To boldly go who knows where and why

Katsottuani uuden Star Trek -elokuvan kaksi kertaa ja mietittyäni vähän voin nyt vihdoin kirjoittaa oman arvioni. Flunssaisena kotona ollessa on hetki aikaa...

Elokuvan arvostelut ovat tähän mennessä olleet voittopuolisesti positiivisia. Uusi, jännittävä Trek - nopeatempoinen - erilainen. Sekä ammattiarvostelijat että Trek-fanit ovat olleet enimmäkseen innoissaan. Jälkimmäiset varsinkin; fanien keskustelupalstoilla on ollut meneillään varsinainen kollektiivinen ekstaasi.

Tämän takia olinkin hämmentynyt siitä tyhjästä olosta, jonka koko filmi minulle jätti. Mietin, josko olin yksi niistä pilkatuista dinosauruksista, joille ainoa oikea Trek on 1960-luvun tarinoita korkeintaan 1980-luvun erikoistehosteissa, seitsemänkymppisiä näyttelijöitä päärooleissa, avaruusolentoja, jotka eroavat ihmisistä lähinnä siten, että niiden otsissa on omituisia kohoumia. Vai järkytyinkö niin paljon filmissä kuvatusta Vulcan-planeetan tuhosta että en vain ole valmis hyväksymään tätä kovasti aikaisemmista eroavaa tarinalinjaa uudeksi Trekiksi?

Vähän pähkäiltyäni päädyin siihen, että ei. Uudet näyttelijät ovat itse asiassa (paria poikkeusta lukuunottamatta) uskottavia ja toimivia rooleissaan. Tehosteet näyttävät hyvältä, vaikka lienevätkin melkein kokonaan CGI:tä. Pettymykseni kumpuaa jostain muualta. Nimenomaisesti siitä, että tämän elokuvan käsikirjoitus on aivan tavattoman huono.

J.J. Abramsin, Roberto Orcin ja Alex Kurtzmanin koko elokuvan pääasiallinen idea pohjautuu valtavaan juoniaukkoon. Elokuvan romulanilainen pääpahis, Nero, joutuu ajassa noin sata vuotta taaksepäin menetettyään planeettansa ja perheensä jonkinlaisen galaktisen supernovan (ei, elokuvan tieteessä ei toki ole järkeä yhtään enempää kuin sen juonessa) nielaistessa koko Romuluksen. Yli 150-vuotias Spock yritti pelastaa Romulusta yksin omalla pienellä aluksellaan ampumalla jotain mustien aukkojen luomisessa käytettävää "punaista ainetta" supernovaan, mutta epäonnistui. Molemmat joutuvat Spockin luomaan mustaan aukkoon, ja jollain selittämättömällä tavalla päätyvät satakunta vuotta menneisyyteen.

Aikamatkustus - järjetönkin aikamatkustus, kts. Star Trek IV - The Voyage Home - ei toki ole mitään uutta Trekille. Sen järkevyyttä en tässä jaksa setviä; olkoon niin, että aikamatkustusta juonikeinona käyttävää scifiä katsoessa suspension of disbelief -nappi on oltava tiukasti pohjassa. Mutta mikä tässä nyt tökkii on ihan perusjuoni.

Menneisyyteen paiskautunut Nero ei yritä tehdä mitään pelastaakseen planeettansa tai kansansa, joiden tuho on nyt yli sadan vuoden päässä tulevaisuudessa, vaan käyttää kaiken energiansa kostaakseen Spockille, joka yritti auttaa mutta epäonnistui. Kunnon koston on toki oltava samanveroinen itse koston syyn kanssa, joten Nero tuhoaa Vulcanin.

Miksi? Miksei Nero huomattuaan paiskautuneensa (jollain järjettömällä tavalla mustan aukon kautta) menneisyyteen tee jotain, jotta hänen oma kansansa selviäisi? Nythän hänellä olisi aikaa korjata tilanne.

