Sekalaisia ajatuksia

"Recently, photography has become almost as widely practiced an amusement as sex and dancing" -- Susan Sontag kaukaisella 1970-luvulla

Kirjoittelin miniesseen Sontagista kun sain vihdoin junamatkoilla luettua On Photographyn. Seuraavaksi pitäisi lukea Regarding the Pain of Others. Siihen voi kyllä mennä aikaa, koska tässä kahden viikon sisällä pitäisi vääntää seitsemän sivun tutkimusraportti sosiologian kurssille, kirjoitella esseen intro ja suunnitelma (postmodernistinen totuus ja dokumentaarivalokuvaus), aloittaa fotosarja ja tehdä tähänastisesta työprosessista tosi näyttävä ja hiano. Jotta ei olisi liian levotonta, päätin myös lähteä muutamaksi päiväksi reissuun.

Eiku. Meillä on periaatteessa ensi viikolla syysloma (lue: viikko, jonka aikana meidän oletetaan paiskivan hitosti töitä kotona kun koulu on kiinni), ja minulla on mahis käydä tutustumassa siippani asuinpaikkaan. Lähdenpä siis lauantaiaamuna junailemaan Baijeria kohti. Perjantaina pitää viedä humsteri hoitoon. H on jo ehtinyt tempoilla saksalaisen byrokratian kourissa ja muunmuassa tutustua lomakkeeseen Unbedenklichkeitsbescheinigung.

Huomasin, että pipodiskoilu eli musiikin kuuntelu korvalapuista junamatkoilla rauhoittaa vähän ajatuksia. En pysty keskittymään töiden pähkäilyyn kun musa soi korvassa. Yleensä tämä on ollut selkeä miinus ja syy pitää kaikki musiikki poissa, mutta nyt se on ihan jees. Junamatkan ajan päässä on pipodisko, muun ajan mietintämyssy.

Korvalapuilla kuunneltavilla biiseillä on tapana assosioitua niihin paikkoihin, joissa olen niitä kuunnellut. Esimerkiksi Policen Spirits in a Material World on talvinen Mannerheimintie; kuljen kohti Bulevardia ja Oranssin kokousta, vuosi on 1990.

Kotiteollisuuden Minä olen taas liittyy bussin ikkunasta nähtyyn Tanskan yömaisemaan. On taaskin talvi ja minä matkaan kohti kotia bussilla. Matka on jatkunut jo puoli vuorokautta ja väsyttää.

(Crosby, Stills & Nashin Helplessly Hoping taas tarkoittaa kotia ja omia ihmisiä ja aiheuttaa instant-koti-ikävän kun sen täällä kuulee. Sitä en tosin ole kuunnellut pipodiskossa, vaan ihan livenä isän, sedän ja tädin laulamana.)

Tämän syksyn teemabiisi ei ole vielä selvä. Pipodiskossa on ladattuna lähinnä Leonard Cohenia. Ne laulut ovat vain aiemmin assosioituneet niin vahvasti muihin tilanteisiin, etten tiedä, josko haagilainen maisema päässäni niihin ymppäytyy. Olen muuten vakuuttunut, että pipodiskoni random number generator on buginen; samat biisit tuppaavat toistumaan, vaikka kuinka komennan sille että sekoita.