17.12.09

Terveisiä Itämereltä


Täällä eteläisellä Itämerellä on aika aallot. Pidän katseen horisontissa. Kohta loppuu taas päivänvalo, tosin. Seurailen omaa reittiä laivatrackerista ja koetan olla nukahtamatta istualleni. Mulla on oma hytti - otin naispaikan, mutta laiva on niin tyhjä ettei siellä ole ketään muuta - mutten oikein viihdy siellä tässä aallokossa, tulee vähän klaustrofobinen olo.


Muuten kyllä ihan mukavaa. Netti skulaa ja paatti on rauhallinen. Ulkona ei voi olla, kun aamuöisen pyryn jälkeen kansi muuttui jääradaksi. Sitäpaitsi siellä tuulee ihan tarpeeksi. Onneksi sisällä ei ole mitään ruotsinlaivamaista ohjelmaa, mutta eihän tämä mikään risteilyalus tod olekaan. Oli meillä sentään pelastusliiviharjoitus. Jotain ohjelmaa.


Vielä 17 tuntia.

16.12.09

zzzz


Ei tullut kyytiä, joten nyt edessä junasompailu osapuilleen Delft - Schiphol - Amersfoort - Osnabrück - Hampuri - Rostock. Sit pitää vielä löytää sieltä keskiyön maissa joko pohjoisterminaali tai länsiterminaali.


Nyt pitämään peukkuja, etten unohtele tavaroita ympäriinsä. Unen puutteesta kärsineitä öitä takana lauantaista asti ja pää on kuin pumpulia täynnä. Vä-syt-tää.

14.12.09

Kiirus!


Aika hurahti ohi ja nyt onkin jo tämä viikko. Ylihuomenna pitäisi sompailla joko pahvilastissa olevan rekan kyydissä tai sitten junalla Rostockiin. En ole vielä katsonut edes reittejä. Vähän huolettaa sää; ei niinkään Suomen paukkupakkaset vaan itämeren aaltoennuste torstaille. Neljän metrin keskimääräinen Gotlannin ja Liettuan välissä kuulostaa suhtkoht ikävältä. Pitäisi varmaan kipaista jostain pahoinvointilääkettä vielä. 


Tänään rakentelen näyttelyehdotukseni loppuun, printtaan loput contact sheetit, teen uuden version kirjaehdotuksesta ja käyn kaupungilla. Huomenna koulupäivä ja illalla tytöt tulevat tänne laittamaan ruokaa. Sillä aikaa minä pakkaan. Menemme vielä katselemaan Delftin Lichtjesavondia. 


Uniasiat ovat ihan sekaisin, en saanut unta edes viikonloppuna ja tämän viikon unet nyt tulevat olemaan mitä ovat; huomenna aikainen herätys, keskiviikkona pitää jo lähteä, joten jännitän, torstaina olen satamassa joskus puoliltaöin ja laiva lähtee viideltä aamulla, torstain ja perjantain välinen yö menee aikamoisessa aallokossa jossain Itämerellä. Suomeen saapunee ensi viikonlopuksi zombi.

11.12.09

no they can't


Olen aika pihalla maailmanmenosta nyt kun koulu + sivutyö + toinen sivutyö + pari hassua friikkujuttua vievät ajan ja tarmon, mutta olen sivusilmällä seuraillut Yhdysvaltojen terveydenhuoltojärjestelmän uudistuskeskustelua. Obamahan sai äänivyörystään varsin mittavan osan lupaamalla uudistaa amerikkalaista terveydenhuoltojärjestelmää, joka on tällä hetkellä kallis, tehoton ja epäreilu. Kymmeniä tuhansia amerikkalaisia kuolee vuosittain terveydenhuollon puutteesta johtuvista syistä.


Obaman lupaus oli suosia lakiuudistuksessa ns. single payer -mallia, jollainen useimmissa teollisuusmaissa jo onkin. Kyseessä olisi siis valtiollinen terveydenhuoltojärjestelmä, jonka lisäksi jokainen saisi toki hankkia myös yksityisen terveysvakuutuksen niin halutessaan. Tätä voinee kutsua eurooppalaiseksi malliksi, vaikka toki EU-maiden välillä on aika suuriakin eroja siinä, miten terveydenhuoltojärjestelmä on rahoitettu ja järjestetty.


Single payer -mallilla on myös Yhdysvalloissa suuri kannatus, vaikka sen vastustajat maalailevatkin kauhukuvia kommunismiin hivuttamisesta ja vanhojen ja raihnaiden tuomitsemisesta "kuolemanpaneeleissa". Moni amerikkalainen ei tahdo uskoa, että eurooppalainen malli on sekä halvempi että tehokkaampi - ja että kyseisessä mallissa vanhatkin saavat laadukasta hoitoa (itse kerroin eräässä aiheeseen liittyvässä keskustelussa läheisestäni, joka sai erittäin hyvää, tehokasta ja kallista syöpähoitoa yli 80-vuotiaana ja elää nyt laadukkaampaa elämää).


Tämä epäuskoisuus perustuu osaltaan tietysti myyttiin amerikkalaisesta erityisyydestä; miten muualla voitaisiin muka tehdä paremmin? Sen lisäksi single payer -mallin mainetta mustaa sosialismin peikko. Hurjimmissa kuvitelmissa terveydenhuoltomallin avulla maahan ujutetaan totalitaristinen järjestelmä, jossa kukaan ei saa enää päättää itse mistään.


No, kuten sanottu, näistä uhkakuvista huolimatta single payer -mallilla on ollut kovasti kannatusta kansan parissa. Valitettavasti kansan kannatus ei ole se, millä on erityisesti merkitystä. Yksityiset sairasvakuutusyritykset ovat syystä kauhistuneet, ja tehneet kaikkensa vesittääkseen lakiuudistuksen. Single payer poistettiin neuvottelupöydältä jo aikaa sitten, ja sen tilalle tuli epämääräisempi, osavaltiokohtainen public option, eli valtiollinen kilpailija yksityiselle sairasvakuutukselle. Nyt viime neuvotteluissa public optionkin on lakaistu pöydältä, ja jäljellä on lakiuudistus, jonka seuraukset olisivat täysin päinvastaiset luvattuihin tavoitteisiin nähden.


Uuden lain mukaan sairasvakuutuksesta tulisi pakollinen, sakon uhalla. Minkäänlaista mekanismia sairasvakuutuksen hinnan kontrollointiin ei kuitenkaan olisi. Jonkinlaista tukea saattaa myöhemmin olla mahdollista anoa sairasvakuutuskuluihin, mutta kuitenkin aikaisintaan 2013. Tämä kaikki tarkoittaa käytännössä lisää rahaa yksityisille vakuutusyhtiöille. Valtio ei olisi toimijana mukana sairasvakuutusmarkkinoilla, joten laki käytännössä pakottaisi yksilön ostamaan palvelua yksityiseltä yritykseltä.


55-vuotiaat ja vanhemmat siirrettäisiin eläkeläisten valtiollisen sairasvakuutuksen eli Medicaren piiriin. Tosin tämäkin tulisi maksamaan heille laskelmien mukaan noin 650 dollaria kuukaudessa. Nämä, yleensä enemmän kalliita terveyspalveluja tarvitsevat ikäluokat, poistuisivat yksityisten vakuutusyhtiöiden asiakaskunnasta, mikä lisäisi sekin yksityisten yhtiöiden tuottoja.


Lisäksi mikään ei vieläkään estäisi sairasvakuutusyhtiöitä kieltäytymästä valitsemistaan hoidoista; kieltäytyminen maksamasta ei enää johtaisi asiakkaan menetykseen, kun vakuutus olisi tehty pakolliseksi. Tämäkin epäilemättä lisäisi yksityisten sairasvakuutusyritysten tuottoja.


Ei tarvitse kuin vilkaista vakuutusyhtiöiden lahjoituksia sekä demokraatti- että republikaanipoliitikoille niin näkee, mistä kenkä puristaa. Ruohonjuuritason nettidemokraatit tappelevat tällä hetkellä keskenään siitä, pitääkö nykyinen lakiehdotus yrittää torjua keinolla millä hyvänsä vai hyväksyä, "koska lain läpimeno olisi voitto Obamalle". En odota suurta protestointia; epäilemättä nettipalstoilla takinkäännöstä jaksetaan valittaa muutamia kuukausia, mutta lopulta kansa palaa ruotuun. Yhdysvalloissa kun puolueita on vain ne kaksi, ja niiden kannatus muistuttaa urheilujoukkueiden fanittamista. Politiikan sisältö ei ole niin tärkeää; millä on oikeasti merkitystä on, että kumpi puoli vie toiselta enemmän pisteitä. (En sano, että Suomessa tilanne olisi käytännössä parempi. Katsokaa vaikkapa viime aikojen sotkuja ja lukekaa sitten otsikko "Kolmen suuren puolueen kannatus säilynyt ennallaan".)

Proggis lähenee loppuaan.


Aamulla vielä Fruitparkin rekkaparkkiin kuvaamaan, lupasivat keittää mulle siellä rekassa kaffet. Olin kuulemma pölö kun menin varaamaan jo laivalipun Suomeen, rekan kyydissä olisi päässyt halvemmalla koko matkan, kun "kakkoskuskin" lippu on vain puolet hinnasta. Koettavat nyt löytää minulle ensi keskiviikoksi liftiä Rostockin pohjoissatamaan.


Ensi viikolla joka tapauksessa sitten vielä viimeiset kuvat reissutyöläisproggikseen, ja joulunalusviikolla kirja printtiin. Siihen pitää muistaa laittaa kiitoksia seuraaville: Turkka, Unski, Markku, Marko Fruitparkista, Pikku-Make, Vellu, Reijo, Pena, Köpi, Timo, Atte, Jari ja Jari Antwerpenista, Kati, Satu, Riikka, Petteri, Otto ja Laura Merimieskirkolta... ja ketähän vielä? Ai niin, Linda-laivan porukat. Ja vieläkin varmaan joku unohtui. 


Käy arvosteluissa miten tahansa niin hauskaa on ollut.

8.12.09

Epätoivoinen toimittaja hakee vastakkainasettelua


Hesarissa julkaistiin eilen juttu "Epäonninen moskeija repii Rotterdamin yhtenäisyyttä". * Yritin kommentoida juttua keskustelupalstalle, mutta kommenttini ei läpäissyt seulaa - ehkä sille ei ollut tilaa mamukriittisen diskurssin seassa.


Juttu on mielenkiintoinen, mutta ei sillä oikealla tavalla. Toimittaja on lähtenyt hakemaan väkisin vastakkainasettelua.


Lähtökohtana on ollut Essalamin moskeija. Pahaksi onneksi kyseisen moskeijan (jonka minareetit ovat melkein Stadionin tornin korkuisia! Paitsi eivät ihan!) rakennustyöt ovat kesken.


Turvallisuuspalvelu on tutkinut moskeijan taustoja! (Mutta ei kyllä valitettavasti löytänyt mitään kovin kummallista.)


Pormestarikin on, apua, muslimi! (Mutta hän ei olekaan lellinyt mamuja, vaan siirtolaisten asema on ihan sama kuin ennenkin.)


Voi voi, eikö tästä nyt tosiaan löydy minkäänlaista raflaavaa konfrontaatiota?


Onneksi Feijenoordin futishuligaanikaupunginosasta sentään löytyy vanha pari, jota mamujen lisääntyminen harmittaa. Rouvaa on nimittäin nuoriso joskus haukkunut "vanhaksi ämmäksi".


Toimittajaparka lähti hakemaan kärjekästä paljastusjuttua Rotterdamin mamuongelmista. Pahaksi onneksi jutusta tulikin hiirelle housut. Essalam-moskeijan rakennusprojektin alkuajoista olisi kyllä saanut jonkinlaisen vastakkainasetteluartikkelin kirjoitettua - Marco Pastors kumppaneineen yritti huonolla menestyksellä estää rakentamista - mutta jostain syystä minkäänlaista taustoitusta ei tässä jutussa edes yritetty tehdä.


* Rotterdamin yhtenäisyys sinänsä on mielenkiintoinen käsite. Rotterdam on suurkaupunki, joka jakautuu hyvin erilaisiin kaupunginosiin. Niiden välillä sitä yhtenäisyyttä on suunnilleen yhtä paljon kuin Kaivarinrannan ja Kontulan ostarin välillä. Etnisiä eroja toki on, mutta niin myös ihan niitä sosioekonomisia.

6.12.09

Hei YLE! Haist....


Perinne meni sitten poikki ja tällä kertaa ei tullut liveblogattua Linnan juhlia. Katsomo oli järjestetty, naksut ja oluet hankittu ja blogi oli valmiina editorissa. Kuvaa vain ei koskaan tullut, sillä YLE oli arvioinut kapasiteettinsa jokseenkin totaalisen väärin ja sitä paljon mainostettua suoraa nettilähetystä ei näkynyt ollenkaan.


Olisihan koko shoun voinut katsoa jälkilähetyksenä tvkaistalta, mutta jotenkin se ei nyt sitten aja ihan samaa asiaa. Linna jäi näkemättä ja puvut haukkumatta. Pöh.


Sijaistoimintona kirjoitin 9 sivun (ykkösrivinvälillä!) esseen postmodernismista ja dokumentaarivalokuvauksesta. Deadline on vasta huomenna...

5.12.09

Fotaajan viikko


Tällä viikolla olen



  • nukkunut kirkon toimistossa

  • tulkannut komennusmiesten ja jonkun Leonardon välillä flaamista suomeksi ja toisinpäin, aiheena 80-lukulaisen Mersun bensatankin hankkiminen Belgiasta + yksi toinen kuvio, jota en voi mainita

  • istunut Antwerpenin satamassa merimieskapakassa entisen rekkakuskin kanssa

  • matkannut pari tuntia junassa, jonka lämmitys oli rikki

  • jutellut tsunamiuhrin kanssa

  • kuljettanut pakasteita Brysseliin

  • istunut kadulla selkä seinää vasten ja pitänyt halausotteessa vanhaa, vanhaa miestä, joka oli kaatuillut naamansa vereen ja oli niin hämmentynyt, että yritti juosta päätä pahkaa ajotielle - odottelimme ambulanssia ja minä yritin rauhoitella häntä, vaikkei hän tuntunut olevan ihan tässä maailmassa

  • rakentanut näyttelypienoismallin, jossa on myös Warhammer-hahmo

  • lähtenyt väsynä bileistä kotiin ennen miesstrippareiden esitystä

  • tehnyt muutaman aika hyvän kuvan


Superuteliaalle ihmiselle, joka haluaa tietää elämästä ja ihmisistä ihan kaiken, on tämä kyllä ihan oikea homma. Fotaajan viikko on kummallisia kohtaamisia täynnä.

