aikana kehittyä johonkin suuntaan? Ja liittyykö tämä kaikki vielä siihenkin, että fyysinenkin kasvuni taisi tyssätä juuri noihin aikoihin? Kunhan pähkäilen ja heitän mentaaliherjaa.

* Minulla on paljonkin mielikuvia siitä, millä vajavaisilla tavoilla ymmärsin Cohenin lauluja 11-vuotiaan kehnolla englannilla ja vielä kehnommalla elämäntuntemuksella. Joihinkin lauluihin ne mielikuvat vaikuttavat yhä niin paljon, että minun on nykyäänkin vaikea kiinnittää huomiota siihen, mitä niissä oikeasti sanotaan ja tarkoitetaan. Oma (väärä) mielikuva on vahvempi.

Oli ja meni

Päästäisloma siis. Turisteilimme vieraiden kanssa, paitsi H, joka makasi kuumeen kourissa pedissä. Kävimme Amsterdamissa ja Brysselissä. Säät eivät suosineet, tai ainakin ne vaihtuivat viiden minuutin välein. Kylmä oli koko ajan.

Säästä huolimatta oli kovin mukavaa.

Nyt on minun vuoroni maata kuumeen kourissa pedissä. Influenssalta tuntuu.

Minä ja mun Trabant

Dokumentaarivalokuvauksen arvostelupäivä. Alkajaisiksi pieni ranskalainen setä haukkui koulun, organisaation, muut opettajat ja meidät. Huonoin vuosiluokka 25 vuoteen tjsp. Meistä kurssin selvitti sitten kuusi, joista pari sai arvion "hyvä". Minä kuuluin siihen miniporukkaan, onnekseni. Pienellä ranskalaisella sedällä on yhä maantieto ja historia hakusessa; sanoi minulle että "good work, but you should perhaps change that EAST-BLOCK style which comes from your background".

Opettajillehan ei saa sanoa vastaan arvosteluissa, joten enpä päässyt korjailemaan käsityksiä nytkään. Eikä se ehkä olisi ollut järkevääkään; käsitykseni on, että setä ehkä pitää kuvistani muttei erityisesti minusta. Vastaan väittäminen saa aikaan arvosanoihin heijastuvia reaktioita, minkä ovat saaneet monet jo havaita.

Joten otanpa Trabantini ja Sovjetskojeni ja käyn päästäisloman viettoon!

(There is always a last time for everything.)

Arthur C. Clarke 16.12.1917 - 19.3.2008

The Nine Billion Names of God.

Vähänkö väsynyt?

Sanoin äsken hamsterille "Kisu kisu kisu".  O_o

No. Ftech ja muotikuvaus arvioitu, sellaista kuutta puolta sieltä tippui, kuulostaa suomalaisiin arvosanoihin tottuneelle kamalalta mutta on oikeasti ihan ookoo ja hyvä. Vähän hirvitti aamulla, kun viidestä ensimmäisestä muodin loppuarvioinnissa käyneestä kolme oli reputettu. Reppuja tuli lopulta aika laumalle. Muotidiivat J ja M saivat myös 6,5 ja näyttivät niin myrtseiltä, että maito olisi heidän lähellään hapantunut. Fleur kun sai kasin, vaikkei aio muotiin suuntautua.

(Täytyy myöntää, että olisin minäkin ihan mielellään seiskan ottanut.)

Faijalle synttärionnittelut, korttifotojuttu on sähköisessä postilaatikossa!

Werkenwerkenwerken en zelfs meer werken

Miten sitä aina riittääkin tätä hommaa ennen beoordelingia. Vaikka itse kuvat olisi jo tehty ja printattu. Huomenna ftech ja muotikuvaus, torstaina docu, seuraavalla viikolla vielä kuvis. Siinä välissä päästäisloma ja mukavat vieraat Suomesta.

