Sencity

Palasin viime yönä reissultani itäiseen Hollantiin. Blogaan tämän kahdessa osassa; ensin lauantain fotausosuus ja sitten sunnuntain turismi/road trip...

Junailin itseni lauantaipäivänä Arnhemiin kuvaamaan parissa tapahtumassa. Ensimmäinen oli Liever Sportiever -nimisen kuurojen urheiluyhdistyksen lentopalloturnaus. Turnaus pidettiin jossain Arnhemin lähiössä, jonka nimi ei oikein selvinnyt minulle koko aikana. Johdinauto vei lähelle ja paikalle löysin lopulta kahden viittomakielen tulkin avustuksella.

Tulkki olisikin ollut koko ajan tarpeen. Kuulevat olivat lauantain tapahtumissa harvassa. Olin tulostanut valmiiksi lappuja, joissa luki hollanninnos suunnilleen seuraavasta: "Hei! Olen Tuuli, suomalainen valokuvausopiskelija Den Haagin taideakatemiasta. Teen fotosarjaa kuurojen kulttuurista. Valitettavasti en ymmärrä viittomakieltä. Puhun hyvin englantia ja vähän hollantia." Lapuista olikin tosiaan hyötyä. Päätin opiskella viittomakieltä, kunhan vain ehdin ja asetun paikoilleni johonkin maahan.

Turnaus oli selvästikin ilonpitoa, ei hampaat irvessä kamppailua. Jokainen joukkue oli sekajoukkue - siis miehiä ja naisia - ja pelaajat kaikenkokoisia ja -tasoisia. Tuomarit viittoivat innokkaasti. Erien päättyessä summerin sijaan välkkyi vilkkuvalo.

Pelaajien ja kannustusjoukkojen lisäksi paikalla oli kuuroja tapaamassa toisiaan ja vaihtamassa kuulumisia. Oli mielenkiintoista seurata, miten ihmiset isossa tilassa asettautuivat - käänsivätkö vartalonsa kohti vain yhtä keskustelukumppania vai pyrkivätkö viittomaan isolle joukolle, keskustelivatko lähellä olevan kanssa vai "huusivatko" korostetuin liikkein toiselle puolelle huonetta.

Turnauksen päätyttyä palasin ihastuttavaan pieneen hotellihuoneeseeni, jossa oli vinkeät tapetit. Hotelli oli aivan keskustassa sijaitseva yhden miehen yritys - sama mies toimi respana, aamiaiskokkina, siivoajana ja yövahtina - jonka huoneet olivat siistejä ja viihtyisiä. Wifikin olisi ollut, mutta joku oli asettanut siihen hankalan WPA-salasanan, jota kukaan ei enää muistanut..

Purin päivän kuvat muistikortilta koneelle ja lepäsin muutaman tunnin. Televisio näytti Saksan puolelta mäkihyppyä. Hotellin baarissa kolme vankkaa, kaljua miestä katsoi joukkuekisaa ja kommentoi saksaksi kovaan ääneen. Heidän matkalaukuissaan luki Militärpolizei.

Illalla oli vuorossa kuurojen ja kuulevien Sencity-bileet. Kyse on kiertävästä tapahtumasta, jossa dj:t, vj:t (video jockeyt), aj:t (aroma jockeyt), bändit, viittomatanssijat, viittomaräppärit, breakkaajat ynnä muut kohtaavat ja luovat yhdessä joka aistille jotain. Kuulevat olivat näissä juhlissa selvästi vähemmistössä, vaikka paikalla olikin soittamassa Kraak & Smaak ja huippudj 100% Isis.

Sivumennen sanoen on muuten erinomaisen tärkeä ja hyödyllinen kokemus jokaiselle erikoisominaisuudettomalle ja vammattomalle perushenkilölle viettää aikaa tilanteessa, jossa on itse vähemmistössä. Jossa kommunikointi ja meininki tapahtuu ihan eri ehdoilla, eikä mun omilla. Opin lauantain aikana nopeasti viittoman "jammer" eli suunnilleen "onpa sääli", joka viitottiin minulle useasti, kun kävi ilmi että olen ihan kielipuoli enkä osaa viittoa.

Tämän kaverin t-paidassa lukee Mijn vriendin zegt dat ik nooit luister ... of zoiets. Eli Tyttöystäväni sanoo etten koskaan kuuntele ... tai jotain sinnepäin.

Tanssilattia värähteli bändien ja tiskijukkien soittaessa musiikin tahtiin. Huomasin, että viittominen ja tanssiminen sujuu selvästi monelta hyvin yhtaikaa. En toki aina ollut varma siitä, mikä kuului tanssiliikkeisiin ja mikä keskusteluun.

Kuvasin muutaman tunnin ajan juhlivia ihmisiä ja koetin pysytellä samaan aikaan menossa mukana ja skarppina valmiina kuvaamaan. Viittomatanssijat ja lauluja tulkkaavat viittomalaulajat tekivät valtavan vaikutuksen. Ymmärrän nyt, mitä Helsingissä eräs viittomakielen tulkki minulle kertoi; kieli on niin ilmaisuvoimainen, että sen käyttäjistä tulee hyviä näyttelijöitä.

Sain tarpeeksi kuvia ja palasin hotellille nukkumaan joskus kolmen jälkeen aamulla. Nämä tässä jutussa olevat kuvat eivät todennäköisesti kuulu koko settiin - aloitin fotosarjan tekemisen mustavalkona, ja nyt vaikuttaa siltä, että joudun ehkä pitämään päätöksestäni kiinni - mutta pidän niistä silti.

Seuraavassa osassa sitten turismia Arnhemissa ja Nijmegenissä, puoliksi missattu Erja Lyytinen Udenissa ja yöllinen road trip Delftiin.