3.12.09

Sukupolvi Y:n ongelmanratkaisua


Nopea välikommentti tässä samalla kun setvin eilisen kuvamatskua ja koetan rakentaa pienoismallia huomisen näyttelysuunnitteluarvosteluun.


Muistaako joku sen viimevuotisen tuskatehtävämme, jossa piti kopioida studiossa täydellisesti asetelma, jossa oli kasa tomaatteja korissa? Välineenä tekninen kamera ja värifilmi. Jouduimme lopulta toistamaan homman kolme kertaa (ja joka kerralla meni kokonainen studiopäivä), koska aina oli jotain jäänyt huomiotta. No, nykyiset kakkosluokkalaiset ratkaisevat ongelmaa toisin. Minulle soitti tänään yksi, joka olisi halunnut ostaa viimevuotiset negatiivini. Olisi sitten käyttänyt niitä ominaan. Häntä kun ei kiinnosta eikä huvita tehdä tuollaista tehtävää.


No ei meitäkään viime vuonna olisi huvittanut, mutta tulipahan tehtyä - ja ko. tehtävästä opin loppujenlopuksi ihan älyttömän paljon; havaintokykyä, tarkkaavaisuutta, studiovalaistusta, heijastuksia, värikontrollia.. ja kärsivällisyyttä. Oma lopputulokseni ei ollut täydellinen, mutta se oli kuitenkin kovan työn takana.


En myynyt negoja. Ei olisi varmaan mennyt kaupaksikaan, minun kun ei tosiaan ollut täydellinen tulos ja nämä kersat haluavat huijatessaankin vain huippulaatua..

2.12.09

Mun kaverit on pop


Vähän jo nolottaa tuo edellisen postauksen ruikuttaminen. Kiitos viesteistä, kirjoittelen takaisin viikonloppuna, kunhan täältä Antwerpenista pääsen (olen fotaamassa kuljettajia ja Enson voimalatyömaan sähkömiehiä).

30.11.09

Aikaansa kutakin


Nyt neljän ja puolen vuoden poissaolon jälkeen koen ensimmäistä kertaa vieraantuneeni ystävistäni. Tajusin juuri, että en ole oikeastaan kuullut Suomen ystävistä mitään kesän jälkeen (paria lyhykäistä viestiä lukuunottamatta); en tiedä, mitä heidän elämiinsä kuuluu, en tiedä, mitä he tällä hetkellä tekevät tai harrastavat tai ajattelevat. Facebookin statuspäivitykset ovat se ainoa kontakti, eivätkä monet ystävistäni siellä edes roiku.


Oma syy, tietysti. Mitäs olen mennyt kuvittelemaan, että asiat säilyvät ennallaan ilman, että minun tulee tehdä enemmän töitä niiden ylläpidon suhteen. Enpä ole minäkään paljoa kirjoitellut, lähinnä vain tätä blogia, jolla on vähemmän ja vähemmän lukijoita koko ajan. Se lukijoiden väheneminenkään ei ole mikään ihme, sillä mitään kovin mielenkiintoista täällä ei nykyään ole, jos ei sitten satu erityisesti tykkäämään vapaa-ajattoman taideopiskelijan stressivalituksesta.


Olisi pitänyt lähetellä sähköpostiviestejä ja kysellä, että mitä teille kuuluu, laittakaa vaikka joku kuva, ovatkos lapset kasvaneet, miten töissä menee, oletteko lukeneet mitään hyviä kirjoja viime aikoina? Ei ole tullut tehtyä, enkä tiedä, saako tilannetta enää hyvin korjattua. Olen jo ulkona kaikesta ja ehkä siellä pysyn. Luonnollista kehitystähän tämä on. Mutta silti.


Mietityttää.

29.11.09

To do, viikko 30.11. ->


Olen nyt ostanut liput jouluksi, vihdoin. Finski oli hilannut hinnat päälle neljänsadan niille päiville, jolloin minun on mahdollista matkustaa, joten sain kuningasidean saapua laivalla ja palata plus-pisteillä. Koetan saada joltakulta fotosarjani tyypeistä kyydin Rostockiin keskiviikkona 16.12. ja hyppään laivaan siellä klo 24:00, saapumisaika Vuosaaren satamaan pe 18.12. aamulla kello 8:00. Samalla voin ottaa viimeiset sarjaan sopivat kuvat. Tää mun matkustuspreferenssi on kyllä kääntynyt niin, että paaaaljon mieluummin menisin lentokoneella, mutta tämä nyt sattuu sopimaan fotosarjaani niin hyvin, että tilaisuus on käytettävä hyväksi. Toivottavasti talvinen Itämeri on rauhallinen.


Muuten nyt on kiire.


Viikko näyttää tältä:


su loput osoitteet tietokantaan


ma essee hyvään alkuun, uusi BO-konsepti + painotyö


ti Antwerpen-fotausta, essee jatkuu (Wells mukaan)


ke Antwerpen, uusia kuvia kirjasuunnitelmaan (teemojen jako?)


to KFB essaybespreking, grafisch (esseeplan + kirjasuunnitelma pdf:nä), illalla uusi maquette + kirkolle fotaan


pe BO beoordeling (maquette), Leo-meeting 12:30


la essee




su essee valmiiks, printtaus




ma esseen palautus, neljän-kuuden seinäkuvan valinta (ei tarvi kuutta?)

19.11.09

Oli niin kiva viikko


Sisko ja siskontytär olivat kylässä viikon ajan. Emme turisteilleet ympäri Hollantia, vaan hengasimme lähinnä tässä kodin piirissä. Viisi kuukautta vanhan ehdoilla on helpompi toimia, kun ei yritä liian hankalia siirtoja. Ehtii sitä Amsterdamiin myöhemminkin.


Ronja on kyllä takuulla maailman kaunein ja ihanin vaavi. Tottui tähän tätiin aika äkkiä ja hymyili kovasti. Maanantaina Hollannin tytöt kävivät ihailemassa pientä ja eilen teimme esitelmää porukalla, joten talossa on ollut enemmänkin populaa ajoittain. Nyt tuntuukin kovin hiljaiselta ja tyhjältä täällä.


Oli kyllä ihan mahtavaa viettää aikaa Riinan ja Ronsun kanssa. Koulutyöt jäivät vähemmälle ja nyt onkin sitten taas aika paiskia töitä urakalla. Sitä ennen kuitenkin ohjelmassa Paris Photo, jonne lähdemme tyttöjen kanssa ajamaan huomenaamulla kahdeksan maissa. Kolme kuskia, viisi tuntia ajamista, pitäisi onnistua... vaikka minua hieman hirvittää se, että kaikilla kolmella on ollut ajokortti vasta kesästä. No. Eiköhän se tästä, rauhallisesti mennään.

10.11.09

Onnea Kotkaan!


Taas on suvussa uusi pieni ihminen. Onnea serkulle ja serkunmiehelle ja serkunlapselle eli tuoreelle isosiskolle!


Sukulaisia näkyy täälläkin kohta. Ylihuomenna Schipholiin lennähtävät sisko ja siskontyttö. Päästään näyttämään Ronjalle vähän läntistä Eurooppaa. Turistivauva.


Sitä ennen minä käyn huomenna pikavisiitillä rahtilaivassa ja saan toivottavasti tehtyä yhden tai kaksi käyttökelpoista kuvaa. A'damiinkin olisi vielä päässyt fotaamaan, sittenkin, mutta nämä olivat nyt päällekkäiset menot ja jotakin piti karsia.


Ulkona sataa.

6.11.09

Networkweek


Olipa kiireinen, uneton ja erinomainen viikko. Meillä on joka vuosi tähän aikaan ns. networkweek, jolloin pääsemme kyläilemään valitsemiemme valokuvaajien luona, joko heidän kodeissaan tai studioissaan tai sitten vaikkapa lehtien kuvatoimituksissa. Menemme pienessä porukassa paikalle, juomme kaffetta tai viintä fotaajan kanssa ja fotaaja kertoo työstään ja kommentoi meidän töitämme. Aivan loistava tilaisuus rakentaa omaa verkostoa, hankkia kontakteja ja saada hyviä neuvoja. Kirjoitan tähän lyhyesti ja englanninkielisen fotoblogin puolelle laitan kattavamman raportin, kunhan saan sen tehtyä.


Minun listallani oli tällä kertaa neljä valokuvaajaa. Ensimmäinen oli Stefanie Grätz, ikäiseni valokuvaaja, joka valmistui KABK:sta neljä vuotta sitten. Valitsin hänet, koska tiedän hänen tehneen lopputyönsä rekkakuskin elämästä, ja kuvaan nyt sarjaa, joka sivuaa aihetta. Stefanie oli todella avulias ja ystävällinen ja vietti neljä tuntia keskustellen ja kommentoiden töitämme.


Toisena minun listallani oli Willem Poelstra, amsterdamilainen varsin charmantti mutta jotenkin myös ylpeän oloinen kaveri, joka nousi maineeseen tekemällä fotokirjan amsterdamilaisen ambulanssin arkipäivästä. Minä en oikein tiedä, mitä kyseisestä teoksesta ajattelisin. Ainakin jotkut kuvat liikkuvat hyvän kuvaajaetiikan rajamailla (Poelstra keskittyy kuvaamaan potilaita, ja jos potilaalta itseltään ei ole voitu kysyä lupaa kuvan ottamiseen ja julkaisuun, hän on kysynyt omaisilta tai hoitohenkilökunnalta. En ole aivan vakuuttunut, että esimerkiksi kuolevan miehen viimeisten hetkien tallentamiseen ja julkaisemiseen kirjanmyymistarkoituksessa riittää hoitavan henkilökunnan lupa, kun mies ei itse kykene enää lupaa antamaan, eikä omaisia ole. Tulee mieleen Susan Sontagin mielipide valokuvauksesta, jossa kuvan kohde on pelkkä objekti, täysin kykenemätön kontrolloimaan tai edes ottamaan kantaa siihen, minkälaisena hän ja hänen olemuksensa tallennetaan ja muille esitetään. Kuolema sinänsä on yksi niistä viimeisistä henkilökohtaisista asioista; seksistä ja synnytyksestä on maailma kuvia täynnä, kuten myös kuolleista ihmisistä, mutta kuvasarja itse kuoleman hetkestä on minusta liikaa.)


Keskiviikkona olin työmaalla seisomassa polvia myöten vedessä salama toisessa kädessä ja radiopuhelin toisessa. Päässä oli kypärä, jalassa turvakengät ja yllä turvaliivit. Tehtiin viimeistä kuvaa - kirjan kantta - Rijksmuseumin kirjaan. Päivä oli pitkä, lähdin töihin viiden jälkeen aamulla ja palasin seitsemisen maissa illalla, muistaakseni. Raksamiehet olivat oikein mukavia ja avuliaita ja työmaalla kuvaaminen hyvin mielenkiintoista.



Rijksmuseumin pääsali.


 


Torstaina olin jo rättipuhkipoikki mutta vierailin vielä kolmella valokuvaajalla ja kuvasin illalla Rotterdamissa. Liikenteeseen kuuden jälkeen aamulla, kotiin yhdentoista jälkeen illalla. Vierailujen kohteena olivat Martine Stig ja Ilse Frech, molemmat erinomaisia dokumentaarisia kuvaajia, ja illalla Roger Cremers, joka voitti World Press Photo -palkinnon viime vuonna Auschwitz-sarjastaan. Yllätysvisiitin teki Magnum-kuvaaja Paolo Pellegrin. Ja tässä kohtaa täytyy sanoa, että hyvänen aika että sitä on onnekas kun pystyy nyt täällä opiskelemaan valokuvausta. Minulla on tilaisuus nähdä niin paljon, tavata niin hienoja kuvaajia ja oppia niin monenlaista, etten olisi ikinä uskonut. Vaikka koti-ikävä onkin melkoinen, olen silti todella TODELLA tyytyväinen etten vaihtanut opintojani Lahteen.


Rotterdamissa illalla kuvailin vielä mukavia kuljettajia, mutta väsy esti kovin onnistuneen luovan toiminnan. Tänään lintsasin törkeästi networkweekin loppupäivän - ohjelmassa olisi ollut leffoja ja paneelikeskusteluja ja kaljaa - ja nukuin puoleenpäivään. H päätti ottaa äkkilähdön tänne ja on saapumassa illalla lentokoneella Nürnbergistä Zürichin kautta. Onneksi on viikonloppu!



Rekkamiehen illallinen

30.10.09

Arbeid


Torstainen työpäivä. Lähdin aamuhämärissä Amsterdamiin. Ruuhkajunassa oli niin paljon ihmisiä, että välillä jalat eivät koskettaneet junan käytävän lattiaa, kun ihmismassa velloi. Pidin silmät kiinni ja musiikin lujalla ja koetin olla kuin en olisikaan. Leidenin jälkeen onneksi tuli istumatilaa, ja pääsin lukemaan kirjastosta randomilla ottamaani romaania. Yllätyin, kun huomasin että kyseessä oli Charles Webbin tuore jatko-osa The Graduatelle. Tarinassa Mrs. Robinson (coo coo ca choo) muuttaa Benjaminin ja Elainen kellariin. Ihan totta!


Raitiovaunussa laiha parrakas mies trenssitakissa selitti kovaan ääneen teinipojalle "You should read Ginsberg. You know he was a homosexual too". Poika parka punastui tukanrajaa myöten.



Amsterdamissa täysi työpäivä. Kypärä päähän ja turvakengät jalkaan ja taiteessa avustamaan. Vedin sähköjä, kytkin lamppuja, järjestin valoja, kannoin varusteita, etsin sopivia taustoja, haastattelin kuvattavia, vaihdoin filmejä filmikasetteihin. Lyhyiden taukojen aikana ehdin tehdä pari kuvaa itse, tosin vain niistä huoneista, joissa satuin sillä hetkellä kuvaussettejä vahtimaan. Oli taas hyvin hauskaa ja hyvin rankkaa, tänään lihakset ovat kipeinä. Portrettien aiheina oli työmiehiä ja -naisia Saksasta, Portugalista, Turkista, Bulgariasta ja jopa Hollannista. Turkkilaisen Ismaelin kanssa juttelimme huonolla hollannilla Ankarasta ja Istanbulista ja kebabista. Ismael, tukeva viiksekäs harmaantunut arpinen mies, osoittautui minua vain muutaman vuoden vanhemmaksi, johon epäkorrektisti kommentoin "heeeee écht?" tietoja kirjatessani.



Ensi keskiviikkona kuvataan teknisellä kameralla ison työmaan puolella, jolloin pääsen väläyttelemään salamoita radio-ohjauksella.



Illalla tytöt olivat täällä katsomassa leffoja, syömässä ja jäämässä yöksi. Roos teki aivan uskomattoman hyvää kurpitsakeittoa. Katsoimme yhden leffan, minkä jälkeen väsy iski ja menimme hyvissä ajoin nukkumaan. Ei meistä ole bilehileiksi. Itse olin rankan viikon jälkeen niin väsynyt, etten oikein jaksanut parikymppisten kikatusta vaan kömmin yläkertaan omiin oloihini kun uni alkoi painaa silmäluomissa.


