Ihmisiä, kiitos

Tässä 10 päivän sisällä pitäisi selvitä joitakin asioita, jos meillä vihdoinkin on yhtään onnea. Huomenna käymme asuntonäytössä ja lähiaikoina proffa tuolta yliopiston puolelta kertoo, josko hän saa järjestettyä H:lle ensi vuoden alusta edes kahdeksi kuukaudeksi työtä. Asunnonetsimiskuvioista Saksassa pitänee kirjoittaa oma blogaus, jotta saa jotenkin pidettyä tätä ulkosuomalaisblogaajan imagoa päällä. Ja sitten pitäisi kirjoittaa kokoelma sairaala-anekdootteja kesältä ja tracht-katsaus ja vaikka mitä. Jotenkin stressi on saanut minut sellaiseen lamaannuksen tilaan, että lähinnä selaan työpaikkailmoituksia ja viskon vihaisia lintuja. 

Ihmiskontaktien puute alkaa hiljalleen vaivata. Kesällä ja alkusyksystä minusta tuntui vielä siltä, että en tarvinnut tai halunnut ketään muuta ympärilleni kuin H:n - tuntui jotenkin siltä, että olimme omassa kuplassamme ja hyvä niin, suojassa irrallaan pahasta maailmasta, ja kaikki ulkopuolinen oli jotenkin turvatonta. Nyt olen sitten päässyt tästä H:ta kohtaan onnettomuuden jälkeen tuntemastani ylisuojelevuudesta edes vähän irti ja haluaisin myös itsekin joskus jutella jonkun muunkin kanssa.

Mutta mistä kontakteja? Lienemme kaupungin ainoat suomalaiset (jos nyt luet tätä ja olet jossain Regensburgin tienoolla asuva suomalainen, niin jätä kommentti, tarjoan kahvit!), joten sellaista omankielistä skeneä kuin esimerkiksi Hollannissa on turha odottaa. Münchenissa tietysti on vaikka mitä ja ketä, mutta sinne meneminen maksaa rahaa. Harkitsen, josko menisin kuokkimaan ulkomaisten opiskelijoiden Stammtischiin/baari-iltaan ensi viikolla. Ehkä sieltä saisi kontakteja? Ehkä jollakulla siellä olisi työllistymisvinkkejä? Hollannissa aloitin tutustumisen käymällä kansanopiston kieli- ja integraatiokurssin, mutta täällä sekin on turhan tyyris tähän tilanteeseen.

Epäilemättä kavereita tai edes tuttuja jossain vaiheessa löytyy - en ole koskaan ollut mitenkään huono tutustumaan uusiin ihmisiin. Ilman jonkinlaista rakennetta - työtä, harrastusta, opiskelua, kurssia - se on vain vähän hankalampaa. Enkä minä koskaan sitten edes käynyt niissä tohtorienrouvien tapaamisissa mitä minulle pari vuotta sitten kovasti mainostettiin kun H aloitti työnsä täällä. Ennakkoluuloisena kuvittelin ne tilaisuudet päässäni ja se riitti.

Torstaina tosiaan asuntonäyttö. Peukkujen pitämistä toivotaan. Ullakkokämppä, vinot seinät (mistä minä juuri Delftin ja C-M-von-Weber-Str:n jälkeen halusin eroon), kohtuullinen sijainti, suht halpa hinta, rakennustyömaa vieressä. Kaksi viimeistä seikkaa liittynevät toisiinsa. Mutta nyt valinnanvara on pieni ja siksi nielemme nirsoutemme. Toinenkin vaihtoehto on, hieno asunto Pentlingissä joka kuulemma sopii varsinkin kissaihmisille (mietimme jo hetken, pitäisikö lainata jostain kisu), mutta sen näyttö on vasta 27. päivä, eli meidän kannaltamme hyvin hyvin myöhään.