Eilenkin melkein oli vieras Suomesta. Ystäväni Matti V. oli soitellut pitkin aamupäivää Schipholista, että hän olisi nyt siellä konetta vaihtamassa. Valitettavasti minulla ei ollut asiasta aavistustakaan. Kannattaisi varmaan alkaa pitää kännykässä ääni päällä - ei menisi harvinaisten ystävien yllätysvierailut ohi kohtaamatta. Ehkä sitten paluumatkalla.

Lentokentistä puheenollen, H on jumissa jossain Kastrupissa odottelemassa konetta, joka kuljettaisi Suomeen hautajaisiin. Kovin stressaavaa ja rankkaa sellainen matkailu, ilmankin että lentoja siirrellään ja peruutellaan.

Minä taas olen junamatkailemassa kuukauden päästä Pariisiin. Pitkä viikonloppu ystävän kanssa Pariisin keväässä. Ei todellakaan hassumpi homma. Siitä seuraavana viikonloppuna eli vapun tienoolla pitänee matkailla Lundiin, H kun kerran muuttaa sinne. Väliaikaisesti, mutta kuitenkin. Tulee olemaan omituista asua pari kuukautta hamsterin kanssa kahden.

Mutta siihen nyt on vielä aikaa. Ensin edessä nämä beoordelingit, päästäisloma, ystävien vierailu ja reissu Brysseliin.

Aaaaaargh!

Että voi olla huono systeemi! Tappelen toista päivää Hollannin rautateiden Hispeed -varausjärjestelmän kanssa. Tämä Hispeed on kovasti hypetetty nopeiden junien varaussysteemi, jota kautta pitäisi periaatteessa päästä varaamaan TGV-lippuja Belgiaan ja Ranskaan. Mutta kun se ei toimi.

Kun menen sivustolle ja valitsen lähtöpaikan ja matkakohteen, saan nähtäville kalenterin, jossa päivät on merkitty eri väreillä. Erihintaisille matkustuspäiville on valittu sinisen eri sävyjä. Kaikkein vaaleimman sinisen pitäisi olla kaikkein halvin matkapäivä.

Kun klikkailen vaaleansinisiä päiviä, käy kuitenkin usein ilmi, ettei niille päiville olekaan enää halpoja matkoja jäljellä. Kun klikkaan tummansinisiä päiviä, käy joskus niinkin, että niille taas löytyy halpoja lippuja.

Sitten, kun olen saanut päivät valittua, valitsen matkustusajat eli tietyt junat. Valitsemilleni päiville on nyt 17 eri menomatkavaihtoehtoa ja 28 eri paluumatkavaihtoehtoa. Kun rastittelen eri vaihtoehtoja, saitti pitää 30 sekunnin tuumimistauon ja ilmoittaa sitten matkalle lasketun kokonaishinnan. So far, so good.

Sitten klikkaan Eteenpäin. Yllättäen päädynkin (noin minuutin odottelun jälkeen) sivulle, jolla minulle ilmoitetaan, että ko. matkaan ei ole enää halutunhintaisia lippuja jäljellä, valitse toinen matka. Sivu ei kuitenkaan ilmoita, kumpi juna on täynnä, ja mihin hintaan junaan sitten pääsisi, jos kerran halvimmat liput on loppuunmyyty. Ainoa vaihtoehto on palata takaisin (selaimen back-napin painaminen tosin yleensä sekoittaa koko systeemin ja joudun aloittamaan ihan alusta) ja valita uusi junakombinaatio. Aioin äsken laskea huvikseni, kuinka monta kombinaatiota minun pitää pahimmillaan käydä läpi junalipun saamiseksi (muistattehan, 17 eri menomatkavaihtoehtoa ja 28 paluumatkavaihtoehtoa).