Tänä viikonloppuna olen päättänyt olla tekemättä kouluhommia (no sunnuntaina yksi pieni juttu, mutta ajattelen sitä vasta sunnuntaina klo 20). Ohjelmassa on kirjastossa käynti, ruokaa, unta, pari leffaa, kylpemistä ja H:n kanssa hengailua. H soitti huoltsikalta 300 kilometrin päästä pari tuntia sitten, toivottavasti ei juutu perjantain infernaalisiin ruuhkiin.

27.10.09

Werkschouw


Parin kuukauden tutkimustyö esitelty, siirryn tuotantovaiheeseen. Arvosanaksi kaunis kahdeksainen. Opintopisteitä tipahteli tilille taas jonkinlainen pino. Hassua ajatella, että enää kaksi kuukautta varsinaista koulumaista koulua. Sitten toki työharjoittelu ja lopputyö, mutta ne ovat aika erilaista hommaa ne.


Inhoan yhä yleisön edessä puhumista. Tänään piti esitellä omat duunit 40 ihmisen porukalle. Psyykkasin itseni niin, että esitin asiani nopeasti, ytimekkäästi ja painokkaasti; *POW* *POW* *POW* ja kun lopetin "en zo is het!" laskeutui hetken hiljaisuus, jonka jälkeen kaikki tyrskähtivät nauramaan.


Väsy päällä. Huomenna elektroniikkaa ja seuraavan esseen näpräystä alkuvaiheeseen, ylihuomenna täysi työpäivä Rijksmuseumilla. Sen päivän iltana tytöt tulevat tänne viettämään yön kauhuleffojen parissa. Minkä lisäksi katsotaan ehkä vähän Gooische vrouwenia.

26.10.09

Kiirettä pittää kiirettä pittää


Viikonloppu oli vähän rankahko. Perjantaiaamuna kukonlaulun aikaan lähdin duuniin Amsterdamiin. Jäädessäni Hobbemastraatilla sporasta piippasi kännykkä ja sain kaksi tuntia aiemmin lähetetyn tekstiviestin aiheesta "ei tarvitse tulla töihin tänään, työnantaja kipeä". Palloilin sitten pari tuntia Spuin kirjakaupoissa kun en halunnut ihan saman tien hypätä Delftin junaan. (Ostin käytetyn fotokirjan jossa on kuvia New Yorkin metrosta.)


Lauantaina kirjoittelin esseetä ja.. mitäs muuta nyt teinkään? Editoin kai muutaman kuvan. Kävin pesulassa pesemässä repullisen pyykkiä. Siivosin keittiön. Silittelin eläinkaupan pupuja.


Sunnuntaina viimeistelin esseen (sosiologian sivuaineeseen, siitä tuli 10 sivua). Siinä koko päivä menikin. Illalla minut oli kutsuttu Riitalle ja Gerille syömään - hyvää ruokaa, juomaa, SAUNA ja varsinkin keskustelua! Kiitos teille, stressitasoni laski ihan selvästi!


Tänään olen paiskinut töitä huomisen werkschouwn valmistelujen parissa. Pitää näyttää viimeisen parin kuukauden aikana tehty tutkimustyö ja perustella kaikki vähän hiton hyvin. Tämän jälkeen sitä päästään sitten kai vihdoin siihen varsinaiseen tuotantovaiheeseen, eli valokuvaamiseen. Tiedän kyllä, että tutkimus ja perehtyminen on tosi tärkeää, mutta kaikki tuntemani valokuvaajat yhdistävät tutkimuksen ja fotauksen, sen sijaan että pitäisivät nämä kaksi työprosessia täysin erillään. (Sinänsä tämä työtapa saattaa sopiakin minulle; kun ajattelen sanoja, en osaa ajatella kuvia ja toisinpäin. Nyt on sitten pian sanojen aika ohi ja seuraavat kaksi kuukautta kyse on pelkistä kuvista.)


Täällä on nyt pandemia päällä. Viime viikolla kuoli kaksi uutta ihmistä meksikolaiseen flunssaan (kuten täällä H1N1:stä kutsutaan), ja toinen heistä oli 14-vuotias perusterve tyttö. Sairastui perjantaina, kuoli viikonlopun jälkeen maanantaina. Kuulemma Utrechtissä ja Haarlemissa oli pientä paniikkia ja ruuhkaa terveydenhuoltopalveluissa. Täällä supermarkettiimme on ilmestynyt desinfiointipiste (pitää desinfioida kädet portilla ennen varsinaiseen kauppaan astumista). Rokotusta taitaa olla turha pyytää, jos on tällainen perusterve myöhäisnuori/varhaiskeski-ikäinen. Taidan olla ajattelematta koko asiaa.

23.10.09

Vaarwel


Vaarwel


Pian tästä kulkevat nopeat junat ja me katoamme jäljettömiin.. Hyvästi!


Näin lukee vielä hetken, ehkä tunnin, Houttuinenin kivoissa vanhoissa sinisissä taloissa. Minä olen katsonut sitä tekstiä pala kurkussa joka päivä.

Trainspotting


Junailu R'burgista kotiin muodostui mielenkiintoiseksi. Minun piti ensin matkustaa 10:33 -ICE:llä Frankfurt Hbf:lle ja vaihtaa siellä Kölnin pikajunaan, jonka jälkeen vaihtaisin Düsseldorfin ICE:en. Frankfurtin juna oli kuitenkin jo lähtiessään 35 minuuttia myöhässä - ko. juna tuli Wienistä ja oli myöhästynyt jo Itävallan puolella - joten vaihtoni meni mönkään. Vaihdoinkin sitten Frankfurt Hbf:llä junaan, joka vei minut Frankfurtin lentokentälle, jossa taas nappasin sen saman junan johon minun tuli loikata vasta tuntia myöhemmin Kölnissä. Ei aavistusta, miten tämä tällä tavalla meni - konnarikin näytti vähän hämmästyneeltä, sanoi, että kyllä tämä lippu tähän junaan on mutta vasta myöhemmin - mutta ehdinpä ajoissa Düsseldorfiin vaihtamaan Venlon junaan ja sieltä Delftin intercityyn. Ottaen huomioon, että junaillessani Euroopassa olen elementissäni, ja että minulla on tapana lukea huvikseni Thomas Cookin juna-aikataulukirjaa, tämä oli minulle ihan viihdyttävä episodi. Olisi sitä voinut päivänsä huonomminkin käyttää.


Saksan ICE:t ovat sitä paitsi hyvin varusteltuja. Niissä on periaatteessa wifi (vain periaatteessa, tosin, en saanut nimipalvelua toimimaan), töpseli läppärille ja kaffitarjoilu omalle paikalle. Kaikki tämä kakkosluokassa.


Tänään olen kirjoitellut sosiologian kurssin lopputehtävää ja käynyt kirkolla ottamassa pari kuvaa. Huomenna pitää herätä aikaisin ja painua töihin Rijksmuseumille. Tällä kertaa 8:24 sneltrein Amsterdamiin.

19.10.09

Regensburg on kiva.


Jostain syystä hollanninsuomalainen tuntee olonsa Saksassa kotoisaksi. Tämä Regensburgin yliopiston kaupunginosa on arkkitehtuuriltaan kuin Helsingin Olympiakylän aluetta; matalia kerrostaloja, katuja, joilla on parkkeerattujen autojen lisäksi puita. Ihmiset pukeutuvatkin eri tavalla kuin Hollannissa. Lisäksi pitkätukkaisia miehiä on paljon (Hollannissa ei oikein ollenkaan) ja erilaisia nuorisotyylejä näkyy kaupunkikuvassa. On puistoja ja niitä pyöreitä tolppia joihin saa liimata julisteita. Ja niissä tolpissa vieläpä Leningrad Cowboysin ja Eläkeläisten keikkailmoituksia.


Kaupungilla kuvattiin tänään jotain saksalaista poliisisarjaa; niitä on niin paljon, etten kyllä tunnistanut. Ei varmaan ollut Kettu eikä Siska eikä Matula eikä Derrick. Tosin noista varmaan enimmät on jo lopetettukin.


Täällä on iltaisin ja aamuisin pakkasta. Kävin ostamassa itselleni punaiset villahousut.


Huomenna pitäisi käännättää H:n työtodistuksia saksaksi, viedä auton rekisteröintiasiaa eteenpäin ja käydä illalla syömässä ulkona. Ylihuomenna minun pitää valitettavasti lähteä takaisin Delftiin, vaikkei juuri nyt yhtään huvittaisi. Baijerin maisemien jälkeen hollantilainen junanvierusmaisema näyttää takuulla vielä entistäkin rumemmalta. Äh, mulla on taas asenneongelma koko maan suhteen. Delft on ihan kaunis kyllä. On on.

16.10.09

Baijeriin


Hautasin hamsun kauniille paikalle joen viereen. Siivosin häkin pois.


Kävin Merimieskirkolla ja Fruitparkin rekkaparkissa valokuvaamassa ja jututtamassa suomalaisia rekkamiehiä omaan projektiini. Aika äijiä olivat he.


Odottelin tietoa sairaalasta; Fleur oli tänään nielurisaleikkauksessa. Onneksi se meni oikein hyvin.


Pakkasin laukun ja lähden aamulla Düsseldorfin ja Nürnbergin kautta Regensburgiin. ICE-junissa on kuulemma wifi, pakko testata. Laukkuun piti tunkea villasukkaa, hanskaa ja kaulaliina - H sanoo että Baijerissa on kylmä.

15.10.09

Savu joulukuu 2007 - lokakuu 2009


Äkkiä asiat muuttuvat. Äsken kirjoitin, kuinka vien perjantaina hamsterin hoitoon. Ihan vähän sen jälkeen hamsteri veti viimeisen henkäyksensä kädelläni. Olin aamulla nähnyt Savun juoksupyörässä juoksemassa. Nyt illalla ihmettelin, kun ei ötti ollut vielä hereillä. Löysin sen nukkumasta pajusillan alta, ja minusta se hengitti jotenkin raskaasti ja epäsäännöllisesti, eikä herännyt kun rapsutin sitä. Nostin hamsun käteeni ja se henkäisi pari kertaa syvään ja sitten kuoli.


Huomenna hautaan Savun Delftse Houtin metsään. Se oli hyvä pieni eläin, joka ehti lyhyessä elämässään paljon ja helpotti yksinäistä eloa täällä. 

14.10.09

Sekalaisia ajatuksia


"Recently, photography has become almost as widely practiced an amusement as sex and dancing" -- Susan Sontag kaukaisella 1970-luvulla


Kirjoittelin miniesseen Sontagista kun sain vihdoin junamatkoilla luettua On Photographyn. Seuraavaksi pitäisi lukea Regarding the Pain of Others. Siihen voi kyllä mennä aikaa, koska tässä kahden viikon sisällä pitäisi vääntää seitsemän sivun tutkimusraportti sosiologian kurssille, kirjoitella esseen intro ja suunnitelma (postmodernistinen totuus ja dokumentaarivalokuvaus), aloittaa fotosarja ja tehdä tähänastisesta työprosessista tosi näyttävä ja hiano. Jotta ei olisi liian levotonta, päätin myös lähteä muutamaksi päiväksi reissuun.


Eiku. Meillä on periaatteessa ensi viikolla syysloma (lue: viikko, jonka aikana meidän oletetaan paiskivan hitosti töitä kotona kun koulu on kiinni), ja minulla on mahis käydä tutustumassa siippani asuinpaikkaan. Lähdenpä siis lauantaiaamuna junailemaan Baijeria kohti. Perjantaina pitää viedä humsteri hoitoon. H on jo ehtinyt tempoilla saksalaisen byrokratian kourissa ja muunmuassa tutustua lomakkeeseen Unbedenklichkeitsbescheinigung.


Huomasin, että pipodiskoilu eli musiikin kuuntelu korvalapuista junamatkoilla rauhoittaa vähän ajatuksia. En pysty keskittymään töiden pähkäilyyn kun musa soi korvassa. Yleensä tämä on ollut selkeä miinus ja syy pitää kaikki musiikki poissa, mutta nyt se on ihan jees. Junamatkan ajan päässä on pipodisko, muun ajan mietintämyssy.


Korvalapuilla kuunneltavilla biiseillä on tapana assosioitua niihin paikkoihin, joissa olen niitä kuunnellut. Esimerkiksi Policen Spirits in a Material World on talvinen Mannerheimintie; kuljen kohti Bulevardia ja Oranssin kokousta, vuosi on 1990.


Kotiteollisuuden Minä olen taas liittyy bussin ikkunasta nähtyyn Tanskan yömaisemaan. On taaskin talvi ja minä matkaan kohti kotia bussilla. Matka on jatkunut jo puoli vuorokautta ja väsyttää.


(Crosby, Stills & Nashin Helplessly Hoping taas tarkoittaa kotia ja omia ihmisiä ja aiheuttaa instant-koti-ikävän kun sen täällä kuulee. Sitä en tosin ole kuunnellut pipodiskossa, vaan ihan livenä isän, sedän ja tädin laulamana.)


Tämän syksyn teemabiisi ei ole vielä selvä. Pipodiskossa on ladattuna lähinnä Leonard Cohenia. Ne laulut ovat vain aiemmin assosioituneet niin vahvasti muihin tilanteisiin, etten tiedä, josko haagilainen maisema päässäni niihin ymppäytyy. Olen muuten vakuuttunut, että pipodiskoni random number generator on buginen; samat biisit tuppaavat toistumaan, vaikka kuinka komennan sille että sekoita.

12.10.09

Metasta asiaan


Kai tähän nyt voisi jo jotain kirjoittaakin pelkän säädön ja metailun sijasta.


Perjantaina olin ensimmäistä päivää töissä siellä Rijksmuseumin proggiksessa. Aamulla piti kuuden aikaan lähteä Utrechtin suuntaan, missä kasasimme studiokamppeet. Ajoimme sitten Amsterdamiin ja museolle, lainasimme kypärät ja turvakengät ja roudasimme studiotarvikkeet remontin keskelle. Ensimmäisenä päivänä tuli lähinnä kasattua valoja ja testattua eri taustoja. Banning oli mukava mutta tarkka ja tenttasi minua koko ajan varsinkin valoista; "kuinkas sinä tämän ongelman ratkaisisit?"


Juuri sellaista suhtautumista toivoinkin. Tulee opittua paljon, kun joutuu koko ajan pähkäilemään ja miettimään. Työpäivä kesti kauan, olin kotona vasta kuuden jälkeen illalla, mutta vaikka olinkin fyysisesti ihan puhki ja henkisestikin aika väsy, palasin kotiin iloisella mielellä. Työ oli mielekästä ja pomo kiva. Nyt ongelmina on vain aivan kamala sotku palkka-asioiden suhteen ja se, miten saan koulun ylipuhuttua antamaan minulle projektista vielä opintopisteitäkin.


