Onnettomuudesta on nyt neljä viikkoa. H:n toipuminen edistyy, vaikkakin viimeiset muutamat päivät ovat olleet vähän hankalia; enemmän huimausta, enemmän väsymystä. Siitä se neurologi varoittikin, että prosessissa on ylämäkiä ja alamäkiä.
Löysin netti-ilmoituksen kautta meille väliaikaisen asunnon tuosta kolmen kilometrin päästä. Yksiö, jossa on huoneen lisäksi keittiö, parveke ja kylpyamme. Kalustettu, tietenkin. Pianokin löytyy. On autopaikka ja fillarikellari ja pesutupa. Lämminsydämisten Veljien sairaala on vieressä, joten H:lla on lyhyt matka neurologille ja silmälääkärille. Asumiskulut putoavat alle kolmasosaan nykyisistä, mikä onkin hyvä, koska tulotkin putoavat puoleen. Vuokrasopimus on marraskuun puoliväliin. Siihen mennessä toivottavasti tiedämme, missä seuraava etappi sijaitsee. Vuokraemäntä lähtee itse duuniin Müncheniin kolmeksi kuukaudeksi. Hän vaikutti luotettavalta ja mukavalta kun kävimme kylässä ja niin kuulemma mekin.
Muutama ihminen on kysellyt, miksi emme nyt vain tule 'kotiin Suomeen'. Ensinnäkin, emme kuulu enää Suomen terveydenhuollon piiriin. H:n terveydenhuollon maksaa saksalainen sairaskassa. Kela ei meitä heti takaisin ota. Toisekseen, täällä Saksassa jos haluaa lääkärille, sen kun kävelee vastaanotolle ja aina pääsee samana päivänä haluamansa lekurin tykö. Kerran neljännesvuodessa joutuu maksamaan kympin poliklinikkamaksua jos ei ole lähetettä, mutta erikoislääkärillekin pääsee yleensä samana päivänä. MRI-kuviin yms testeihin pääsee seuraavalla viikolla, paitsi jos tilanne on kiireellinen, jolloin ne tietysti otetaan heti.
H:n tilannetta on sairaalasta pääsyn jälkeen tarkkaillut ja hoitanut kaksi omalääkäriä, yksi neurokirurgi, kaksi simäpolin ylilääkäriä ja vielä neurologi. Jokaisella lääkärillä tuntuu olevan aikaa selittää meille kummallekin englanniksi mitä on tekeillä ja miksi; eräs piirsi kuvatkin, kun halusi varmistaa, että ymmärrämme. Tähän mennessä olemme maksaneet hoidosta sen yhden kympin. En nyt sano, että Suomessa terveydenhuolto olisi välttämättä kehnoa, mutta en usko, että se on täkäläistä parempaakaan. Joten hoidon takia meidän ei kannata palata. (Eikä meillä ole siellä Suomessa sen parempia työmahdollisuuksia + hintataso on sen verran hurja, että olisimme pulassa huomattavasti aikaisemmin kuin täällä.)
Tarvitsisin lomaa. Olen harrastanut hurjia määriä liikuntaa; tälle viikolle kertyy arviolta 50 kävelykilometriä + 22 juoksukilometriä. Vähän yksinäistä puuhaa tämäkin. Tuntuu, kuin olisimme jossain tämän tilanteen luomassa kuplassa. Meillä ei oikein ole kontaktia muihin ihmisiin kuin lääkäreihin ja satunnaisiin kaupan kassoihin. Päivät seuraavat toisiaan hämmästyttävän samanlaisina. Onneksi ensi viikon viikonloppuna pääsemme siihen uuteen pieneen asuntoon, se on sentään muutos, ja se piristää.
Vointia ja paranemista.
VastaaPoistaTuo Saksan terveydenhoitojärjestelmä kuulostaa mielenkiintoiselta. Haluaisitko kertoa siitä hieman lisää. Miten toimii, miten verrattavissa Suomen vastaavaan? Onko puutteita Suomeen verrattuna? Onko jotain enemmän?
Terveisin,
- Ossi
VastaaPoistaKärsivällisyyttä vaatii, onneksi kaikki menee kuitenkin eteenpäin kaiken aikaa. Suomen terveydenhuollosta voi sanoa, että sairastaminen Suomessa vie taloudelliseen katastrofiin hyvin äkkiä, toisin kuin 70- tai 80-luvulla. Virossa pääsee lääkäriin ulkomaalainenkin heti, kun tarvitsee. Ja sairaalan poliklinikalla on lappu, jossa sanotaan, että kolmen tunnin sisällä jokainen pääsee hoitoon. Poliklinikan hoito on erinomaisen nopeaa ja myös perusteellista - kuume ja verenpaine sekä happisaturaatio tarkistettiin omenapuun oksaa päin juosseeltakin! Innolla odota kertomuksia kokemuksistanne Saksassa ja vielä, onneksi olette saaneet hyvää hoitoa osaksenne eikä vain onnesta vaan ihan normaalina hoitona:)
Nuo lääkärijutut lukiessa ei voi muuta kuin snaoa, että HYVÄ kun olette siellä, ja meidän kaikkien tekis jo mieli muuttaa perästä!
VastaaPoistaJaksamista. Joka vaihe menee ohi vaikka sitten sekunti kerrallaan.
VastaaPoistaHienoa että asuntoasia järjestyi hyvin. Suomen terveydenhuolto alkaa olla kaikkea muuta kuin kehujen arvoista. Meillä on useampikin ikävä esimerkki hoidon pirstaloitumisesta ja jopa hoitovirheistä lähipiirissä vakavan sairastumisen jälkeen, joten siinä mielessä hyvä että olette siellä!
Pakko kyllä sanoa, että vaikka musta pilvi on aina musta pilvi, niin upea hopeinen reunus on se, että kävi siis siellä Saksassa eikä täällä Suomessa. Sen verran hyvältä tuntuu tuo terveydenhuollon tila siellä. Jokaisessa maassa on ongelmansa ja häpeäpilkkunsa, mutta onneksi ei Saksassa siis tuon asian osalta.
VastaaPoistaHarmi kyllä kun on tuossa tilanteessa on "uuden aloittaminen" samassa syssyssä. Kun ei se aina täysissä sielun ja ruumiin voimissakaan helppoa ole.
Mä en oikein ole vielä ajatellut niin pitkälle, että tässä ollaan tosiaan ihan uudessa elämäntilanteessa (ja maassa ja kaupungissa ja kielialueella ja APUA^H^H^H^H). Mun aivot sanoo yhä, että *poikkeustila, päivä kerrallaan!*
VastaaPoistaH on ollut reissaava tutkija jo niin kauan, että normitilanteessa hänellä tuskin olisi suuria vaikeuksia vaihtaa labraa ja kaupunkia. Nyt asia on tietysti vähän toinen. Ja sitten pitää sopeutua taas uuteen elämäntilanteeseen muutenkin; mehän emme ole kolmeen vuoteen asuneet saman katon alla.
Ehkä sitten kun tiedämme, josko ja milloin muutamme Dresdeniin, minäkin alan tajuta, että Hollannin aika on ohi. Tänään tosin jo haaveilin hetken statuspäivityksestä "Goodbye Holland. Maybe some day I'll even miss you".