Olisiko aivan mahdotonta, että systeemi tarjoaisi lippuja vain sellaisiin juniin, joihin oikeasti on vielä lippuja myytävänä? Mitä ihmeen järkeä on kaupata lippua ja sitten pitkällisen klikkailun ja tuumailun jälkeen ilmoittaa, että valitettavasti jompikumpi valitsemistasi matkoista on loppuunmyyty, kokeile uudestaan? Vielä vähemmän järkeä on toki siinä, että osan ajasta tuon ilmoituksen sijaan ilmestyy vain paljonpuhuva "Error".

Mieluiten menisin tiskille, mutta ulkomaanjunalippujen ostamisesta tiskiltä peritään nykyään kymmenen euron palvelumaksu. Voi hyvän tähden.

Notes to self

7 Up-sarja menee iässä 28. Kuten oletinkin, nämäkin tyypit ovat tyytyväisempiä elämäänsä ja tasaisempia lähempänä kolmeakymppiä kuin kaksikymppisinä. Usealle avioliitto on selvästi ollut tosi hyvä homma, vuonna 1986 se vain tuli kuvioihin aiemmin kuin nykyisin. Moni on ollut aviossa jo muutaman vuoden, ja jälkikasvuakin on joillekin siunaantunut.  Saa nähdä, kestääkö. Jännempää kuin tv-sarjat!

Kevään merkkejä: laitumilla kuuluu kimeä bää, kun uudet karitsat harjoittelevat määkimistä.

Muotikuvauksen kurssi loppui. Opella oli tippa silmässä - me taidettiin olla hälle eka kurssi - ja mekin kyllä tulemme häntä ikävöimään. Oli ehkä parhaita opeja ikuna.

Savu on ryhtynyt trapetsitaiteilijaksi ja roikkuu ylösalaisin terraarion katossa. Luulee ehkä olevansa laiskiainen, tai lepakko?

Paha! :-D

Empun blogissa törmäsin seuraaviin:

Masan naamakirja
Iken naamakirja

Höh?

Voiko vuodatuksesta kadota kommentteja? Olin tulossa tänne vastaamaan Kiran poppoon kysymykseen, mutta koko kysymys on mennyt jonnekin hukkaan tai hävikkiin, vaikka se minusta oli tuolla jopa kahteen kertaan vielä eilen. Hämmentävää on tämä.

Täällä on taas kunnon myräkkä. Oli aika puurtamista kävellä vastatuuleen.

Seven Up!

Vihdoinkin. Volkskrantin leffasarja julkaisi Michael Aptedin dokumenttiteoksen Seven up, joka kertoo 14 englantilaisen elämästä seitsemän vuoden välein, seitsenvuotiaista 49-vuotiaiksi. Tähän asti sarja on jostain järjettömästä syystä ollut saatavilla vain NTSC:nä aluekoodi 1:n jenkkilevyinä. Ei voi käsittää.

7 up on dokumenttien dokumentti. Todellista mikrohistoriaa elokuvan muodossa. Dokumenttielokuva, jossa todellakin on ajallinen elementti. Hetken taltioinnin sijasta se kertoo enemmän. *

7 up:in ensimmäinen osa ilmestyi 1964. Alkuperäinen idea oli valita lapsia peribrittiläisen luokkayhteiskunnan eri puolilta ja ottaa selvää, mitä tenavat itse yhteiskunnasta ja elämästä ajattelivat. Myöhemmin seurataan, miten luokka, asuinpaikka ja varallisuus vaikuttavat kohteiden elämään. Katson dokumenttia nyt ensimmäisen kerran kokonaisuudessaan ja järjestyksessä, joten en vielä tiedä, mihin tässä päädytään. Seitsemänvuotiaiden käsitykset luokkaeroista ensimmäisessä osassa onnistuivat jo hätkäyttämään. 

