29.5.2009 klo 6:49

Tänä aamuna syntyi pieni sisarentyttäreni Helsingin Naistenklinikalla.

Vielä puolenyön maissa juttelin Riinan kanssa Facebookissa ja hän ihmetteli, josko tässä nyt oikeasti alkaa tapahtua vai eikö. Aamulla tuli tekstiviesti, pieni - tai no, 3,7 -kiloinen - tyttö oli syntynyt. Puhuin jo Riinan kanssa puhelimessa ja kuuntelin luurin kautta vauvan yninää ja tuhinaa. (Ja puhelun jälkeen sain huolestuneita katseita kanssamatkustajilta, kun piti pyyhkiä silmäkulmia intercityjunassa.)

Ei tunnu tällä hetkellä mikään muu merkitykselliseltä, tekisi mieli hypätä junaan ja ajaa Schipholiin ja varata lippu seuraavalle lennolle Suomeen. Mutta kai minä nyt maltan vielä kaksi ja puoli viikkoa odotella pienen näkemistä (kunhan saan kohta kuvia) ja hoitaa tämän koulun alta pois.

Aika vinhaa olla täti. Meidän suvussa tädit on aina olleet arvossaan, tuntuu kuin olisi kohonnut tärkeään asemaan.

Onnea vielä sinne Helsinkiin, myös kamuilta täällä koulussa! Ne on hihkuneet mun kanssa koko aamupäivän.

6 done, 2 to go

(Joo, viime kerran otsikosta unohtui yksi.. siksi numerot eivät täsmää)

Tän päivän arvostelut myöskin läpi. Huomenna vielä kaksi ja sitten enää se loppushow keskiviikkona. Tämänkertaisessa loppushowssa olenkin ensimmäisistä ensimmäisin:

Tijd	Zwarte studio	Witte Studio	Lokaal vd toekomst	Grote studio	PD 101	Docenten Overleg Pb 101a
	Student	student	student	student	student	8.30
9.00	Tuuli Saarikoski	Raoul de Lange	Sam van Grinsven	Simone Engelen	Kim Nuijen	10.00
10.30	Fleur Beemster	Sietske Wouda	Boy Berends	Valérie Harmanus	Jacobine van Hellemond	11.30
12.30	Roos Trommelen	Niels Blekemolen	Anouk Erisman	Patrick Oud	Meike Janssen	13.30
14.00	Matthijs  Uivel	Coco Duivenvoorde	Inga Erdmane		Laila Cohen	14.30
ca.15.00	Uitslag

Nyt jo alkoi jännittää. Toisaalta hyvä olla ekana, ei tarvitse pelätä kauan. Sitäpaitsi voin mennä edellisenä iltana laittamaan kuvat paikoilleen.

Olin tänään koululla kahdeksaan, oli liikaa tekemistä, aina sitä kuvittelee, ettei tule loppupäivinä kiire mutta aina sitä työtä kuitenkin riittää. Unohdin syödä. Onneksi Reinder pelasti ja toi minulle ranskikset majoneesilla. Ranskikset oorlog eli sodan kanssa on muuten sellainen, jossa on vähän kaikkea.

Proffa tuli tänään halaamaan ja sanomaan että hyvä kun en mennyt Suomeen pääsykokeisiin vaan jään "tänne minne kuulun". Tuli hyvä mieli. Siellä on nyt monenlaista säätöä jotta minulle tehtäisiin täällä oleminen helpommaksi; koettavat miettiä helpotusta kuluihin tai sivuduunia koulun puolesta. Tykkään siitä, miten täällä huolehditaan opiskelijoista, ja siitä, miten meidän porukka on hitsautunut todella tiiviin yhdessäolon ja työnteon myötä aika solidaariseksi ja kiinteäksi jengiksi, vihdoin. Viime lukuvuoden lopulla oli aika paljon sellaista diivailua ja selkäänpuukotusta, kun iso osa porukkaa oli karsiutumassa pois, mutta nyt on enemmän sellaista ystävyyttä, yhteistyötä ja avunantoa (heh).

Vuokranantajasetä ehtii tulla katsomaan rikkonaista ikkunaa "joskus ensi viikolla". Teippasin siihen pahvia. Ikkunaan, ei setään.

Myrskyn jälkeen

Eilen illalla yhdeksän ja kymmenen välillä taivas pimeni. Helle olikin jo tuntunut painostavalta, ja ohimoa särki, joten tiesin odottaa ukkosta. En kuitenkaan ihan varautunut myrskyn voimakkuuteen.

Ensimmäinen kieppi oli ihan normaalia hollantilaista rajuilmaa. Todella kova pyörteinen tuuli kolisutti kattoa ja tempoi ikkunoita, mutta mitään kummempaa ei tapahtunut. Laitoin varmuuden vuoksi ämpärin sille kohdalle, johon aina pahimpina sateina muodostuu lammikko, ja menin nukkumaan.

Vaan sitten puolenyön jälkeen myräkkä vasta kunnolla alkoi. Yläkerrassa pauke oli niin kova, että minua alkoi hirvittää, ja siirryin alakertaan. Raahasin patjan lattialle sopivan matkan päähän kaikista ikkunoista ja koetin nukkua. Se ei kuitenkaan onnistunut, sillä koko ajan välähteli ja jysähteli. Tunsin jonkinlaisen ilmanpaineenmuutoksen ja katsoin olohuoneen ikkunaa kohti juuri sillä hetkellä kun se tempautui auki ja näin, kun ikkunalaudalla ollut huonekasvi lensi ulos. Verho lepatti jossain ulkona ja ikkuna hakkasi kiinni ja auki. En uskaltanut mennä yrittämään korjata tilannetta, koska salamat löivät aivan taukoamatta Delftin yllä ja jyrähdykset kuuluivat noin samaan aikaan. Kuului pamahdus, kun ikkuna halkesi kahdesta kohtaa.