H ajoi kotiin Wurtzburgista perjantaina ja oli kotona viikonlopun. Minä kehitin tietysti kaikesta viikon stressaamisesta ja liiallisesta valvomisesta kamalan migreenin lauantaiksi, joten vietin koko päivän pyjamassa. Tarkoitus oli mennä synttäreille R'damiin, mutta se nyt sitten jäi. Harmitti. Lisäksi pesukone päätti hajota lauantaina, ja vietin sitten ison osan iltapäivästä sitä purkaen ja säätäen. Ei tullut edes kuntoon, enkä enempää uskalla leikkiä tee-se-itse -naista, kun kone kerran on vuokranantajan ja siitä maksetaan vuokraakin. Saa korjauttaa jollakulla Veijo Ammattilaisella. Illalla minua harmitti ohi menneet juhlat ja hukkaan mennyt päivä, ja H huolestuneen oloisena käytti parhaita tietämiään piristyskeinoja: "Katsotaanko yhdessä vaikka vähän Star Trekiä?"


Sunnuntaina teimme havainnointiretken Ikeaan (sosiologian tehtävä; havainnoi jotakuta ihmistä ympäristössä) ja ostimme sieltä silliä. Tarkoitus oli tehdä myös toinen havainnointiretki Doerakin pubiin mutta emme sitten mitenkään jaksaneet. Koti-illat ovat aika kova sana silloin kun molemmat olemme paikalla.


Tänään H lähti varhain aamulla taas kohti R'burgia ja joutui kuulemma rajalla innokkaiden saksalaisten tulliviranomaisten kynsiin (auto pengottiin). Minä olen säätänyt blogin ulkoasua ja jättänyt huomiseksi tehtävät kouluhommat illaksi.


Koetan olla stressaamatta nukkumisesta. Minulla on nyt taas sitä ongelmaa, että en nuku kunnolla jos edessä on koulu- tai työaamu. Minun on sekä vaikea saada unta että vaikea nukkua kellonsoittoon asti. Herään aamuyöllä tuntia paria ennen kelloa, ja sitten pyörin sängyssä, kun kaikki tehtävät asiat ryntäilevät eestaas pääkopassa. Lopulta tehokkaaksi uniajaksi tulee viitisen tuntia, korkeintaan, ja se ei mitenkään riitä. Olen kokeillut kamomillateetä, kahvin jättämistä vähemmälle ja iltaliikuntaa, mutta ainakaan tuohon aamuyön heräilyyn ei niistä tunnu olevan apua. Viikonloppuisin nukun kuin tukki, ja vieläpä kuin oikein sikeäuninen tukki, jos H:kin vielä on kotona.


Tähän loppuun vielä testikuva. 6x8 polaroid, tarkoituksena oli mittailla valoa. Kuvan tehnyt J. Banning.


A test photo by J. Banning


 

Blogisäätöä


Tänään blogipohja on remontissa, joten häiriöitä odotettavissa. Blogi siis näyttää kamalalta ison osan päivästä. Älkää säikähtäkö.


Edit: Fonteissa on eittämättä vielä säätämistä, mutta jotain tällaista minimalistista ehkä voisi kuvitella hetken aikaa katselevansa. Valituksia vastaanotetaan, jos jokin näyttää jollain selaimella ihan oudolta.


Edit 2: Hmm. Reunoilta tasattu teksti näyttää siistiltä silmään, mutta kärsiiköhän luettavuus liikaa?


Edit 3: Kärsii. Palautettu tasaamattomaksi.

11.10.09

Pari viime kesän muistoa


Näitä en ole vielä blogannut, mutta haluan ne muistaa.


Kobessa yhtenä aamupäivänä pesin pyykkiä ryokanissa. H oli konferenssissa, ryokanin nuori perhe jossain ties missä, ja paikalla oli vain perheen mummo ja minä. Avasin telkkarin odotellessani pyykin pyörimistä ja huomasin, että meneillään oli liveohjelma auringonpimennyksestä. Ryntäsin vauhdilla eteiseen, vaihdoin äkkiä kengät jalkaan ja loikkasin kadulle - ja siellähän se pimennys näkyi! Näin, että perheen mummo katseli minua hämmentyneenä oviaukosta. Menin hänen luokseen ja koetin selittää auringonpimennystä, mutta hän ei ymmärtänyt englantia, enkä minä tietenkään osannut japania. Lopulta kumartelin ja viittilöin ja toin hänet keskelle katua ja sitten osoitin ylös auringon sirppiin. "Oooooooooo!" Mummeli hämmästyi ja siinä me sitten seisoimme keskellä tietä katsomassa pimenevää aurinkoa. Hän selitti kovasti jotain, minä selitin kovasti jotain, ja kommunikaatio pelasi, vaikka emme kumpikaan mitään ymmärtäneetkään. Sitten menimme sisään juomaan jääteetä ja ripustamaan pyykkiä.


Viimeisenä iltana Nagoyassa menin kylpemään. Pesuhuoneessa naiset istuivat vierekkäin pienillä jakkaroilla kuuraamassa itseään pienillä pesulapuilla. Minua tarkkailtiin kovasti, halusivat varmaan nähdä, ymmärtääkö ulkkari toimia japanilaisessa kylvyssä. Kuurasin ja kuurasin ja kuuntelin ympärillä hälisevää keskustelua, ymmärtämättä oikein mitään. Pestyäni oikein kunnolla viikkasin pesulapun ja asetin sen päälaelleni ja astuin kuumaan kylpyyn. Kylvyssä jo olevat nyökkäilivät ja hymyilivät, olivat varmaan helpottuneita, etten liannut vettä saippualla tai dipannut pesulappua kuumaan veteen. Meitä oli lopulta altaassa seitsemän.


Paria päivää aiemmin olin istunut kuumassa lähteessä kaatosateessa Hakonessa. Rikinkatkuinen vesi tuntui tosi kummalliselta, ja huomasin, etten kellunut yhtään. Kroppa tuntui lyijynraskaalta. Silti virkisti.


Vain kolme kuukautta siitä kun olin viimeksi Japanissa, mutta taas kaipaan sinne takaisin...

9.10.09

Kassimeemi


Olin tänään 11 tuntia duunissa (tai no, oli siinä yhteensä 3 tuntia työmatkoja eli vain 8 tuntia töitä), mutten jaksa siitä just nyt kirjoittaa muuta kuin että kivaa oli. Nyt viikonlopun alkamisen kunniaksi teen meemin tässä odotellessani H:ta autobaanalta kotiin.


Kassimeemi: kerro, mitä kassisi sisältää.


Tämänpäiväinen kassini sisälsi seuraavaa:


Canon EOS 5D


50mm f/1.8 objektiivi


24mm f/2.8 objektiivi


100mm f/2.8 objektiivi


akkukahva


2 akkua


salama


salamakenkäplugijuttu


2 vastavalosuojaa


2 muistikorttia


pieni peili


kuulakärkikynä


moleskin-muistivihko, sininen ja pieni


Susan Sontag: On Photography


Ina Rae Hark: Star Trek


lompakko


Hakusessa olisi nyt uusi reppu, johon sopisi tuo kaikki roina + 15-tuumainen läppäri piuhoineen.

5.10.09

Keskustelua keskustelusta


Mistähän johtuu, että Suomessa tuntuu olevan enemmän metakeskustelua kuin keskustelua? Taannoin Paavo I Suuren aikakaudella keskusteltiin siitä, kuinka pitäisi arvokeskustella. Nyt pitää käydä arvokeskustelua. Yhteiskunnassa on arvokeskustelun paikka. On aihetta ihan oikeaan arvokeskusteluun. Sitä arvokeskustelua vaan en muista koskaan tapahtuneen; ehkä kukaan ei oikeastaan tiennyt, mitä se sitten olisi ollut.


Sitten keskusteltiin NATO-keskustelusta ja sen tarpeesta ja siitä, kuinka ei ole NATO-keskustelua. Eikä ainakaan oikeanlaista NATO-keskustelua.


Nyt keskustellaan siitä, keskustellaanko maahanmuutosta. Vänkytetään, että Suomessa ei saa keskustella maahanmuutosta, ja ollaan niin kovin tuohtuneita, kun ei keskustella siitä mistä pitäisi keskustella, saati sillä tavalla jolla siitä pitäisi keskustella. (Sivumennen sanoen ainoa oikea tapa keskustella maahanmuutosta useiden kriittistä maahanmuuttokeskustelua kaipaavien mielestä on hokea 'mamut ulos Suomesta').


En Panun kanssa ole monesta asiasta samaa mieltä, vaikka hyvissä väleissä ollaankin. Mutta tämä vuoden takainen kirjoitus on asiaa.


(Edit: muistin vasta NATO-keskustelukeskustelun.)

Onkohan tämä nyt ihan liikaa


Syksyni näyttäisi nyt muodostuvan tällaiseksi:


Minulla on koulua täysi päivä tiistaisin, keskiviikkoisin ja torstaisin. Pääsen välillä neljältä, välillä kuudelta.


Maanantaisin ja perjantaisin olen Rijksmuseumilla avustamassa.


Viikonloppuisin teen omaa kuvasarjaani (aiheena reissutyöläiset), paitsi marraskuun toiseksi viimeisenä viikonloppuna, jolloin olen konferenssimatkalla Paris Photossa ja viimeisenä viikonloppuna, jolloin olen vapaaehtoistyössä Merimieskirkolla.


Oman projektin kuvat on saatava valmiiksi ennen joululomaa; 6-8 kuvaa näyttelykelpoisiksi 8.1. avajaisia varten ja lisäksi 10-20 kuvaa teksteineen painokelpoiseksi kirjaksi. Yksi 8-sivuinen miniesseekin pitäisi vääntää.


Lisäksi teen yhä pieniä tietokonehommia koululle, plus minulla on järjestelyvastuu tammikuun näyttelyn elokuvaillasta (dokumentti- ja lyhäreitä, pitää hankkia tekniikka, teatteri, elokuvat ja oikeudet).


Niin kukas se sanoi, että minulla on tapana kahmia itselleni liikaa hommia?


Lieventäviä seikkoja: keskiviikon kurssi loppuu 4.11., maanantain ja perjantain duuneille yritän neuvotella vuorottelun jonkun toisen kanssa, jotten olisi siellä joka viikko, oman sarjan fotaamista ei kai ole tarkoitus aloittaa kuin vasta marraskuun alussa, ja koulusta on syyslomaa parin viikon päästä. Mutta ei tässä varmaan kannata mistään Regensburgin reissusta haaveilla vähään aikaan.


Minun pitää nyt jotenkin järkeistää tämä kaikki työmäärä ja pistää se tärkeysjärjestykseen ja jakaa se pieniin osioihin, sillä jos ajattelen sitä kokonaisuutena, alan hyperventiloida stressistä. Priorisoin ensimmäiseksi oman fotoprojektini, sillä se on se, millä minut tänä vuonna luokalta päästetään, jos päästetään. Sen jälkeen tulee koulussa läsnäolo, eli se vaadittu 80%. Sitten näyttelyprojekti, koska sekin liittyy kouluun. Loput tärkeät asiat jonottavat sitten noiden jäljessä.


(Öhm. Pitäisi varmaan priorisoida myös unta, ruokaa ja liikuntaa johonkin.)


Maanantaina menen Utrechtiin juttelemaan herra Banningin kanssa. Piti päivittää portfoliota tänään, mutta printteri kettuilee urakalla ja onnistuin haaskaamaan kaikki musteet puhdistusyrityksissä. Eipä taida huomenna ehtiä hankkia lisääkään; täällä erikoiskaupat avaavat maanantaisin kello 13. Hehhee, onpas taas professionaalia toimintaa jättää viime tippaan... Jännittää vähän koko tapaaminen, mutta toverit hollannintytöt ovat kannustaneet minua kovasti ja vakuuttavat, että kyllä se varmasti menee oikein hyvin.

2.10.09

Syksy


Kotona on hiljaista ja tyhjää nyt kun H on lähtenyt Regensburgiin. Kylmäkin on; ulkolämpötila meni alle 10 asteen ja sisälämpötila alle 18. En sinnitellyt, vaan laitoin lämmön päälle. Tänä vuonna selvittiin siis vain lokakuun ensimmäiseen ilman lämmitystä.

28.9.09

Töihin


Näyttää siltä, että kiireinen syksy muuttuu infernaalisen kiireiseksi syksyksi. Eräs erinomainen valokuvaaja nimeltä Jan Banning haluaa palkata minut assistentikseen projektiin, joka toteutetaan Amsterdamin Rijksmuseumissa loka-marraskuussa. Homman nimenä on tehdä kirja Rijksmuseumista ja sen kunnostusprojektista ja niistä ihmisistä, jotka siellä työskentelevät. Menen ensi maanantaina keskustelemaan proggiksesta, työt taas alkanevat ensi viikon perjantaina. Tarkoitus on siis työskennellä A'damissa maanantait ja perjantait, muut päivät minulla onkin koulua. Jos saan koulun kanssa sovittua ko. proggiksesta sopivat opintopistemäärät, jätän kiireisiin vedoten sen kivan elektroniikkakurssin keskiviikolta pois, jotta voin tuolloin viedä omaa projektiani eteenpäin.


Hra Banning tarjoaisi todennäköisesti minulle myös harjoittelupaikan kevääksi. Mikä tarkoittaisi seuraavia asioita: a) en olisi lähdössä Suomeen kevääksi b) saisin loistavaa opetusta hyvän valokuvaajan oppipoikana c) joutuisin muuttamaan pikapuoliin halvempaan kämppään ja todennäköisesti Delftistä jonnekin, josta on helppo matka Utrechtiin. Tässä on nyt hetki aikaa miettiä.


Banning on kuvaajana mielenkiintoinen. Hän tekee lähinnä pitkiä dokumentaarisia projekteja, joita yhdistävät teemat valta, politiikka ja historia. Tänään keskustellessamme hän olikin sitä mieltä, että minun aiemmat opintoni ja kiinnostuksenkohteeni sopivat hänen projekteihinsa varsin hyvin.


H on vielä kotona, mutta lähtee torstaina Regensburgiin aloittamaan postdocinsa. Siinä tulee olemaan totuttelua - olemme olleet hyvin tiiviisti yhdessä kesäkuun alusta asti. Onpa hällä kuitenkin sitten mielekästä työtä. Viimeiset 2 viikkoa miäs on ollut Tetris-koukussa.


