Vaikeaa vaikeaa

Mä voisin taas vaihteeksi valittaa hetken aiheesta kolmen maan loukku ja sen sivuvaikutukset. H on ollut tämän viikon kotona ja lähtee taas ylihuomenna. Seuraavan kerran tapaamme helmikuun lopussa Suomessa. Huhtikuuta odottelen kuin kuuta nousevaa, kun silloin pitäisi kuulla, josko H saa viiden vuoden diilin Suomeen. Lataan nyt siihen ihan liikaa toiveita ja odotuksia - homma ei ole mitenkään varma, kuten eivät nuo hommat koskaan. Selaan Oikotieltä asuntoilmoituksia pääkaupunkiseudulta ja mietin, mitä kaikkea sitä voisikaan Suomessa tehdä. Ja sitten tulee puhelu Fleurilta tai Raoulilta tai tulee mieleen koulu täällä ja miten sen voi jättää... mutta samalla kovasti kaipaan täältä jo pois.

En jaksa elää jatkuvassa väliaikaisuudessa. Voisin minä taas tänne varmaan sopeutuakin, jos tietäisin, että täällä se tulevaisuus tulee olemaan. Mutta kun tilannehan on se, että tulevaisuus pitemmällä tähtäimellä tulee joka tapauksessa olemaan muualla, todennäköisimmin joko Suomessa tai Ruotsissa.

Ensi viikolla avautuu taas Taikin ja Lahden haku, parempi kai tällä kertaa lähettää paperit sisään. Olen yritellyt Göteborgiinkin, mutta sieltä eivät vastaa yhteydenottoihini. Tutkinto on revittävä nyt kasaan joka tapauksessa, se on vissi. En vain halua olla täällä tässä tilanteessa enää kahta vuotta koulua suorittamassa. Varsinkin, jos H nyt saisi sen paikan Suomesta, en todella osaisi jäädä tänne olemaan keskenäni. Sehän nyt olisi jo ihan naurettavaa se.

OK, tämänkertainen valivali ohi, palataan asiaan taas ensi kuussa..

Still Walking

Kävin katsomassa varmaan vuoden parhaan elokuvan, jo nyt. Kore-eda Hirokazun Still Walking on hiljainen perhedraama, joka tapahtuu yhden helteisen päivän aikana. Tai tapahtuu ja tapahtuu, mitään ei varsinaisesti tapahdu, mutta puhutaan paljon ja annetaan ymmärtää vielä enemmän.

Elokuvassa vanha pariskunta saa vieraakseen lapsensa perheineen. He muistelevat vanhinta poikaansa, joka kuoli onnettomuudessa ennen aikuistumistaan ja perheytymistään. Perheen sisäiset jännitteet sekä myös toisaalta tiiviit siteet ilmenevät henkilöiden kasvoilla, pienissä puheissa, tavallisissa teoissa. Kore-eda on yksi ehdottomista lempielokuvantekijöistäni juuri siksi, että hän osaa luoda henkilöhahmoistaan aivan oikeita ja eläviä ihmisiä. Varsinkin tässä elokuvassa hän on onnistunut täydellisesti.

Viisi tähteä ja nenäliinapaketti.

(Vähän enemmän tekstiä tuolla pro-blogin puolella. Meidän pitää tehdä "päiväkirja" koulua varten tässä seuraavan puolen vuoden aikana, ja minun mediani tätä tarkoitusta varten on tietysti blogi. Tämä blogi ei käy, koska opettajani eivät lue suomea, enkä todellakaan aio alkaa täällä haukkua kouluani englanniksi. Siksi siis vähän erilainen mutta osin samoja juttuja sisältävä uusi blogi. Saa nähdä, kuinka pitkälti nämä eriytyvät.

On muuten vaikeaa kirjoittaa tarkoituksella sellaista englantia, jota vähän englantia osaavat pystyvät lukemaan. No, hollanniksikaan en jaksa blogata.)

Googlaa geenisi

Kuvassa on putkilollinen biohazardia.

Pari vuotta sitten Kaliforniassa aloitti innovatiivinen yritys nimeltä 23 and me, joka tarjoaa asiakkaille henkilökohtaista tietoa heidän geeneistään. Lafka lähettää kotiin pienen putkilon, johon asiakas syljeksii. Putkilo lähetetään valmiissa paketissa takaisin, ja muutaman viikon päästä asiakas voi loggautua lafkan webisivulle tutkailemaan omia tietojaan.

Minkälaista tietoa sitten on saatavilla? Vaikka mitä. Asiakas saa tietoa terveysriskeistään, esi-isistään ja ominaisuuksistaan. Voi vaikkapa kuulla olevansa suurimmaksi osaksi pohjoiseurooppalainen, sinisilmäinen ja taipuvainen sairastumaan rintasyöpään. Tietokannassa on tällä hetkellä yli 50 etnistä ryhmää ja yli 90 tautia, ominaisuutta tai taipumusta. Tiedon määrä kasvaa koko ajan, ja testattu henkilö saa uudenkin tiedon käyttöönsä.

