Tänään on kulunut 25 vuotta avaruussukkula Challengerin räjähdyksestä. Silloin 1986 oli pienen Tuulin sydän särkyä, kun alus tuhoutui ja Christa McAuliffe sen mukana. Muistan vieläkin elävästi kuvia silloisesta tv-lähetyksestä. Parhaiten on muista kuitenkaan sitä kuuluisaa kahtia jakautuvaa savuvanaa, vaan erään flight controllerin ilmeen, kun hän nosti katseensa omasta monitoristaan ja näki räjähdyksen tv-ruudulla.
Myöhemmin, joskus 2000-luvun alussa, luin Richard Feynmanin Challenger -raportin (Seppoko sen minulle lainasi?). Hämmästyttävä selvitys, kaikenkaikkiaan. Sukkuloita on menetetty myöhemmin vielä yksi, erilaisista syistä mutta ehkä samankaltaisesta kulttuurista johtuen. Viimeiset sukkulalennot on tarkoitus lentää vielä tänä vuonna. Haluaisin kovasti päästä katsomaan launchia, mutta ehkä NASA-tv saa riittää. En osaa päättää, kummasta kapineesta pidän enemmän - avaruussukkulasta vai Saturn V:stä.
H oli melkein viikon kotona, mikä oli mukavaa, paitsi että hän joutui jäämään tänne sairastuttuaan. Antibiootit korjasivat miehen jonkinlaiseen kuntoon ja nyt hän on taas R'burgissa säätämässä muuttoa Pentlingistä Prüfeningiin. Hyvästi paavi ja haamu, helou Tonava.
Lukukausi on taas ihan käynnissä. Minulla oli erimielisyys tai oikeastaan kommunikointivaikeus yhden opettajan kanssa, mutta kirjoitin sitten hänelle sähköpostia ja selvitimme asian tänään. Hyvä, olisi jäänyt vaivaamaan. Tapasin myös pitkästä aikaa erään suosikkiopettajani, joka tuli halaamaan ja kyselemään kuulumisia.
Kirjallista kandityötä ei kuulemma tarvitse pahemmin muokata. Se on suhtkoht valmis, kunhan vain löydän graafisen suunnittelijan tekemään siitä kirjasen ja valitsen kuvat sen kuvaliitteeseen.
Kiinalaisvahvistuksemme Nopea Auto pärjää ihan hyvin, vaikkei hänen englannistaan saa kukaan sanaakaan selvää. Hän suhtautuu kuitenkin asiaan huumorilla, mikä auttaa kummasti.
Suunnittelen täyttä päätä jatkoa ja teen käytännön järjestelyjä. 17.2. lennän Suomeen kolmeksi ja puoleksi viikoksi kuvaamaan. Olen silloin huisin kiireinen ja täysin laput silmillä, eli ajattelen ja puhun vain projektia, mutta enköhän minä jonkin verran ehdi vapaa-aikaakin viettää. Maaliskuun lopussa osallistun täällä yhteen Akatemian ja Leidenin yliopiston PhDArts -workshopiin, johon opettajat haluavat minut tunkea kuunteluoppilaaksi. Yrittävät selvästi istuttaa jonkinlaista intoa jatko-opintoihin tutkintojen toivossa. Kunhan nyt saisin tämänkin tutkinnon tehtyä.
Hain Seppälän säätiöltä apurahaa, saapa nähdä miten käy.
Kirjoittelen enemmän kevään projektistani tässä viikonloppuna. Huomenna meillä on Akatemialla avointen ovien päivä, eli tervetuloa, jos satutte Haagissa kulkemaan. Olen itse paikalla noin kello 13 eteenpäin.
Musta piti tulla astronautti ja ensimmäinen suomalainen Kuussa. Tuon jälkeen piti tulla ihan vaan matkaopas. (Sittemmin selvisi, että ne ei itse pääse kauheasti matkailemaan...) Samana keväänä sitten mm. poksahti Tshernobyl ja perheessä sattui yllättävä kuolemantapaus. Musta tuntuu että kun oli pieni, oli koko ajan jotain hässäkkää. Irakin ja Iranin ikuiselta tuntuva sota, sitten muurin murtuminen, Romanian "vallankumous", Neuvostoliiton romahtaminen, Persianlahden sota... Ei ihme jos joku perusturvallisuuden tunne on jäänyt vähän ohkaiseksi.
