Wien. -11 astetta, lunta, viima pyyhkii vanhaa kaupunkia. Ei mikään optimaalinen ajankohta tai keli turismille, mutta toisaalta saimme junaliput pikkurahalla ja 260 euron arvoisen hotellihuoneen kuudellakympillä. Eikä tarvinnut kärsiä turistitungoksesta.
Mitä tuli koettua?
Kaupunki itse on massiivisen imperiaalinen. Iso ja täynnä marmoria, patsaita, uhkaavia veistettyjä kotkia, keisarinnoja, kaikkea suurta. Kadut ovat leveitä ja torit valtavia, puistot aukeita ja niiden puut muotoonleikattuja. Ihmiset ovat itäeurooppalaisen oloisia, turkikset ja karvahatut päällä, siistit, kalliit vaatteet jotenkin itäblokin tyyliin. Tai ehkä ne olivat kaikki venäläisiä turisteja.
(Tässä piti olla kuva, mutta packet loss on nyt sellainen, että uppaan kuvat vasta kun nettiyhteys toimii paremmin. Oikeat kuvat ovat kehittämättä, mutta kännykällä tuli otettua pari.)
Kävelimme keskustassa ja kävimme ostamassa Sissi-suklaata. Vaelsimme espanjalaisen hepokoulun luokse, sitten museokortteliin - tai kortteli on oikeastaan väärä sana, kyseessä on valtava puistoalue, jota reunustavat museot - ja sitä kautta oopperatalolle. Oopperassa olisin todella halunnut käydä, Wienin oopperatalo on nähtävyys! Liput ovat toki kalliita, mutta onneksi olemassa on seisomapaikkalippuja, joista maksetaan vain 3,50. Ongelma oli, että niitä jonotetaan yli tunti ulkona. Viikonlopun kelissä ei todella huvittanut viettää tuntia jonossa seisten. Ohjelmistossa oli Figaron häät, jossa olisi laulanut muunmuassa Soile Isokoski. Minä en oikein Figaron kaltaisista oopperabestsellereistä niin piittaa, mutta jos illan ooppera olisi ollut Cavalleria Rusticana, olisi varmaan oikeasti pitänyt jonottaa se tunti...
Ooppera tuli siis nähdyksi vain ulkoa. Hotelli Sacherin kahvilassa kävimme sentään sisällä asti, kakkua syömässä tietenkin. H väitti, että se oli pahaa. Mikä pettymys! Kahvila nyt sentään oli toki oikein hieno.
Hundertwasserhaus oli ihan mainio, noinniinkuin omituisella tavalla rakennetuksi taloksi. Maailmanpyörälle emme kävelleet, vaikka Harry Lime Lives -julisteista tulikin mieleen, että tuo Kolmannen miehen tärkeä paikka olisi pitänyt käydä tsekkaamassa. Kävimme vielä ihmettelemässä vilinää kaupungintalon edustan valtavalla luisteluradalla, minkä jälkeen minä olinkin jo niin jäässä, että oli aika siirtyä sisätiloihin. Wieninleikkeet ja pienpanimo-oluet nautittiin 1516:ssa, jota Petri oli meille suositellut. Hyvää oli sekä olut että leike; kasvisruoka taas ei ollut kummoista.
Hotellin lähellä piti käydä vielä yksillä minipubissa, jossa oli asiakkaina suomalaisia ja hollantilaisia, kuinkas muutenkaan, ja jonka baarihenkilö ei erottanut Grand Marnieria viskistä. Muuten paikka oli toki mukava.
Sunnuntaina siirryimme pääasiaan eli Schönbrunnin eläintarhaan. Wienin eläintarha on maailman vanhin, mutta nykyään oikeasti aika hyvä. Eläimillä on tilaa ja luontaista ympäristöä sen verran, kun nyt voi eläintarhassa olla. Elikot myös olivat hämmästyttävän aktiivisia ja leikkisiä. Musta pantteri oli oikeinkin aktiivinen; se päätti suuttua H:lle ja jysäytti itsensä koko painollaan pleksiä päin karjuen, kun H pysähtyi kohdalle. Oli hyvä että oli pleksi. Leijonakin karjahteli meille leikittyään ensin joulukuusella köydenvetoa parinsa kanssa, ja gepardit leikkivät hippaa ja pesivät toisiaan kuten mitkä tahansa kisut. Pandat viettivät aikaa tekemällä sitä, mitä pandan tulee 99 prosenttia ajastaan tehdä - syömällä bambua. Eläintarhakokemus oli erinomainen; näimme uusia lajeja ja pääsimme näkemään eläimiä läheltä. Paikka oli myös ajankohdasta ja säästä johtuen melko tyhjä, joten oli tilaa kierrellä.
Kaikenkaikkiaan ihan mainio pieni reissu. Joskus jonain kesänä varmaan koemme ihan erilaisen Wienin. Seuraavaksi kiinnostaa nyt oikeastaan Bratislava ja Budapest; ehkä kesällä sitten...