Kummallisten syntymäpäivälahjojen mestari H tilasi minulle geenitestin synttärilahjaksi. Testi saapui tänään ja lähtee huomenna FedExillä Kaliforniaan. Saa nähdä, minkälaisia yllätyksiä omissa tiedoissani odottaa. Ymmärrän, että joku ei ikinä haluaisi tietää esimerkiksi syöpäriskiään tai ehkä tarkempaa etnisyyttäänkään. Minä olenkin aina ollut liian utelias.

Blogaan tulokset sitten kun ne saan.

Non-ko

Mun on vaikea pitää leffasta, jos inhoan kaikkia sen henkilöhahmoja. Kumakiri Kazuyoshin Non-ko 36-sain päähenkilö oli vetelä 36-vuotias entinen näyttelijätär, joka kohteli lähipiiriään inhottavasti ja vanui pitkin vanhempiensa asuntoa. Toisessa pääosassa oli yli-innokas kläppi, jonka motiiveja elokuva ei vaivautunut selventämään lainkaan. Non-kon äiti oli klassinen japanilainen kumarteleva kotirouva, joka kantoi miehelleen ruokaa eteen, isä taas kliseinen ärjähtelevä ja impulsiivisesti lähipiiriään läimäyttelevä otosan. Olihan siihen sitten ympätty myös meikattu ylimielinen sisko, paikallinen yakuza ja liero bisnesmieskin... Täytyy toivoa, että torstain Kore-eda on parempi.

Lisäksi Schouwburgin tuolit olivat melkein yhtä epämukavat kuin Kiasma-teatterin. H unohti silmälasinsa kotiin, joten jouduimme istumaan ihan edessä ja niskat kenossa.

(Olenpas minä nyt valittanut paljon näistä filmifestareista! Oikeasti on ollut mukavaakin.)

Koulu alkoi taas. Meillä oli pienen ranskalaisen sedän foto documentair ja pitkän uruguaylaisen tädin foto autonoom. Jälkimmäinen on opettanut joskus Suomessa ja osasi kysyä minulta sen, mitä suomalaiset yleensä ja ulkkarit eivät koskaan; "onks Pena sukua". Ei tosin ihan noilla sanoilla.

Huominen ja keskiviikko menevät omiin proggiksiin. Tai siis ei-kouluun.

Portrait of an Artist as a Young/Old Man

Eilisestä viisastuneena lähdin tänään goretexit niskassa leffafestareille. Oli huomattavasti mukavampi istua elokuvissa, kun vaatteet eivät olleet läpimärät. Leffakin oli parempi, Office Kitanon tuotoksista jossain siellä puolivälitason paremmalla puolella. Kitano Takeshin tuotanto on välillä käsittämätöntä, välillä suoraviivaista, välillä vaikeaa ja välillä vain hassua. Tämä elokuva, Achilles and the Tortoise, irvi mustan huumorin keinoilla taidekoulutukselle, taiteelle ja taiteilijaelämälle. Niin osuvasti, että tämä taideopiskelija nauroi vähän vaikeasti.

Minä annoin elokuvalle neljä tähteä viidestä (Zatoichi vielä kummittelee mielessä vielä parempana Kitanona, joten en viiteen asti päässyt), H uskaltautui viiteen tähteen.

K*tweer

Lähdin aloittamaan osaltani R'damin filmifestarit. Sateenvarjoni hajosi tuulenpuuskassa jo Binnenwaterslootilla, joten asemalle päästyäni olin litimärkä, ja villasukatkin ehtivät vettyä pahan kerran. Rotterdamin pilvenpiirtäjien muodostamissa tuulitunneleissa sade piiskasi suoraan päin naamaa ja kauluksesta sisään. Doelenilla minua odotti kymmenien metrien jono, jonka ensin naivisti luulin ohittavani - olinhan ostanut kaikki liput etukäteen intttternetistä, ja halusin nyt vain lunastaa ostokseni - mutta pian kävi ilmi että kyseessä oli juuri oma jononi. (Jostain syystä käteisellä shoppaavien jono oli huomattavasti internet-ostajien jonoa lyhyempi. Kyllä se tietotekniikka nopeuttaa ja helpottaa elämää!)

Jonotin 55 minuuttia. Sain lippuni ja juoksin sateessa muutaman korttelin matkan Luxoriin, jossa ensimmäinen leffa oli juuri alkamassa. Jäljellä oli vain kehnoja hajapaikkoja. Vieressäni istui venäläinen tyttökaksikko, joka elokuvan alettua pöyristyi ja kysyi minulta "Why are all the texts in Dutch?" Vastasin varmaan vähän epäkohteliaasti että onhan tämä hollantilainen festari. Leffaa ymmärtämättömät päättivät käyttää koko kaksituntisen keskenään pälättämiseen, eikä suhina tai syyttävä katse saanut heitä vaikenemaan.

