Vapaaherran elämää

Aika tyly julkisivu.

Muutimme Freiherr-vom-Stein-Straßelle sunnuntaina. Muutto sujui hyvin kun kuorma oli kohtuullinen (kolme laatikollista kirjoja, kolme laukkua vaatteita, pari fillaria, skälää + auto). Tämä uusi pieni koti on kiva. H on jo soittanut pianoa ja minä olen koettanut kehitellä uutta juoksureittiä. Tämä asunto ei ole umpihomeessa, toisin kuin aikaisempi (olenkin pessyt pesutuvassa vaatteiden lisäksi tyynyjä ja täkkejä, koska homeen hajusta on päästävä eroon). Tämä ei onneksi myöskään ole täynnä koppiaisia, hämähäkkejä eikä earwigejä, toisin kuin aikaisempi. H taisi aikaisemman asuntonsa kohdalla piitata enemmän sen sijainnista kuin kunnosta. Minulle riitti pari kolme hämähäkinpuremaa ja olin jo melkein valmis muuttamaan hostelliin, jos uutta kotia ei olisi järjestynyt ajoissa. 

Mutta se siitä. Sinne ei onneksi tarvitse enää palata.

Eilen yritin käydä ilmoittautumassa Baijerin asukkaaksi mutta katolinen juhlapyhä ilmaantui pyytämättä ja yllättäen torppaamaan suunnitelmani. Tänään onnistuin. Piti täyttää lomake, jossa kysyttiin mm. etnistä taustaa ja uskontoa, käydä passikuvassa, toimittaa avioliittotodistus ja passikopio ja siinä se sitten olikin. Oleskelulupa tulee postitse. Helppoa ja yksinkertaista, toisin kuin kuusi vuotta sitten Hollantiin muutettaessa, jolloin tarvitsimme muistaakseni pari etukäteen varattua virastoaikaa ja ties mitä papereita vuokrasopimuksesta työtodistusten kautta sähkösopimuksiin. Saksalaisesta byrokratiasta aina puhutaan, mutta vaikka sitä onkin, se on sentään jokseenkin selkeää ja säännönmukaista. Tähän asti.

Huomenna menen ilmoittautumaan sairaskassasysteemiin jotta voin sitten ensi viikolla Hollannissa irtisanoutua hollantilaisesta sairasvakuutuksesta. Meillä on pitkä lista muistakin irtisanottavista soppareista. Sitten pitäisi myös luovuttaa pois kaikki mikä suinkin kelpaa ja mistä raatsii luopua ja pakata loput poiskannettavaksi. Kovasti toivomme, että apujoukkoja ilmaantuu ainakin 28.8., jolloin roudaamme tavarat muuttoautolla välivarastoon ihanien ihmisten luo Hoofddorpiin.

H on ollut aika väsynyt, ehkä tämän muuttoruljanssinkin takia. Minä olen erittäin stressaantunut ja suurimmaksi osaksi siksi, että pitää hoitaa se Delftin kämpän tyhjennys. Tajusin eilen, että pelkkä Hollantiin menemisen ajatteleminen ahdistaa. Eipä taida olla ihan heti ikävä entistä kotimaata.

Angry Birdsiä uuden kämpän parvekkeella.

T + 4 weeks

Onnettomuudesta on nyt neljä viikkoa. H:n toipuminen edistyy, vaikkakin viimeiset muutamat päivät ovat olleet vähän hankalia; enemmän huimausta, enemmän väsymystä. Siitä se neurologi varoittikin, että prosessissa on ylämäkiä ja alamäkiä.

Löysin netti-ilmoituksen kautta meille väliaikaisen asunnon tuosta kolmen kilometrin päästä. Yksiö, jossa on huoneen lisäksi keittiö, parveke ja kylpyamme. Kalustettu, tietenkin. Pianokin löytyy. On autopaikka ja fillarikellari ja pesutupa. Lämminsydämisten Veljien sairaala on vieressä, joten H:lla on lyhyt matka neurologille ja silmälääkärille. Asumiskulut putoavat alle kolmasosaan nykyisistä, mikä onkin hyvä, koska tulotkin putoavat puoleen. Vuokrasopimus on marraskuun puoliväliin. Siihen mennessä toivottavasti tiedämme, missä seuraava etappi sijaitsee. Vuokraemäntä lähtee itse duuniin Müncheniin kolmeksi kuukaudeksi. Hän vaikutti luotettavalta ja mukavalta kun kävimme kylässä ja niin kuulemma mekin. 

Muutama ihminen on kysellyt, miksi emme nyt vain tule 'kotiin Suomeen'. Ensinnäkin, emme kuulu enää Suomen terveydenhuollon piiriin. H:n terveydenhuollon maksaa saksalainen sairaskassa. Kela ei meitä heti takaisin ota. Toisekseen, täällä Saksassa jos haluaa lääkärille, sen kun kävelee vastaanotolle ja aina pääsee samana päivänä haluamansa lekurin tykö. Kerran neljännesvuodessa joutuu maksamaan kympin poliklinikkamaksua jos ei ole lähetettä, mutta erikoislääkärillekin pääsee yleensä samana päivänä. MRI-kuviin yms testeihin pääsee seuraavalla viikolla, paitsi jos tilanne on kiireellinen, jolloin ne tietysti otetaan heti.

H:n tilannetta on sairaalasta pääsyn jälkeen tarkkaillut ja hoitanut kaksi omalääkäriä, yksi neurokirurgi, kaksi simäpolin ylilääkäriä ja vielä neurologi. Jokaisella lääkärillä tuntuu olevan aikaa selittää meille kummallekin englanniksi mitä on tekeillä ja miksi; eräs piirsi kuvatkin, kun halusi varmistaa, että ymmärrämme. Tähän mennessä olemme maksaneet hoidosta sen yhden kympin. En nyt sano, että Suomessa terveydenhuolto olisi välttämättä kehnoa, mutta en usko, että se on täkäläistä parempaakaan. Joten hoidon takia meidän ei kannata palata. (Eikä meillä ole siellä Suomessa sen parempia työmahdollisuuksia + hintataso on sen verran hurja, että olisimme pulassa huomattavasti aikaisemmin kuin täällä.)

Tarvitsisin lomaa. Olen harrastanut hurjia määriä liikuntaa; tälle viikolle kertyy arviolta 50 kävelykilometriä + 22 juoksukilometriä. Vähän yksinäistä puuhaa tämäkin. Tuntuu, kuin olisimme jossain tämän tilanteen luomassa kuplassa. Meillä ei oikein ole kontaktia muihin ihmisiin kuin lääkäreihin ja satunnaisiin kaupan kassoihin. Päivät seuraavat toisiaan hämmästyttävän samanlaisina. Onneksi ensi viikon viikonloppuna pääsemme siihen uuteen pieneen asuntoon, se on sentään muutos, ja se piristää.