Myrsky meni ohi vasta aamulla. Kuulemma pelkästään läntiseen Hollantiin koitui 15 miljoonan vahingot. Vettä tuli pahimmillaan 70 senttiä, tuuli oli noin 30 m/s ja rakeista suurimmat olivat läpimitaltaan viisisenttisiä. Monta taloa syttyi salamaniskusta palamaan. Meillä hajosi sitten vain ikkuna ja ikkunanpoka. Aamupäivällä moppailin lattialta vettä ja oksankappaleita ja heitin pois olohuoneessa kastuneita viikonloppuna tehtyjä fotoprinttejä. On kamalan väsy olo, toissayönä nukuin kolme tuntia ja viime yönä ehkä kaksi. Ikkunanruudun paikalla on pahvi ja pitäisi soittaa vuokranantajalle.

4 done, 3 to go.

Tänään oli dokumentaarivalokuvauksen, taidevalokuvauksen ja sivuprojektien arvostelu ja lisäksi sain takaisin taidehistorian ja -teorian tehtävät.

Dokuvalokuvauksen arvostelussa pieni ranskalainen setä läpsäisi minua olkapäähän ja julisti "I like you!" Hän myönsi olleensa viime vuonna väärässä suhteeni (silloin hän ajatteli, että kaiken maailman tietokoneiden ja lukuaineiden parissa elellyt ihminen ei voi koskaan tulla hyväksi valokuvaajaksi, ainakaan enää tässä iässä) ja sanoi, että minulle hyvät kuvat eivät tule ilmatteeksi, mutta koska minulla on sinnikkyyttä ja motivaatiota vaikka muille jakaa, pärjään oikein hyvin. Ja sanoi vielä että "congratulations!"

Taidevalokuvauksessa sain kehuja kommunikaatiokyvyistä, uskalluksesta ja omien rajojen rikkomisesta ja miinusta siitä, että olen liian itsekriittinen. (En viitsinyt mainita, että tulen kulttuurista, jossa ei voi olla liian itsekriittinen.)

Taidehistorian tehtävät olivat kaikki menneet läpi arvosanalla hyvä. Niissä kehuttiin analyyttista otetta, omaperäisiä näkökulmia ja esseenkirjoituskykyjä.

Sivuaineista puuttui yksi opintopiste, joka meni hukkaan joskus viime lukukaudella, mutta koska kukaan ei tiennyt mihin se meni, päätti coach jostain syystä lisätä sen minulle muutenvaan tiskin alta.

Sanoivat vielä, että ovat helpottuneita kun päätin yrittää pysyä Hollannissa - niiden mielestä mä tuon "koheesiota" jengiin ja olen solidaarisuuden ja hengen kannalta merkityksellinen.

Johan tuli sitten kehua tosiaan tänään. Punastuttaa kohta, eikä meinaa kehdata tällaisia edes blogata. Nyt jotta tilanne tasapainoittuisi, pitäisi jäljellä olevista arvioinneista (fototekniikka, graafinen suunnittelu, interaktiivinen media) tulla kamalia haukkuja. Mutta enpä usko, kun ainakin nuo kaksi ekaa on menneet aika hyvin.

Täällä on muuten tänään hellepäivä, lämpö kävi meidän mittarin mukaan 27 asteessa. Minä päätin pitää illan vapaata ja aloittaa loppujen tehtävien tekemisen huomenna. Jos saisin huomenna myös suurimman osan printeistä tilattua, olisi sekin hoidettu eikä tulisi ensi viikonloppuna mitään printtipaniikkia. Kuulemma kun ensi viikon maanantai on vielä joku pinksterpyhä.

Kesäsunnuntaina Delftissä

Kesä on tosiaan tullut ja kaupunki on ihanimmillaan. Opiskelijat ovat kantaneet sohvansa, säkkituolinsa ja pallogrillinsä kadulle, ja istuvat iltaa kitaraa soitellen ja grillaten. Lapset pelaavat kirkon edessä jalkapalloa. Kauppareissulla tulee vastaan pikkusikaria poltteleva fransiskaanimunkki, joka hyräilee kulkiessaan. Cantina-ravintolan terrieri on taas karussa ja kannan sen kotiin meidän kadunkulmastamme. Takapihan kollikissat ovat lämpimässä ilmassa liian laiskoja tapellakseen, vaan lojuvat muurin päällä.

Kalajuttu

Flickriäni seuraavat ovat huomanneet, että teen fotosarjaa harrastajakalastajista. Olen käynyt nyt neljä kertaa Bieslandse Bosin ja Delftse Houtin alueella kuvaamassa ja kaksi kertaa Hoek van Hollandissa. Kuuden päivän työstä syntynee kuuden kuvan sarja.

Mitä olen oppinut: Delftse Houtin ja Bieslandse Bosin tyypit kalastavat karppia. Kala ottaa kiinni onkeen, jossa on elektroninen piippi. Piippauksen kuultuaan kalastaja vääntyy ylös teltastaan, menee nostamaan kalan ylös, punnitsee sen ja kuvaa sen, jos se on tarpeeksi näyttävä. Sitten kala heitetään takaisin jonkkaan. Välillä ajellaan kauko-ohjattavalla pikku veneellä lammelle kaatamaan karpinhoukuttimeksi kalanruokaa. Kun kala ei nappaa, pelataan korttia, poltellaan pilveä, kuunnellaan musiikkia ja pelataan jalkapalloa.