Venäjänkielisen kälätyksen lisäksi salissa raikui viisi kertaa The Nokia Tune. Onneksi itse leffa ei ollut makuuni, joten mitään ihan kamalaa vahinkoa ei päässyt sattumaan. Leffa oli Kurosawa Kiyoshin Tokyo Sonata, pieni leffa jonka pituus oli liiallinen. Ihan kaunis ja hyytävä, mutta yksi niistä japanilaisista elokuvista, joiden kimppuun editoria ei ollut päästetty lainkaan. Jos minä tekisin kohtaussarjan, jonka tarkoitus olisi kertoa, että isä tulee töistä tehtaasta kotiin, kuvaisin ehkä isän laittamassa haalaria kaappiin, leimaamassa korttia portilla, avaamassa kotiovea. Kurosawa taas näytti myös riisuuntumisen, pukemisen, kengännauhojen solmimisen, kaapin lukitsemisen, kaikkien työtovereiden hyvästelemisen, kävelyn käytävää pitkin ulko-ovelle... no, you get the point. Pakko myöntää, että pitkästyin.

Wildersille syyte

Geert "Tukka" Wildersille on näemmä lätkäisty syyte vihapuheesta. Kyseessä erityisesti Koraanin pannaan julistamista koskeva lausunto ja toki muutkin islamivouhkaamiset.

En oikein tiedä, että mitä tuosta ajattelisi. Ei Wilders tietääkseni ole suoranaisesti kenenkään kimppuun ketään yllyttänyt, mutta toisaalta on kyllä ollut hyvin suurena tekijänä luomassa ilmapiiriä, joka on lisännyt väkivallantekoja maan muslimivähemmistöä kohtaan.

Ja pitää muistaa, että tässä hilpeässä maassa saa syytteen myös jos loukkaa puheillaan kuningatarta tai sanoo poliisia homoksi. (Tai jos omistaa Mein Kampfin.) Eli sananvapaus ei täälläkään ole laajimmassa merkityksessään - jokaisella oikeus möläyttää abt mitä tahansa - tietenkään voimassa.

Ainoa vain, että eiköhän Wilders onnistu tämänkin kääntämään omaksi hyödykseen. Liikkeen marttyyri, suorapuheisten ja aitojen hollantilaisten ainoa puolustaja, mielipiteidensä takia vainottu jne jne jne.

R'dam International Film Festival

Tänään alkaa taas Rotterdamin kansainvälinen leffafestari. Tarjonta on aivan valtava. Koska aikaa ei ole paljon, ja liputkin vähän kalliita, päätin tällä kertaa katsoa pelkästään japanilaisia leffoja. Silti viisi leffaa jonossa.

Naito Takatsugu: The Dark Harbour.

Kumakiri Kazuyoshi: Non-ko

Kore-eda Hirokazu: Still Walking

Kurosawa Kiyoshi: Tokyo Sonata

Kitano Takeshi: Achilles and the Tortoise

Noista odotan ehkä eniten Kore-edalta (After Life, Nobody Knows ja Hana Yori mo Naho ovat kaikki upeita). Kitanolta en osaa odottaa mitään; voi olla mitä vain. Itse en pitänyt Doorozusta, mutta mistä sen tietää, vaikka tämä uusi olisi vaikka kuinka hieno. Näiden lisäksi oli vielä kasapäin muutakin japanilaista, mutta huonoihin ajankohtiin / loppuunmyytynä.

 

Varovaisen toiveikas

Olen viettänyt koko päivän Obaman virkaanastujaisia katsoen. Mun sisäinen kyynikkoni on ollut aika hiljaa. Paraatissa ja aiemmassa konsertissa lauloi homomiesten kuoro; olisitteko uskoneet? USA:n presidentti mainitsi puheessaan myös ateistit; olisitteko uskoneet? Aretha Franklin lauloi virkaanastujaisissa; olisitteko uskoneet?

Mustaihoinen lapsiperhe Valkoisessa talossa; olisitteko uskoneet?

Pastori Joseph Loweryn, Martin Luther Kingin toverin, virallinen kiitosrukous heti virkaanastumisen jälkeen oli yksi pitkän prosessin hilpeistä hetkistä:

"Lord, we ask you to help us work for that day when black will not be asked to get back, when brown can stick around, when yellow will be mellow, when the red man can get ahead, man, and when white will embrace what is right."

Toinen oli, kun Bushia kuljettanut helikopteri lähti nousuun. Valtava väkijoukko nosti keskisormet pystyyn ja lauloi "na na na na hey hey hey goodbye".

Hieman hirvitti, kun Barack ja Michelle kävelivät pitkin Pennsylvania Avenueta väkijoukon hurrattavana. Kaikista tietä reunustavien talojen ikkunoista tuli mieleen eräs Elm Street Dallasissa. Turvajärjestelyt olivat kai kuitenkin riittävät, ja itse asiassa äsken CNN:llä väitettiin, ettei koko virkaanastujaisten aikana pidätetty ketään.

Huomenna voin ehkä herättää sisäisen kyynikkoni. Tänään olen vain hilpeä ja helpottunut; Bush on poissa, Barack Obama on presidentti, ja joka tapauksessa tilanne on hiton paljon parempi kuin viimeiset kahdeksan vuotta.

