Se oli siinä

Neljä elämäni rankinta vuotta. Ensi viikon lauantaina saan tutkintotodistuksen.

Nyt ei jaksa kirjoittaa enempää, olen aika puhki. 

Näyttelynrakennusta

Tokaluokkalaiset määrätään avustajiksi. Tässä Anniek sekoittaa maalia.

 

 Huonetoverini Rebecca mittailee seinäänsä.

 

Henri ja monitoimityökalu - toinen pää lattiaharja, toinen pää maalitela.

 

Rebeccan seinä maalattuna.

 

150 cm x 120 cm Palkkatilantori.

 

Viittä vaille valmis tila. Teksti pitää vielä liimata seinään asti. Ikkunan verhot on tehty juustokankaasta; säädimme niitä H:n kanssa kolmeen ikkunaan kolme päivää.

Tänään oli loppukokeen kenraaliharjoitus, hyvin meni. Huomenna vielä vähän viimeistelyä ja vuorosanojen opettelua ja ylihuomenna komission eteen.

Aikavaje

Muistan, kun ekalla opettajien toimesta varoitettiin, että jos on harrastuksia niin ne kannattaa lopettaa saman tien, niihin kun ei KABK:n foto-opiskelija ehdi. Ja jos on duuni niin se kannattaa jättää. Ja jos on poika- tai tyttöystävä Akatemian ulkopuolella niin parempi panna suhde poikki  ennemmin kuin myöhemmin, kun ei sille kuitenkaan ole aikaa (no mulla on onneksi ymmärtäväinen ja sopeutuvainen puoliso).

Mutta siitä ei varoitettu, että 4. vuonna ei enää ehdi nukkua eikä syödä. Tein tänään työtä 14 tuntia koululla ja siihen päälle 2.5 tuntia kotona. Viime viikko oli samanlainen.

Onneksi tätä on jäljellä enää kolme päivää. Koputan puuta.

Juostiin kilpaa

Tänään oli juoksukilpailupäivä. Oli aika kuuma, ja kun lähtökin oli vähän puolenpäivän jälkeen, tuli kisasta aika rankka. Olimme aika keulilla lähtijöiden joukossa vähän vahingossa, ja sitten tuliki lähdettyä kipittämään aika vauhtia. Minun piti hidastaa tahtia kolmen kilsan jälkeen ettei tarvitsisi heittää kävelyksi (aika moni lujaa lähtenyt tuli sitten selkä edellä vastaan, kun ei kunto riittänyt juosta koko matkaa). Oli aika hilpeää juosta kisareittiä, kun ympärillä ihmiset kannustivat ja hurrasivat ja torvisoittokunta soitti.

Viiden kilometrin reitti kulki kaupungin keskustasta Delftse Houtin suuntaan ja sieltä taas takaisin keskustaan. Viimeisen kilometrin juoksin ihan pelkällä sisulla, kun oli ihan älyttömän kuuma ja puhti lopussa. Ja sitten piti vielä kiristää vauhtia, kun käännyin Marktilta viimeiselle kadulle ja näin maaliviivan ja selostaja selosti minutkin maaliin. Alan ymmärtää, miksi nämä harrastelijoiden hupikisatkin ovat joillekin kovasti addiktiivista puuhaa.

Minun aikani oli 34:16,  parempi kuin haaveilinkaan. Roos juoksi nuorempana ja parempikuntoisena pari minuuttia nopeammin. Mietin jo, että kuinka hyvän ajan olisinkaan voinut saada, jos olisin ehtinyt harjoitella paremmin tai edes nukkunut säännöllisesti ja syönyt hyvin tällä viikolla.. Jospa ensi kerralla - tai joskus omalla lenkillä - menee alle 30 minuutin?

Nälkä kasvaa selvästi syödessä. Maaliskuussa en vielä jaksanut juosta viittä minuuttia, mutta lenkillä käyminen kolme kertaa viikossa on tehonnut. Samalla muuten lepopulssi on laskenut 55 paikkeille. Hauskaa ja hyödyllistä tämä kipittäminen, vaikken koskaan tule mikään urheilija olemaankaan.

Roos ennen lenkkiä 

 

Tuuli lenkin jälkeen.