Yksinäinen matkailija

H lähti seikkailemaan korkealle vuorelle, reitille, jolle peruskuntoisella pienellä minulla ei ole mitään asiaa, ja joka vie kauemmin kuin yhden päivän. Tulee kuulemma takas sit joskus kai huomenna tai jotain. Minä kykin laaksossa odottamassa. Niin hauskaa, että haukotuttaa. Enpä ollut tällaisesta yli vuorokauden kestävästä omille reissuille lähtemisestä yhteisellä lomalla ennen kuullutkaan, mikä varmaankin oli ihan fiksu strateginen veto - ei minulla olisi ollut siitä mitään hyvää sanottavaakaan. Eikös tässä arkena olla ihan tarpeeksi erillämme, kun nyt asutaan eri maissa ja kaikkea?

Mutta minkäs teet. Ehdotin varovasti, että ensi viikolla tehtäisiin sellaisia juttuja, joihin molemmat voisivat voimiltaan ja rahkeiltaan osallistua, mutta ehdotukseni ei saanut järin innostunutta vastaanottoa. Saa nähdä sit.

Meh.

(Voisihan tässä tietysti lähteä jollekin polulle, mutta kun periaatteessa ei pitäisi mennä yksin - jos vaikka kompastuu tai putoaa ja kopauttaa päänsä tajuttomaksi jollain vaellusreitillä niin ei ole ketään kutsumassa helichopperia noutamaan. Koetan keksiä jotain kuitenkin. Kaupunkikin on nähty jo moneen kertaan, ottaen huomioon että tämä on viides kerta täällä. Jokohan mä ensi vuonna saisin valita lomakohteen? Vaikka olisihan täälläkin hauskaa, jos tekisimme niitä juttuja joita ennen teimme. Vuorivaelluksia ja helpompia kipuamisia ja sensellaisia.)

Eilen näin kummallisen ilmiön, kesyn vuorimurmelin (tai mikä hiddo se Marmota Marmota nyt suomeksi onkaan). Tyyppi hengasi polun vieressä ja tuli tekemään tuttavuutta. Yleensä ne ovat erittäin arkoja ja viheltelevät varoituksia jo kaukaa, jos kaksijalkaisia vuorikulkijoita sattuu alueelle. Hauska otus, terävät hampaat. Eilen tuli koettua myös keskelle matkantekoa kymmenien metrien korkeuteen pysähtynyt kiikkerä avoin tuolihissi. Pidin kuulkaa lujaa kiinni. Onneksi se jatkoi matkaa muutaman minuutin stopin jälkeen. Ehdin jo miettiä, pelastetaanko meidät tikkailla vai kopterilla, jos laite kokonaan prakaa.

Mitähän näille fonttikoille nyt tapahtui (ja onko "koille" oikea muoto yleensäkään)? Välillä tulee isoa kirjainta, välillä minikirjainta. Vuodatus on taas mystinen.

Chamonix on muuten täynnä hollantilaisia. Onkohan aina ollut niin, vai huomaanko vasta nyt, kun tahdon hetkellistä totaalilomaa ko. kielestä ja kansasta? Brittejäkin täällä tietysti on, mutta se nyt on by default, kaupungin pubitkin alkavat kaikki olla joko irkkuja tai brittejä. Eilisiltana ravintolassa tarjoilija kommunikoi mieluummin englanniksi kuin ranskaksi, mikä skandaali.

Yhtään hyvää kuvaa en ole vielä ottanut. Itsekritiikki, nääs.