 

And counting!

(Tässä oli bushinpoistumislaskuri mutta nyt se on jo mennyt nollaan ja kadonnut)

 

Ohi

Kollektiiviarvioinnista 7.

Porukan paras oli Raoul, jolle annettiin 7,5.

Huonoimpia taas kaikki muut ulkkarit, P. ja poikanimeltäpoika, jotka saivat hylsyt.

Vähän aikaa hirvitti, kun tuli itse tilanteessa niin kovaa kritiikkiä. On jotenkin ihan pirun vaikea kuulla omien töiden irvimistä porukan edessä. Vieläkin. Mutta hyvinhän tuo sitten päättyi. (Hollanniksi niiden on selvästi helpompi tylyttää kuin englanniksi oli; viime lukuvuonna tein vielä beoordelingin osaksi englanniksi, nyt piti jo pärjätä kokonaan paikallisella.)

Muut arvosanat:

• Reportaasivalokuvaus 7


• Graafinen suunnittelu 7


• Fototekniikka 7


• Kuvailmaisu 7


• Taideteoria 7,5

Voin olla tyytyväinen ja painaa kritiikin mieleen. Ai niin, ja opintopisteitä tuli se 30, eli nyt on kasassa 91 - yhdellä yli puolet taiteen kandidaatin tutkinnosta.

Väsyttää ihan hirveästi. Kova työputki takana. Loppuviikko vapaata. Huomenna aion nukkua, hengata pyjamassa ja lukea kirjoja - joululahjakirjat ovat vielä aloittamatta, kun en ole ehtinyt. Keskiviikkona tulevat Roos, Marloes ja Fleur tänne kikattamaan illaksi, niillä on mulle joku ylläri taannoisen vanhenemisen johdosta. Torstaina tulee H kotiin.

 

Woodyn laulu

Pitäisi mennä nukkumaan (aamulla herätys 6:30 ja nyt kello tulee jo 1), mutta kuuntelen kun Pete Seeger ja Bruce laulavat This Land Is Your Landia Obaman konsertissa. Seegerin setä laittoi vanhat säkeistöt takaisin:

There was a big high wall there that tried to stop me;
Sign was painted, it said private property;
But on the back side it didn't say nothing;
That side was made for you and me.

In the shadow of the steeple I saw my people,
By the relief office I seen my people;
As they stood there hungry, I stood there asking
Is this land made for you and me?

Nobody living can ever stop me,
As I go walking that freedom highway;
Nobody living can ever make me turn back
This land was made for you and me.

Noita säkeistöjä ei olekaan Jenkeissä vähään aikaan laulettu, ainakaan presidentillisissä tilaisuuksissa..

Sadastonnis

Blogilaskuri kiepahti 100.000 ohi ja edellisen kirjoituksen kommenttilaatikossa pähkäillään, että kumpi se sadastonnis oli, Riitta vai Petri. Alunalkaen blogin oli tarkoitus olla vain tiedotuskanava sukulaisten suuntaan, mutta näemmä juttuni ovat kiinnostaneet jonkin verran muitakin. Kiva niin.

Eilen oli graafisen suunnittelun arvostelu, sain taas seiskan, ja kommentin opelta että "luulin että sinulla olisi mennyt paljon paremmin". Hää oli kai saanut minusta väärän käsityksen viime vuonna (edellisvuoden numeroni 8,5)

Illalla Laura tuli kylään ja pälätimme koko illan & piipahdimme baarissa, tänään onkin sitten ollut vähän väsympi olo kuin piti. Onneksi maanantaita varten ei tarvitse tehdä ihan kauheasti enää.

Tuolta näyttää maanantaimme. Puoli yhdeltätoista siis mun vuoroni olla inkvisition edessä töitteni kanssa.

 

 

Bertha

Hollannin peruskurssilla meillä oli luokalla Bertha. Bertha oli (ja varmaankin on yhä) pieni, pyöreä mummeli Perusta, ollut Hollannissa jo kolmisenkymmentä vuotta. Bertha työskenteli erään espanjankielisen maan suurlähetystön kokkina, oli naimisissa ja kasvattanut kolme lasta. Lapsenlapset olivat jo niin hollannistuneita, että mummun ja heidän kommunikaatio ei tahtonut pelata. Siksikin Bertha oli kurssilla.

Hollantia Bertha ei koskaan ollut tullut oppineeksi, ainakaan kirjoitettua kieltä. Aika pian kävi ilmi Berthan isoin ongelma; lukeminen ei oikein sujunut, ei hollanniksi eikä äidinkielellä. Juttelu sujui, kunhan puhuttiin verkkaisesti. Takapenkistä hän kommentoi mielellään muidenkin juttuja hyväksyvillä välihuudahduksilla. Kun kurdityttö Kani kertoi, ettei koskaan ollut ollut diskossa, kajautti Bertha "Hieno tyttö!" Kun minä mainitsin kirjoittaneeni kirjeen mummolleni, kuului oitis "Hyvä tyttö! Kunnon tyttö!"

