Arkeen totuttautumista

Tämä uusi arki on aika hauskaa. Työpäivät ovat monipuolisia ja mukavia, työmatkojen aikoina ehdin lukea kirjaa, ja illat ja viikonloput ovat omiani. En ole tottunut tällaiseen määrään vapaa-aikaa. Päivät kyllä venyvät pitkiksi, en minä sitä, mutta kun pääsen kotiin, voin viettää illan mukavien asioiden parissa sen sijaan, että tekisin hirveällä kiireellä koulutehtäviä. Mietin jo, josko uskaltaisin aloittaa jonkin harrastuksen pitkästä aikaa - jos vaikka opettelisi sitä japania, tai pohjoissaamea, tai etsisi jonkin liikuntaharrastuksen? En välttämättä kyllä haluaisi sitoutua mihinkään aikataulutettuun toimintaan työn ja ajotuntien lisäksi.

Viime viikolla kävin työnantajani kanssa muutamissa kokouksissa. Maanantaina kävimme Rotterdamin Kunsthalissa, jossa Banningin näyttely avataan 23.4.2010. Mittailimme seinää ja valitsimme lisäelementtejä. Näyttelykuraattori oli mukava ja ystävällinen, kunnes kerroin olevani Suomesta, jolloin hän pisti minut seinää vasten maani maamiinakannasta. Ensimmäinen kerta ikinä, kun jouduin tähän tilanteeseen! En saanut suunvuoroa vähään aikaan, mutta sitten pääsin sanomaan, etten toki jaa hallitukseni kantaa. Mielenkiintoinen kokemus.

Tiistaina kokoustimme editorin kanssa uuden kirjan teksteistä. Lisäksi speksasin suunnitelmaa www-sivujen uudistuksesta ja kirjojen + printtien myynnistä niiden kautta sekä näpräsin vähän teknisten asioiden parissa. Rauhallinen päivä, joka päättyi hyvin hankalasti; kotimatkaan meni neljä tuntia. Ensin juna Utrechtista Rotterdamiin ei lähtenyt. Sitten kun vihdoin pääsin Rotterdamiin, sieltä ei enää mennyt lainkaan junia Delftiin. Törmäsin ranskalaiseen naiseen, joka yritti myös päästä sinne, ja yhdistimme voimamme. Etsimme bussin, jota odottelimme puoli tuntia. Siinä keskustellessamme seuraan liittyi myös Delftiin menevä surinamilainen nuori nainen. Heitimme herjaa kunnes vihdoin pääsimme bussiin.

Bussi ajoi pitkää suoraa muutaman minuutin, kunnes kuuli paukaus ja pysähdyimme. Bussi rikki. Uutta ei saatavilla. Seuraava tulee 45 minuutin päästä. Tässä kohtaa alkoi jo naurattaa. Lähdimme kävelemään takaisin asemaa kohti. Suunnitelmissa oli joko odottaa junaa Delftiin tai matkustaa Goudan kautta Haagiin ja sieltä raitiovaunulla Delftiin, joka olisi sellainen kolmen tunnin kieppi. Onneksi vielä puolisen tuntia odoteltuamme pääsimme junaan ja lopulta kotiin. Plussapuolena voi mainita tutustumisen taas kahteen uuteen ihmiseen (menemme ensi viikolla kahville).

Keskiviikkona työskentelin kotoa. Torstaina menimme Utrechtin oikeustalolle seuraamaan oikeudenistuntoja. Kyseessä siis alustava tiedonkeruu; miltä oikeussalissa näyttää, mitä siellä tapahtuu jne. Seurasimme kahta juttua. Toisessa oli kyse etuushuijauksesta, toisessa pahoinpitelystä. Tein viitisen sivua muistiinpanoja (voisin joskus tehdä erillisen blogauksen tästä, oli hyvin hyvin mielenkiintoista). Loppupäivän näpräsin kuvia, jotka lähetin kirjankustantajalle iltapäivällä. Illan vietin tyttöjen kanssa viikoittaisen illallisen merkeissä.

Perjantaina palautin muistioni www-sivujen uudistamisesta (ja sain siitä kovasti kehuja) ja katsoin olympialaiskoosteita, tänään ajoin ajotunnilla satasta motarilla. Sellainen oli tämä työviikko.

