Oli tarkoitus kirjoittaa tarkka rapo viime keskiviikon arvioinneista, mutta en jaksa enkä halua, ja aina kun ajattelen asiaa, tulen niin kiukkuiseksi ettei se ole hyväksi. Mainitsen siksi vain muutaman asian.
Oman puheeni aikana pääopettajan puhelin soi. Hän kaivoi sitä laukustaan muutaman hetken, vastasi siihen ja käveli pois. Jäin hämmentyneenä seisomaan paikalleni. Opettajan palattua kysyin, josko saisin aloittaa puheeni alusta, mutta se ei käynyt. Yritin jatkaa siitä mihin jäin, mutta pasmat menivät sekaisin ja pari tärkeää juttua jäi sanomatta. Pääopettaja kommentoi, että en anna professionaalia vaikutelmaa koska takeltelen sanoissani. Hän käytti minulle puhuessaan jotain hollantilaista sananlaskua, jota en ymmärtänyt, ja eräs toinen opettajakaartin jäsen yritti selittää sitä minulle englanniksi. Pääopettaja kielsi tämän, ja kielsi samalla ketään puhumasta sanaakaan englantia minulle.
Saimme kaikki haukut siitä, että olimme jättäneet pois erään tarvittavan paperinivaskan, josta emme olleet koskaan kuulleetkaan, sillä meille unohdettiin kertoa siitä. Mutta meidän olisi kuitenkin pitänyt tietää vaikka kysymällä viime vuonna valmistuneilta.
Olimme kaikki nukkuneet edeltävällä viikolla parin tunnin yöunia ja tehneet työtä vuorotta. Arvioiden jaossa opettajat syyttivät meitä välinpitämättömyydestä ja siitä, ettemme a) tee tarpeeksi töitä ja b) ota koko hommaa vakavasti. He käyttäytyivät kuin luokan yleinen huono taso olisi ollut henkilökohtainen loukkaus heitä kohtaan. Mitenkään ei tietenkään ole mahdollista, että parempi kommunikaatio opettajien kanssa ja tuki heidän puoleltaan olisi ollut tarpeen? Ei, syy on meidän vuosiluokassamme.
Nämä liian vähän töitä tekevät ja välinpitämättömästi koko hommaan suhtautuvat taideopiskelijat vetivät viimeiset viikot nappien voimalla. Jotkut joutuvat ottamaan rauhoittavia jotta kestävät arviointitilanteet, moni on unilääkkeillä, ja siitä, mitä jotkut tekevät jaksaakseen, en viitsi edes kirjoittaa. Kyllähän me kolmikymppiset osaamme suhteuttaa tämän kaiken ja ymmärrämme, että vuoden päästä akatemian aika ja paineet ovat muisto vain, mutta kaksikymppisten nuoriso-osastolla ei ole siihen tarvittavaa elämänkokemusta.
Jossain kohtaa koko hommasta on kadonnut kaikki suhteellisuudentaju.
No, palaamme asiaan parin henkilön kanssa valmistumisen jälkeen. Ei se enää meidän luokkaamme auta, mutta ehkä muita vuosiluokkia. Tosin en usko, että saamme aikaiseksi minkäänlaista dialogia. Tyyliin kun kuuluu, että minkäänlaista arvostelua ei oteta vastaan ja se koetaan selittelyksi, jolla yritetään paikata omaa lahjattomuutta tai työmoraalin puutetta. Koetamme väistää tätä sillä, että me asiaan tarttuvat olemme kaikki vihreää saaneita eikä meillä ole arvostelujen suhteen minkäänlaista lehmää ojassa.
Minun pitäisi vielä jaksaa saada projektini päätökseen. Tällä viikolla puurran kirjan parissa; sen pitäisi mennä painoon aika pian, jotta ehtii. 13.6. alkavalla viikolla alkaa näyttelyrakennus.