Berthan mies tuli joskus hakemaan häntä tunnilta. Salvatore oli pieni ja leveä eteläitalialainen ukko, lakki päässä, tervehti meitä aina ystävällisesti. Kurssin lopettajaisia meidän oli tarkoitus juhlistaa olusilla, ja Berthankin piti tulla. Salvatore ei kuitenkaan päästänyt, ja kuten Bertha kerran keskustellassamme avioliittoasioista kertoi, heilläpäin mies oli pomo.

(Ajattelin tehdä uuden kategorian, ihmisiä. Jos vaikka kirjoittaisin muistiin täällä kohtaamiani. Satatuhatta on kohta täynnä blogin kävijälaskurissa! Jos huomaat olevasi sadastuhannes, kerro kommenttilaatikkoon kuka olet. Kiitos!)

"This is Ceti Alpha Five!"

Ricardo Montalban 1920 - 2009

(Toisaalta muistan Montalbanin myös Alastoman aseen littanana pahiksena.)

6

Zepan suunnasta pukkaa meemiä. Olen minä tämän muistaakseni joskus ennenkin tehnyt, mutta päivityksen paikka.

Kuusi sattumanvaraista asiaa itsestäni.

Minulla on eri hankala purukalusto. On vaikea syväpurenta, joka löystyttää yläetuhampaita ja tuhoaa kudosta. Pitäisi kuulemma mennä leukaleikkaukseen. Lisäksi minulle ei tullut kaikkia rautahampaita ollenkaan, vaan neljä hammasta jäi maitohampaiksi. Ne ovat toki oikomishoidon ym. operaatioiden seurauksena jo menneet. Yksi on korvattu implantilla, ja implanttileikkauksesta sain leukaluuhun bakteerin. Bakteeri tulehdutti luun, ja samalla hermo vaurioitui. Oli kolme kuukautta kamalaa hermokipua. Nykyään, kolme ja puoli vuotta myöhemmin, on leuassa yhä euron kolikon kokoinen tunnoton alue. En silti pelkää enää hammaslääkäriä, tylsää olisi pelätä, kun siellä joutuu koko ajan ravaamaan. Varsinaisia reikiä minulle ei ole aikuisiällä tullut yhtään.

Kuuluin penskana ja nuorisona Oranssiin ja valtailin taloja. Olin poliisin kiinniottamana pariin otteeseen, asustin Putkinotko-nimisen vallatun bensiksen yläkerrassa ja remppasin Intiankadun puutaloja. Oi niitä aikoja.

Tutustun helposti uusiin ihmisiin, paitsi Hollannissa. Juttelen vieraille ihmisille kulkuvälineissä. Yleensä he onneksi juttelevat takaisin.

Pidän jääkiekosta ja kannatan Stadin ykkösiä eli Helsingin IFK:ta. Toinen suosikkijoukkueeni on Kotkan Titaanit, joka pelaa milloin Mestiksessä, milloin pykälää alempana. Ennen jaksoin seurata NHL:ääkin, mutta nykyään en viitsi.

Täytin puolitoista viikkoa sitten 32, olen 152 senttiä pitkä ja painan noin 50 kiloa. Kengänkoko on 37,5, kuppikoko kaikkein pienimmäisin A ja verenpaine viimeksi mitattaessa 120 / 60. Likinäköä on -6:n ja -8:n verran. Veriryhmä on 0+.

Pidin ennen itsestäänselvänä, että haluan asua kaupungin keskustassa vanhassa kauniissa asunnossa koko ikäni, mutta nykyään haaveilen omasta pihasta ja kasvimaasta. Koirallekin saisi olla tilaa, ja tietysti tenaville. Työni tekisin mieluiten kotoa deadlinepohjalta. Kummasti ne haaveet iän myötä muuttuvat.

Ketähän tähän nyt sitten haastaisi? Tämä on kiertänyt takuulla koko blogosfäärin ennen minulle päätymistään. En nyt ensi vilkuilulla löydä ketään, jolla tämä ei olisi jo käynyt. Haasteen saa siis vapaaehtoisesti napata mukaansa tästä...

 

Huokaus

Fototekniikasta seiska, täkäläisittäin hyvä numero. Olisi varmaan ollut korkeampi, mutta työtoverini (joka muistuttaa tilanteentajunsa puolesta hämmästyttävästi Frendien Phoebea) avasi suunsa vähän väärässä paikassa. Opettajan huumorintaju ei ihan riittänyt ja minä sain asenneongelmaisen leiman otsaani.

Edit: Jaa, näemmä tälle opettajalle seiska ei ollutkaan hyvä. Numeroni on alin niistä, jotka ovat yleensäkään vaivautuneet tekemään tehtävät. Kolmella tyypillä on alempi numero, mutta heillä kaikilla oli poissaolo-ongelmia ja palauttamattomia töitä. Minua kritisoidaan nyt myös siitä, etten pidä puoliani keskusteluissa tunneilla - no, mulla nyt valitettavasti vähän kestää sorvata niitä lauseita ja reagoida, kun 20 ihmistä puhuu nuorisohollantia yhteen ääneen.

