Kamuja, duunia, matkustusta

Aamulla pitäisi hilpaista Ljubljanan kautta Zagrebiin.

Sitä ennen kerron, että meillä kävi tosiaan ystäviä kylässä. Ensin olivat I, V ja pieni V. Jälkimmäisin heistä oikein hilpeä ja reipas matkalainen, 10 kuukautta vanha ja kaikesta kiinnostunut. (Olivat ne I ja iso V hilpeitä ja reippaita hekin.)

Oli hauskaa kulkea kaupungilla ja katsella, kuinka pieni V innokkaasti otti katsekontaktia ja hymykontaktia vastaantulijoihin, ja kuinka vastaantulijat reagoivat kovin ilahtuneesti. Sellainen hurmuripoika.

Pelailtiin Carcassonnea, puhuttiin kovasti, käytiin Weltenburgin luostarissa retkellä ja vietettiin mukavaa aikaa.  

Seuraavana meillä vieraili sitten norovirus, jota emme laske ystäväpiiriimme, mutta tulipa kylään kuitenkin. Minä en sairastunut, mutta H oli hetken reporanka.

Toivuttuamme toivotimme tervetulleeksi S:n ja S:n, joita oli eri hauska nähdä. Kuljeskelimme kaupungilla, kävimme biergartenissa ja tietenkin taas puhuimme paljon. Vänkää, miten vaikka ystäviä näkisi harvoin, on heidän kanssaan kuitenkin kuin kotonaan.

S ja S jatkoivat ilmastopakolaisina meiltä osapuilleen koilliseen, mikä lienee harvinaisempi suunta niille, jotka kohtuullisia lämpötiloja kaipaavat. (Täällä on viime aikoina ollut lähinnä 8 astetta ja sadetta.)

Vierasputken jälkeen teimme kovasti töitä vähän aikaa ja minä sain puolen vuoden jatkosopimuksen hakuevaluaattorin hommaani. Ei se sitten ehkä ole ihan huonosti mennyt. Kovasti helpottavaa, että töitä on, vaikkakin osa-aikaista. 

Ja huomenna lähden Zagrebiin science fiction -coniin. Aikomuksena on kuunnella luentoja ja paneelikeskusteluja, tavata uusia ihmisiä, etsiä Kroatian geokätköjä ja hyvällä onnella vielä käväistä Adrianmeren rannalla. (Minulla on ihan hirveä ikävä merta, en ole ikinä ennen asunut sisämaassa.) Rinkka on pakattu, kartta rautatieasemalta retkeilymajaan tulostettu, matkalukeminen valittu ja muistilappu kirjoitettu H:lle ("avaimet! liesi! hanat!") poissaoloni ajalle. Hyvin tää menee.  

Berlin, Berlin

Mac tuli korjattua; sen viimeinen vielä vaihtamaton osa eli emolevy vaihdettiin uuteen. Ilmaiseksi, vaikka koneen takuuaika on jo aikaa sitten kulunut umpeen. Hyvä näin.

Kävimme tosiaan Berliinissä. H:lla oli fyysikoiden kokoontumisajo, joka ei kai osoittautunut kovin hyödylliseksi. Muutenkaan H ei reissusta nauttinut, hän kun on nykyään melkoinen kotihiiri.

Minä valokuvasin hylättyjä asemia ja hylättyä lentokenttää ja päädyin tapaamaan entiset opettajani. Oli tarkoitus mennä kahville fotojournalismin opettajani kanssa, mutta päädyinkin Lettestraßen hostelliin katselemaan kommentoimaan toisen vuoden opiskelijoiden töitä. Outo deja vu omasta toisen opiskeluvuoden reissustamme, ainoa vain että tällä kertaa en istunut lattialla opiskelijoiden joukossa vaan tuolilla opettajarivissä. Outo deja vu oli siinäkin, miten nopeasti entinen proffani palautti koko sen ahdistavan akatemian aikaisen dynamiikan mieleeni. En olisi halunnut jäädä paikalle moneksi tunniksi, mutta minulle ei tullut edes mieleen väittää vastaan, kun hän käytännössä komensi minut paikalle.

No, kun opiskelijoiden työt oli katsottu läpi ja kehuttu, tarjosivat opettajani minulle parit oluset ja päädyin lopulta taksilla takaisin hotellille aamuyöstä. Seuraavana päivänä sompailimme väsyneinä takaisin eteläiseen Saksaan.

Tapasin Berliinissä myös yhden nettitutun ja vietimme päivän kirjakaupoissa ja vanhasta rautatieasemasta tehdyssä puistossa. Berliini käyttää historiaansa hyvin; pois käytöstä päätyvät infrastruktuurin tärkeät osat päätyvät julkiseksi tilaksi. Mielenkiintoisin näistä on Tempelhofin lentokenttä, joka on sekin tosiaan nyt kaupunkipuisto. 

Epävalmis kuva.

Reissu tuntui jokseenkin rankalta, Berliini suurelta, ja kotiinpaluu oli matkan parhaita osuuksia. Ehkä tässä alkaa keski-ikäistyä tai jotain. No, viikon päästä lähden viikoksi Zagrebiin hostellimajoitukseen, joten parempi kerätä jo valmiiksi voimia. (H ei ole tällä kertaa ylipuhuttavissa mukaan - matkan tarkoitus on science fiction -coniin osallistuminen, mikä ei oikein ole H:n juttu.)

Sitten meillä oli rakkaita ystäviä kylässä, mutta siitä seuraavassa päivityksessä.

Rikki, särki

Blogin radiohiljaisuus ei johdu siitä, ettei olisi kirjoitettavaa. Kävimme reissulla Berliinissä, missä törmäsin entisiin opettajiini. Ida, Ville ja Viljami olivat vierailulla. Paljon on siis tapahtunut, mutta kirjoitusväline on särki. Murheenkryyni-Mac hajoitti itsestään sen viimeisen vaihtamattoman osan eli emolevy-näytönohjainkombon eikä enää käynnisty. Olen siis H:n läppärin lainailun varassa, ja se vähä käyttöaika menee duuniin.

Keskiviikkona vien kapineen huoltoon ja kysyn, josko on korjattavissa kohtuuhinnalla vai pitääkö tässä alkaa miettiä uutta konetta. Sitä ennen voisi sitten miettiä lottovoittoa.

Lisäksi harmittaa, että tein Berliinissä pitkästä aikaa kunnolla fototöitä, ja ne kuvat ovat tietysti vain rikkinäisen koneen levyllä. En ollut ehtinyt tehdä backupia viikkoon.

Hyvää päästäisenjatkoa nyt kuitenkin ja palataan asiaan, kunhan on taas kone!