Helmikuun eka

Eilen meidän piti käydä katsomassa vielä yksi leffa R'damin festareilla, mutta kuunneltuamme läheisen opiskelijaosakunnan bileitä aamukahdeksaan, päätimme olla lähtemättä klo 10 alkaneeseen leffaan. Käytimme aamupäivän sen sijaan nukkumiseen. Tällä kertaa teknojumputus oli niin kovalla, että kuulin jytän korvatulppien läpi. Onneksi onneksi onneksi tuollaista ei ole joka viikko.

Tänään ohjelmassa onkin sitten H:n lähtö ja kasa kouluhommia. Huomiseksi pitäisi tehdä jotain pienen ranskalaisen sedän tunnille, valitettavasti vain kukaan ei oikein tiedä että mitä. Jotain suunnitelmia jostain, mutta miten ja minne? En tiedä.

Vähän ajattelin, että kuvaisin sarjan Hare Krishnoista, mutta saa nyt nähdä, mitä pieni ranskalainen setä siitä tykkää. Hänellä ja minulla on suunnattomia kommunikaatiovaikeuksia. Hänellä on myös jonkinlaisia suhtautumisvaikeuksia: hänen mielestään ei voi ryhtyä tässä iässä opiskelemaan taidetta, varsinkin jos on jotain - kauheaa! - matemaattista taustaa, vaan taiteilijan uran on oltava se ainoa oikea vaihtoehto jo keskenkasvuisesta jolpista. Muuten ei ole vaadittavaa "paloa" ko. hommaan. Hän myös valittaa minulle aina "itäeurooppalaisesta" tyylistäni ja kuvittelee minun olevan milloin Puolasta, milloin Tsekeistä.

Muutenkin kyseinen opettaja on vähän hankala tapaus. Hänellä on sukset ristissä muiden opettajien kanssa, joten hän ei koskaan ole paikalla loppuarvosteluissamme. Silti loppuarvostelu on ainoa tavoite, josta hän puhuu. Tulee ihan mieleen lukion opettajat aikoinaan, kun jo lukion ekan ensimmäisellä viikolla jauhettiin, että kirjoitukset sitä ja kirjoitukset tätä ja valkolakki oli heti vaarassa, jos liikunnantunnilta oli poissa. Minä kun tässä koetan opiskella oppiakseni valokuvausta, en tähdätäkseni vain ja ainoastaan yhteen kymmenen minuutin loppuarvosteluhetkeen (no, meidän koulu on hyvin arvostelukeskeinen koulu).

Häneltä ei myöskään oikein saa hyödyllistä palautetta. Töiden arviointi riippuu siitä, millä tuulella hän sattuu milloinkin olemaan. Sama kuva, joka edellisellä viikolla oli hyvä, voi seuraavalla viikolla olla täysin toimimaton ja ihan pska, jos setä sattuu olemaan kiukkuisella päällä. Sitten kun häneltä kysyy, miten sen kuvan saisi paremmaksi, hän mutisee että ehkä sitä voisi kropata tai jotain.

No, puoli vuotta on jaksettava pientä ranskalaista setää. Hänen lisäkseen huomenna on walesilaisten vieraiden vierailuluento, coaching-tunti ja uruguaylaisen tädin autonominen valokuvaus - päivä on suunnilleen 8:50 - 19:00 ilman taukoja, hipheihurraa.