Meillä kävi tänään valokuvaajia kuvaamassa taloa. Delftin uuden aseman ja junatunnelin työmaa saattaa aiheuttaa halkeamia lähistön taloihin ja siksi halusivat nyt ottaa "ennen" -kuvat. Aseman vieressä ollut talorivistö on hajotettu maan tasalle viime viikolla. Vähän sääli. Bacinol menee kai matalaksi ensi viikolla, ja Delftin asemanseudun ilme ei kohta ole ollenkaan entisensä.

26.9.09

ze air is ze air, what can be done


Otsikolla ei ole mitään tekemistä minkään kanssa, tulipa vain siitä Trek-jaksosta, jota äskettäin katsoin.


Koulu jatkuu. Normaaleja koulupäiviä tähän asti. Keskiviikkona modattiin leluja, josta tuli mieleen kehittävä legoleikki; joskus penskana purin osiin yhden autorata-autoni ottaakseni siitä moottorin, kytkin moottorin paristoon ja sain siitä virtaa Lego-tuulimyllyn rattaisiin. Samankaltaisia virityksiä teemme nyt elektroniikan kurssilla. Keskiviikkona kylpyankka sanoi "kvak". Kehittävä leluleikki taas oli molekyylimallien kanssa peuhaamista aikanaan Heurekassa. Eufemia muistanee.


Ensi viikolla on konferenssi, reportaasi- ja journalismivalokuvauksesta ja työprosesseista, onneksi vain Rotterdamissa niin ei tarvitse paljon matkustaa. Huomenna yritän pohjustaa fotosarjani, jonka aiheena ovat rekkakuskit ja merimiehet.

20.9.09

Lexulous


Koukutuin taannoin Facebookin scrabble-applikaatioon. Se on vähän jäänyt, kun tosi usein en saanut sitä toimimaan, mutta nyt olen hengannut pelaamassa reaaliaikaista nettiscrabblea tuolla -> www.lexulous.com. Siellä voi siis pelata muita käyttäjiä tai robotteja vastaan. Peli ei ole aivan scrabble - kirjaimia on käytössä kahdeksan - mutta melko lähellä. Käytössä sekä brittienglanti että amerikanenglanti. Tulkaahan haastamaan! Pelaan 10 minsan pikapelejä välitunneilla ja iltaisin.

Kuluu se viikonloppu näinkin


Ekan, tokan ja kolmannen vuosikurssin oppilastietokanta toivon mukaan kuosissa. Hommassa olisi alkuosan suhteen auttanut apteekkikokemus; data oli oppilaiden itse täyttämillä lappusilla, ja käsiala oli joskus melkoista sotkua ja söhröä. Päättelykään ei aina auta, koska hollantilaisilla voi olla niminä melkein mitä vain. Miehillä voi olla naisten nimiä - tunnen yhden miespuolisen Petronellan - ja toisinpäin, ja kirjoitusasut voivat olla ihan mitä tahansa.


Monen tunnin uurastuksen jälkeen urakasta on onneksi iso osa tehty. Meinasi vähän harmittaa, kun kuulin tuossa H:n kertovan puhelimessa porukoilleen, että emme  ole tehneet tänään mitään. Noh...


Nyt pitäisi vielä valmistella alkavaa kouluviikkoa ja laittaa vanha kamera myyntikuosiin. Jos jotakuta kiinnostaa, myynnissä olisi siis Canon EOS 400D + EFS 18-55mm + langaton kaukolaukaisin, originaaliboksit, käyttöohjeet, laturit, akut, piuhat ym toki löytyy. Kyseisellä kameralla on tehty melkein kaikki tähänastiset koulutyöni. Nyt piti vain hankkia uusi, koska joudun ensi tammikuun oppilasnäyttelyyn printtaamaan isompaa kuin A0 ja tämän riittäminen siihen kokoon alkoi jo epäilyttää.. tuli sitten hankittua käytetty ykkösmallin 5D. Ja pullo salmiakkikossua kaupanpäällisiksi, myyjäsetä oli Suomi-intoilija Amsterdamista.

18.9.09

Blink blink


sanoivat ledivalot, kun opettelin Arduinoa ja pähkäilin kytkentäkaavioita. Pitää napata lukion fyssankirjat hyllystä ja vähän muistuttaa juttuja mieleen. Elektroniikan tunnilla oli hauskaa, ja Arduino on sikamagee. Kirjoittelin nopsaan ekat minikoodini (eli vilkuttelin ledejä sarjassa, vastaa varmaan osapuilleen "hello worldia") ja leikin kytkennöillä tuntikausia. Kerran nörtti, aina nörtti.


Ensi keskiviikon tunnille pitää jo ottaa juottokolvi mukaan.


Taideteorian tunnilla jaettiin tehtäviä; toverit purnaavat muutaman sivun esseestä, kun eivät taiteilijanplantut tykkää kirjoittaa. Minä taas mietin, minkä verran puppugeneraattorituotosta onnistuisi ujuttamaan sekaan, jos esseen kirjoittaisi aiheesta "Postmodernist ideas of the nature of reality and developments in documentary photography"...?


Tytöt kävivät meillä syömässä (loimme tradition; kerran viikossa laitamme yhdessä ruokaa) ja sitten hengasimme kermiksellä eli tivolissa. Tivoli on nyt tuossa Delftin torilla, mikä tarkoittaa, että ulkoa kuuluu koko ajan "iiiiiiiiiiiii!"

15.9.09

Repo (wo)man


Varauksella reportaasi. Laitan alalaitaan kirjoittamani pitkät perustelut, eli ne voi lukea jos kiinnostaa ja skipata jos ei kiinnosta. Reporyhmään tuli viisi hlöä, dokuryhmään 11. Meidän opettajallamme on siis ainakin enemmän aikaa per oppilas.


Huomenna alkaa hassu sivuainekurssi, Do It Yourself Electronics. Kurssin teemat:



  • Physical Computing

  • Art of Hacking

  • Sensitive Responsive Technology

  • Networks

  • RFID Chips

  • Robotics: stuff that moves


Kuulostaa suoraansanottuna ihan sikahauskalta. Kun vain jaksu riittäisi näiden kaikkien hommien ja projektien kanssa. Lisäksi hankin baantjen eli pikkuisen duunin. Tai oikeastaan sellaista tarjottiin. Koulu kun tietää, että en saa yli-ikäisyyden takia opintotukia, niin päätti tarjota minulle pientä hommaa. Databasejuttuja ja pientä säätämistä 15 euron tuntipalkalla, muutama tunti viikossa. Voi tehdä kotoa. Hyvä diili!


No tässä repodokupohdintaa sitten. Ja tiedoksi, että kyllä siellä Hesarin kuukausiliitteessä useimmiten on reportaasisarjoja. Dokumentaarikuvaajien työt ovat useammin kirjoissa ja gallerioissa, reportaasikuvaajien lehdissä ja kirjoissa. Mutta overlappia on paljon (ja minä niin väsynyt, että kirjoitan sekakieltä, of zoiets).


Kolme projekti-ideaakin jo on, plus muutama idea erikseen myöhemmille ajoille, mutta niistä enemmän tuonnempana...


 


Reasons for choosing Reportage



I cannot say that the choice for Reportage over Documentary is easy or completely clear for me, and in the future I naturally hope to be able to do both. But for this project, at this point in my studies, I choose reportage for the following reasons.



Practical reason is that I still have a lot to learn about the work process of reportage. I'm hoping to possibly be able to work in the media (magazines) field during my internship next year and for that I need more experience with the reportage work process.



My work has been characterized emotional or intimate and close to the subject by both myself and also by my comrades in class. Even though it seems that there are many different specifications for what makes photographic work documentary or what makes it reportage, I think these things are more in the reportage realm while documentary is perhaps more distanced. In some assignments I have been able to take a step back and distance myself, but mostly for me the interesting thing is to be close to the subject, engage the subject, and tell the story about them and show their point of view. With the emphasis on “their”.



When I think of what interests me most in photography, I think of telling a story. A story of ordinary life, perhaps, a person, a family, a group of people living their lives. A personal story, for which I am the observer and the means to bring the story to the others. And since I am a maker of images, I bring that story to the others via photography (although I've been known to dabble in writing as well). Someone, might have been William Stott, said that documentary photography always has an agenda, an axe to grind. At this point I want to tell someone else's story via photography more than to grind my own axes through it.



On the other hand, in their article written for the Nieman Foundation for Journalism at Harvard, photographers Antonin Kratochvil and Michael Persson write that “There is a division in photo reportage. There is photojournalism and there are photo documentaries: Identical mediums, but conveying very different messages. Documentary photographers reveal the infinite number of situations, actions and results over a period of time. In short, they reveal life. Life isn’t a moment. It isn’t a single situation, since one situation is followed by another and another. Which one is life?”



In their terminology, reportage is clearly the common term, divided into documentary and journalism. Journalism, for them, is about moments. Documentary is about life. If documentary is the one telling stories of “life”, it should clearly be my choice. But we are not using their terminology, and perhaps by reading further I will only confuse myself?


One way to look at the difference is to consider the conceptual process. A documentary photographer already knows what she is aiming at, has an image - if not formally and visually, then anyhow contentually and conceptually - in her mind when she goes to meet her subjects and to create her photographs. A reportage photographer, however, goes to observe and to find the images which fit her story through investigation and observation. The process, for the reportage photographer, is more reactive and less self-driven.



I do think that reportage photography and documentary photography overlap a lot. What do you call a long series of 10 photos taken during 1.5 years in a dying industrial town? Because of its work process and timeline, it sounds like documentary photography. But what if it is published only in a monthly magazine, and accompanied by a news story about globalization and its effects? Would it then be reportage? From what I have been able to gather from reading and hearing other people make the distinction, it could be either-or. Or both.



So finally I will now go back to my practical reason. I would like to choose reportage, because I am trying to catch an internship position in the magazine media. For that, reportage photography experience is
necessary.

12.9.09

Karsinointia


Hollannissa tykätään siitä, että jokaiselle asialle on oma laatikkonsa ja että jutut voi luokitella ja sijoitella niille sopiviin lokeroihin. Meidät lokeroitiin koulussa ensimmäisen kerran ekaluokan jälkeen; kaupalliset vastaan journalistiset. Kaupalliset kuvaajat jatkoivat mainos- ja muotikuvauksen parissa, journalistiset taas reportaasi- ja dokumentaarikuvauksen parissa.


Nyt on vuorossa seuraava alilokerointi. On valittava reportaasi- ja dokumentaarikuvauksen väliltä. Asiaa ei auta se, että opettajamme - kaikki viisi - ovat täysin erimielisiä siitä, mitkä noiden kahden erot oikeastaan ovat. Yhtä erimielisiä he ovat myös taipumuksistamme (yhden mielestä olen selkeästi reportaasikuvaaja, toisen mielestä vielä selkeämmin dokumentaarikuvaaja). Päätös on silti tehtävä tiistaihin mennessä, ja silloin se on perusteltava koko porukan edessä omaa kuvamateriaalia apuna käyttäen.


Että doku vai repo, kas siinä pulma.


Itse pähkäilen, että oleellinen ero lienee tällä hetkellä työprosesseissa. Dokumentaarikuvaus on hitaampaa, subjektiivisempaa, kaivautuu perusteellisemmin taustoihin. Reportaasikuvaus on emotionaalisempaa, reagoivampaa, enemmän ajan hermolla.


Kun toverit viime viikolla kuvailivat töitäni, sain kuulla tällaisia määrittelyjä: emotional, intimate, close to the subject, compassionate, investigative, observing, catching the moments. Tästä päättelisin, että nyt pitäisi ahtautua tuonne reportaasikuvaajien laatikkoon. Sitten taas toverini Raoulin työt ovat objective, conceptional, distant, intelligent - selvästi varmaan dokulaatikko hälle?


No. Jatkossa sitten "isona" saa tietysti tehdä mitä haluaa. Repo-opettaja Hans van den Bogaard vaikuttaa mukavalta ja asialliselta, toisaalta niin myös dokuopettaja Guus van Rijven. Ei siis voi tehdä valintaa opettajien mukavuuden perusteella, kuten alakoululaisena ikään. Taidan olla repo ihan suosiolla, vaikka dokuilla onkin jotenkin hienompi maine.


Tuli mahis kirjoittaa yhteen hienoon fotolehteen juttu. Mutta siitä kerron myöhemmin jos homma toteutuu.


Ja Belastingdienst eli rasitevirasto, jonka piti lähettää viiden tonnin mätkyt, lähettikin kolmen tonnin palautukset. Älkää kysykö. Emme mekään ymmärrä. Mutta kiitollisina toivomme, etteivät heti pyydä niitä takaisin - käyttökohde on jo olemassa (matkalippuja ja bentsiiniä välille Delft - Regensburg, kiitos).


Vaari täytti tänään 84 vuotta. Onneksi olkoon sanoin puhelimessa mutta sanon nyt vielä blogissa.

6.9.09

Arkeutumista


Jonkinlainen lamaannus yllättänyt tämän blogaamisen suhteen, osin siksi, että on niin hirveästi juttuja joista olisi pitänyt kirjoittaa, että ei tiedä, mistä aloittaisi. Venäjä kertomatta, samoin suurin osa Suomen kesästä ja Japanin matkasta, kuten myös tuo pieni Euroopan turnee... ja nyt on sitten koulu taas ehtinyt alkaa ja varsinainen kiire alkamassa.


Susan Meiselas Magnum Photos -kollektiivista avasi kouluvuotemme luennolla. Minulla oli ollut sellainen "DO NOT WANT" olo koko koulun suhteen, mutta luento taas jotenkin muistutti että miksi ja mitä varten ja millä asialla sitä siellä ollaan. Meiselasin Nicaragua-kuvat olen toki nähnyt monesti ennenkin (hän muuten sanoi luennollaan, että "I hope you all remember what the Nicaraguan war was all about - or I hope that you at least were born before 1978". No, on meitä varmaan kaksi tai kolme, jotka olivat syntyneet ennen tuota vuotta). Jokseenkin hienoa oli vain kuulla Meiselasilta itseltään niiden kuvien syntyyn liittyviä kertomuksia ja pystyä esittämään kysymyksiä.


Koulussa opettajat ja toverit olivat olleet melkein varmoja siitä, että lopetin ja lähdin pois. Tulivat sitten ilahtuneina halaamaan, kun ilmestyinkin tunneille. Istuttiin jo iltaa lähimpien luokkakamujen kanssa ja päätettiin, että yritetään pitää yksi ilta viikossa illanistumista ja juttelemista varten, jos vaikka se pitäisi fiiliksen parempana ja stressin kauempana.