Hollannin hallitus kaatui viime yönä. Siitäkin pitää blogata vielä erikseen. Mielenkiintoinen tilanne; saa nähdä, mitä seuraavat vaalit tuovat maalle. Toivottavasti eivät Wildersin vaalivoittoa, mutta pahalta näyttää. 

Eka ajotunti takana

Autokoulun setä (tai no, minua nuorempi kaveri se toki on) noukki minut tänään kodin edestä. Ajeltiin TU Delftille ja siellä vaihdettiin paikkoja. Sain sitten ajella muutaman kierroksen ydinreaktorin ympäri ja opetella ratinpyörittämistä. Ajattelin, että eihän tässä mitään, mutta sitten opettaja sanoi että eiköhän lähdetä liikenteeseen. Glup.

Ohjelmassa oli yhdeksän liikenneympyrää, joista selvisin jotenkuten - vilkkukin meni useimmiten oikeaan suuntaan. Lisäksi yksi helkkarin hankala yksikaistainen kaksisuuntainen katu Pijnackerissa jossa piti aina väistää sivulle kun toisaalta tuli liikennettä, muutama risteys ja kaupunkiliikennettä. Lisäksi ajoin kuuttakymppiä jossain ties missä kauheassa tuskanhiessä ja koetin ymmärtää auton ulottuvuuksia - tuppaan aina olemaan liian reunalla kun pelkään, että olen liian keskellä tietä.  

Nyt on karnevaaliviikonloppu, minkä takia kaupungissa oli vielä erityisen paljon erityisen järjettömästi palloilevaa auto-, fillari-, hevos- ja kävelijäliikennettä. Puolentoista tunnin ajamisen jälkeen olin ihan tosi puhki ja aivan hiessä, eikä minun ollut tarvinnut kuitenkaan tarkkailla kaikkea liikennettä eikä käyttää vaihteita. Hankalaa hommaa! Ja jotenkin kuvittelin, että elämäni ensimmäisenä kertana ratin takana en pääsisi mihinkään liikenteen lähellekään. Mutta ehkä tämä on hyvä näin. Oppii kun täytyy. Mitään pikakorttia on turha toivoa, huomasin, että auton ulottuvuuksien ja välimatkojen hahmottaminen on näin alussa ainakin ihan oikeasti hankalaa, ja mennee hetki ennen kuin pystyn luontevasti keskittymään niin moneen asiaan yhtaikaa kuin mitä ajaminen vaatii.

(Oli se kyllä myös oikeasti ihan sikahauskaa.)

Eka työharjoittelupäivä takana

Yhden päivän työmatkojen aikana ehtii lukea 190 sivua scifipokkaria. Matka ovelta ovelle on siinä tunti ja neljäkymmentä minuuttia suuntaansa, kahdella vaihdolla. Pitää tehdä kirjapino, jotta on aina mistä valita. Onneksi lukemattomia (pun intended) kirjoja onkin varastossa.

Setvittiin työnantajani eli Jan Banningin kanssa kuvioita. Periaatteessa homma menee niin, että minä saan avaimen studiolle ja tulen ja menen vähän miten haluan, kunhan hoidan annetut hommat määräajassa ja olen sovituissa tilanteissa paikalla assistenttina. Hommat vaihtelevat paljonkin; pääpaino on nyt helmi-maaliskuussa näyttelyiden järjestämisessä ja huhtikuussa painoon menevän seuraavan kirjan prosesseissa. Lisäksi minulla on tutkimustehtävä (ota selvää, onko joku tehnyt valokuvasarjaa USA:n uskonnollisista liikkeistä ja niiden yhteyksistä politiikkaan; tutki muuta kirjallisuutta aiheesta) ja pari teknistä hommaa skannereiden yms. laitteistojen parissa. Ensi viikolla menemme Rotterdamin Kunsthaliin ja Amsterdamiin Rijksmuseumille neuvottelemaan, ovat ostamassa Janilta kuvia. 

Tänään juteltiin World Press Photo -kilpailusta; voittajavalinnat on tehty tällä viikolla ja työnantajani oli siellä mukana. Mutta siitäpä en sano mittään enempää. Sen lisäksi järjestin ja luetteloin muutamia isoja printtejä Byrokraatit -sarjasta, joka on lähdössä näyttelyyn Chicagoon ja tsekkasin, että oikeat setit menevät oikeiden kuvatekstien kanssa. Mukaan sain Traces of War -kirjan englanninkielisen painoksen ja melkein polkupyörän, mutta se olikin liian huonossa kuosissa jopa hollantilaiseksi stationfietsiksi ja siksipä liikun yhä Utrechtin sisällä bussilla, kunnes keksin jostain Marktplaatsilta halvan kaksipyöräisen tai haen Lontoosta lainapyörän.