Hoek van Hollandissa meren rannalla meno on toista. Siellä kalastavat yksinäiset vanhat sedät, jotka ainakin tappavat saaliinsa, todennäköisesti syövätkin. Seistään saappaat jalassa laivojen aallokossa aallonmurtajalla, heitellään virtauksiin. Mopon tai pienen pyörän (turbo-mallisen, meikäläiset tietävät mistä puhun) tarakalle on köytetty onkitarvikkeet ja ohjaustangossa roikkuu muovipussi kaloja varten. Eväinä on vettä ja voileipää.

Omat ahveneni ajattelin tänäkin kesänä onkia Kukourin portilta. Tilaisuuksia löytynee; vuokrasin kesäkodin Helsingistä (soluhuone) ja pysyn varmaan Suomessa koko kesän.

Haipakkaa

Niin, kiirettä pitää. Kouluduunienkin osalta - viimeinen koulupäivä oli tuossa maanantaina ja arvostelut alkavat ensi maanantaina - mutta etenkin seuraelämän. Hups.

Maanantaina oli Laura istumassa iltaa. Ajateltiin ennalta, että jos vaikka ajoissa lopetettaisi, kun olin kolmen tunnin yöunien jälkeen väsy ja hänellä kuitenkin aikainen aamu, mutta eikä mitä. Kälätettyä tuli sinne seuraavan vuorokauden puolelle. Juttua kun meillä aina riittää.

Tiistaina kävin vihdoinkin tapaamassa Rotterdamin Riittaa. Oli vinhan hieno asunto, ihanaa ruokaa ja mielenkiintoisia juttuja Rotterdamista ja Hollannista ja politiikasta ja muustakin. Kyllä kauan kestikin ennen kuin vihdoin tavattiin.

Keskiviikkona eli eilen tyttötrio (Roos, Fleur, Marloes) ilmaantui meille pyjamat kainalossa. Laitoimme intialaista ruokaa, leivoimme kanelipullaa ja brownieita, teimme popcornia ja istuimme takapihalla aperitiiveillä ja digestiiveillä. Sitten levitimme patjat, tyynyt ja peitot olkkarin lattialle ja viritimme filmit pyörimään. Kolmannen leffan kohdalla nukahti ensin Fleur, sitten Marloes ja lopulta Roos. Kömmin itsekin nukkumaan. Jossain kohtaa aamuyöstä heräsin hollanninkieliseen supatukseen ja sitten tuli juoruttua vielä hetki. Tänään laitoimme brunssin ja siivosimme jäljet. Tytöt lähtivät tahoilleen tuossa kolmen maissa.

Töitäkin olen kyllä saanut aikaiseksi, tästä hämmästyttävän aktiivisesta sosiaalisesta elämästä huolimatta. Nyt onkin sitten kaikki muu paitsi duuni pannassa tuonne 3.6. asti. Olen koettanut saada docusarjaani urheilukalastajista valmiiksi, mutta yhden vähän ikävän kohtaamisen jälkeen minulla on taas lähestymisvaikeuksia. Marloes lupasi tulla huomenna henkiseksi tueksi en dan gaat we dat varkentje wel even wassen. Fototekniikka on onneksi melkein valmis, samoin autonoom. Kaikki muu on sitten jo suoritettu.

Pitäisi blogata myös eurovaaleista ja kesäkuvioista, mutta jääköön seuraavaan kertaan.

Ja lisäksi: blogituttavuuteni, itsensä Delftin ja Universumin kuningattareksi nimittänyt urhea texasilainen Debby Greer-Costello, on poistunut keskuudestamme. Malja hälle ja buu syövälle. 1967-2009 on liian lyhyt elo.

Kuviot selkenevät

TAIK tai siis A?a!lto tai mikälie ei kutsunut minua pääsykokeisiinsa. Nyt olisi siis mahdollisuus koettaa onneaan piirustelemalla viikon ajan Lahdessa. Taidan jättää väliin; jos pitää päättää, valmistunko täältä Kuninkaallisesta akatemiasta kahden vuoden päästä tai Lahdesta ties kuinka monen vuoden päästä niin järkevintä minun on pysyä täällä. Plus että kun ne pääsykokeet siellä ovat näemmä jotain ihan muuta kuin valokuvausta, en todellakaan välttämättä pääsisi sisään. Eli asemapaikaksi jää nyt Hollanti.

Mikä tiedoksi myös sinne Ruotsin suuntaan.

Vähän ontto olo siitä etten selvästikään ole muuttamassa Suomeen. Päätin, että vietän ison osan kesästäni Suomessa etsien stage- eli työharjoittelupaikkaa. Työharjoittelu on kuitenkin aikataulussa jo ensi helmikuun alusta ja jatkuu seuraavaan kesään asti. Sen voi periaatteessa tehdä missä vain, eli myös Suomessa. Jotta työpaikan etsiminen olisi helpompaa, koetan nyt alivuokrata jonkun pienen solukämpän Helsingistä kuukaudeksi tai pariksi tälle kesälle. Kämppävaihtokin tietysti olisi mahdollinen, mutta kun en ole tietoinen H:n kesäsuunnitelmista niin en voi vaihtaa Delftin kämppää pois.

Kesällä pitää sitten saada jonkinlaiseen kuosiin myös asumiskuviot täällä jatkossa. Jos H päättää etsiä työpaikan Hollannista, jatkamme varmaan tässä tienoolla, tai jopa tässä samassa asunnossa. Jos ei, niin sitten vaihtoehdot ovat seuraavat: a) vuokraan tästä kämpästä tuon yhden huoneen pois jollekin kämppikselle b) muutan opiskelija-asuntoon johonkin c) vuokraamme kaveriporukalla Haagista isohkon asunnon rauhalliseksi fotarikommuuniksi. Joka tapauksessa tämä kämppä on liian iso ja kallis yhden opiskelijan asumukseksi. Vaihtoehto c alkaa houkuttaa aika paljon, jos tilanne siis on se, ettei H tule Hollantiin kokoaikaiseksi asujaksi.