VastaaPoistaMusta piti tulla ensin arkkitehti ja sitten astronautti.
VastaaPoista1986 jäi tosiaan mieleen. Oli vielä Olof Palmen murha ja Kekkosen kuolema, jotka nekin muistan hyvin. Kyllä 80-luvun maailma oli toisaalta jotenkin hyvin pelottava (ydinsotapelkoineen kaikkineen) mutta silti jotenkin ehkä nykyistä selkeämpi.
Ai niin Palmen murhan muistan. Kekkosen kuollessa me ei asuttu enää Suomessa, muistan että katsottiin hautajaisia videolta.
VastaaPoista
VastaaPoistaMulla on Kekkosen kuolemasta ihan ihmeellisen tarkka muisto. Muistan missä olin ja mitä tein ja koko seuraavan tunnin tapahtumat ihmeen tarkasti, mitä ihmiset ympärilläni sanoivat jne. En ole oikein koskaan tajunnut, miksi juuri siitä jäi niin tarkka ja monipuolinen muistijälki.
Musta piti eka tulla rekkakuski. Astronauttii ei tullu ku noi simmut o niin huonot. No ei se ESA olis muutankaan ottanu tällästä lahopäätä.
VastaaPoista
VastaaPoistaNoh noh. Sullahan on sopivat koulutukset ja kaikki, ainoa vaan että silmät kehnot ja pituutta aika paljon. Voisit joutua viikkaamaan ittes avaruusalukseen.
Ainii. On astronautin harrastukset.
VastaaPoistaAi niin, mun on pitänyt laittaa mun oma osoite vaikka kuinka kauan jo (vai oonko tehnyt sen jo, en muista...): http://mahnaz.livejournal.com/
VastaaPoistaJos on openID niin pääsee lukemaan enemmän, suurin osa on lukon takana.
VastaaPoistaMusta piti tulla merimies... Mutta C:n menetys oli kova pala.
VastaaPoistaMun pitänee tutustua tuohon openID:hen..
Challenger oli kyllä järkytys, mutta vielä kamalampaa oli onnettomuuden varsinainen syy (kiinnostuin teknoriippuvien ja -sokeiden organisaatioiden johtamis- ja poliittisista kulttuureista). Columbian kohtalossa oli paljon deja vu:ta - tutkijapaneelissa Challenger Launch Decision -kirjoittaja Diane Vaughan. CIAB:n raportti on kokonaan netissä - mulle hyytävintä oli pyrstön lämpötiilien alumiinipisarat - vasemman siiven sulaneista sisuksista.
VastaaPoistaSitten asiaan: täysin sattumalta ollaan veljen perheen kanssa Floridassa just 19.4., kun sukkulan pitäisi lähteä matkaan! Netin kuvaukset jonottamisen ja odottamisen määrästä (12 tuntia tai silleen) pitää varmaan tuplata näille viimeisille lennoille. Parhaiden katselupaikkojen lippujen osto-oikeudet arvotaan ja kaikki puistot ja pientareet on täynnä väkeä. Ja iltalaukaisun jälkeen vuorossa on teemaan sopivasti kosminen ruuhka - tunnin paluumatka Orlandoon vie varmaan koko yön. Vähän arveluttaa yrittääkään tota lapsiperheen kanssa - vuorokausi odotusta viiden minuutin takia. Kun vain 40% lennoista lähtee ajallaan (meidän paluulento on 2.5.). Toisaalta - olisihan se a-i-k-a hurja spektaakkeli... :-)
Ainiin, teretulemast meille!
VastaaPoistaSepe, mustaa kateutta!!!!!!
VastaaPoistaEi sitten voitettu lipunosto-oikeusarpajaisissa (oli kuusi arpaa vetämässä). Pitää tyytyä näkymiin kauempaa...