Koulusta juoksin Voldersgrachtille kokonaamaröntgeniin, huomenna kuvan kanssa leukakirurgille konsultaatioon. Ei tarvitse huolestua, kai, kunhan tarkistavat jotain.

Tänään pitäisi saada valmiiksi huomenna printattavat asiat.

Tulin just ajatelleeksi, että olen asunut Oude Delft ykskolmeykkösessä kai jo kauemmin kuin missään muussa osoitteessa aikuisikäni aikana. Haagassa asuin 1994-96, Kilossa 1996, Matinkylässä 1996-1999, Kalliossa 1999-2002, Kruununhaassa 2002-2005 ja nyt sitten Delftissä 2005-2009, yhä jatkuu. Hämmentävää, koska ei jotenkin yhtään tunnu siltä.

Be-oor-de-ling-en

Näin pirteältä tuntuu tänä maanantaina.

Lauantaina 12 tuntia töitä, sunnuntaina samanmoiset, tänään koululla aamusta iltaan, illalla vielä pari kuvaa, jotka tuskin menevät läpi (ope päätti la iltana myöhään että yksi tehtäväni ei ollut kelpo). Huomenna aamulla fototekniikan arvostelu.

Tasan viikon päästä tähän aikaan on tänkertainen rupeama ohi.

Fiilis oli aika väsy tänään koululla. Raoul nousi ylös luokassa ja lauloi "it's getting to the point where I'm no fun anymore" ja poistui. Minen voinut siinä tilanteessa muuta kuin nousta itse ylös ja veisata "sometimes it hurts so badly I must cry out loud" ja poistua itse. Huumoria pitää repiä pienistä asioista, kun stressi käy pahaksi.

Autismin lisääntymisen syistä ja sitten jotain ihan muuta

Hesari uutisoi tutkimuksesta, jonka mukaan autismin lisääntyminen on todellista. Samassa uutisessa mainitaan myös, että syitä olisi etsittävä ympäristötekijöistä - Kaliforniassa tutkimustaan tehneiden tutkijoiden mukaan perinnölliset tekijät eivät selitä asiaa. Tarkemmin tästä tutkimuksesta kertoo esimerkiksi Scientific American.

Luin joskus vuosia sitten Wiredistä jutun, jossa spekuloitiin autismin kasvulla. Artikkelin pointti oli, että nykyisenä internet-aikana muutkin kuin neurotyypilliset pääsevät helposti löytämään toisensa ja lisääntymään keskenään. Tämä sitten "keskittäisi" autismispektrumin geenejä, ja Kalifornian lisääntyneet autismitapaukset johtuisivat ei-neurotyypillisten perheiden kasvusta Silicon Valleyn ympäristössä, yhdistettynä lievien autismispektrumin tapausten parempaan diagnostiikkaan. Minusta ko. teoria kuulosti jotenkin järkeenkäyvältä.

Mitä muuta olen työtauoilla lueskellut: Päivämiehen nettiversiota ja Kotimaassa käytyä keskustelua 1970-luvusta vl-liikkeessä, asuntoilmoituksia (Wagenstraatilla Haagissa olisi yksi ihan kiva, mutta siinä ei ole hellaa), ja Japanin öttiäisluetteloa.

Japanissa kuulemma asuu kaveri nimeltä mukade. Viehättävä tuhatjalkainen, joka kasvaa 30-senttiseksi, puree, on myrkyllinen ja vaarallinen ja tykkää pudota ihmisten päälle katosta tai luikertaa seuraksi futonille. Onpa hyvä, etten tiennyt tätä silloin kun olin Japanissa! En olisi nukkunut silmäystäkään.

Aina voi kuulkaa mokata

Huomasin hetki sitten, että Hesarin kesä- ja harjoitushommien hakudeadline olikin 9.1. eikä 16.1., kuten Iltiksen ja muiden Sanoman lehtien.

Jep jep. Suomessa on 10.1. klo 00:54 ja hakuilmoitus ei enää ole verkossa.

"I hope the Muslims love their children too"

Jotenkin tuntuisi rehdimmältä, jos nuo keskustelupalstoilla vilahtelevat IDF-fanipojat ja -tytöt sanoisivat rehellisesti, ettei heille ole v*unkaan väliä sillä, kuinka monta pientä arabilasta saa surmansa Valitun Kansan (tm) operaatioissa.

Sen sijaan että pitää selittää ja vääntää.

Juuri tänään luin, kuinka palestiinalaismiehet kuulemma lähettävät omat lapsensa ja puolisonsa talojen katoille kuolemaan Israelin pommeihin, jotta saisivat Israelille huonon maineen. Tietysti, näinhän se varmasti menee. Kuinka kaukaa pitää teorioita hakea, jottei vain mitenkään joutuisi myöntämään, että se vahvin osapuoli voi joskus toimia väärin?