Mitä olisi voinut...

Jonkun laimean Waldon sijasta olisimme voineet lähettää Euroviisuihin tämän artistin, joka on joka tavalla mielenkiintoisempi ja parempi. (Olisi varmaan minusta parempi vaikken olisikaan tänä vuonna innostunut kuurojen kulttuurista ja viittomakielestä.)

 

 

Finland, zero points!

Perinteinen Euroviisujen liveblogaus alkaa. Perinteistä lienee myös se, että kisojen paras biisi on Eurovisionin tunnari.

Juontajat ovat onneksi vaihtuneet sitten semifinaalien. Eivät nämäkään luontevia ole, mutta ne aiemmat olivat tosi kiusallisia.

Liettua: Aika mitäänsanomatonta muttei mitenkään karmaisevaa. Ei jää mieleen hetkeksikään.

Israel: Kiva juttu, että siellä on Israelin arabi edustajana. Harmi että laulavat pieleen.

Ranska: Oho, Patricia Juusto on oikein dramaattinen. Ihan hiano.

Ruotsi: Kamala biitti ja oopperaväräjävä ääni. Ja noinkin minimalistisella koreografialla voi näemmä ajoittaa pieleen.

Kroatia: Balladi Tenalle. Eheehehhe.

Portugali: Tää on musta jotenkin kiva. Kivat haitarit ja folkmeininki. Mutta tuossa yhdessä kohtaa taisi tapahtua joku omituinen kämmi. Väärä sointu tjsp.

Islanti: Ihan kohtuullinen poppisbiisi.

Kreikka: Onpas aika törkeet pöksyt ja koreografia pojalla. :-o "Sitäpä juuri!"

Armenia: Inga ja Anus???! Miksi pitää olla aina noita lattialla huokuvia tanssijoita? Kivat puvut kyllä. Lisäpisteitä tulisi muusta kuin englanninkielisestä biisistä mutta näemmä tänä vuonna kaikkien pitää solkata engelskaa.

Venäjä: Hyvin peruseuroviisukauraa.

Azerbaidzan: Mä tykkään itämaisista sävelistä mutta miksi ne pitää yhdistää näin kamalaan poppikomppiin? Ja tuolla tytöllä on ihan kamala alusasu päällä ja päällysvaatteet unohtuneet johonkin tykkänään.

Bosnia - Hertzegovina: Biisin alku on kyllä pöllitty jostain, mutta mistä? Siis tuo pianosävel? Ihan jees.

Väliaikaiskysymys: Miksei mitään kunnon repäisyjä tai erikoisuuksia vielä tähänkään mennessä?

Moldova: Kiva biisi, kamala hame. Pisteitä kansallisvaikutteista. Varsinkin ne rivihyppelevät sedät oli oikein hauskoja. Epätahdissa. Mutta äh - sitten ihan turha englanninkielinen kakkososa, joka pilaa koko homman.

Malta: Mä inhoan näitä mahtiballadeita.

Viro: Virolaiset ärrrrät sorrrisee. En tykkää biisistä, mutta pisteet taas oman kielen käyttämisestä.

Tanska: Tyyyyyylsäääääää.

Jahas, nimipalvelu katosi enkä pääse blogiin. Blogataan tekstieditoriin sitten.

Saksa: Onko ne kalastaneet nuo jostain Reeperbahnin sivukujilta?

Turkki: Miksi englantia? Ja tuo tyttö on oikeasti belgi.

Albania: Joku omituinen sininen supersankari haahuilee tuolla taustalla. Kamala biisi.

Norja: Kaverini Raoul on kuolannut tuota Norjan poikaa päiväkausia. Lähetti minullekin kuvan, ja minusta kundi oli teinihobitti. Kuulemma me heterot emme ymmärrä miesten päälle... Biisi ei kyllä ole euroviisuksi huono ollenkaan. (Raoul sanoo myös "Eurovision - the biggest gay holiday.")

Ukraina: Tädit venkoaa leikkipuiston kiipeilytelineissä omituisten irokeesiroomalaisten kanssa. Tämä saattaa olla tänkertaisten viisujen karmein biisi.

Romania: Okei, yök.

Iso-Britannia: Andrew Lloyd Webberiä! Ei valitettavasti kovin mielenkiintoista sellaista.

Suomi: Ruotsinlaivaräppiä.

Espanja: Sitä lainaillaan sitten itäsäveliä menestymisen toivossa. Nehän tosiaan iskee muhun aina, mutta valitettavasti biisi muuten on kökkö.

Yhteenveto: Tylsimmät viisut aikoihin! Ei mummoa iskemässä rumpua, ei tanssivaa Lashka Tumbaita, ei yhtään transua.

Sitten äänestystulosta odottamaan.

Ei juma! Euroviisuyhteys avaruuteen! :-D

Äänestys näyttää menevän siihen tyyliin, että Suomi on ihan turvallisessa paikassa viimeisenä. Norjan hobitti voittaa isommilla pisteillä kuin Suomen hevimonsterit aikoinaan.

Vuoden kiireisin aika

Seuraavat 3 viikkoa ovat ne vuoden pahimmat; valmiiksi pitää saada kaikki vuoden tehtävät ja lisäksi työt pitää vedostaa ja printata ja vaikka mitä. Taidehistorian viimeisen tehtävän palautin tänään, joten se on nyt plakkarissa. Siitä viisi opintopistettä taas kasaan.

Tiistaina studiossa juhlittiin Raoulin ja opettajamme Theon syntymäpäiviä syömällä keksejä ja tanssimalla Abbaa, tänään interaktiivisen median opettajalla oli OPM eli oma pullo mukana, joten tarjolla oli viiniä. Huomaa, että on lukukauden loppu käsillä.