Eilen Roos, Valerie, Fleur, Marloes ja Raoul ilmestyivät luokseni syntymäpäiväkeiton, suklaakakun ja hassujen hattujen kera. 33 vuotta, 1 kuukausi ja 1 viikko - no joo, tammikuussa ei ehtinyt juhlia ja holskuystävät olivat sitä mieltä, ettei sitä nyt sentään juhlimatta tästä iän karttumisesta selvitä. Siksipä tänään olikin jokseenkin väsynyt olo, vaikka töissä olikin huisin jännää ja mielenkiintoista. Note to self: ei bileitä keskellä viikkoa.

"It's not your father's Star Trek"

Tuo otsikon lause oli mainoslause uudelle Trek-elokuvalle ja myös uudelle pelille, josta blogasin jonkin aikaa sitten. Uuden ajan Trek, enemmän toimintaa ja seikkailua, vähemmän pohdintaa ja moralisointia. Less QQ, more pew pew.

Tällainen se nyt on:

"So, Cryptic storywriters, tell me....why did I just massacre a bar?

 

---

Specifically the trading station or whatever mission. I'm being a jerk to a ferengi, tick of the bar crowd, they pull some phasers.......and there is an awful lot of bodybags after that. 



Civilians.



Who I intruded on.



And then angered.



And massacred.





I mean, okay, depopulating half the klingon empire every away mission was groan worthy, but I bore through it. It's an MMO, a game, whatever. No stunning or taking prisoners ever, and every ship I fight in space blows up with all hands unless they're scripted to beam out or something. Yeah, more groaning, whatever, it was a bad idea but I can deal with it. Having killed more people than I saw die during the dominion war (INCLUDING THE ORBITAL BOMBARDMENT OF CARDASSIA) in less than ten hours....okay it's a really stupid game let's just suck it up and move on.





But you just had me kill civilians en masse. As a federation starfleet officer in good standing, and I got applauded for it.



There just.....isn't words for that. Though I'll try: What. The. Hell?"

 

Lähde:

 

http://forums.startrekonline.com/showthread.php?t=110708

 

Takaisin Zuid-Hollandissa

Junailin Regiksen hangista Delftin sateeseen. Regensburgissa tuli oltua 2,5 viikkoa, jotka käytin lähinnä lepäämiseen. Oli kovin mukavaa viettää koti-iltoja ja hengata H:n kanssa. Normiarki on sen verran harvinaista nyt että se on ihan herkkua. Regis oli kiva, erittäin luminen, erittäin hiljainen. Kaksi miinusta: kaupat ovat huonosti auki (sunnuntaisin auki saa olla vain aseman Norma, ja sielläkin asioidessa pitää näyttää junalippu jotta saa ostaa jotain! Että se siitä 'sivistyneestä maailmasta', johon Suomi muka liittyi aukioloajat vapauttaessaan) ja eilen baarista kävellessämme huomasimme, että joku oli tuhrinut hakaristejä ja ikäviä iskulauseita seiniin. Mikä hätkäyttää Saksassa jotenkin enemmän kuin muualla.

H pääsee nyt takaisin omaan arkeensa; minun kanssani miesparka joutui viettämään huonoa elämää, eli pelaamaan korttia ja käymään kaksi (!) kertaa baarissa. Nytpä hän saa taas viettää iltoja omaan tyyliinsä, eli juoksemalla hangessa ja hyppimällä seinillä. (Omat harrastukset ja menot tuppaavat jäämään molemmilla vähemmälle tai pois silloin harvoin kun päästään yhdessä hengaamaan.)

Mietin ylimielisenä aamulla junassa että kymmenisen vuotta sitten olisi vielä ollut Tosi Iso Juttu matkustaa Keski-Euroopan läpi junassa, ja nyt se on jo ihan rutiinia. Mutta sitten tultiin Reininjokilaaksoon ja ikkunasta näkyi Bingen ja Lorelein kivi ja vanhoja satulinnoja ja vaikka olen ko. reittiä kulkenut muutaman kerran, liimautui nenuni junanikkunaan ja päässä soi että "hei mä pääsen oikeasti näkemään tällaisia juttuja!" Vastapäätä istunutta tätiä nauratti, kun olin niin innoissani maisemasta.

