Sekalaisia merkintöjä, vuorokausi 1

Lisätty kuva: Arashiyama Momiji Matsuri eli Arashiyaman vaahteranlehtijuhla

Lentoemäntinä oli feikki Dolly Parton ja aito Merja Vanhanen. Sekä kalju lentoisäntä, öö stuertti, joka kiersi ympäriinsä hokemassa "Coffee, tea or me?" Palvelu oli mielestäni erinomaista, ruoka hyvää ja aamiainenkin ok, ja tunnin välein joku kävi tarjoamassa mehua tai vettä ettei tulisi dehydraatio. Muita juomia sai koko ajan pyytämällä. Kyllä Finnair skulaa.

Japanilaiset ovat erittäin ystävällisiä, erittäin avuliaita ja erittäin kielitaidottomia. Tuo viimeinen ei loppujenlopuksi kovasti haittaa, kun elekieli toimii ja kärsivällisyys (heillä siis meitä ymmärtämättömiä kohtaan) riittää. Kun seisoo vähän aikaa kysymysmerkin muotoisena jonkun automaatin tai kartan ääressä, tulee eri suunnista iloisesti hymyileviä ja kumartelevia paikallisia avustamaan. Jos avustuksesta sitten ei tule selkoa, päädytään tilanteeseen, jossa kumpikin osapuoli hymyilee hämmentyneesti ja kumartelee ja hokee arigato gozaimas. Tätä voi jatkua tovin.

Ruoka on ihanaa, eikä välttämättä kallista. Tänään hyydähdimme nälkäämme Pontocholla, joka on eksklusiivinen kadunpätkä eli kallis (eikä kaikissa paikoissa edes palvele ulkkareita), ja päädyimme yhteen pieneen ravintolaan illalliselle. Monen pienen ruokalajin setti kummallekin + saket + oluet + teet kustansi huomattavasti vähemmän kuin esimerkiksi Helsingissä. Vaikka jeni ei enää olekaan kurssiltaan niin edullinen.

Automaateista saa mitä vain (en tosin ole löytänyt sitä kuuluisaa pikkuhousuautomaattia vielä, mikä Huuhaan jengille erikseen mainittakoon). Samoista automaateista saa kylmiä ja kuumia juomia. Kuumatkin ovat tölkissä. Suosittu on Boss-niminen kaffejuoma jota mainostetaan Tommy Lee Jonesin naamalla. Tulee jotenkin mieleen Lost in Translation ja "For relaxing time - make it Suntory time." Suntorysta puheenollen, kapakoissa on Suntory-viskiä hanassa.

Ihmiset kuljeskelevat kimonoissa ja yukatoissa. Vastaan voi tulla pariskunta, jonka miehellä on hakamaa myöten perinteiset yllä ja naisella taas reikäiset farkut, adidakset ja lippalakki. Formaalin ja täysin relan vastakohtaisuus.

Täällä elää natiivisti apinoita. Yksi sellainen innostui avaamaan H:n kengännauhat tuolla vuoripolulla (juu, toki löysimme heti vuoripolun).

Joka paikka soi tai visertää. Suojatiet sanovat kukkuu, metrosisäänkäynnit tityy ja vessatkin jotain. Lisäksi kaikkialla on kuulutuksia innostuneenhengästyneellä naisen äänellä. Joissakin metroissa ja junissa kuulutetaan myös englanniksi. Asemilla on nimien lisäksi myös numerot.

Kasvillisuus on ihan erilaista. En tunnista puita. Linnuista puhumattakaan. Näin tänään kaksi tosi isoa lintua, joiden lajeista minulla ei ole mitään aavistusta.

Jokaisella talolla (tai talorivillä?) on oma tolppa, jossa kasapäin piuhoja. Näyttävät sähkö- ja puhelinpiuhoilta. Mikään ei siis kulje maan alla, vaan niissä tolpissa. Mietityttää, että mitenkäs sellaiset tolpat toimivat maanjäristyksen sattuessa.

Liikenne on vasemmanpuoleista. En minä tätäkään ollut tajunnut. Sähköautoja on jonkin verran, ja pieniä autoja paljon. Fillarikin tuntuu toimivan tosi hyvin Kiotossa kulkuvälineenä, tosin tyypit fillaroivat jalkakäytävillä.

Ihmiset ilahtuvat huomattavasti, kun yrittää sanoa parikin sanaa japaniksi. Ne normaalit konnichiwat ja sumimasenit ja arigato gosaimas tms. Lisäksi nama biiru ja toire wa doko desu ka ovat osoittautuneet hyödyllisiksi.

Ryntäilyn ja tunkemisen sijasta ihmiset jonottavat metroasemilla osapuilleen niillä kohdin, mihin metron pysähdyttyä ovet osuvat. Tungoksessa kävely on ihan erilaista kuin Hollannissa: kukaan ei töni eikä tunge eikä kyynärpäätaktikoi. Kaikki luovivat huomaavaisesti toistensa ohi.

Ihmisillä on ehkä unenpuute, tai sitten täällä on muuten vain tapana nukahtaa heti kun metroon istahtaa. Lähes jokainen vaikuttaa torkahtavan saman tien.

Taloissa on aika kylmä talvella ja syksyllä, kun ei ole eristystä eikä keskuslämmitystä. Onneksi on kuitenkin sähköpatja ja lämpeävä vessanpytynrengas. Vessat ovat yleensä mallia high tech tai reikä. Meidän majatalossamme on onneksi se high tech.

Puran ensimmäistä muistikortillista kamerasta, jossain kohtaa laitan varmaan kuvia Flickriin. Huomenna H parka joutuu töihin ja minä haahuan keskenäni. Käyn ehkä Nishikin ruokamarkkinoilla ihmettelemässä ja sitten vaikka Gionissa.