Meillä on nyt syksyn teemana "werk, arbeid, inkoom". Teemme siis kuvasarjaa aiheesta työ, alaotsikkona talouskriisi. Pitää valita, josko tekee reportaasi- vai dokumentaarikuvaa (valintaa ei suuresti helpota se, että jokaisella opettajalla tuntuu olevan aivan eri käsitys siitä, mikä ko. genrejen ero varsinaisesti on). Samaa projektia jatkuu tammikuun loppuun asti, jolloin meillä on näyttely ja arvostelu ja sen jälkeen vilahdamme puoleksi vuodeksi työelämään. Minulla on vielä työharjoittelupaikka hakusessa. Tällä hetkellä tuntuu siltä, että paras vaihtoehto olisi päästä jonnekin Regensburgin lähelle harjoitteluun, sillä H asuu joka tapauksessa siellä. Toisiksi paras vaihtoehto olisi päästä Suomeen, ja sinne minulla onkin pari kolme hakua jo päällä. Kolmanneksi sitten tietenkin Hollantiin. Eli jos jollakulla blogin lukijoista on hyviä vinkkejä valokuvaajan harjoittelupaikaksi niin mielelläni, oikein mielelläni otan sellaisia vastaan.


H on nyt vielä tämän syyskuun enimmäkseen kotona ja aloittaa 1.10. Regensburgissa. Saa nähdä, miten siitä alkaa sitten arki muotoutua. Minun pitäisi pikapuoliin kehittää joku halvempi asumisjärjestely, mutta se taas ei oikein onnistu ennen kuin harjoittelukuvio on selvä. Jos nimittäin olen muuttamassa joka tapauksessa puoleksi vuodeksi pois Hollannista jo vuodenvaihteen jälkeen, ei minun kannata yrittää vaihtaa asuntoa nyt - Hollannissa suurin osa vuokrasopimuksista tehdään vähintään vuodeksi. Johonkin olisi tietysti tungettava nämä kaikki tavaratkin. Eikös sitä ole jotain vuokrattavia varastokoppeja olemassa? Ties kuinka kalliita ne sitten ovat.


Kesän kuvistakin on vielä 90 prosenttia katsomatta ja editoimatta, ja kohta pukkaa uutta kuvaa päälle. Tässä hieman Japania.


 


Shibuya, again


 

1.9.09

Blok 1, 2009


Maanantai


ei tunteja


Tiistai


09:00 - 12:20 Foto Autonoom


12:20 - 13:10 Coaching


13:10 - 14:50 Sociologie


14:50 - 16:30 Foto Reportage


16:30 - 18:10 Foto Documentair


Keskiviikko


ei tunteja


Torstai


09:00 - 12:20 Kunst- en fotografiegeschiedenis en beschouwing


13:10 - 14:50 Grafisch ontwerpen


16:30 - 17:20 Interactieve media


Perjantai


ei tunteja


 


Huomioita: joku on unohtanut tauot pois tiistain megakoulupäivästä. Kaikki fotoaineet ovat samana päivänä. Viikonloput ja maanantait kuluvat siis tehtäviin, keskiviikkona pitää hoitaa teoria- ja sivuaineita.

29.8.09

Kotona taas


Vuoden 2009 Keski-Euroopan turnee:


Delft - Regensburg - Innsbruck - Sankt Moritz - Menaggio - Furka - Fiesch - Zinal - Chamonix - Luxembourg - Delft.


Paljon tapahtui. Kolareita ei ajettu, yksi oli kyllä ikävän lähellä. Sakot saatiin kerran, Itävallassa. Matkakertomus kuvineen ja karttoineen ilmestynee toivottavasti huomenna, mutta ensin pitää tehdä vähän työasioita - paluu arkeen!

24.8.09

Tien päällä


Parin huolestuneen yhteydenoton jälkeen tajusin, että taidan nykyään olla off-line aika harvoin. Nyt olen kuitenkin leirintäalueiden ja pensionaattien nettien varassa, sillä olen yhä keskellä Eurooppaa. Palaan takaisin joskus tällä viikolla. Tähän mennessä: Regensburg, Innsbruck, St. Moritz, Lago di Como, Furka, Fiesch. Mutta kaikki hyvin!

17.8.09

Reuben 1992 - 2009


Suruja ja murheita kasaantuu. Moosan muistotilaisuus oli perjantaina, H oli siellä ja blogasi Moosasta.


Perjantaina päättyi myös kissani Reubenin eli Toopen taival. 17 vuotta sitten pieni viisiviikkoinen pelastettu töpöhäntäkisu tuli "ihan vain viikoksi" meille ja jäi perheenjäseneksi. (Yritin ensin salakuljettaa kisun huoneeseeni ja pitää sen piilossa, mutta vanhempi kissamme Tiikeri paljasti meidät sähisemällä huoneeni oven edessä.)


Toope oli maailman kiltein kissa, ihmisrakas kolli, joka usein alkoi kehrätä jo kun joku astui sisään huoneeseen. Vaikea käsittää, että se on poissa. Toope sinnitteli hienosti ja näytti hyväkuntoiselta vielä viikko sitten Suomesta lähtiessäni. Kunto romahti sitten äkkiä; parempi kai niin, niin ei tarvinnut kärsiä.


(Vaikea myös hahmottaa, että vanhempieni kotona ei nyt asu yhtään kissaa.)


Reuben 1992-2009


 

13.8.09

Lähtöjä ja saapumisia


Tässä on nyt taas ollut kaikenlaista. Eilen olimme päiväreissulla Gentissä ja Ypresissä (ja Westvleterenissä). Piti blogata siitä enemmän, muttei nyt oikein jaksa.


H:n veljentytär nro 3, Selma, saapui maailmaan ja on kuvien perusteella oikein ihana. Onnea sinne Poriin.


H:n kollega ja kaverimme Moosa hukkui lauantaina Delftse Houtiin. Kamalaa kyllä olimme paikalla kun häntä järvestä naarattiin, tosin emme tienneet, kenestä on kyse. Paikalla oli palokuntaa, ambulanssia, poliisia, pelastushelikopteri - ja pällisteleviä hollantilaisia perheidensä kanssa, jotkut jopa piknikeväillä varustettuna. Kävin kysymässä että mistä on kyse ja kuulemma joku "buitenlander" oli ollut veneessä joka oli kipannut nurin, kaksi miestä selvisi ylös, yksi upposi. Eilen sitten kuulimme kenestä oli ollut kyse.

9.8.09

Kyllä tämä blogi on vielä hengissä


Pitkästä aikaa. Japanissa emme olleet kovastipaljon verkossa - oli muutakin tekemistä. Suomessa keskityin live-elämyksiin eli omien tyyppien seurassa hengaamiseen ihan ilman minkäänlaista nettikäyttöliittymää. Jäi sitten tämä bloginpito vähän vähemmälle, mutta kai se tästä, kun muutaman viikon päästä alkaa taas koulu ja yksinäisemmät illat...


Suomesta lähteminen oli suunnattoman vaikeaa. Olin jotenkin kuvitellut kesän alussa, että seitsemän viikkoa riittäisi hyydyttämään minut ja tuomaan jonkinlaista koti-ikävää Delftin suuntaan, mutta ei sellaista kyllä ikinä tapahtunut. En olisi millään malttanut lähteä pois.


Oli kyllä paras kesä naismuistiin. Kohokohtia:



  • sisarentyttäreni Ronja

  • kalareissu Vaarin kanssa

  • saunan lämmittäminen mökillä

  • Japani

  • kesäyöt ja niiden valo

  • Kannaksen reissu suvun kanssa

  • hengailu vanhempien luona


Omien parissa oli niin hyvä olla. Taidan olla vähän huono expat.


Mitähän tässä nyt olisi sitten vielä tapahtunut? H sai työpaikan Regensburgista, joten tämä meidän kaukosysteemi jatkuu seuraavatkin kaksi vuotta, minkä verran hänelle sitä postdocia luvattiin ja minulla on opintoja jäljellä. Nyt pitäisi järjestää hänelle asunto sieltä, minulle halvempi asunto täältä (nyyh! Hyvästi Delftin 1580 rakennettu ihana koti), uusi sairasvakuutus, kaikkea sellaista. Regensburgiin on sellainen pauttiarallaa 7 tunnin matka, joten tuskin H ihan joka viikonloppu kotiin Hollantiin ehtii.


Viikon päästä ajattelimme vielä lähteä katsastamaan ko. pikkukaupunkia Tonavan varrella. Lundissahan minä en koskaan tullut edes käyneeksi, mikä vähän häiritsi.


Kiitos vielä kesästä kaikille niille, jotka majoittivat meitä, kestitsivät meitä, olivat seuranamme ja viihtyivät kanssamme! Tulee ikävä, mutta taas muutaman kuukauden päästä nähdään...

24.7.09

Kobe


Jatkoa edelliselle ensimmäiselle Japani-postaukselle.


Mistä minä tiedän Koben kaupungin? Suuresta Hanshinin maanjäristyksestä. Vuonna 1995 yli 6000 ihmistä kuoli, kymmenettuhannet haavoittuivat ja sadattuhannet joutuivat kodittomiksi, kun iso osa Kobea tuhoutui 7.2 richterin maanjäristyksessä. Nykyisessä Kobessa katastrofista ei näy jälkeäkään. Tai näkyy, satamaan on jätetty pieni kaistale katua ennalleen, lyhtypylväät seisovat vinossa ja asfaltti on romahtanut ja halkeillut, mutta ei kai siitä saa minkäänlaista kuvaa.


Aiemmin Japanissa olen hiljaa toivonut että saisin kokea ihan pienen maanjäristyksen, mutta Kobessa en uskalla aihetta ajatella.


H lähtee maanantaiaamuna töihin konferenssiinsa. Minä harhailen ensin satamassa - Harborland, pieni lautta-ajelu satama-alueella ja sitten Nanking-machissa eli Chinatownissa. Jossa ekana päivänä käydessämme ravintolan tarjoilija kävi kysymässä, josko olemme häämatkalla. Ei nyt toki.


Lautalla kuulen, kun vieressä seisovat nuoret supattavat keskenään ja kallistan korvaani. "How you are today? How are today? How you?"


Lopulta teinit päätyvät lopputulokseen ja kääntyvät minua kohti ja hymyilevät ja kysyvät oikein kohteliaasti "How are you today?" Minä koetan jutella pidemmälle, mutta ei heillä ole enempää englantia, eikä minulla lähes lainkaan japania. Siispä osoittelemme toisillemme hienoja näkymiä ja elehdimme. Näen vasta satamaan parkkeeranneen Shanghain-lautan ja saan selville, että sillä sinne tosiaan pääsee, 48 tuntia kestää, ei ole kallis, matkaajia menee suuntaan ja toiseen. Pakahduttaa hetken (kuten usein reissuilla) että tämänkin sitä pääsee näkemään. Japanilaisessa satamakaupungissa Kiinan-laiva.


Käyn myös Koben meripäivillä, samaan aikaan kuin Kotkan, ja osaksi samanlaiset, kojuja, joissa myydään kaljaa ja pientä syötävää, eri kaupungin puolia esitteleviä kojuja. Mutta on erojakin: guamilaisten ja havaijilaisten esityksiä, jotain tansseja okinawalta, satoja japanilaisia tätejä kimonoissa.


Illalla menemme syömään izakayaan. Ruoka on hyvää ja sitä on paljon ja koko henkilökunta karjaisee "irasshaimase!" kun astumme sisään. Lähtiessämme ulkona ripottelee hieman vettä. "Do you know it is raining? Wait a moment please" sanoo tarjoilijamme ja kumartaa. Hän katoaa takahuoneeseen ja tuo sieltä sateenvarjon, "please take this."


Yölliset ja sateiset Japanin kaupungit saavat aina aikaiseksi sen, että päässäni alkaa soida Bladerunnerin teemamusiikki. Junaraiteiden alla olevat nuudelipystikset. Monessa tasossa kulkevat highwayt. Pelihallien neonvalot ja kilinä. Nopeasti kadulla liikkuvat hahmot, liikennevalojen elektroniset linnunäänet, puhuvat juoma-automaatit, valtavat tv-näytöt, joissa välkkyy jotain uutta ja sekavaa.

Konnichi-waaaaaaaaaaaaa!


Japanissa jo viikon. Takana Kobe ja Nara, tällä hetkellä Hakonessa pitämässä sadetta. Fujin vierellä, mutta itse vuorta en ole vieläkään nähnyt. Blogattu on varastoon kun ei ollut nettiä. Uppailen niitä tekstejä tässä. Eka on tässä perässä, se on kirjoitettu jo monta monta päivää sitten Kobessa.


...


Ihan kuin olisin juuri ollut täällä. Tai toisaalta kuin siitä olisi kauan. Nagoyan lentokentällä kuumuus iskee päin näköä. Lentokenttäjunasta näkee sinitiilikattoja, baseballhäkkejä, pachinko parloreita, temppeleitä, valtavan kivisen Buddhan. Vastapäätä istuvalla tytöllä on kissankorvat ja häntä.

Shinkansen heittää meidät Kobeen. Hämmennymme hetkeksi ja saman tien meitä tullaan auttamaan; ai niin joo, Japanissa ei voi eksyä rauhassa, jos ei muu auta niin joku avulias ohikulkija vie henkilökohtaisesti perille. Muistan kumarrella.

Ryokan löytyy. Vastassa on nuori rouva, vanha rouva ja vähän englantia taitava pieni lapsi; "MY NAME IS KONOKO!" kajahtaa kovaa ja ryhti suoristuu. Muita lapsia näyttää olevan neljä. Perhe asuu yläkerrassa, vieraat alakerrassa. Meillä on kuuden tatamin huone, jota rouva väittää pieneksi ja me kehumme. Tuoksuu puu ja tatami ja se on se kaikkein oikein Japanin tuoksu.

Kylpyhuone on puutarhan perällä kivisillan toisella puolella, se on vihreä ja siellä on tietysti syvä lattiaan upotettu amme, 40 astetta tuntuu ehkä tässä kuumuudessa hieman liialliselta, mutta toisaalta virkistää. Vessassa on vessatohvelit ja keittiön jääkaapissa Asahia.

Pysymme hereillä ja harhailemme Kobessa. Löytyy satama ja jonkinlainen keskusta; Sallyn kuuluisaa baaria internetteineen ei löydy. Menemme jonkun hotellin vastapäätä istumaan terassille pimenneessä yli 30-asteisessa illassa ja juomme oluet ja syömme edamamet.

Sunnuntaina mietimme, mitä tehdä. Mainitsen jotain viereisestä vuoresta ja sen laella laiduntavista lampaista, ja H:n päätös on tehty. Sinne siis. Ensin Sannomiyalta bussilla numero 18 oikealle pysäkille, sitten Mayan köysiradoilla vuorelle ja sitten muutaman kilometrin patikointi lampaiden luokse. Patikkapolun alussa varoitetaan SNAKE DANGER!!!
Emme näe käärmeitä, mutta outoja lintuja ja kolibrin kokoisen mehiläisen tai ampiaisen. Japanin luonto kuulostaa kesällä siltä miltä kuvittelin viidakon kuulostavan.