Ai niin, kolmas miinuspiste Regikselle, tai oikeastaan koko saksankieliselle Euroopalle: dubbaus! On hirveä, hirveä synti dubata Tyttökullat. Joo, tuli katsottua telkkariakin pitkästä aikaa...

Kuinka vältän STO-koukun

Jo monta vuotta olen onnistunut välttelemään MMORPG -pelejä. Miksi? Ei siksi, että minulla olisi jotain niitä vastaan. Kyse on päinvastaisesta ongelmasta; tiedän, että jäisin koukkuun. Pahasti.

Mikä on MMORPG? Lyhenne tulee sanoista Massively Multiplayer Online Role Playing Game. Kyseessä on siis peli, jota pelataan verkossa muiden pelaajien kanssa, sananmukaisesti valtava monen pelaajan nettiroolipeli. Penskana pelasin roolipelejä (Dungeons & Dragons, Rune Quest) perinteisesti monitahoinen noppa toisessa kädessä ja hahmokaavake toisessa. Tietokonepelejä olen pelannut ikäni. Lisäksi olen viimeiset 15 vuotta ollut enemmän tai vähemmän addiktoitunut kommunikaatioon netin kautta - alunalkaen Usenetin nyyssiryhmiin, ircciin, myöhemmin foorumeihin jne. MMORPG olisi siis minulle täydellinen yhdistelmä. Roolipelausta, tietokonepelausta yhdistettynä kommunikaatioon uusien jännien ihmisten kanssa.

Tunnen pahaan World of Warcraft -koukkuun jääneitä ihmisiä. Olen joskus tuntenut houkutusta kokeilla ko. peliä, mutta jättänyt kokeilematta. Sen maailma ei niin kiehdo, ja lisäksi tosiasia on se, että viimeiseen kahteen ja puoleen vuoteen minulla ei ole ollut liiemmin vapaa-aikaa. WoW:n ja yleensäkin MMORPG:ien ongelma kun on se, että ne todella vievät aikaa. Peliä ei voi vain pistää paussille, vaan pelin maailma toimii 'reaaliajassa'; tapahtumat vyöryvät eteenpäin silloinkin, kun kone on kiinni tai pelaaja nukkuu. Tällainen ei sovi tilanteeseen, jossa pelaamiseen voisi käyttää korkeintaan pari tuntia viikossa. Toisaalta en myöskään halua päätyä elämään pelimaailmassa; olisi uskomatonta elämän- ja ajanhaaskausta pelata 'tosissaan', tuntikausia päivässä. Pelkään, että voisin kovin helposti ajautua ko. tilanteeseen ainakin loma-aikoina.

Nyt kuitenkin julkaistiin peli, joka alunperin kiinnosti maailmaltaan huomattavasti WoW:n örkkilää enemmän. Star Trek Online, peli jota trekkieporukoissa on hypetetty pari vuotta. Pelaaja luo oman hahmonsa joko starfleetiin tai klingonien imperiumiin ja kehittää ko. hahmoa erilasia tehtäviä suorittaen. Alussa ollaan pienessä purkissa, lopulta päästään käsiksi ihan oikeaan tähtilaivaan, tai varmaankin klingoneilla Bird of Preyhin. On tutkittavia maailmoja, kohdattavia sivilisaatioita, kaupankäyntiä, diplomatiaa, ja tietysti myös taisteluita. Kuinka houkuttavaa!