(Otsikon lauseen on muuten ihan tosissaan Stingiltä muuntaen kääntänyt Jonah Goldberg.)

Ahistaa. Pitäisi varmaan laittaa uutiset kiinni illaksi, mutten osaa. Niin, ja tosiaan olla lukematta poliittisia keskustelupalstoja.

Tieteen päivät 2009

Tieteen päivät ovat taas käynnissä. Teemana on tänä vuonna Darwinin juhlavuoden kunniaksi evoluutio. Ohjelmia voi seurata paikan päällä, netistä tai televisiosta. Lisäksi tänään on Tieteiden yö, joka on siellä Krunan suunnalla juuri alkanut. Tervemenoa!

Olen puurtanut Blok 2:n viimeisien töiden parissa. Toissapäivänä tuli levättyä ja työstettyä vain vähän, joten eilen urakoin sitten valmiiksi monta asiaa. InDesignin parissa työskentelin eilen viitisen tuntia ja tänään kolme. Tänään pitäisi vielä saattaa printtauskuntoon neljä kuvaa ja aloittaa jonkinlaisten työprosessiesittelyjen teko ensi tiistain fototekniikan arvostelupäivää varten. Viikonlopulle jää ko. prosessien valmiiksisaattaminen, kaksi artikkelitekstiä, yhden kuvastoorin kuvien valinta ja muuta pientä. Portfoliokin pitäisi uudistaa ja saattaa printtauskuntoon ennen keskiviikkoa. Aina sitä päättää, että tällä kertaa teen kaiken melkein valmiiksi ennen kollektiiviarvostelua, ja aina sitä kuitenkin päätyy vääntämään hiki hatussa viimeisiä duuneja juuri ennen deadlinea.

Sää lämpeni, eilen satoi hollantityypillisesti vettä.

jag fattar allt och ingenting

Toimiikohan Youtube uudessa vuodatuksessa? Jos toimii, tähän ilmestyy Markus Krunegårdin Jag är en vampyr. Ville koukutti!

 

 

Schaaaaatsen!

NOS:lla on kuvia kanavaluistelevista hollantilaisista! Kuulemma luistimet on loppuunmyyty monesta kaupasta. Vaellusluisteluunkin päästäneen lähiaikoina. Nyt oma mittarimme näyttää -10.

-7

Kunnolla pakkasta ja kanavat jäässä! Jokohan kohta voisi retkiluistella kouluun Rein-Schiekanavaa pitkin? Eilen koetin neuvoa koulutovereita pukeutumisessa; kevyt takki ja navan paljaaksi jättävä paita eivät vain ole oikeita valintoja tällaisessa talvikelissä.

Koulu oli entisellään. Olin parin viikon suomirupeaman aikana taas ehtinyt muuttua takaisin suomalaiseksi. Hämmensi, kun piti pusutella posket luokkatovereilta (jotka onnittelivat äskeisen synttärin johdosta) ja tottua taas siihen, että oma henkilökohtainen tila on pienenpieni. Nojaillaan kanssaoppilaisiin, otetaan olkapäästä kiinni kun selitetään jotain, taputetaan kädelle jutellessa jne.

Olikin melkoinen koulupäivä eilen, 9:40 - 19:00. Ad van Denderen, joka kuvaa muunmuassa The Independentiin, oli arvioimassa fotosarjojamme. Piti mun setistä ja ymmärsi ideani sen snapshot-estetiikan takana. Hyvähyvä. Aamulla oli vielä taide- ja valokuvaushistorian ja -teorian arvostelu, josta olin autuaan epätietoinen. Luulin tavalliseksi tunniksi. "Ruim voldoende" sieltä tuli silti.

Nyt on 13 päivää lukukausiarvosteluun. Töitä on paiskittava. Pitäisi myös orientoitua uusiin hommiin, aloitan Ytimen kuvatoimittajana tässä hiljalleen. Kiireinen talvi ja kevät edessä.

Uusi vuodatus on muuten ihan kiva, mutta toivon silti ehtiväni jossain vaiheessa toteuttaa bloginsiirtoprojektin. En tosin tahdo siirtyä, jos en onnistu ottamaan kommentteja mukaan.

Vielä linkki mielenkiintoiseen uutiseen: Seismic Activity at Yellowstone.

 

Kotona

Matkahamsteri ja minä saavuimme kotiin. Finnairin Helsingin-väki oli superpenseä ja veloitti minulta 60 euroa hamsusta, vaikka homma oli sovittu toisin Amsterdamissa. Kuulemma Amsterdamin "pitäisi ihan hyvin tietää, miten säännöt menevät". Edes 40 gramman eläintä ei kuljeteta kympillä. Pientä hupaa oli sentään, kun portilla kuuluttivat taas matkustajaa, jolla on koira..

Pälätin koko lentomatkan taas vierustoverin kanssa, meni mukavasti. Laukkujen raahaaminen Schipholista kotiin oli tuskaista. 18 kiloa laukkua, 11 kiloa reppua, 1 kilo hamsteria tavaroineen + muovikassi, jossa kahvipaketti ja ruisleipää.