Lampaat kuulostavat samalta kuin kotonakin.

Näen paljon nuoria perheitä. Lapsia kannetaan paljon, joko liinassa tai repussa, vaunuja näkee vähemmän. Ehkä ne eivät olisi käteviä tungoksessa. Kuulemma lapsia muutenkin pidetään paljon lähellä ja arvostetaan. Nuoret ja vanhat ovat lähempänä henkimaailmaa, sanoi joku joskus. En tiedä, mutta näyttää mukavalta, kun isät ovat kyykkysiltään pienten lastensa vieressä ja selittävät heille pitkät pätkät, tai kumartuvat laulamaan pikkuisilleen yhtäkkiä pari säettä.

Maya-vuorelta näemme koko Osakanlahden. Kuulemma näin hyvä näkyvyys on vain kerran pari kuukaudessa. Meillä on onnea. Palaamme alas kaupunkiin kun alkaa vähän sadella, ja menemme vielä katsomaan Koben matsuria, festivaalia, joka siirrettiin sikaflunssan pelossa toukokuulta heinäkuuhun. Syömme kojun yakisobat ja H:n syömäpuikot katkeavat, paha enne, pitää mennä temppeliin viskaamaan pari kolikkoa tai jotain. Alkaa sataa.

Meidän on tarkoitus vain käydä ryokanissa, mutta alkaa ukkostaa. Aiomme kuitenkin urheasti ulos. Eteisessä rouva sanoo meille huolestuneena, että toivottavasti ei ole mitään metallia päällä - salamointi kun on just nyt ihan päällä. Pääsemme tien toiselle puolelle ja sitten räsähtää niin lähellä, että minä palaan pikavauhtia takaisin ryokaniin. Luovutamme siis alle viidessä minuutissa. Viisas päätös, kommentoi ryokanin rouva, ja samassa lapset pelmahtavat alas portaita huutaen kovasti jotain. Obaaaaaaaa-san! Okaaaaaaaaa-san! Perhe ravaa yläkertaan, kunnes yksi pieni tyttö kääntyy kannoillaan, juoksee pari porrasta alas ja ilmoittaa meille vakavasti "There is a hole. It is dripping."

Ongelma ratkeaa kai ämpärillä. Kuuntelemme ukkosta, joka laantuu sitten kun on jo turhan myöhä lähteä ulos.

.... jatkuu .....

11.7.09

Hups


Olen huono blogaamaan kun olen Suomessa, näemmä. On niin paljon helpompaa nähdä ihmisiä livenä ja soitella puhelimella. Blogaamatta on siis Kotka, reissu Karjalaan suvun kanssa, Lappvik ja paljon Helsinkiä. Yritän ehtiä kirjoitella juttuja ennen ensi perjantaita, jolloin hieman yllättäen lentelen reitillä EFHK - RJGG. Edessä siis vielä alkuviikko Helsingissä, sitten 8 päivää Japanissa ja sen jälkeen jos sitä vihdoin lähtisi mökille saunaa lämmittämään.

30.6.09

Mun kaupunki, mun maa


Helsinki on parhaimmillaan. Helteinen, kesäinen ja kaunis. Tänään pyöräilimme Kaivopuistossa, Kruununhaassa ja Töölönlahdella. Näin, kun lauma pukusetiä ja jakkupukutätejä esitti monimutkaisen tanssikoreografian eduskuntatalon rappusilla, ja kun turistit reagoivat tapaukseen loksauttamalla leukansa ammolleen. Näin lokkeja, jotka vohkivat pahaa-aavistamattomilta kauppatorilaisilta jäätelöt tuutista. Näin auringonottajia ja katujonglöörejä. Ihmiset juttelivat kadulla tuntemattomille ja tutuille. Tervasaaressa pestiin mattoja.


Viikonloppuna vietin laatuaikaa sisarentyttäreni kanssa. Aika chill vauva. Kaunis pieni. Täytti tänään jo kuukauden. Siskon mies yritti viettää hetken vapaa-aikaa festareilla, mutta soitteli sieltä usein ja tuli lopulta sitten kotiin. Ei tainnut osata olla vielä lapsestaan erossa. Miehellä on prioriteetit kondiksessa, nostin sisäistä hattua.


Kävin Hyvinkäällä tapaamassa ystäviä. Ystävälapset olivat kasvaneet ja oppineet hurjasti kaikkea uutta. Lukemista ja kirjoittamista ja pyöräilyä ilman apupyöriä. Matematiikkaa ja kartanlukua. Ryömimistä ja konttaamista. Kuka mitäkin. Vuoden tapaamattomuudenkin jälkeen iloisina kertoivat juttujaan ja pyysivät mukaan leikkiin. Uusi poika oli hurjan iso, vaikka vauva - kai siksi, että olin sitä siskon tuoretta nyypiötä juuri katsellut.


Huomenna lähden Kotkaan. Siellä serkut perheineen, eno ja Kati, ja Mummo & Vaari. Hyvällä tsägällä pääsen Kukourin portille onkimaan ahvenia ja ehkä Lehmään tai Haikkolaiseen. Perjantaina pakkaamme suvun bussiin ja lähdemme kohti juuriamme Kannakselle.


Good times.

22.6.09

Terveisiä Helsingistä


Lento Suomeen meni hyvin. Olen ehtinyt jo ihastella sisarentytärtäni, viettää perinnejuhannusta Katumajärvellä ja asettua Museokadun kommuuniin. Helsingissä on lämmintä ja aurinkoista ja kesä.

16.6.09

Siirrymme Suomeen


Tässä on ollut taas kaikenlaista kivaa ja vähemmän kivaa.


Kivaa: sunnuntaina oltiin Rotterdamissa Raymondin synttäreillä ja nähtiin Laura ja pelattiin illalla pleikkajalkapalloa (Sander ja minä voitimme Raymondin ja Henrin, mutta se taisi olla täysin Sanderin ansiota).


Lisää kivaa: eilen oltiin myös Rotterdamissa Riitan ja Gerin luona illallisella. Älyttömän mielenkiintoisia keskusteluja, fotokirjoja, hyvää ruokaa ja muutenkin mukavaa. Meillä oli muuten viinipullo mukana ja se piti antaa lahjaksi, mutta se löytyi laukusta vielä kotiinpaluun jälkeen. Sori!


Vähemmän kivaa: Joku purki meidän näyttelyn vuorokauden etuajassa! Menin eilen koululle maalaamaan seinää, ja huomasin näyttelyn kadonneen. Joku muu tunki siihen huomenna alkavaa omaa näyttelyään paikalle, ja oli omatoimisesti ottanut kaikki meidän työt alas. Lisäksi minun töitäni ei nyt löydy mistään, mikä on aika ikävää.


Lisää vähemmän kivaa: Delftin Mikon työharjoittelu loppui ja hän lähti takaisin Suomeen, snif. Oli hauskaa, kun oli suomalainen kaveri ihan tuossa lähellä.


Siltä väliltä: Alakerran Gerard kutsui syntymäpäivilleen; hauskaa saada kutsu naapurin luo kylään, mutta kurjaa että emme pääse, sillä kemut ovat lauantaina ja silloin me olemme jo Hämeenlinnassa.


Nyt siivoamme asuntoa, pesemme pyykkejä ja pakkaamme laukkuja. Ja toivomme, että junat alkavat huomiseen mennessä taas kulkea. Aamulla tuli paniikkipuhelu Mikolta, joka ei meinannut päästä Schipholiin kun yöllinen ukkonen oli katkaissut junaliikenteen just sopivasti meidän kohdalta. Joku ystävällinen henkilö otti hänet kuitenkin autokyytiin.

14.6.09

Duunii duunii


Olen paiskinut koululla töitä loppunäyttelykandidaattien apuna. Pahaksi onneksi kohdalleni sattui meidän luokalta sellainen työpari, joka laistaa kaikki hommat, sekä sellainen työnantaja joka ei oikein tiedä mitä haluaa, saati sitten miten siihen päästä. Hän ei halua vasaroida, pitää poraa liian vaarallisena, ei ymmärrä miten mitataan eikä oikein osaa muuta kuin nostaa kädet pystyyn ja mennä paniikkiin.


Tein sitten tänään yhden näyttelypöydän ja yhden valeseinän, tasoitin ja maalasin parit seinät ja parit kaapit ja pähkäilin yhden kulman rakennusvaiheita. Siis enhän minäkään osaa, mutta pakko jonkun on jotain alkaa tehdä kun yksi ei ilmaannu paikalle ja toinen voivottelee kädet pystyssä. Jos ei tullut tarpeeksi hyvää niin saapi syyttää itseään hän. :-p


(Olisi kyllä tarvittu yksi kpl Heinoa paikalle, valmista olisi varmaan tullut tunnissa... :-) )


Huomenna tarkoitus oli että sinne menee muita, mutta nyt ne muut aikovat liueta ja minua kärtetään paikalle. Minulla on kuitenkin jo muuta sovittuna ja koko päivälle ohjelmaa ja hoitakoon muut osuutensa ja ja ja ... ja on syyllinen olo, kun en ole menossa.


Eilen oltiin koulun hippijuhlissa. Eipä tarvitse taas koulubileisiin pariin vuoteen mennä. Ihan kivaa, tavallaan, mutta taidan viihtyä paremmin kotona.


Olen nähnyt nyt lentokoneenputoamisunia kolmena yönä peräkkäin. Taitaa se Air Francen airbusjuttu vaivata alitajuntaa, kun pitää taas keskiviikkona airbussailla. Eiköhän se taas suju, ennakkojännitys on aina pahempi kuin se itse lennon aikainen pelko. Toivottavasti niin tälläkin kertaa.

13.6.09

Myöhä ollaaki koht avaruues


Huomenna lähtee kohti ISS-avaruusasemaa sukkula Endeavour. Sen mukana lentää ensimmäinen meikäläinen astronautti. Astronautti Timothy Kopra nähkääs on sukujuuriltaan Kannakselta. Kai Valkjärveltä eikä sentään Muolaasta, mutta sentään kuitenkin meidän väkeä. On käynyt sukunsa juhlissakin. Aito karjalainen. Ja ensimmäinen sellainen avaruudessa.


NASA-tv näyttää sukkulan lähdön suorana. Kannustetaan meidän oma nautti asemalle asti!

12.6.09

Eihän enää pitänyt olla kiire


Keskiviikkona avasimme näyttelyn, ja tiistaina se piti rakentaa. Sen lisäksi meillä oli kolmannen vuoden opiskelun infotilaisuus ja meidät allokoitiin orjiksi nelosluokkalaisille, jotka rakentavat loppunäyttelyään.


Kolmannen vuoden infossa proffa sanoi sen, jonka olen halunnutkin kuulla jonkun opettajan myöntävän; hän sanoi, että tietää ihan hyvin, että joudumme tekemään töitä paljon enemmän kuin neljäkymmentä tuntia viikossa. "Mutta sille nyt vain ei voi mitään." Kuulemma aiempina vuosina kolmas vuosi on ollut vielä huomattavasti ekaa ja tokaa rankempi, mutta nyt he yrittävät muuttaa sitä vähän meidän eduksemme. Siitä kai kauhistuivat, kun kolmasluokkalaisia jäi luokalle tai karsiutui 13 kappaletta nyt keväällä.


Mun nelosluokkalaisen piti alunalkaen rakentaa näyttelyään sunnuntaina ja maanantaiaamuna, ja siksi aikataulut sopivat minulle hyvin. Nyt kuitenkin näyttää siltä että minua tarvitaan myös lauantaiaamusta lauantai-iltaan JA sunnuntaina JA maanantaina JA hohhhoijaa. Sinne menee viimeinen Hollannin-viikonloppu ennen Suomeen siirtymistä. Minun oli tarkoitus käyttää lauantaiaamupäivä omien hommien lopetteluun (kuvien poltto cd:lle ja lähetys niille kaikille, joita olen dokumentti- tai reportaasisarjoihin vuoden aikana kuvannut) mutta saa nyt nähdä, milloin siihen taas on aikaa. Pakko hoitaa ennen Suomea.


No, viikon päästä tähän aikaan istun junassa kohti Hämeenlinnaa, Katumajärveä ja juhannusta. Katse sinne!

9.6.09

Micke


Kun pari vuotta sitten aloitin KABK:ssa, oli kaikki aika outoa ja kummaa, enkä ymmärtänyt hollantiakaan vielä kovin hyvin. Meidät uudet ulkkarit laitettiin tulemaan juttuun keskenämme, ja aika pian koulun pohjoismaalaiset - me kaikki neljä - sitten löysimme toisemme. Meitä oli Line Norjasta, Lovisa ja Micke Ruotsin Motalasta, ja minä.


Puhuimme keskenämme jonkinlaista skandinaaviskaa. Alussa hengasimme paljonkin yhdessä - varsinkin kun Lovisalla ja Mickellä ei vielä ollut kaksia kotiavaimia ja matkapuhelimia, ja jonkun piti aina tavoittaa toinen toiselle - mutta myöhemmin tietysti kiinnityimme enemmän omien osastojemme kuvioihin. Lovisa ja Micke olivat kuvataiteen puolella, eikä heidän ja meidän valokuvaajien kanssa ollut suurta yhteyttä.


Samoilla hollanninkursseilla kuitenkin aikamme kävimme, ja juttelimme käytävillä. Ruotsintoverit nauroivat huomatessaan, miten minun ruotsini hiljalleen korvautui hollannilla. He alkoivat sopeutua aika äkkiä hekin. Kuten moni meidän koulussamme, Micke harrasti kiipeilyä ja boulderointia ja kävi Haagin kiipeilyhallilla tiuhaan. Siellä on töissä pari luokkatoveriani ja kiipeämässä käy moni.


Muutama viikko sitten Micke lähti yhden kiipeilykaverin kanssa Ranskaan boulderoimaan. Matkaan lähdettiin kaverin, E:n, autolla. Pari päivää reissun alkamisen jälkeen Micken matkapuhelin vaikeni. Lovisa ei saanut häntä enää kiinni. Yhtäkkiä E:ltä tuli viesti, että pojat olivat riidelleet ja lähteneet sitten eri suuntiin. Lovisaa viesti epäilytti, ja hän otti yhteyttä poliisiin, joka otti E:n kiinni Stuttgartista muutaman päivän päästä.


Micken ruumis löytyi muutama päivä sitten. E on epäiltynä murhasta.


Minä en ole viitsinyt tästä kirjoittaa, kun asia on ollut aika huhujen peitossa. Mutta nyt se on jo lehdissä ja koululla jaetaan tiedotteita asiasta; tarkoitus on pitää jonkinlainen muistotilaisuus. Lovisa on lähtenyt takaisin Ruotsiin jo aikaa sitten ja tuskin tulee koskaan enää takaisin.