Opetusta minulla on tänä vuonna vielä kahtena päivänä. Sitten on tokaluokka lusittu, edessä vain arvostelut ja päättöarvostelu.

Tänään on 3 tunnin yöunien ja 11 tunnin koulupäivän jälkeen jokseenkin väsy olo. Vielä pitäisi valmistaa pari tehtävää huomiselle. Kannustan itseäni vetämään edessä olevat 3 pientä viikkoa täysillä - niiden jälkeen koittaa KESÄ ja LOMA ja JUHANNUS ja SUOMI ja MÖKKI ja JÄRVI ja MERI ja VAARIN VENE ja KANNAS.

Edit: Ai hemmetti! Yksi tärkeä kesämeno unohtui, vaikka pitkästä aikaa pääsee mukaan: FINNCON.

(ai niin ja uskaltaako sitä sanoakaan, mutta eka (ryhmä)näyttelyni on tuossa vielä ennen juhannusta ja sinnekin pitäisi tehdä isoja kuvia.)

To boldly go who knows where and why

Katsottuani uuden Star Trek -elokuvan kaksi kertaa ja mietittyäni vähän voin nyt vihdoin kirjoittaa oman arvioni. Flunssaisena kotona ollessa on hetki aikaa...

Elokuvan arvostelut ovat tähän mennessä olleet voittopuolisesti positiivisia. Uusi, jännittävä Trek - nopeatempoinen - erilainen. Sekä ammattiarvostelijat että Trek-fanit ovat olleet enimmäkseen innoissaan. Jälkimmäiset varsinkin; fanien keskustelupalstoilla on ollut meneillään varsinainen kollektiivinen ekstaasi.

Tämän takia olinkin hämmentynyt siitä tyhjästä olosta, jonka koko filmi minulle jätti. Mietin, josko olin yksi niistä pilkatuista dinosauruksista, joille ainoa oikea Trek on 1960-luvun tarinoita korkeintaan 1980-luvun erikoistehosteissa, seitsemänkymppisiä näyttelijöitä päärooleissa, avaruusolentoja, jotka eroavat ihmisistä lähinnä siten, että niiden otsissa on omituisia kohoumia. Vai järkytyinkö niin paljon filmissä kuvatusta Vulcan-planeetan tuhosta että en vain ole valmis hyväksymään tätä kovasti aikaisemmista eroavaa tarinalinjaa uudeksi Trekiksi?

Vähän pähkäiltyäni päädyin siihen, että ei. Uudet näyttelijät ovat itse asiassa (paria poikkeusta lukuunottamatta) uskottavia ja toimivia rooleissaan. Tehosteet näyttävät hyvältä, vaikka lienevätkin melkein kokonaan CGI:tä. Pettymykseni kumpuaa jostain muualta. Nimenomaisesti siitä, että tämän elokuvan käsikirjoitus on aivan tavattoman huono.

J.J. Abramsin, Roberto Orcin ja Alex Kurtzmanin koko elokuvan pääasiallinen idea pohjautuu valtavaan juoniaukkoon. Elokuvan romulanilainen pääpahis, Nero, joutuu ajassa noin sata vuotta taaksepäin menetettyään planeettansa ja perheensä jonkinlaisen galaktisen supernovan (ei, elokuvan tieteessä ei toki ole järkeä yhtään enempää kuin sen juonessa) nielaistessa koko Romuluksen. Yli 150-vuotias Spock yritti pelastaa Romulusta yksin omalla pienellä aluksellaan ampumalla jotain mustien aukkojen luomisessa käytettävää "punaista ainetta" supernovaan, mutta epäonnistui. Molemmat joutuvat Spockin luomaan mustaan aukkoon, ja jollain selittämättömällä tavalla päätyvät satakunta vuotta menneisyyteen.

Aikamatkustus - järjetönkin aikamatkustus, kts. Star Trek IV - The Voyage Home - ei toki ole mitään uutta Trekille. Sen järkevyyttä en tässä jaksa setviä; olkoon niin, että aikamatkustusta juonikeinona käyttävää scifiä katsoessa suspension of disbelief -nappi on oltava tiukasti pohjassa. Mutta mikä tässä nyt tökkii on ihan perusjuoni.

Menneisyyteen paiskautunut Nero ei yritä tehdä mitään pelastaakseen planeettansa tai kansansa, joiden tuho on nyt yli sadan vuoden päässä tulevaisuudessa, vaan käyttää kaiken energiansa kostaakseen Spockille, joka yritti auttaa mutta epäonnistui. Kunnon koston on toki oltava samanveroinen itse koston syyn kanssa, joten Nero tuhoaa Vulcanin.

Miksi? Miksei Nero huomattuaan paiskautuneensa (jollain järjettömällä tavalla mustan aukon kautta) menneisyyteen tee jotain, jotta hänen oma kansansa selviäisi? Nythän hänellä olisi aikaa korjata tilanne.

Ehkä siksi, että ilman tätä käsittämätöntä kosto-operaatiota Orcin, Kurtzmanin ja Abramsin Trek ei pääsisi tekemään sitä valtaisaa mainostettua pesäeroa aiempaan Trek-kaanoniin, jonka Vulcanin tuho väistämättä aiheuttaa. Rohkea veto, kieltämättä. Eikä minulla varsinaisesti ole mitään rohkeita vetoja ja pesäeroja vastaan, mutta tahtoisin niiden olevan juonellisesti edes jollain tapaa perusteltuja. Kun elokuvan koko juoni perustuu avaruusaluksen mentävälle juoniaukolle, on vaikea ottaa koko elokuvaa edes sen verran todesta, kuin siihen uppoutuminen parin tunnin ajan vaatisi.