Eilen saavutin jotain. Juoksin viisi kilometriä alle 40 minuutissa. Testasimme Roosin kanssa ensi torstain juoksukisan reittiä. Hidashan tuo tietysti on kenen tahansa mittapuulla, mutta minulle hyvä suoritus. Vielä maaliskuussa en jaksanut juosta kävelemättä kuin pari minuuttia. Nyt menee jo nelisenkymmentä. Aikomuksena on juoksennella kesän ajan viiden kilsan lenkkejä kolmisen kertaa viikossa ja sitten jossain vaiheessa koettaa kasvattaa matkaa kymmentä kilometriä kohti. Nopeudella ei ole niin väliä.
VastaaPoistaHuh huh. Mä mietin jo tuota edellistä kirjoitustasi lukiessa, että jos läpäisyprosentti on noin matala, niin luulisi opettajilla käyvän mielessä, että jotain on täytynyt pakosti mennä vikaan myös heidän puoleltaan. Käy suorastaan kateeksi ihmisiä, jotka ovat noin taitavia ulkoistamaan kaikki ongelmat. Upeaa, jos jaksatte ottaa asian puheeksi opettajakaartin kanssa, mutta pahoin pelkään, että asiassa ei auta kuin ylemmälle taholle kanteleminen.
Niinpä. Mietimme nyt, että pitäisikö asia ottaa puheeksi ylempien tahojen kanssa suoraan. Se, että mä ja ne pari toveria ryhtyvät tähän, tullaan näkemään jonkinlaisena 'sinäkin Brutukseni' -ilmiönä, koska me ollaan aina olleet ne konfliktia väistävät ja ääneen valittamattomat tapaukset, mutta ehkä se sitten myös tarkoittaa, että meidät otetaan vakavammin.
VastaaPoistaVaikka en usko. En ole koskaan kuullut yhdenkään opettajakunnassa myöntävän, että missään olisi parantamisen varaa heidän puoleltaan. Olen miettinyt, että onko siinä kyse paikalliskulttuurista maan tasolla, akatemian tasolla vai vain oppiaineen tasolla.
Tää on niin monipiippuinen juttu jossa on niin monta ongelmakohtaa että pitää joktap miettiä tosi tarkkaan se mitä sanoo ja miten - yrittää tiivistää meidän kokemat ongelmat mahdollisimman selkeiksi ja ilmaista ne helposti vastaanotettavalla tavalla.
VastaaPoistaNo niin. Pomot ne on pomoillakin, eli samalla kun pistätte paperille eritellyn viestinne opettajille, lähetätte saman heidän pomoilleen ja vielä heistäkin askel ylemmälle taholle. Opettajille suunnattuna se hautautuu varmasti, mutta pari ylempää tahoa mukaan otettuna saattaa auttaa. Suomen oloissa saattaisin huvikseni suunnata kirjeen myös opetus- ja kulttuuriministeriöön asianomaisista koulutuslaitoksista vastaavalle hemmolle (en tiedä mikä Hollannissa on se ministeriö). Jostain tuokin putiikki rahansa saa, ja niiden rahoittajille on tärkeää kertoa, että ne syytävät hyvää valuuttaa perspäiden palkkoihin.
VastaaPoistaOnpas peräti outoa, että oppilaitos suorastaan halajaa pientä valmistumisprosenttia! Minä kun olin luullut, että tuloksellisuus (joka oppilaitoksissa tarkoittaa valmistuneiden tutkintojen määrää) jyrää kaikkialla... Kerta kaikkiaan pöyristyttävää pedagogiikkaa joka tapauksessa.
VastaaPoistaOoh, miten persiistä! Tsemppiä ja onnittelut mainiosta suorituksesta myöskin juoksemisen saralla.
No jestas mitä sakkia nuo opettajat!!
VastaaPoistaOnnea kuitenkin juoksutuloksesta ja paljon tsemppiä!
Rankkaa menoa Delftissä. Taidat olla juoksemassa nyt (kello on 12.33), ainakin sää on kaunis :-) Uskoisin ymmärtäväni sinua juoksutreeniasioissa - treenasin itsekin pari vuotta sitten (todetakseni päästyäni tiettyyn tavoitteeseeni, ettei ole laji minua varten...) Kiitos kun kävit blogikylässä.
VastaaPoistaHarmi muuten, ettei tuota Suomen maailmanmestaruutta huomioitu täällä mitenkään, kun Suomessa oli kovat pippalot ja (otsikot sitten juhlien jälkeen).