En oikein osaa ymmärtää koko kuviota. Mitä ihmettä on mahtanut tapahtua? Ja murha... tönäisy riidan tuoksinassa joltain ikävältä paikalta kiipeilyn aikana, ei kai se olisi murha, vaan tappo? Eli ikään kuin tässä olisi jostain sitä suunnitelmallisemmasta kysymys.


Äh, ei pitäisi spekuloida, kun ei tiedä. Joka tapauksessa taas yksi ihan turhan aikaisin pois lähtenyt kamu.

6.6.09

Varsinainen beoordelingrapo


Keskiviikkona oli siis aika laittaa vuoden työ pakettiin. Minun arviointini oli Mustassa studiossa (kuten aina) yhdeksältä aamulla. Seinille lätkin nelisenkymmentä kuvaa; fototekniikasta portrettisarjan, perspektiivin, "leefgruisin", imitaation ja inspiraation ja "how not to make a portrait" -sarjan. Dokumentaarivalokuvauksesta seinällä oli kuurosarja ja kalastajasarja ja taidevalokuvauksesta "at home in my body - at home at my home", jossa oli kuusi omakuvaa. Lisäksi muutama berliiniotos lehtiformaatissa graafiseen suunnitteluun, yksi sarja Newrozista vapaisiin töihin ja kaikki työprosessit pöydille. Yhdellä läppärillä näytin Flashilla tehdyn "tv out of tune" -efektin (sen voi tsekata tuolla ja siinä on ärsyttävä äänikin mukana) ja toisella englanninkielisen blogin.


Kävimme H:n kanssa laittamassa kuvat paikoilleen jo edellisenä iltana, joten minkäänlaista ripustuspaniikkia ei tullut. Tulipa kuitenkin varsin kiusallinen hetki, kun ripustin vielä jotain aamulla ja kiipesin korkealle jakkaralle - riiips! Housut repesivät haaroista. Sidoin päällyspaidan vyötäisille, mutta silti koko ajan esiintyessäni mietin vain niitä housuja.


Arviointiryhmässä oli tällä kertaa seitsemän opettajaa. Puhe sujui suht hyvin, minun ei tarvinnut kovasti katsella muistilappuun, enkä myöskään takellellut ihan kauheasti. Opettajilta tuli paljon kehua. Fototekniikan Theo oli "heel tevreden", pieni ranskalainen setä sanoi että onnistun aina yllättämään positiivisesti, muutkin kommentoivat positiivisesti. Taidevalokuvauksen Diana ja proffa sanoivat, että olen vielä liian itsekriittinen ja siksi en tarpeeksi itsevarma.


Sitten oli minun vuoroni ohi ja oli aika ottaa nopeasti kuvat alas seiniltä, jotta voitiin jatkaa. Seuraavana samassa studiossa oli vuorossa Fleur, sitten Roos ja lopulta viimeisenä Matthijs.


Monella meni varsin hyvin, mutta yllätykseksemme Matthijs ja kaksi vuotta kanssamme opiskellut Niels eivät päässeet jatkoon kolmannelle vuodelle, vaan karsittiin pois. Matthijsin kohdalla homma on toisaalta epäreilu - hän vaihtoi Rietveldistä meille tammikuussa, eikä ole oikein oppinut "talon tavoille", mutta toisaalta KABK ei vaikuta oikein yhtään sopivan hänen tyyliinsä. Niels taas... kulkee omia polkujaan, ja sitähän meillä ei kovastipaljon suvaita. Pari muutakin karsittiin, eli jengimme pieneni 19 hengestä 15 henkeen, paitsi että kuulemma kolmannelta luokalta jäi luokalle seitsemän (!) jotka sitten kai sijoitetaan meille.


Kävin hakemassa porukalle borrelijuomat eli viinit ja oluet ja pienet naposteltavat. Hengasimme koululla vielä hetken kälättämässä menneestä vuodesta ja sitten suuntasimme kaikki ajoissa kotiin. Väsy kun oli joka tyypillä melkoinen. Ensi viikon keskiviikkona on tiedotustilaisuus kolmannesta vuodesta, muuten taidan olla jo aika vapaa (paitsi että näyttelymme toki alkaa myös keskiviikkona). 17.6. lennän hamsun kanssa Suomeen (H lentää myös, mutta iltakoneella, koska aamupäiväkoneeseen ei saanut enää lippuja.)


Tässä vielä lähinnä itselleni muistiin, ketkä minua tänä vuonna opettivatkaan:


Ewoud Traast kuvaamataito


Leo Erken reportaasivalokuvaus (webisivu jostain syystä alhaalla)


Diana Blok taidevalokuvaus


Jean-Jacques Almanza dokumentaarinen valokuvaus


Ingrid Grootes taidehistoria ja -teoria


Paul Christian van der Groen graafinen suunnittelu


Lotte Sprengers valmennus ja ammattiorientaatio


Corinne Noordenbos proffa

5.6.09

Eurovaalitulos


Kauheasti blogattavaa, mutta yhä hirveä väsy. Blogailen vähän kerrallaan, joten pienehköjä päivityksiä tullee monta tänään.


Eurovaalit käytiin täällä eilen ja Geert Wildersin "anti-islamilainen" ääliöpuolue oli suurin voittaja. 17 prosenttia kaikista äänistä. Wildersin kamut ottavat Hollannin 24 paikasta neljä tai viisi, laskenta ei ole vielä aivan valmis. Wilders intoilee nyt mediassa kuinka tämä on loistava uutinen kaikille Euro-Arabian vastustajille, vaatii koko Europarlamentin lakkauttamista ja haluaa järjestää täällä uudet vaalit (koska saattaisi tällä hetkellä käytävissä vaaleissa päästä jopa pääministeriksi, ainakin kauhistuneiden hollantilaisten toverieni mukaan).


Äänestysprosentti oli jotain surkeaa, alle 40%.


Olisi pitänyt äänestää Hollannin listoilta eikä Suomen. Nyt kaduttaa. Vaikka ei se minun yksi ääneni olisi paljoa auttanut. Mutta periaatteesta.


Ahisti jo viikonloppuna, kun aina kun avasi radion, siellä oli Wilders vaahtoamassa vaalimainoksissaan vasemmistokommarimuslimiarabiulkomaalaisista jotka tulevat ja vyöryvät ja tsunamin lailla peittävät kaiken alleen. Wildersin naamalla (ei siinä puolueessa varsinaisesti ole ketään muuta) varustettuja mainoksia tungettiin käteen joka kulmassa. No, nyt kyseisellä föönatulla pellellä alkaa olla kooooovasti vaikutusvaltaa. Eikä häntä päässe mediaa seuratessa karkuun mitenkään.

3.6.09

3. vuosikurssin fotaaja


Tää olis nyt sitten kolmannen vuoden opiskelija Kuninkaallisessa taideakatemiassa. Rapo myöhemmin - nyt väsy, ja aamulla pitää mennä Dalai Laman luennolle - mutta tässä arvosanat:


Kollektiiviarviointi: 7


Fototekniikka: 7,5


Dokumentaarinen valokuvaus: 7,5


Taidevalokuvaus: 7


Graafinen suunnittelu: 7,5


Taidehistoria ja -teoria: 8


Ei voi olla muuta kuin tyytyväinen. Plakkarissa 121 opintopistettä, niillä ensi vuotta kohti. Suositus olisi työharjoittelusta/vaihdosta Newportin akatemiassa, olisi kuulemma minun tyylilleni sopiva paikka. Mutta nyt loma.


Niin ja kiitos kannustustekstareista, mulla oli puhelin Mustan studion nurkassa koko päivän ja nyt vasta ne luin. Lämmittivät yhä.

Äh


Kuinka kerpeleessä vaikka sitä muka olisi kuinka ajoissa suorittanut kaikki varsinaiset hommat, tulee kollektiiviarvioinnista kuitenkin kauhea paniikkioperaatio. Tällä kertaa printtaus ei onnistunut sitten mitenkään. Printtasin portfoliokuvia tuolla meidän Canonin fotoprintterillä, joka äityi tekemään tulosteisiin viivoja. Putsasin tulostuspäät moneen kertaa ja jätin ne vielä denaturoituun alkoholiin likoamaan. Tein kalibraatiot ja kohdistukset. Eipä auttanut. Eikun äkkiä printterikauppaan heti kun se maanantain pyhänä oli hetken auki.


Uusi Epson näyttää paperilla hyvältä mutta on ihan kamala käyttää. Jälki Ilfordin mattapaperille on ihan luokatonta. Omituisia värihäivähdyksiä mustavalkossa jne. ICC-profiilien pitäisi olla kunnossa. Printtaan portfoliopinkan ja kulutan samalla ekat musteet jo loppuun. Katson jälkeä päivänvalossa ja tajuan, ettei sellaista kehtaa edes näyttää.


Uudet printit glossylla ja kansioon. Ei ehdi tehdä layoutia. Nyt enää yksi lehti, joka pitää printata lehtimuotoon, mutta eipä hätää, sen voi teettää copyshopissa kuten aina ennenkin.


Paitsi että tällä kertaa copyshopin henkilökunta ei ehdi, halua eikä osaa laittaa printteristään asetuksia kuntoon. En saa lehteä, vaan omituisia A3-paperin keskelle printattuja yksittäisiä sivuja. Tähänkin päästään vasta pitkän taistelun kautta; eivät osaa printata kunnolla pdf:stä, eivät ps-fileestä ja paikallinen Indesignin versio on niin vanha, ettei se ymmärrä minun tiedostojani.


Kotiin tulostamaan. Eilen ostettu printteri päättää alkaa tekemään paperitukoksia. Niistä selvittyä se tekee rumia viivoja ja tahroja printteihin. Täysi susi. Mutta nyt on enää seitsemän tuntia siihen kun pitää jo olla koululla, kello on noin yksi yöllä ja mitään ei ole enää tehtävissä. Lehti jäi sitten printtaamatta, toivottavasti asia ei koidu isoksi ongelmaksi. Meillä kun on ihan turha selitellä, miksi joku on hoidettu huonosti tai ei lainkaan. Ei sellaisia selityksiä kukaan kuuntele, oli vaikka printteri kuinka rikki tai copyshopin henkilökunta kuinka avutonta.


Epsonin Stylus Photo PX700W palannee tällä viikolla vielä kauppaan. Älkää muutkaan ostako.


Käytiin H:n kanssa ripustamassa sentään työt valmiiksi seinille. Nyt jos mikään poltergeist ei ole riehunut Zwarte Studiossa, on mulla sentään aika vähän tehtävää ennen kuin showtime alkaa kello yhdeksän. Ja onhan siinä ensimmäisenä olossa se hyvä puoli, että homma on aika äkkiä omalta osalta ohi.

29.5.09

29.5.2009 klo 6:49


Tänä aamuna syntyi pieni sisarentyttäreni Helsingin Naistenklinikalla.


Vielä puolenyön maissa juttelin Riinan kanssa Facebookissa ja hän ihmetteli, josko tässä nyt oikeasti alkaa tapahtua vai eikö. Aamulla tuli tekstiviesti, pieni - tai no, 3,7 -kiloinen - tyttö oli syntynyt. Puhuin jo Riinan kanssa puhelimessa ja kuuntelin luurin kautta vauvan yninää ja tuhinaa. (Ja puhelun jälkeen sain huolestuneita katseita kanssamatkustajilta, kun piti pyyhkiä silmäkulmia intercityjunassa.)


Ei tunnu tällä hetkellä mikään muu merkitykselliseltä, tekisi mieli hypätä junaan ja ajaa Schipholiin ja varata lippu seuraavalle lennolle Suomeen. Mutta kai minä nyt maltan vielä kaksi ja puoli viikkoa odotella pienen näkemistä (kunhan saan kohta kuvia) ja hoitaa tämän koulun alta pois.


Aika vinhaa olla täti. Meidän suvussa tädit on aina olleet arvossaan, tuntuu kuin olisi kohonnut tärkeään asemaan. Nauru


Onnea vielä sinne Helsinkiin, myös kamuilta täällä koulussa! Ne on hihkuneet mun kanssa koko aamupäivän.

28.5.09

6 done, 2 to go


(Joo, viime kerran otsikosta unohtui yksi.. siksi numerot eivät täsmää)


Tän päivän arvostelut myöskin läpi. Huomenna vielä kaksi ja sitten enää se loppushow keskiviikkona. Tämänkertaisessa loppushowssa olenkin ensimmäisistä ensimmäisin:





































































Tijd
Zwarte studioWitte StudioLokaal vd toekomstGrote studioPD 101Docenten

Overleg


Pb 101a


 Studentstudentstudentstudentstudent8.30
9.00Tuuli

Saarikoski


Raoul

de Lange


Sam van GrinsvenSimone

Engelen


Kim

Nuijen


10.00
10.30Fleur

Beemster


Sietske

Wouda


Boy

Berends


Valérie Harmanus Jacobine van

Hellemond


11.30
12.30Roos TrommelenNiels

Blekemolen


Anouk

Erisman


Patrick

Oud


Meike Janssen13.30
14.00Matthijs 

Uivel


Coco

Duivenvoorde


Inga

Erdmane


 Laila

Cohen


14.30
ca.15.00Uitslag    

 


 



Nyt jo alkoi jännittää. Toisaalta hyvä olla ekana, ei tarvitse pelätä kauan. Sitäpaitsi voin mennä edellisenä iltana laittamaan kuvat paikoilleen.


Olin tänään koululla kahdeksaan, oli liikaa tekemistä, aina sitä kuvittelee, ettei tule loppupäivinä kiire mutta aina sitä työtä kuitenkin riittää. Unohdin syödä. Onneksi Reinder pelasti ja toi minulle ranskikset majoneesilla. Ranskikset oorlog eli sodan kanssa on muuten sellainen, jossa on vähän kaikkea.


Proffa tuli tänään halaamaan ja sanomaan että hyvä kun en mennyt Suomeen pääsykokeisiin vaan jään "tänne minne kuulun". Tuli hyvä mieli. Siellä on nyt monenlaista säätöä jotta minulle tehtäisiin täällä oleminen helpommaksi; koettavat miettiä helpotusta kuluihin tai sivuduunia koulun puolesta. Tykkään siitä, miten täällä huolehditaan opiskelijoista, ja siitä, miten meidän porukka on hitsautunut todella tiiviin yhdessäolon ja työnteon myötä aika solidaariseksi ja kiinteäksi jengiksi, vihdoin. Viime lukuvuoden lopulla oli aika paljon sellaista diivailua ja selkäänpuukotusta, kun iso osa porukkaa oli karsiutumassa pois, mutta nyt on enemmän sellaista ystävyyttä, yhteistyötä ja avunantoa (heh).


Vuokranantajasetä ehtii tulla katsomaan rikkonaista ikkunaa "joskus ensi viikolla". Teippasin siihen pahvia. Ikkunaan, ei setään.