Ehkä siksi, että ilman tätä käsittämätöntä kosto-operaatiota Orcin, Kurtzmanin ja Abramsin Trek ei pääsisi tekemään sitä valtaisaa mainostettua pesäeroa aiempaan Trek-kaanoniin, jonka Vulcanin tuho väistämättä aiheuttaa. Rohkea veto, kieltämättä. Eikä minulla varsinaisesti ole mitään rohkeita vetoja ja pesäeroja vastaan, mutta tahtoisin niiden olevan juonellisesti edes jollain tapaa perusteltuja. Kun elokuvan koko juoni perustuu avaruusaluksen mentävälle juoniaukolle, on vaikea ottaa koko elokuvaa edes sen verran todesta, kuin siihen uppoutuminen parin tunnin ajan vaatisi.

Muitakin juoniaukkoja on niin paljon, että niistä on itse asiassa hyvin vaikea olla häiriintymättä. Trekin perushuttua oleva siirrintekniikka jolla siirrytään hetkessä paikasta toiseen, toimii nyt yhtäkkiä myös valtaisien välimatkojen päästä ja myös silloin, kun alukset ovat ylivalonnopeudessa eli poimuajossa. (Tämä jotenkin vähentää tarvetta koko laivastolle, sukkuloista puhumattakaan...) Siirtäminen kuitenkin epäonnistuu, jos kohde planeetalla liikkuu, ja tästä johtuen Spockin äiti Amanda kuolee Vulcanin tuhoutuessa. Taas rohkea veto, joka on perusteltu äärimmäisen huonosti. Siirtäminen siis onnistuu täydessä vauhdissa, mutta ei kuitenkaan onnistu kun kohde liikkuu? (Periaatteessahan kiertoradalla olevassa aluksessa kohde sitä paitsi liikkuu aina - ei tähtilaiva ole kiertoradallaan paikallaan kuin parkkeerattu auto.)

Kun kadetti Kirk ärsyttää Enterprisen förstiä Spockia tarpeeksi, Spock päättää paiskata Kirkin pelastuskapselissa ulos koko aluksesta ja jättää tämän jollekin jäiselle planeetalle, joka osoittautuu Hothiksi Delta Vegaksi. Täällä Kirk pääsee juoksemaan pakoon paria Star Wars -tyylistä CGI-hirviötä, mutta onneksi pelastuu lopulta luolaan, jossa kököttää - yllätys yllätys - Obi Wan Kenobi vanha Spock. Nero on heittänyt Spockin Delta Vegalle, mistä käsin Spock on nähnyt Vulcanin tuhoutuvan. Seuraa parin minuutin pituinen vulcanilainen telepatiakohtaus, jonka aikana vanhan Spockin ääni selittää katsojille, mistä elokuvassa oikeastaan on kyse: miksi Nero on vihainen Spockille,  mitä siellä tulevaisuudessa nyt oikein tapahtui, ja miten nyt Kirkin on päästävä Enterprisen kapteeniksi. Tämän elokuvan perussääntöä "show, don't tell" rikkovan kohtauksen jälkeen Kirk ja Spock kävelevät vain 14 kilometrin päässä sijaitsevaan Federaation tukikohtaan, jossa heitä odottaa - yllätys yllätys taaskin - Montgomery Scott ja tämän pieni söpö ewok alien sidekick.

Minusta oli hienoa nähdä Leonard Nimoy vielä kerran valkokankaalla, mutta valitettavasti tässäkään kohtauksessa ei ollut järjen häivää. Mitä Enterprisen putkalle on tapahtunut, kun ärsyttävät kadetit pitää paiskata vauhdissa ulos ilmalukosta? Miksi jääplaneetalla on valtavia karvattomia hirviöitä? Miksi vanha Spock kököttää luolassa nuotion äärellä, kun kerran Federaation tukikohta on vain 14 kilometrin päässä? Miksi vanha Spock näki Vulcanin tuhon Delta Vegalta - eikös aurinkokunnasta toiseen ole kuitenkin vähän pidempi matka? Ja miksi, oi miksi, Leonard Nimoy on intoutunut mukaan tällaiseen roskaan?

