Kävin katsomassa varmaan vuoden parhaan elokuvan, jo nyt. Kore-eda Hirokazun Still Walking on hiljainen perhedraama, joka tapahtuu yhden helteisen päivän aikana. Tai tapahtuu ja tapahtuu, mitään ei varsinaisesti tapahdu, mutta puhutaan paljon ja annetaan ymmärtää vielä enemmän.
Elokuvassa vanha pariskunta saa vieraakseen lapsensa perheineen. He muistelevat vanhinta poikaansa, joka kuoli onnettomuudessa ennen aikuistumistaan ja perheytymistään. Perheen sisäiset jännitteet sekä myös toisaalta tiiviit siteet ilmenevät henkilöiden kasvoilla, pienissä puheissa, tavallisissa teoissa. Kore-eda on yksi ehdottomista lempielokuvantekijöistäni juuri siksi, että hän osaa luoda henkilöhahmoistaan aivan oikeita ja eläviä ihmisiä. Varsinkin tässä elokuvassa hän on onnistunut täydellisesti.
Viisi tähteä ja nenäliinapaketti.
(Vähän enemmän tekstiä tuolla pro-blogin puolella. Meidän pitää tehdä "päiväkirja" koulua varten tässä seuraavan puolen vuoden aikana, ja minun mediani tätä tarkoitusta varten on tietysti blogi. Tämä blogi ei käy, koska opettajani eivät lue suomea, enkä todellakaan aio alkaa täällä haukkua kouluani englanniksi. Siksi siis vähän erilainen mutta osin samoja juttuja sisältävä uusi blogi. Saa nähdä, kuinka pitkälti nämä eriytyvät.
On muuten vaikeaa kirjoittaa tarkoituksella sellaista englantia, jota vähän englantia osaavat pystyvät lukemaan. No, hollanniksikaan en jaksa blogata.)
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti