Meidän piti joskus miettiä, että mikä se oma unelmatyöpaikkamme mahdollisina kuvajournalisteina tai muutenvaanjournalisteina olisi. Aika moni porukasta halusi vapaaksi taiteilijaksi, joka julkaisee kirjan silloin, toisen tällöin ja pitää näyttelyitä keskustojen gallerioissa. Minä mietin asiaa ja havaitsin, että haaveeni olisi päästä Hesarin Kuukausiliitteeseen.
Jos ajattelen niitä lehtiartikkeleita, jotka ovat jääneet mieleeni vuosiksi, ne ovat kaikki olleet Kuukausiliitteessä. Se juttu, jossa toimittaja matkasi rahtilaivalla Amerikkaan! Se, jossa haastateltiin raggarinuorisoa (okei okei, se tehtiin Putkinotkossa, joten totta kai se jäi mieleen, vaikka jutusta on kohta 18 vuotta). Ja kaikkein eniten se minua sisimpää myöten järkyttänyt artikkeli vuodelta 2000, juttu Maunulan muumiosta. Sen jutun luettuani en ajatellut mitään muuta vähään aikaan, vaikka koetin aktiivisesti lokeroida sen pois mielen etualalta. Asia kun oli niin, että aina kun artikkelin viimeinen kappale ja sen viimeinen lause tuli mieleeni, minua alkoi välittömästi itkettää, vaikka olisin ollut ruuhkabussissa tai töissä. (Pätee muuten näemmä yhä.)
Kuukausiliite voitti näemmä Bonnierin palkinnon viimekeväisellä artikkelillaan, joka käsitteli toimittajan vanhan isän kuolemaa. Sekin juttu on epäilemättä hieno ja vaikuttava. Itse en pystynyt viime keväänä lukemaan sitä muutamaa lausetta pidemmälle. Minulla on se säästössä. Ehkä joskus voin sen lukea, mutta ei nyt eikä edes kohta.
Hyvän tekstin lisäksi Kuukausiliitteessä on erinomaisia kuvia. Teksti ja kuvat pelaavat yhteen. Katsokaa nyt vaikka tätä maaliskuun numeron juttua Nebraskasta. Komeaa jälkeä.
No, oma urani Sanomalla tuskin lähiaikoina urkenee - eivät kutsuneet edes haastatteluun kesäkuvaajan hommaa haettuani. Mutta ainahan sitä voi haaveilla.
Joo, toivottavasti ihan oikeille, toimitetuille jutuille löytyy mediakentässä tilaa jatkossakin! Ettei käy niin kuin esim. radion puolella, jossa kanavia on ilmestynyt kuin sieniä sateella, mutta sisältö koostuu samoina toistuvista musalistoista ja väliin joku toistaitoinen "toimittaja" lätisee jonninjoutavia ja usuttaa soittamaan numeroon xxxxxxxx, huoh:-( Siksipä kun sattuu törmäämään ihan oikeasti toimitettuun lehti, radio tjms. juttuun niin pääse itku jo pelkästä ilosta.
VastaaPoistaJoskus olisi kiva kirjoittaa kirja! Tuskin sitä kukaan lukisi, mutta vaikka ihan ns. terapeuttisessa mielessä. Taidan kyllä olla enemmänkin haaveilevaa tyyppiä joten toteutuksen kanssa saattaa vähän viivähtää:-)
Harri: Joo, kirja olis kiva, mutta tällä hetkellä tuntuu, että meikäläisen attention span riittää noin kymmenen rivin mininovelleihin kerrallaan. Tosin eiks Jaappanissa ne kännykän ruudulta luettavat pienet kertomukset ollu vähän niinku muodissa nykyään.
VastaaPoista
VastaaPoistaH: Sullahan on sitten hyvin pullat uunissa. Kirjoitat noita kymmenen rivin mininovelleja näin alkuun vaikka jonkun tuhannen kipaletta niin saat jo kokoon melko näyttävän tuotannon! ;-) Tai voisihan sitä ryhtyä vaikka tekstiviestirunoilijaksi. Eiköhän sitä aina sen 60 merkkiä saa aikaiseksi.
VastaaPoistaT. - korjaa tähtäystä. On olemassa oikeasti asiallisiakin kuvalehtiä.
Huokaus. Mikähän se asiallinen sit olis? Joku Suomen Kuvalehti vai? Olen vähän montaa lukenut ja omaan näkemykseeni päätynyt. Tähtäys mulla ei ole pielessä, eikä paljon muukaan, mutta arvot ja asenteet toki hyvin erilaiset kuin sun tai monen muunkaan.
VastaaPoistaKelvatkoon se nyt ja jos ei niin eipä haittaa.
VastaaPoistaHarri: Eikö joku suomalainen joskus kirjoittanut ns. tekstiviestiromaanin? Taisi olla maailman ensimmäinen tjsp.
VastaaPoistaEipäs hermostuta - kehuhan se oli ellet huomannut. Lukaiseppas Risto Lindgrenin tuotannoksia ja Hannu Lindroosin kuvia. Journalismia ilman biasointia - kuten kuuluu ja kuten ansaitsemme. Taatusti samoilla arvoilla ja asenteilla.
Jos mä en ole samaa mieltä jonkun kanssa niin se ei välttämättä tarkoita sitä, että minulta olisi jotain jäänyt lukematta tai havaitsematta. :-)
VastaaPoistaJournalismia ilman biasointia ei ole olemassakaan. Ensimmäinen asia, mitä opimme journalismin kurssilla: "It's never objective."
Välttämättä, niin...
VastaaPoistaJos joku on eri mieltä minun kanssani, olen siitä kiitollinen. Sanoa saa ja sanoa pitää, niin tämä maailma kehittyy.
Pyrkimys objektiivisuuteen on journalismin jaloutta - tarjotaan eväät mielipiteeseen, ei mielipidettä itsessään.
Pyrkimys ehkä. Hirveän usein sellaisilla pyrkimyksillä vain pönkitetään omaa sädekehää eikä suostuta katsomaan, että olisiko siellä kuitenkin joku oma lehmä ojassa. Ei kukaan kirjoittaja tai kuvaaja osaa ulkoistaa itseään ja omia asenteitaan työpäivän ajaksi. Mahdotonta sellainen.
VastaaPoistaJoku SK esmes on yksi niistä lehdistä, joita lukiessa aina välillä tuntuu siltä, että sitä lueskelee ihan taitavasti rakennettua propagandapläjäystä. Etenkin lehden Venäjä-uutisointia ja NATO-keskustelua seuratessa. Mutta onhan se toki kivempi lukea taitavaa biasoitunutta kirjoittelua kuin kehnoa propagandaa tyyliin Valitut Palat övereimmillään.
Vaan onhan siellä sentään ne Jyvät & Akanat.
Lindstedt'hän se oli kuten sanoit. Korjaan siis ylempänä olevan disinformaation. Minna jää paremmin mieleen :-)
VastaaPoistaKyseisen aviisin hyvä puoli on siinä että pääkirjoitus ja toimitetut jutut voivat olla ihan eri näkökulmasta. Heh, niin sen pitää ollakin.
VastaaPoistaTuuli: No niinpäs olikin! Voi itku, meni suunnitelmat uusiksi.
Asiasta kukkaruukkuun.
VastaaPoistaMitä tarkoittaa biasoiminen? Googlailin sanan ja törmäsin vahvistimien putkien biasoimiseen sun muuhun, mutta sanallakaan ei missään mainittu sanomalehdistön biasoimisesta. Ja elektronikkasanastossa kerrotaan: "Biasointi on suomeksi toimintapisteen säätö. Käytännössä se tarkoittaa putken tai transistorin lepovirran säätöä." Mutta objektiivisuuden vastakohdaksi en ole koskaan sitä kuullut mainittavan.
(Sen kyllä tiedän, että journalisti ei ole koskaan objektiivinen. Se olisi täysin mahdotontakin, koska kukaan ihminen ei koskaan pysty olemaan täysin objektiivinen parhaista yrityksistään huolimatta. Journalistikin joutuu tekemään ratkaisuja jo siinä, mistä aiheesta julkaisee ja minkä jutun jättää julkaisematta. Tätä ei varmaan kiellä kukaan (ammattitaitoinen) journalisti.)
Mutta se biasointi. Se oli ihan outo termi. Olisi kiva tietää, sanan käyttöhistoriasta hieman enemmän, esim. kuinka se on päätynyt elektronikkasanastosta abstraktiseksi käsitteeksi. :)
Biasoiminen on vain kehnoa anglismia, "journalistic bias".
VastaaPoistaJos joku media / journalisti itse mainostaa olevansa objektiivinen niin sitten on tosiaan probleema... Tulee mieleen NL:n Totuus eli Pravda tai toiselta puolelta palloa Murdochin "Fair and Balanced" Fox News.
VastaaPoistaKuvaajanakin sitä tosiaan tekee jo (arvo)ratkaisuja siinäkin, mitä rajaa pois ja mitä rajaa kuvaan.
Eiköhän tuo puhtaan "objektiivisuuden" väite ole jo heitetty romukoppaan tiedemaailmassakin jo vuonna X. Tosin jotkut eivät ole sitä vielä huomanneet. Kaikki on tietenkin suhteellista. Kysymys on vähän käsitteillä pelaamisesta. Eli jos joku väittää olevansa täysin objektiivinen valehtelee. Kaikenhan pitäisi olla aina alisteista uudelleenarvioinneille ja (itse)kritiikille. Sanotaanko nyt näin että journalismissa varmaan näkyy siinä, että on olemassa parempaa ja huonompaa journalismia :P Lehdet ovat aina sitoutuneita, HS nyt hyvänä esimerkkinä (piilo)porvarillisesta virallisesta "totuudesta" (pravda), jonka perusteella on kiva tehdä huomioita Suomen "todellisuudesta" kun istuu latte kädessä Kappelin terassilla :) Terasseista puheen ollen olisi kiva jos toi talvi alkaisi jo vähän taittumaan niin pääsisi nauttimaan auringosta...
VastaaPoistaMä toivon, että ensi viikolla Berliinissä olisi biergarteneihin tutustumiseen sopiva keli. Saapa nähdä, nyt ei näytä kovin lupaavalta...
VastaaPoista