No, Kirk ja Scotty siirtyvät takaisin (valovuosien päässä ylivalonnopeudella liikkuvalle) Enterpriselle kun vanha Spock on antanut Scottylle matemaattisen kaavan, joka mahdollistaa tämän yksinkertaiseksi osoittautuvan operaation. Kirk kettuilee nuorelle Spockille kunnes tämä menettää malttinsa ja vetää Kirkiä turpaan, jonka jälkeen Kirk pääsee ottamaan Enterprisen komennon. Päädytään Maan aurinkokuntaan juuri parahiksi estämään Neron ilkeä suunnitelma tuhota Maa samoin kuin Vulcan. Nuori Spock hyppää vanhan Spockin pieneen alukseen ja ampuu Neron aseet seulaksi, mitä maapallolla kukaan ei selvästi ole tajunnut aiemmin kokeilla. Maa pelastuu, kuinkas muutenkaan, Kirk saa Enterprisen komennon, muut Trekin perushahmot päätyvät asemapaikoilleen ja kaikki on valmista jatko-osaa varten.

Täytyy tosiaan kysyä, josko elokuvan kieltämättä erinomaiset erikoistehosteet maksoivat niin paljon, ettei järkevään  juoneen ollut enää varaa. Parhaimmillaan Star Trek on ollut hyvin kirjoitettuja allegorioita, jotka viittaavat johonkin aikamme ongelmaan - The Undiscovered Countryn Neuvostoliiton Klingonin imperiumin hajoaminen ja kylmän sodan loppu vuodelta 1991 hyvänä esimerkkinä. Usein Trek on näyttänyt ehkä halvalta, mutta juoni on pistänyt ajattelemaan. Tämä uusi Trek ei todellakaan näytä halvalta, mutta viihtyäkseen sen parissa on keskityttävä vain katsomaan kauniita kuvia, ajattelematta yhtään mitään. Keskusteltuani aiheesta elokuvasta innostuneiden fanien kanssa sain hyvin kuvaavan vastauksen: "Who gives a fuck about the plot? The movie looks AWESOME!"

Uuden Trekin sanotaan olevan kuva siitä, mitä tällä hetkellä yleisö haluaa. Ehkä näin on. Ehkä nopeatempoinen toimintaviihde ilman järjen häivää on niin haluttua, että myös Trek pitää väkisin vääntää 2000-luvun toimintaelokuvien muottiin. Minulla ei periaatteessa ole mitään hyviä toimintaelokuvia vastaan - joku Ronin tai Bourne Identity viihdyttää minua moneen kertaan - mutta kaipaan toimintaviihteeltäni kuitenkin jonkinlaista perustelua olemassaololleen. Uudessa Trekissä toiminta ei ole perusteltua, ja siksi se jättää täysin kylmäksi. Draamakaan ei toimi. Elokuvassa kuusi miljardia vulcanilaista menettää henkensä, mutta se ei tunnu miltään, koska koko kohtaus on niin älytön eikä menetystä pysähdytä millään tavalla käsittelemään ennen seuraavaan toimintakohtaukseen rynnistämistä.

Liekö uusi Trek myös kuva nykyajan ihmisen moraalikäsityksistä? Ennen aikaan Kirk miehistöineen jätti voitetun vihollisen henkiin ja vei tämän oikeuden eteen. Nyt jopa Spock haluaa ampua vihollisen seulaksi, tarjoamatta mahdollisuutta antautua. Vanhaa Trekiä kritisoitiin (usein aiheellisesti) liian alleviivaavasta sanomasta. Tähän uusi Trek tekee varsinaisen pesäeron; ainoa sanoma, jonka elokuvasta pienen miettimisen jälkeen löysin, oli että huijaaminen kannattaa ja impulsiivinen toiminta on aina parempi ratkaisu kuin pysähtyminen miettimään.