Muitakin juoniaukkoja on niin paljon, että niistä on itse asiassa hyvin vaikea olla häiriintymättä. Trekin perushuttua oleva siirrintekniikka jolla siirrytään hetkessä paikasta toiseen, toimii nyt yhtäkkiä myös valtaisien välimatkojen päästä ja myös silloin, kun alukset ovat ylivalonnopeudessa eli poimuajossa. (Tämä jotenkin vähentää tarvetta koko laivastolle, sukkuloista puhumattakaan...) Siirtäminen kuitenkin epäonnistuu, jos kohde planeetalla liikkuu, ja tästä johtuen Spockin äiti Amanda kuolee Vulcanin tuhoutuessa. Taas rohkea veto, joka on perusteltu äärimmäisen huonosti. Siirtäminen siis onnistuu täydessä vauhdissa, mutta ei kuitenkaan onnistu kun kohde liikkuu? (Periaatteessahan kiertoradalla olevassa aluksessa kohde sitä paitsi liikkuu aina - ei tähtilaiva ole kiertoradallaan paikallaan kuin parkkeerattu auto.)

Kun kadetti Kirk ärsyttää Enterprisen förstiä Spockia tarpeeksi, Spock päättää paiskata Kirkin pelastuskapselissa ulos koko aluksesta ja jättää tämän jollekin jäiselle planeetalle, joka osoittautuu Hothiksi Delta Vegaksi. Täällä Kirk pääsee juoksemaan pakoon paria Star Wars -tyylistä CGI-hirviötä, mutta onneksi pelastuu lopulta luolaan, jossa kököttää - yllätys yllätys - Obi Wan Kenobi vanha Spock. Nero on heittänyt Spockin Delta Vegalle, mistä käsin Spock on nähnyt Vulcanin tuhoutuvan. Seuraa parin minuutin pituinen vulcanilainen telepatiakohtaus, jonka aikana vanhan Spockin ääni selittää katsojille, mistä elokuvassa oikeastaan on kyse: miksi Nero on vihainen Spockille,  mitä siellä tulevaisuudessa nyt oikein tapahtui, ja miten nyt Kirkin on päästävä Enterprisen kapteeniksi. Tämän elokuvan perussääntöä "show, don't tell" rikkovan kohtauksen jälkeen Kirk ja Spock kävelevät vain 14 kilometrin päässä sijaitsevaan Federaation tukikohtaan, jossa heitä odottaa - yllätys yllätys taaskin - Montgomery Scott ja tämän pieni söpö ewok alien sidekick.

Minusta oli hienoa nähdä Leonard Nimoy vielä kerran valkokankaalla, mutta valitettavasti tässäkään kohtauksessa ei ollut järjen häivää. Mitä Enterprisen putkalle on tapahtunut, kun ärsyttävät kadetit pitää paiskata vauhdissa ulos ilmalukosta? Miksi jääplaneetalla on valtavia karvattomia hirviöitä? Miksi vanha Spock kököttää luolassa nuotion äärellä, kun kerran Federaation tukikohta on vain 14 kilometrin päässä? Miksi vanha Spock näki Vulcanin tuhon Delta Vegalta - eikös aurinkokunnasta toiseen ole kuitenkin vähän pidempi matka? Ja miksi, oi miksi, Leonard Nimoy on intoutunut mukaan tällaiseen roskaan?

No, Kirk ja Scotty siirtyvät takaisin (valovuosien päässä ylivalonnopeudella liikkuvalle) Enterpriselle kun vanha Spock on antanut Scottylle matemaattisen kaavan, joka mahdollistaa tämän yksinkertaiseksi osoittautuvan operaation. Kirk kettuilee nuorelle Spockille kunnes tämä menettää malttinsa ja vetää Kirkiä turpaan, jonka jälkeen Kirk pääsee ottamaan Enterprisen komennon. Päädytään Maan aurinkokuntaan juuri parahiksi estämään Neron ilkeä suunnitelma tuhota Maa samoin kuin Vulcan. Nuori Spock hyppää vanhan Spockin pieneen alukseen ja ampuu Neron aseet seulaksi, mitä maapallolla kukaan ei selvästi ole tajunnut aiemmin kokeilla. Maa pelastuu, kuinkas muutenkaan, Kirk saa Enterprisen komennon, muut Trekin perushahmot päätyvät asemapaikoilleen ja kaikki on valmista jatko-osaa varten.

Täytyy tosiaan kysyä, josko elokuvan kieltämättä erinomaiset erikoistehosteet maksoivat niin paljon, ettei järkevään  juoneen ollut enää varaa. Parhaimmillaan Star Trek on ollut hyvin kirjoitettuja allegorioita, jotka viittaavat johonkin aikamme ongelmaan - The Undiscovered Countryn Neuvostoliiton Klingonin imperiumin hajoaminen ja kylmän sodan loppu vuodelta 1991 hyvänä esimerkkinä. Usein Trek on näyttänyt ehkä halvalta, mutta juoni on pistänyt ajattelemaan. Tämä uusi Trek ei todellakaan näytä halvalta, mutta viihtyäkseen sen parissa on keskityttävä vain katsomaan kauniita kuvia, ajattelematta yhtään mitään. Keskusteltuani aiheesta elokuvasta innostuneiden fanien kanssa sain hyvin kuvaavan vastauksen: "Who gives a fuck about the plot? The movie looks AWESOME!"

Uuden Trekin sanotaan olevan kuva siitä, mitä tällä hetkellä yleisö haluaa. Ehkä näin on. Ehkä nopeatempoinen toimintaviihde ilman järjen häivää on niin haluttua, että myös Trek pitää väkisin vääntää 2000-luvun toimintaelokuvien muottiin. Minulla ei periaatteessa ole mitään hyviä toimintaelokuvia vastaan - joku Ronin tai Bourne Identity viihdyttää minua moneen kertaan - mutta kaipaan toimintaviihteeltäni kuitenkin jonkinlaista perustelua olemassaololleen. Uudessa Trekissä toiminta ei ole perusteltua, ja siksi se jättää täysin kylmäksi. Draamakaan ei toimi. Elokuvassa kuusi miljardia vulcanilaista menettää henkensä, mutta se ei tunnu miltään, koska koko kohtaus on niin älytön eikä menetystä pysähdytä millään tavalla käsittelemään ennen seuraavaan toimintakohtaukseen rynnistämistä.