Onneksi päätin seurata pelin kehitystä ennen ostopäätöstä. Virallinen julkaisupäivä on tänään. Kauppoihin pullahtava tuote on jotain ihan muuta kuin luvattu. Ensiarvostelujen mukaan se on avaruusmättöpeli, joka muistuttaa enemmän yhden pelaajan peliä kuin MMORPG:ia. Tehtävät ovat samanlaisia ja toistuvat samanlaisina uudestaan ja uudestaan - ja ne ovat tyyppiä tapa kaikki alienit ympäristöstä, kunnes pääset seuraavaan tehtävään ('we come in peace, shoot to kill'), diplomatiaa ei ole, ja planeetat ovat erilaisia vain ulkonäöltään. Toisin sanoen on julkaistu peli, jossa ei ole minkäänlaista sisältöä. Epäilemättä ostajia kuitenkin riittää. Mitkään fanit eivät ole niin fanaattisia kuin Star Trek -fanit*, ja turhan usein mikä tahansa menee fanilaumalle kaupaksi, jos siinä on Trek-logo. En kuitenkaan usko, että pelin tulevaisuus on kovin ruusuinen. MMORPG-pelit toimivat niin kauan kuin pelaajia riittää. Pelin ostohinnan lisäksi pelaaja maksaa kuukausimaksun, ja jos peli käy tylsäksi ensimmäisen kuukauden aikana, ei investointi enää ole kannattava. Peli siis saattaa lässähtää pelaajien puutteeseen aika nopeasti, jos mielenkiintoista sisältöä ei ole tarjolla.

Tästäkään pelistä ei siis tullut sitä ensimmäistä uutta tietokonepeliä vuosiin, jota päättäisin kokeilla. Hyvä näin. Mutta kieltämättä olisi ollut hemmetin kiehtovaa pelata toimivaa ja laajaa Trek-maailmaan sijoittuvaa massiivista moninpeliä. Ehkä muutaman vuoden kehittelyn jälkeen tästäkin olisi voinut sellainen tulla, mutta epäilemättä peli haluttiin tunkea markkinoille mahdollisimman nopeasti, nyt kun uuden (huonon) Trek-elokuvan menestyksellä voidaan vielä tahkota lisää mainetta ja rahaa. Seuraavaa yritystä saa epäilemättä odotella muutaman vuoden.

* Trek-fanipojat ovat oikeasti todella rasittavaa porukkaa. Kyseessä on ihmislaji, joka ihan tosissaan uskoo, että jos ei arvostelukyvyttömästi koohota joka ikisestä Trek-aiheisesta tuotteesta, otetaan koko Trek pois ja faniparka jää yksin itkemään. Tästä johtuen kaikki kritiikki mitä tahansa Trek-aiheista kohtaan pyritään vaimentamaan. Uuden pelin kriittiset arviot ovat 'trollausta', uuden leffan kritiikki samoin, ja ainoa hyväksyttävä mielipide on sataprosenttisen kiittävä. Lisäksi nämä ihmiset tuntuvat tosissaan uskovan, että William Shatner osaa näytellä. Need I say more?''

Edit: Lisäilen tähän arvostelulinkkejä.

Eurogamer.net

Tobold's MMORPG Blog

Flyv's Warcraft Blog

The Escapist Forums: User Reviews

Uusi ihminen

Kotkan keskussairaalassa on jälleen syntynyt uusi pieni tyttönen meidän sukuun. Onnea Pyhtäälle ja Kotkaan serkulle & serkun perheelle! 

Yhä Regiksessä

Täällä me vielä vietämme hiljaiseloa Frau Waldowin talovahteina. Minun piti lähteä tänään kotiin Hollantiin, mutta lumikaaos, nuhaisuus ja työharjoittelusoppa siirsivät lähtöäni myöhemmäs. Nyt minulla on lippu torstain junaan. Työharjoittelun piti alkaa omilla projekteilla - työnantajani oli tarkoitus lähteä kuukaudeksi Ugandaan - mutta nyt on kaikki vähän auki. Työnantajan perheessä on surua, reissu peruuntunut ja minulla ei ole aavistustakaan, koska aloitan työnteon. Sovittiin, että soitellaan ensi viikonloppuna.

Me olemme lähinnä pelanneet Dominionia korteilla ja koneella BrettspielWeltin palvelussa. Yksi lisäosakin piti korttisettiin jo ostaa. Addiktoiva peli on se. Tänään kävin sovittamassa itseäni auton kuskinpenkille, autokoulun tutustumistunti on kai ensi viikolla. Delftissä, siis. Mutta sovittaa piti, koska en ensin uskonut, että puolentoista metrin pygmi ylettyisi ajamaan tavallista autoa. H kannustaa minua autokouluun, kuvittelee jo varmaan mielessään, kuinka itse torkkuu ensi kesänä takapenkillä kun minä kuljetan piiiiitkäää tietä Ruotsin läpi Suomen-laivalle...

Se auto piti muuten ensin kaivaa lumesta esiin. Lunta tulee ja tulee ja tulee. Joko kohta on kevät?