Eka ajotunti takana

Autokoulun setä (tai no, minua nuorempi kaveri se toki on) noukki minut tänään kodin edestä. Ajeltiin TU Delftille ja siellä vaihdettiin paikkoja. Sain sitten ajella muutaman kierroksen ydinreaktorin ympäri ja opetella ratinpyörittämistä. Ajattelin, että eihän tässä mitään, mutta sitten opettaja sanoi että eiköhän lähdetä liikenteeseen. Glup.

Ohjelmassa oli yhdeksän liikenneympyrää, joista selvisin jotenkuten - vilkkukin meni useimmiten oikeaan suuntaan. Lisäksi yksi helkkarin hankala yksikaistainen kaksisuuntainen katu Pijnackerissa jossa piti aina väistää sivulle kun toisaalta tuli liikennettä, muutama risteys ja kaupunkiliikennettä. Lisäksi ajoin kuuttakymppiä jossain ties missä kauheassa tuskanhiessä ja koetin ymmärtää auton ulottuvuuksia - tuppaan aina olemaan liian reunalla kun pelkään, että olen liian keskellä tietä.  

Nyt on karnevaaliviikonloppu, minkä takia kaupungissa oli vielä erityisen paljon erityisen järjettömästi palloilevaa auto-, fillari-, hevos- ja kävelijäliikennettä. Puolentoista tunnin ajamisen jälkeen olin ihan tosi puhki ja aivan hiessä, eikä minun ollut tarvinnut kuitenkaan tarkkailla kaikkea liikennettä eikä käyttää vaihteita. Hankalaa hommaa! Ja jotenkin kuvittelin, että elämäni ensimmäisenä kertana ratin takana en pääsisi mihinkään liikenteen lähellekään. Mutta ehkä tämä on hyvä näin. Oppii kun täytyy. Mitään pikakorttia on turha toivoa, huomasin, että auton ulottuvuuksien ja välimatkojen hahmottaminen on näin alussa ainakin ihan oikeasti hankalaa, ja mennee hetki ennen kuin pystyn luontevasti keskittymään niin moneen asiaan yhtaikaa kuin mitä ajaminen vaatii.

(Oli se kyllä myös oikeasti ihan sikahauskaa.)