Liekö uusi Trek myös kuva nykyajan ihmisen moraalikäsityksistä? Ennen aikaan Kirk miehistöineen jätti voitetun vihollisen henkiin ja vei tämän oikeuden eteen. Nyt jopa Spock haluaa ampua vihollisen seulaksi, tarjoamatta mahdollisuutta antautua. Vanhaa Trekiä kritisoitiin (usein aiheellisesti) liian alleviivaavasta sanomasta. Tähän uusi Trek tekee varsinaisen pesäeron; ainoa sanoma, jonka elokuvasta pienen miettimisen jälkeen löysin, oli että huijaaminen kannattaa ja impulsiivinen toiminta on aina parempi ratkaisu kuin pysähtyminen miettimään.

Voihan hitto osa 2

Postilaatikossa odotteli tänään kutsu Lahden Muotoiluinstituutin pääsykokeisiin. Olisivat 23.5. -> , viikolla jolloin meillä on ainearvostelut.

Mitä tehdä.

Tuplaa tai kuittia tästä tulee. Ja entä se TAIK vielä.

Edit: Jännää, että vaikka kuinka olisi 32 ja maailmalla, niin pulmallisissa tilanteissa sitä lähes refleksinomaisesti soittaa äidille. Puolen tunnin puhelu selkeytti joitakin ajatuksia, mutta vielä on pohtimista.

Voihan hitto

Minulla oli eilen palaveri coachini eli opiskelukoordinaattorini kanssa. Hän meinasi slaagin saada kun kuuli, että olen tässä harkinnut muualle siirtymistä. Kuulemma haluaisivat KOVASTI pitää minut kuninkaallisessa akatemiassa ja jos yhtäkkiä kesällä muutan Suomeen enkä tulekaan syksyllä kouluun, ovat kovin kovin kovin suruissaan. Minusta ei ole muuta kuin positiivista sanottavaa kaikilla opettajilla ja luon yhteishenkeä vuosikurssille ja pärjään kuvallisesti hyvin jne jne. Melkoinen itsetunnon kohotustuokio siitä sitten tuli.

Mutta tiedä sitten tässä.

Yksi opintopiste on hukassa. En tajunnut, että minulla pitää tällekin lukukaudelle olla yksi ylimääräinen piste jostain omasta proggiksesta, joten ei ole tullut tehtyä omaa proggista. Nyt pitäisi keksiä sellainen tyhjästä. Ehdotuksia? Työmäärän pitäisi olla n. yksi viikonloppu, koska ei tästä tosiaan saa kuin yhden pojon.

Ostin pipodiskon tai siis poppikoneen. Kohta soi korvissa taas. Nyt on jo latailtu levyiltä Eva Dahlgreniä, Wanda Landowskaa, Kotiteollisuutta ja Crosby, Stills & Nashia.

Huomenna kirkolle viettämään lauantaita.

Kevätkirpputori Merimieskirkolla lauantaina

Tiedote:

Rotterdamin Merimieskirkolla on lauantaina 9.5. klo 13-18 kevätkirppis. Kirpputorin lisäksi ohjelmassa on grillausta, saunomista, askartelua lapsosille ja perhejumalanpalvelus. Me ollaan siellä kirpputoripöytä 11:n takana hengaamassa. Pistäkää hollanninsuomalaiset tietoa eteenpäin!

Pätkii

Essee on väännetty väkisin valmiiksi. Seitsemän sivua tekstiä plus kuvat. Riittänee. Vielä pitää illalla tarkistella, haluaisin tuosta hyvän arvosanan niin että pitäisin taideteorian ja -historian arvosanan kasissa. Kummaa kun sitä tietää, ettei numeroilla sikäli ole väliä, mutta silti intoutuu niitä jahtaamaan.

Nyt lähden IMAX-teatteriin Amsterdamin Bijlmeriin parinsadan muun nörtin keskelle juomaan Romulan Alea. Illalla kotiin palatessani H on jo täällä odottelemassa.

Edit: Jaa, jääkiekkorieha sitten lopahti turhan lyhyeen tänä vuonna. Eipä tarvitse käyttää aikaa ja energiaa siihen enää tällä viikolla. H oli A'Damista tullessani kotona ja sain Ruotsin-tuliaisina Markus Krunegårdin levyn ja salmiakkia.

Netti pätkii. Suoraan piuhalla motorolan kaapelimodeemiin toimii paremmin kuin routterin kautta; kummankaan routterin, selittäkääs tämä? Routterien kautta packet loss 60-80%, mutta vain ajoittain, välillä toimii täysin. Ja ilmiö on suht uusi, esiintynyt vasta tässä pari viikkoa.

On se hyvä kun ei jätetä asioita viime tippaan...

Ylihuomenna on kunst- en fotografiegeschiedenis en -beschouwingin eli KFB:n eli taide- ja fotohissan esseen viimeinen jättöpäivä. Aloitin kirjoittelun tänään. Nyt minulla on viitisen sivua kubismin, romantiikan ja barokin vaikutuksista tiettyihin taidevalokuvaajiin. Tarvitsen vielä lisää, ja sitten vielä koherentin loppuyhteenvedon ja professionaalin ulkoasun.

