20.9.13

tsukimi

On syyskuun katselun aika. En ole syönyt riisikakkusia enkä viettänyt juhlia, mutta illalla kävin valokuvaamassa kuuta. Pihan pesukarhu liittyi hetkeksi seuraan. Näin sen nyt kunnolla toisen kerran. Se ei ole mikään japanilainen tanuki, vaan amerikkalaistyylinen akuankasta tuttu pesukarhu, iso ja naamioitu ja raitahäntäinen. Kuulemma niitä tuotiin tänne 70-luvun lopulla lemmikeiksi, ja villiintyivät sitten luontoon.


Rapu sanoo: "Älä käy mulle!"


Taifuunin aikaan viime viikonloppuna etuovemme edessä hengasi myös rapu. Jokapäiväisempiä tuttavuuksia ovat pihan kaksi kissaa, shironeko ja kuroshironeko, valkoinen kissa ja mustavalkoinen kissa. Niiltä on molemmilta leikattu korvan kärki pois - en tiedä, tarkoittaako se, että ne kuuluvat jollekulle, vai mitä. Joissakin maissa se tarkoittaa että tämä kissa tässä on leikattu, mutta meidän pihan kollilla on kyllä karvanopat tallella.


Shironeko paistattelee päivää.


Japanintunnit alkoivat. Meitä on 10. Amerikkalainen, italialainen, slovakialainen, kiinalainen, bangladeshiläinen, britti, tanskalainen, hollantilainen ja me kaksi suomalaista. Tuntuu kovin tutulta; muistelen, kun kahdeksan vuotta sitten juuri Hollantiin muutettuani istuin samanmoisilla tunneilla ja opiskelin alkeita pienessä kansainvälisessä porukassa. Tämä ensimmäinen kurssi keskittyy käytännön asioihin ja puhumiseen ja menee vauhdilla eteenpäin. Opettajamme Endo-sensei nauraa paljon ja pitää huolen, että kaikki pääsevät ääneen. Seuraava kurssi on sitten kielioppipainotteinen.

Uutisissa on ollut taifuunin jälkien korjaamisen lisäksi kahden suuren kuolema. Toyotan Toyoda ja Nintendon Yamauchi. Lisäksi on puhuttu olympialaisista ja siitä, mitä kaikkia uudistuksia ja muutoksia niihin valmistautuminen aiheuttaa (pitää ehtiä käymään Tsukijin kalatorilla ennen kuin se siirretään). Löysin kaukosäätimestä napin, jolla kello seitsemän iltauutisten kielen saa vaihdettua simultaanitulkatuksi englanniksi, joten nyt olen vähän paremmin ajan hermolla.

Olemme suunnilleen kartoittaneet lähialueen ruokakaupat. Summit taitaa olla suosikkini, vaikkei erityisen halpa, ja päivittäiset pienet asiat hankimme Lawson 100:sta. Summitin ja Ito-Yokadon kalatiskit ovat aivan mahtavia. Summitissa kalakokki seisoo pöydän takana ja fileoi taatusti tuoreet kalat ja leikkelee sopivat palat mustekalaa asiakkaan odottaessa. Jossain erillisessä ruokapostauksessa aiheesta lisää; mainittakoon tässä kuitenkin, että Rikenin ruokala on loistopaikka syödä myös. Valtava valikoima hyvää ruokaa ja hinnat halvemmat kuin Unicafessa.

Olisi taas kolmipäiväinen viikonloppu tulossa, mutta H:n pomo ehdotti, että H tulisi maanantaipyhänä töihin, pomo kun lähtee sitten yli kuukaudeksi reissuun konferenssiputkeen. Epäilemättä tarjous, josta ei voi kieltäytyä. Ei se mitään. Ehdimme huomenna Akihabaraan ja sunnuntaina taas vaikka Kamakuraan. Daibutsu kun jäi viimeksi näkemättä.


Hiekkaranta viimeksi nähtiin, mutta näen sen kovin mielelläni uudelleenkin.


Illalla ehdin juuri nukahtaa kun järistys kaukana Fukushimassa herätti. Eilen meille opetettiin järistysturvallisuutta.

15.9.13

oh, oh, sanshin oh

Lapsena luin Mummolassa Valittuja paloja. Niissä parhainta oli Kuukauden kirja. Yhdessä Kuukauden kirjassa, jonka luin ehkä kymmenvuotiaana, oli kertomus baseballtähdestä nimeltä Sadaharu Oh, tai oikeammin Wang Chenchih (王貞治), joka piti hallussaan Japanin yhden kauden kunnariennätystä vuodesta 1964.

