Waddinxveen

Waddinxveen Noordissa minua odotti varmaan maailman vieraanvaraisin perhe.

Sisään astuttuani M:n pariskunta tuli kättelemään ja pyytämään peremmälle. Sain heti juotavaa, ja minulta kysyttiin, että enhän vain ole syönyt. He kun laittavat parhaillaan indonesialaista, sellaista ei suomalainen varmaan ole aiemmin saanutkaan. Sitten minulle esiteltiin koti, sota-aiheiset kokoelmat, valokuvat, kissa, auto jne. Perheen amisviiksinen, liuhulettinen teinipoika tuli alakertaan ja heti ensimmäisenä huomasi tyhjän lasini: "saisiko teille olla lisää juotavaa? Ei tarvitse nousta, minä haen". Ruoan jälkeen ohjelmassa oli kahvia ja kakkua, ja sitten naapurinsetäkin tuli käymään ja juttelemaan. Kyselin ja haastattelin ja otin kuvia, joista valitettavasti tuli huonoja - ekalla kerralla uusia ihmisiä kuvatessa olen aina liian ujo, pitää oppia pois tästä - ja juttelin niitänäitä. Kysyin varovasti, josko voisin joskus tulla takaisinkin, kun kuvat eivät välttämättä kerrasta onnistu. "Tule vaikka 20 kertaa kylään! Meistä se on vain mukavaa!" Kun vielä kiittelin, perheen teinitytär sanoi, että "kiitos sinulle, kun kävit meillä juttelemassa".

Ensi kerralla vien kyllä pullon viiniä tuliaisiksi.