* Aptedin toinenkin iso dokumenttityö, Married in America, seuraa
kohteitaan ajassa - koskahan sen saisi DVD:lle? Nykyään näyttää olevan
saatavilla vain osa 2, ja sekin NTSC koodi 1.

kfb & synttärihenri

Taidehistorian kotitentissä meni sitten 12 tuntia. 10 kysymystä, mutta kun ne ovat luokkaa "vertaile lukuisin esimerkein barokkia ja renessanssia," saa hommaan kummasti kulumaan aikaa. H:n syntymäpäivää en päässyt pahemmin siis juhlistamaan, mitä nyt skulaakakkua syötiin. Ja kyllä nämä täällä tenttimässä hihittäneet tytöt muistivat häntä onnitella, olisivat halunneet antaa pusunkin, mutta eivät sitten uskaltaneet.

Meitä oli siis kolmen hengen ryhmä. Veikkaanpa, että yksin olisin tehnyt tentin noin puolessa ajassa, 18-vuotiaiden kikatukseen tuhrautui muutamakin hetki. Mutta oli kuitenkin ihan mukavaa, joten mitäpä siitä.

Ehkä sitten myöhemmin enemmän synttärillistä toimintaa. Lahjottu kuitenkin on, ja saunakylpyläreissu (Schiedamiin eikä mihinkään kauas) odottaa kuun loppupuolella. Eipä se H taida suruaikasyistä olla kovin kemutuulellakaan.

Pitäisi alkaa printtailla. Perjantaina taitaa olla jo eka arviointi, taas. Torstaina sitä ennen rahakeikka, tai ainakin mieto mahdollisuus palkkiolliseen valokuvaamiseen. Pitäisi myös soittaa noin kolmelle ihmiselle, joille piti soittaa jo viime viikolla kun vielä olin Suomessa. Pöh, olen viime aikoina ollut kehno ystävä.

Lisäys Hesarin tuoreiden vilaisun jälkeen: Voi hyväin aika Ilkka Kanerva on nolo.

Viikonloppu ja valokuvaajallinen identiteettikriisi

Lauantai ja sunnuntai eroavat muista päivistä lähinnä siten, että kello ei soi aamuvarhaisella. Muuten päivät eivät nyt ole niin vapaita; kohta raahaan itseni ja kameralaukkuni studioon, ja huomenna on kunst- en fotografiegeschiedenis en -beschouwingin tenttiinvalmistautuminen edessä. Sekä lisäksi pitää valmistella yksi still life.

Olen kyllä oikeastaan paremmin kuin hyvin aikataulussa, vaikka individuele beoordelingit kolkuttelevatkin jo ovelle. Sekä dokumenttivalokuvauksen että muotikuvauksen lopputyöt ovat nimittäin valmiit. Arkana kuljetin kuvani koululle eilen, varmana siitä, että tuomio on teletappimaisesti "uudestaan!" tai ainakin laimea "meh", mutta yllätyksekseni pieni ranskalainen setä arvosti goottidokumentaariani ja komensi printtaamaan kymmenisen kuvaa 6-8 sijasta, ja muotiope kehaisi töitäni liikaakin, alkoi nolottaa. Ovat kuulemma very fashionable, hyvin suunniteltu, tehokkaasti toimittu, toimivat sarjana ja erikseenkin. (Muotikuvat voi vilaista slideshowna järjestyksessä tuolta.)

Täytyy sanoa, että olen tuohon muotisettiin supertyytyväinen, mutta kyllä sen kanssa tuli tehtyä töitäkin. Kävin lokaatiota vaklaamassa monet kerrat, tein piirrokset, lokaatiokuvat, kuvaussuunnitelman, vaatesuunnittelun yms ja neuvottelin paikan kanssa pariin kolmeen otteeseen. Hyvin suunniteltu oli selvästi puoliksi tehty; itse kuvauspäivänä meillä oli hauskaa, ja homma sujui yllättävän jouhevasti. Kuvauspaikan (Delftin ihana kirjasto!) tyypit olivat avuliaita ja kävivät kannustamassa, eivätkä suuttuneet, vaikka jumitimme eri nurkkiin ottamaan kymmeniä versioita eri kuvista.