Väistelin esseetä ensin käymällä Marloesin kanssa kaupungilla hengaamassa ja sitten tekemällä Macciin uuden taustakuvan. Vaihdan jatkuvasti taustakuvia ja metsästän niitä netistä alituiseen. Niiden pitäisi olla aika rauhallisia ja selkeitä. En nyt löytänyt kivaa, joten tein yhden itse kokeeksi. Tällainen siitä tuli.

Simppeli ja rauhallinen kuva, joka oli aika helppo tehdä foton perusteella. Fotarinäpräystä! Kivaa! Teen joskus varmaan toisenkin, kun tykästyin tällaiseen näpertämiseen.

Tänään oli Bevrijdingsdag eli vapautuksen päivä. Amstelin konsertissa yleisö kastui litimäräksi, kun satoi vinoon. Kuningatar urheana seilasi veneellään Magere Brugin ali, kun orkesteri soitti perinteisesti We'll Meet Again. Ohjelma taisi olla edellisvuotta lyhyempi Apeldoornin tapahtumien takia, mutta minusta oli hyvä, että konsertti kuitenkin pidettiin ja kuningatar uskaltatui väkijoukkoon. Ei näitä dutseja ihan vähällä pelästytetä.

Toukokuun alku

Piilomajassa oli tällainen eri mukava linkki: Photocabine. Retrohenkinen webikameralla toimiva apina-automaatti, joka sylkäisee käyttäjälle neljä passikuvaa.

Tämä rytmittyy nyt ihan älyttömällä tavalla kun Vuodatuksessa ei kai voi vieläkään kirjoitella kuvan viereen ja ympärille, mutta olkoon.

Onni on toimiva routteri! Kyllästyin Ciscon WRT54G:n yhteensopimattomuusongelmiin Ziggon kanssa. Muutaman minuutin välein piti buutata purkki, jotta bitti taas kulki. Ziggon foorumeiden mukaan yleinen ongelma; en keksinyt ratkaisua, joten ostin Sitecomin halpisroutterin kaupasta ja myyn tuon Ciscon purkin kirpparilla jollekin ei-Ziggo-käyttäjälle. Mutta nyt taas langaton bitti kulkee ja lätkä näkyy läppärillä.

Kävin eilen fotaamassa ja haistelemassa Atlanttia Hoek van Hollandissa, tänään olen editoinut kuvia ja tehnyt muita kouluhommia koko päivän. Ensi viikolla tiedossa lisää lätkää, pyhäpäiviä (Kaatuneiden muistopäivä ja Vapautuspäivä) ja sentään kolme päivää kouluakin. Pari deadlineä kärkkyy taas nurkan takana.

H tulee keskiviikkona kotiin piiiitkäksi viikonlopuksi. Tarkoitus setviä asioita ja ihmetellä, että miten tässä nyt tulevaisuus & elanto järjestettäisiin.

Oli mulla varmaan jotain mielenkiintoistakin kirjoitettavaa mutta se katosi jo mielestä. Blogi täyttää ensi viikolla neljä vuotta ja nyt on vähän sellainen tyhjäkäynnin oloinen hetki, mutta kai se tästä. Kommentitkin ovat ehkä vähentyneet, tai jopa lukijat.

Odottamisen arvoisia hyviä asioita: tässä kuussa minusta tullee täti! Ensi kuussa on jo juhannus ja pääsen Suomeen! Kesä!

Karst T. pilasi kuningattarenpäivän

Eilen hollantilainen 38-vuotias Karst T. ajoi mustan Suzuki-autonsa väkijoukkoon Apeldoornin kuningattarenpäivän juhlissa. Viisi ihmistä kuoli ja neljätoista loukkaantui. Karst itse kuoli viime yönä sairaalassa, mutta ehti sitä ennen kertoa poliisille, että hänen tarkoituksensa oli nimenomaan vahingoittaa kuningasperhettä.

Tämän päivän lehdissä reagoidaan tyypilliseen tapaan. Paljon sitä jatkuvaa voivottelua siitä, kuinka Alankomaat ei vain ole entisensä, ja kuinka vain Alankomaissa on aiemmin voinut ministeri ajaa pyörällä töihin ja kuningatar vilkutella väkijoukossa, mutta Nederland is niet meer sitä ja tätä. Toivottavasti tämä on ensimmäisten päivien ylireagointia. Maailmassa kun on valitettavasti hulluja, aina on ollut, ja kaikkea pahaa ei voi estää tapahtumasta. Ei kai silti voi lähteä siitä, että tämä tapaus nyt muuttaa koko jokavuotisen perinteen - saati sitten koko maan - ja tästä lähin kuningatar pysyy piilossa eikä kansa uskalla kerääntyä väkijoukkoihin juhlimaan?

Joka tapauksessa kauhea tapaus, jää kollektiiviseen hollantilaiseen mieleen pitkäksi aikaa, ja jää myös omaan mieleeni pitkäksi aikaa. Satuin nimittäin näkemään koko homman televisiossa livenä. Katselin kuningasperheen vilkuttelua paraatissa ja yhtäkkiä kuvassa näkyi auto, joka lennätti ihmisiä räsynukkeina ilmaan ja jyräsi itsensä väkijoukkoon. Jostain syystä tv-kamerat kuvasivat livenä vielä elvytysyrityksetkin ja ruumisautojen saapumisen paikalle - ja minä tietysti jumituin tuijottamaan suu auki.

Itse vietin vappuaattoa yksin kotona taistolaislauluja kuunnellen ja jääkiekkoa katsoen. Vähän oli ikävä niitä hilpeitä Kruununhaan vappuja. Kuningattarenpäivän aattoiltaa olin kuitenkin ollut juhlistamassa pitkän kaavan mukaan Haagissa, eikä wanha kahta päivää peräkkäin sentään jaksa juhlia.

Minä, Roos ja Fleur keskiviikkoyönä.