kotona suomessa

Istuin seiskan raitiovaunussa matkalla viimeisiltä jouluostoksilta vanhempieni luokse Pasilaan. Olin juuri kehunut puolisolleni, kuinka mukavaa ja kotoisaa olikaan käydä Suomessa, missä voin asioida omalla kielelläni ja keskustella satunnaisten kanssashoppaajien kanssa niitä näitä miettimättä sanakäänteitäni. Olimme lentäneet joulunviettoon edellisenä päivänä, ja luminen Helsinki näytti upealta.

Vastapäätäni istui keski-ikäinen siistihkö mies, joka lemahti hieman oluelta. En kiinnittänyt asiaan paljoa huomiota, yleinen ilmiö. Mutta sitten mies alkoi puhua.

"Hei jutku."

"Kyllä te saatana saatte kaiken aikaiseksi siellä Lähi-Idässä niin."

"Hei sinä juutalainen siinä."

Nostin katseeni vilkaistakseni, kenelle mies oikein puhuu. Hämmästyksekseni hän tuijotti suoraan minuun.

"Nosta vaan päätäs saatanan Anne Frank."

Painoin pääni hyvin äkkiä ja yritin syventyä lukemiseeni. Puolisoni vieressäni liikehti levottomasti. Katsoimme molemmat alas. Silmäkulmastani näin, että muut raitiovaunussa tuijottivat meitä. Vastapäätä istuva mies jatkoi solvaustensa syytämistä. Harkitsimme raitiovaunusta poistumista, mutta olimme jo väsyneitä ja halusimme lepäämään. Viidentoista minuutin kuluttua mies jäi pois Pasilan aseman kohdalla. Huokaisin helpotuksesta. Ihmettelimme puoliääneen, että tämä taisi olla kolmas kerta kun minua luullaan juutalaiseksi; useimmiten oletetaan eteläeurooppalaiseksi tai arabiksi.

Mutta viimeisen muutaman vuoden aikana lähes joka kerta Suomessa käydessäni on minulta tentattu etnisestä alkuperästäni tai ryhdytty suoraan herjaamaan.

Jostain syystä tästä puhuminen hävettää minua. Osaksi siksi, että mikä minä ihan tavallinen tumma suomalainen olen valittamaan, kun somalit ja kurdit ja romanit ja muut kokevat paljon pahempaa joka ikinen viikko. Minulla on helppoa, ja minun on turha mennä omimaan 'oikeiden' erilaisten ikäviä kokemuksia ja nostamaan omista pienistä välikohtauksistani meteliä. (Eräs vanha sukulaiseni kysyi vähän huolissaan jonkun taas tivattua etnistä alkuperääni, että kai sinä kerroit hänelle olevasi 100% suomalainen.* En kertonut. Mitä se kenellekään kuuluu, ja tekeekö tilanteesta jotenkin toisen se, että sattumalta en olekaan muualta?)

Osaksi siksi, että ystäväni hämmästelevät, kun puhun kokemuksistani. Eiväthän he ole ikinä törmänneet Helsingissä rasismiin. Kyse on varmaankin yksittäistapauksesta, juopot nyt sanovat mitä tahansa, ei kannata kuunnella, se nyt on sellaista hörhöilyä eikä siitä kannata välittää. Ei siitä voi päätellä, että Suomessa olisi rasismia. Eräs ystäväni, keski-ikäinen keskisuomalainen mies, naurahti vähän vinosti ja sanoi - siihen sävyyn että kertomustani vähän epäiltiin - että on se kumma että minä se aina törmään kaikenlaiseen. Niin. Mutta ei kai sitä voi pitää erityisen kummallisena, että vaalea suomalaismies ei törmää kotimaassaan etnisiin solvauksiin.

Umayya Abu-Hanna kirjoittaa Helsingin Sanomien aika sydäntäsärkevässä kolumnissaan muutostaan Hollantiin ja siihen johtaneista syistä. Kun kirjoittajan mustaihoisen pikkutytön naamalle paiskataan "saatanan neekeriä" metroasemalla ja Helsinki-Vantaalla, liikennevälineissä ja kaupassa, päättää kirjoittaja ymmärrettävästi, että koti olkoon jossain muualla. Amsterdamista löytyy monikulttuurisempi ja suvaitsevaisempi ympäristö, jossa samassa korttelissa asuu kaikenvärisiä ja -oloisia. Abu-Hannalle Hollanti näyttäytyy tasa-arvoisena ja kaikkia ihmisinä kohtelevana.

Oma Hollantini oli vähän toisenlainen. Mietin, että Abu-Hanna asuu Amsterdamissa, joka on aivan toista kuin pikkukaupunkien Hollanti. Mietin, että vain muutama vuosi on kulunut siitä, kun televisiossa paikallispoliitikko ehdotti sääntöä, joka kieltäisi arabian ja muiden 'mokelluskielten' puhumisen Rotterdamin kaduilla. Mietin, kuinka -ski-loppuinen sukunimi ei ollut mikään varsinainen valtti puolalaisista täyttyvillä työmarkkinoilla. Mietin, että Abu-Hanna kertoo ettei vielä ymmärrä hollantia, joten hän ei tiedä, mitä hänen ympärillään puhutaan. Mietin, että kahden vuoden maassaolon jälkeen minullakin oli vielä aika hyvä kuva Hollannista.

Muistelen niitä Hollannissa kokemiani hetkiä, jolloin olen tuntenut, että minuun suhtaudutaan toisella tavalla ulkomaalaisuuteni takia - kun minulta on tentattu, miksen vieläkään puhu hollantia kunnolla, kun minulta on kysytty, koska oikein lähden takaisin Suomeen - ja tajuan, että ero maiden välillä on kuitenkin valtava. Muukalaisena toisessa maassa minulta voidaan udella kielitaidostani tai taustoistani, suunnitelmistani tai syistäni maassaoloon. Mutta jotta minua häirittäisiin pelkän ulkonäköni perusteella täysin tuntemattomien ihmisten toimesta kadulla tai julkisessa liikenteessä, tulee minun matkustaa synnyinmaahani.

Kohta kahdeksan vuoden ulkomaillaoloni aikana en ole nähnyt sellaista tapahtuvan nimittäin kertaakaan. Ei minulle, ei muille.

* 99,8% suomalainen, 0,2% britti, väittää 23andme.