Oh oli välillä hyljeksitty kiinalaisesta syntyperästään johtuen. Välillä hän löi huonosti. Yksi kausi meni ihan penkin alle, ja korjatakseen tilanteen Sanshin Oh eli hutikuningas päätyi iaido-oppiin. Oh opetteli pitämään itsensä tasapainossa ja lyömään täydellisen tameshigirin (miekanisku, jolla nippu viljaa leikkautuu siististi kahtia). Oppimalla tämän hän oppi myös lyömään baseballia ja tuli legendaksi.

Minä luin tämän monta kertaa saman kesän aikana ja yhtäkkiä halusin oppia lyömään miekalla. Tameshigiriin törmäsin seuraavan kerran 2000-luvun vaihteessa, kun huomasin, että iaidoa voi oppia Helsingissäkin. En minä tameshigiriä oppinut, mutta koko kiinnostukseni miekkaan ja jopa Japaniin johtaa tuosta yhdestä Kuukauden kirjasta.

Tänään katselin täällä televisiosta, kuinka curacaonhollantilainen Wladimir Balentien löi vihdoin Sadaharu Ohin vanhan ennätyksen. Ehkä oli jo aikakin. 

Balentien pelaa Yakult Swallowsissa, Oh oli Yomiuri Giantsin mies, ja minä olen jostain syystä päätynyt pitämään Hanshin Tigersistä. 

Tigersien historiaan liittyy suhteellisen korni juttu. Vuoden 1985 Japanin sarjassa he voittivat paljolti Randy Bassin ansiosta. Fanit juhlivat Osakassa, ja aina kun jonkun pelaajan nimi huudettiin, tätä pelaajaa muistuttanut fani loikkasi kanavaan. Pahaksi onneksi ketään Randy Bassin näköistä parrakasta länkkäriä ei ollut paikalla, joten luovat fanit päättivät viskata kanavaan Kentucky Fried Chickenin maskotin Colonel Sandersin muovipatsaan. Tästä alkoi colonelin kirous, minkä jälkeen Tigers ei voittanut 18 vuoteen. 

Maaliskuun 10. päivä 2009 Colonel Sandersin patsas löytyi viimein Dotonborin joesta. Valitettavasti patsaan vasen käsi ja silmälasit olivat yhä hukassa. Hankittiin uudet, ja patsas yritettiin palauttaa KFC:lle. Pikaruokala, jonka edestä patsas alun perin kähvellettiin, on aikaa sitten lopetettu, mutta uuden voiton toivossa patsas on palautettu stadionia lähimmän KFC:n luokse. Ehkä kohta on taas Tigersin aika voittaa?

13.9.13

informaatiota, vihdoin & vanhojen päivä

Tällä viikolla olemme saaneet paljon uutta informaatiota. Olemme mm. saaneet tietää, mikä on H:n bruttopalkka ja minkä verran on vuokra. (Kyllä, lähdimme toiselle puolelle palloa ilman tarkkaa informaatiota tuloista tai menoista.) Nettoliksaa ei tiedä ennen kuin jotain ilmaantuu tilille. Sitten pitäisi vielä onnistua näkemään se siellä tilillä; Mitsubishi-pankin verkkopankki on vain japaniksi. (Minä avaan oman tilini Shinseissä, jossa on englanninkielistäkin palvelua.) Palkasta menee mm. 2,35% pois vuoden 2011 maanjäristystuhojen korjaamiseen. Hallintohenkilöstöltä samaan menee jopa 9,8%, joten tutkijat pääsevät vähällä.

Sitten pitää vähän miettiä budjetteja. Ei tämä Suomeen verrattuna ole hirveän kallis maa, välttämättä, mutta Saksaan verrattuna on.

Minulla ei ole vielä työlupaa. Menee aikansa, että saan sen 28 viikkotunnin luvan. Saksassa tienatuista tuloista Japani ei ole kiinnostunut, joten jatkan yhä etänä nykyisen sopimukseni loppuun. Teen siis Japanista töitä saksan kielellä Kalifornian ajassa. Toimii se niinkin. Ilmoitustaululla haettiin englanninopettajaa 60-90 -vuotiaille; ties vaikka päätyisin selittämään verbejä obaasaneille.

Edessä on pitkä viikonloppu. Maanantai on virallinen vapaa, iäkkäiden kunnioittamisen juhlapäivä. Silloin vanhat ihmiset kertovat telkkarissa elämästään, vanhoja juhlitaan, on keirokai -seremonioita jossa lapset esiintyvät vanhoille, ja joissain kunnissa vanhoille tuodaan ilmaiset juhla-ateriat. Tietyt ikävuodet ovat muuten merkityksellisempiä kuin toiset.

