Oltiin pienessä suomalaisporukassa Scheveningenissä sporttibaarissa katsomassa loppuottelua Suomi - Ruotsi. Parikin ihmistä oli tehnyt tarkistussoiton baariin, että näkyyhän se matsi varmasti. Olin kuitenkin niin integroitunut - toisin sanoen tiesin, ettei lupaus ole vielä tae mistään - että otin varajärjestelyn mukaan.
Ja hyvä niin. Siellä sitten katsottiin jostain venäläisestä fiidistä vironkielisellä selostuksella lätkää, kun kerran mikään sporttipubin kymmenistä kanavista ei kuulemma matsia näyttänyt.
Hauskaa oli. Loppujännitys vähän lässähti, kun alkoi tulla puheluita Suomesta, ja kävi ilmi että fiidimme oli pari minuuttia myöhässä. Peli kun oli oikeasti loppunut jo siinä kohtaa kun me jännäsimme kahta viimeistä minuuttia. Mutta ei se mitään, parasta oli katsoa peliä porukalla.
16 vuotta sitten asuin exän kanssa Haagassa ja luokkakaverini tulivat sinne katsomaan peliä. Huusimme niin, ettei Mertarannan selostuksesta kuullut niin paljon. Se toki kuului, kuinka Ruotsin puolustajat pelattiin kebapkioskille. Voiton jälkeen soitimme vinyylilevyltä Porilaisten marssin (exä oli sotilassoittaja, joten meillä löytyi tätä matskua ihan omasta takaa) ja lähdimme Helsingin keskustaan juhlimaan. Tällä kertaa ei oltu Haagassa vaan Haagissa, ja suihkulähteessäkin jäi uimatta, mutta fiilis oli sama.
Tänään onkin sitten ollut vähän vaikea päästä takaisin työmoodiin. Taittoa on tullut tehtyä, ja lisäksi yritän miettiä näyttelyinstallaatiosuunnittelua (keskiviikkona on rakennettava kenkälaatikkosuunnitelma ja laitettava sinne se uskollinen näyttely-yleisö. Warcraft-örkki, mittatikuksi), mutta jostain syystä nyt ei ole idean ideaa. Pitäisi tehdä jotain, joka kai liittyisi kylmään ja lumeen. Todennäköisesti näyttelyssä on kaksi dibondille vedostettua isoa kuvaa, joista kummassakin kinokset ovat pääosassa. Toisessa yö, toisessa päivä. Mutta mitä rakentaa niiden ympärille? Olen ollut niin intensiivisesti läsnä tuossa kirjanrakennusprosessissa että näyttelysuunnittelu on jäänyt vähemmälle, ja lisäksi pari opettajaani hyllytti aiemman ideani, jossa olisin käyttänyt ikkunanäkymiä installaation osana.
Haha, miksei täällä muuten tosiaan yksinkertaisetkaan jutut järjesty itsekseen? Olin jo unohtanut miten ekan kevään olin aivan vehje otsassa kun jatkuvasti sai olla soittelemassa jonkun asian perään. Esim. palkka maksettiin aluksi väärälle tilille, kun sain sen omalle tilille, siitä olikin mennyt 60% veroa, soitettuani lupasivat korjasivat asian, yllättäen seuraavastakin palkasta meni 60% veroa jne.
VastaaPoista
VastaaPoistaVuonna 1995 tajusin, mistä on kyse, kun seisoimme bussipysäkillä odottamassa keskustaan menevää bussia ja samaan aikaan Huopalahden kirkon salkoon vedettiin Suomen lippua. Urheilussa ei ole kyse vain urheilusta - ainakaan silloin, kun voitetaan isosti.
hemi: Perusasetus on se, että lupauksiin asioiden järjestymisestä ei voi yhtään luottaa, mikä oli alussa tosi vaikea oppia. Suomessa kun jos joku sanoo jotain hoitavansa niin yleensä se tarkoittaa edes vakaata aikomusta.
VastaaPoistaIda: Niinpä tosiaan. Kirkonkelloja eivät sentään silloin soittaneet. Mua vähän harmittaa, että siitä kiekkoillasta ei ole kuvia. Se oli aika ikimuistoista.