Ja nyt sitten se identiteettikriisi. Muotikuvaus on ihan älyttömän hauskaa! En ikinä odottanut, että se olisi. On mahtavaa olla kuin ohjaaja, joka pitää langat käsissään, suunnittelee kaiken, ja sitten toimii tiimin kanssa yhteistyössä. On hemmetin hienoa, kun lopputuloksena on juuri sellainen kuva, joka on elellyt omassa päässä suunnitelmavaiheessa. On pakko myöntää, että tähän mennessä olen nauttinut enemmän mainos/muotipuolen kursseista kuin dokumentaari/reportaasipuolen kursseista. Vaikka sen dokurepon piti ehdottomasti olla se "mun juttu", jonka takia yleensäkin tuolla olen. Pöh.

Opiskelijat tässä lähiosakunnassa ovat taas teknottaneet neljä yötä peräjälkeen. Eilen aamulla kun puoli yhdeksän maissa lähdin junalle, oli ulko-ovemme edessä sammumaisillaan oleva toogaan pukeutunut nuorimies, joka erittäin viinanhajuisena pyysi minua lainaamaan vähän rahaa. Se olikin kolmas tai neljäs Hollannissa näkemäni känniläinen. Korvatulpat ovat olleet öisin käytössä.

Luokkatoverini Y taas tuli eilen hilpeänä kouluun. Oli täyttänyt 18 ja juhlistanut, kun sai vihdoin käydä laillisesti ostamassa coffeeshopista hashista. Aamuun asti oli kuulemma mennyt poltellessa, ja siltä hän vaikuttikin iltapäivätunneille ilmaantuessaan. Vähän eri meininki kuin meillä - itse muistan, kun pääsin baariin ostamaan ekan (laillisen) olueni 18-vuotispäivänä..

10 astetta lämmintä ja puolipilvistä. Tulisi jo kesä.

5.3.

H sai suru-uutisen Suomesta. Nyt koetamme järjestää hänelle lentolippua. Eipä tässä oikeastaan muuta.

Fascinating

Zachary Quinto esittää Spockia uudessa Trek-filmissä. Saattaahan tuo ulkonäöllisesti toimiakin, liikkuvaa kuvaa en ole tyypistä ikinä kai nähnyt, joten en tiedä. Mutta Winona Ryder on Amanda Grayson! Siihen ei kyllä voi suhtautua kuin .. huumorilla?

Kai tuo leffa pitää sitten joskus käydä katsomassakin. Kahta uusinta Trek-elokuvaa en ole koskaan nähnyt, enkä muutenkaan kuin hajajaksoja kaikesta TNG:n jälkeen tehdystä. Mutta TOS onkin asia erikseen. (Sitä paitsi Leonard Nimoykin on mukana, joten tietysti mä sen menen katsomaan. Kunhan nyt filmaisivat sen ensin.)

Fototekniikanopettaja ei oikein arvostanut Suomessa ottamiani perspektiivikuvia. Huokaus. En minä oikein ihan kaikkea ehtisi uudestaan tehdä (ja varsinkaan niitä on vähän hankala käydä parantelemaan, kun jäivät sinne 1700 kilometrin taakse). Huomenna pitäisi kuvata muodin lopputehtävä kirjastossa, torstaina muodin ryhmätehtävä, viikonloppuna pari fototekniikkaa uudelleen studiossa ja uusi kuvaamataidon omakuva. Tänä iltana on tehtävä 2 digitaalitekniikan isoa tehtävää, yksi graafisen suunnittelun tehtävä ja huominen kuvaussuunnitelma. Lisäksi pitää siivota hamsterin häkki. Olen siis palannut arkeen!

Takas

Turvallisesti takaisin kotikaupungin kamaralla. Tällä kertaa ei turbulenssia. Tarkoitus oli rientää urheasti lentokentältä kouluun, mutta ei nyt sentään. Liian väsy.

Kiitos kaikille majoittajille ja tavatuille sukulaisille & ystäville, kesäkuussa sit seuraavan kerran!