7

Tänään on kulunut seitsemän vuotta siitä, kun purimme muuttokuorman Delftissä. Muuttoauto oli hankalasti kapean kanavanvarren tukkeena ja paikalliset uhkasivat kutsua poliisit. Apuna olleet H:n uudet kollegat sanoivat, että ei siitä tarvitse välittää, niin ne aina sanovat.



Piti mennä tasan kahdeksi vuodeksi, sitten palata Suomeen omaan kivaan työhön, ostaa ehkä asunto, perheytyä, hankkia koira. Ei mennyt ihan näin.



Olen miettinyt koti-ikävää ja suomalaisuutta viime aikoina. Joku kysyi minulta, että kai minusta on hyvä olla suomalainen. Jäin miettimään, että niin, kyllä varmasti. Jos olisin itävaltalainen, olisi minusta varmaankin hyvä olla itävaltalainen, ja jos tsekki, olisi sekin hyvä. Suomalaisuudessa sinänsä ei liene mitään erikoisbonusta. En tunne, että on parempi olla suomalainen kuin jotain muuta kansallisuutta. Miksi ihmeessä olisi?



Maahanmuuttajavuosieni alkuvaiheissa koti-ikävä oli hirmuinen. Muistan, kuinka halusin sulkea silmät, jotta kaikki ei koko ajan näyttäisi niin kovin vieraalta. Mieluiten olisin sitten avannut ne ja nähnyt edessäni Liisankadun viettävän Tervasaarta kohti. Kaikki oli ajoittain väärin; näin ei tehdä Suomessa, miksi ne täällä näin tekevät.



Koti-ikävän aaltoja tulee ajoittain yhä, mutta enää ne eivät ole samanlaisia. Nyt kaipaan maisemaa ja sitä, että voin kommunikoida asioidessani omalla kielellä. Ja tietysti ihmisiä, mutta se onkin eri asia.



Oudointa on se, että juuri tällä hetkellä iso osa siitä entisestä koti-ikävästä kohdistuu Hollantiin. Kun lähdin sieltä vuosi sitten, ajattelin, etten tulisi maata kaipaamaan. Silti nyt ajattelen usein, kuinka ihana olisi kävellä Delftin läpi kauppaan, kuinka mukava ottaa juna Hoek van Hollandiin, kuinka kiva tavata kaverit Grote Marktilla ja katsella ihmisvilinää. Ja kun täällä jokin asia on outo tai erikoinen tai sitä ei ole, huomaan ajattelevani, että meillä Hollannissa tämä juttu kyllä toimi ihan toisella tavalla.



Epäilemättä nämä seitsemän vuotta ovat etäännyttäneet Suomesta. Lähtiessäni ajattelin vielä, että Suomessa kaikki asiat ovat parhaalla mahdollisella tavalla ja eläminen helppoa. Pitkään halusin takaisin. Nyt en enää oikein; muualla asuminen on opettanut, että tietyt perusasiat, kuten vaikkapa terveydenhuolto ja elämisen hinta ovat muualla paremmalla tolalla. Mutta eniten huomaan, että suomalainen mentaliteetti tuntuu nykyään usein kovasti vieraalta. En väitä, että saksalainen tai edes hollantilainen tuntuisi sen omemmalta; en vain koe enää pakottavaa tarvetta asua Suomessa siksi, että ihmiset olisivat siellä samanlaisia kuin minä. 



Ei pidä tuohtua eikä huolestua. Kyllä minä silti tietysti synnyinmaastani pidän. Maisemasta, kielestä, nuorten omaperäisestä pukeutumisesta, maaseudusta, metsästä, merestä, siitä, kuinka megahip Helsinki onkaan, varsinkin Baijerin pikkukaupungissa asuvan silmin. Urheilussakin kannatan aina Suomea, vaikka se saattaakin johtaa pettymyksiin. Mutta pahoin pelkään, että itsestäänselvää kotimaata minulla ei enää ole.