Kotona on nyt 12 astetta lämmintä, ehkä se tästä kohta lämpenee. Pyykki on pesukoneessa ja matkalaukku osaksi purettu ja tuntuu siltä, että koko reissu meni ihan liian äkkiä.

2009

Uuden vuoden kunniaksi meemeilyä.

1. Mitä sellaista teit vuonna 2008 mitä et ole ajatellut tekevasi aiemmin?

Lensin pitkästä aikaa lentokoneella, 11 kertaa (en uskalla enää mennä hiilijalanjälkimittariin).

2. Piditkö uudenvuodenlupauksesi, ja teetkö enemmän ensi vuodelle?

En tee uudenvuodenlupauksia.

3. Synnyttikö kukaan läheisesi?

Juu.


4. Kuoliko kukaan läheisesi?

Ei. Mutta lähipiirin läheisiä kyllä.

5. Missä maissa kävit?

Belgiassa, Ranskassa, Luxemburgissa, Sveitsissä, Saksassa, Italiassa, Ruotsissa, Tanskassa, Suomessa ja Japanissa.

6. Mitä sellaista haluaisit vuonna 2009, jota puuttui vuodesta 2008?

Rauhallista kotielämää puolison kera.

7. Mitkä vuoden 2008 päivämäärät tulet aina muistamaan ja miksi?

Ystävien lasten syntymäpäivät, ainakin toivottavasti.

8. Mikä oli suurin saavutuksesi tänä vuonna?

Propedeuse-todistus. Se, että olen pärjäillyt itsekseni Hollannissa. Jaksaminen.

9. Mikä oli suurin epäonnistumisesi?

Liikuntaharrastuksen karahtaminen laiskuuteen, jälleen kerran.

10. Kärsitkö sairauksista tai vammoista?

Oli yksi tunnoton varvas kesällä ja astmaoireita talvella.

11. Mikä oli paras asia, jonka ostit?

Macbook Pro.

12. Kenen käytös herätti hilpeyttä?

Luokkatovereiden.

13. Kenen käytös masensi?

Luokkatovereiden.

14. Mihin käytit suurimman osan rahoistasi?

Printteihin ja filmiin.

15. Mistä olit oikein, oikein, oikein innoissasi?

Japanista!

16. Mikä laulu tulee aina muistuttamaan sinua vuodesta 2008?

Lail Aradin Winter. Kuulin sen Arlesissa fotofestareilla ja se nauratti.

17. Viime vuoteen verrattuna, oletko:

a) onnellisempi vai surullisempi? En oikein tiedä, aika samoissa menee.

b) laihempi vai lihavampi? Sama.

c) rikkaampi vai köyhempi? Köyhempi.

18. Mitä toivoisit tehneesi enemmän?

Fotanneeni omia proggiksia. Levänneeni.

19. Mitä toivoisit tehneesi vähemmän?

Stressasin ihan liikaa.

20. Kuinka vietit joulua?

Omissa porukoissa.

22. Rakastuitko vuonna 2008?

E.

23. Kuinka monta yhdenyön juttua?

Ei yhtään.

24. Mikä oli suosikki tv-ohjelmasi?

Sairaala. :-)

25. Vihaatko nyt ketään, jota et vihannut viime vuonna tähän aikaan?

En vihaa ketään.

26. Mikä oli paras lukemasi kirja?

Joe Haldemanin Forever War. Luin liian vähän viime vuonna.

27. Mikä oli suurin musiikillinen löytösi?

Lail Arad

28. Mitä halusit ja sait?

Paljon reissuja ja Suomessa oloa.

29. Mitä halusit muttet saanut?

Varmuutta tulevaisuudelle.

30. Mikä oli suosikkileffasi viime vuonna?

7 Up Series

31. Mitä teit syntymäpäivänäsi ja kuinka vanha olit silloin?

Täytin 31 3.1.2008, olisinkohan ollut Pasilassa ja illalla matkalla kotiinpäin.

32. Mikä yksi asia olisi tehnyt vuodestasi mittaamattomasti tyydyttävämmän?

Varmuus tulevaisuudesta.

33.Kuinka kuvailisit henkilökohtaista pukeutumiskonseptiasi vuonna 2008?

Öh. Mulla on sammareita ja t-paitoja vieläkin.

34. Mikä piti sinut järjissäsi?

Kahvi ja sohva.

35. Kenestä julkkiksesta haaveilit eniten?

Ei ole tapana.

36. Mikä poliittinen asia herätti eniten mielenkiintoasi?

USA:n vaalit, Suomen kummallisvaalit.

37. Ketä ikävöit?

H:ta, kun ollaan erillään. Suomessa olevia sukulaisia ja ystäviä kun olen Hollannissa.

38.Kuka oli paras tapaamasi uusi ihminen?

R'damin Laura.

39. Kerro arvokas elämän oppitunti jonka opit vuonna 2008.

Kyl se siitä.