88. ikävuosi, beiju (米寿) on iso juttu. Juhlakalu saa kultaisia tai keltaisia lahjoja ja istuu juhlittavana tyynyllä perheen keskellä. Beijun ensimmäinen merkki on sama kuin riisi, jos nyt oikein ymmärrän, ja riisihän on täällä kunnioitettava ruoka, varsinainen elämän tuoja. 88. syntymäpäivä on iloinen ja suuri juhla. Meidän Vaari täytti eilen 88 - mieluiten olisin ollut Kotkassa viemässä hänelle kultaisia ja keltaisia lahjoja, mutta nyt piti tyytyä puhelinsoittoon.

10.9.13

sensory overload

Kävin Shibuyassa ja Shimokitazawassa. Ensimmäisessä ne lukemattomat ihmiset ja lisäksi joku isohko remppa; uutta pilvenpiirtäjää pukkaa tms. Jälkimmäisessä käytettyjen tavaroiden kauppoja ja kadunvarsikahviloita ja kovasti trendikästä hipsteriä. Ostin lopulta kaksi litraa multaa.

Aina välillä tulee sellainen olo, että aistit ylikuormittuvat ja mihinkään ei voi kohdentaa katsetta.




Kävin myös temppelissä rauhoittumassa (lue: etsimässä geokätköä), mutta poistuin paikalta kun uskonharjoittaja tuli soittamaan temppelin kelloa ja viskaamaan itsensä maahan otsalleen. Ennen olen nähnyt vain syviä kumarruksia.

Ilmankosteus on tainnut laskea, tai ainakaan enää ei keli tunnu niin tukalalta.

7.9.13

lauantai

Ensimmäinen viikonloppu. H teki viikon aikana viitisenkymmentä tuntia töitä ja työajankirjausjärjestelmä valitti, että pitäisi levätä enemmän - tätä emme odottaneet. Pomo kuulemma pähkäili, josko kiinnostuisin ryhmän assarin paikasta (edellinen irtisanoutui 2 kuukauden jälkeen, sitä edellinen ei puhu enää hänelle), mutta taitaisi tuo olematon japanintaito vähän haitata. Ehkä se oli vitsi.

Tänään hankimme matkakortit. Hieman hämmensi, kun automaatti pyysi korttia tilatessa "please touch your sex". Huomenna käytämme kortteja ensimmäisen kerran ja matkaamme Tobu Tojo Linellä turisteiksi Kawagoeen.

Löysin lähipuiston ja sieltä geokätkön ja paikallisen julkisen liikuntasalin. Vallan kätevää kun on halpa sali lähellä. 

En löytänyt vielä multaa, mutta eivätpä ole vielä chilit itäneetkään.

Olin varsinainen japaninsuomalainen kodinhengetär ja tein itse tempuravihanneksia ja -rapuja. Kaasuliesi on tosi jees. 

Jalkapalloa en jaksanut herätä aamukolmelta katsomaan, en, vaikka olinkin vakuuttunut että El Puki maalaa Espanjaa vastaan. No ei maalannut. Täällä näkyi telkkarista Hanshin Tigers vs. Yomiuri Giants. Tigersin baseball-lakki on meillä kenkäkaapin päällä koristeena.


Väsynyt bloggaaja kotisohvalla. Huom. sairaalatyyliset verhot. Vaihtaisin, mutta se ei ole sallittua. Tarkkasilmäiset voivat nähdä kuvassa myös tutun kirahvin & pasilalaisen torin.



Väsyneen bloggaajan väsynyt puoliso. Huom. avaruusaseman oloinen riisinkeitin ja se kätevä vedenkeitin, joka pitää veden teelämpöisenä.


4.9.13

täräys

Heräsin aamulla maanjäristykseen. Olin mennyt takaisin torkkumaan aamiaisen jälkeen (jetlag vaivaa yhä, ja lisäksi minulla oli yöllä järkyttävä kohtaaminen herra Gokiburin kanssa). Ehdin loikata sängystä puoliunessa keskelle huonetta kun tajusin, mihin reagoin: sänky huojui, talo natisi ja huojui, lamput heiluivat puolelta toiselle, ulkona sähkötolppakin huojui. Ajattelin, että "tässä vaiheessa pitäisi olla jo turvassa pöydän alla" ja sitten järistys jo loppuikin.

Järistyksen keskus oli todella kaukana, yli 600 kilometrin päässä ja todella syvällä. Se vain oli varsin voimakas ja siksi tuntui koko Itä-Japanissa. Eipä täällä siitä mitään numeroa tehty, mutta minä vähän järkytyin kun en ole ennen kokenut.

Tänään heränneitä kysymyksiä:

Miksi monilla japanilaisilla naisilla on pitkät hansikkaat tai "säärystimet" käsivarsille (käsivarsistimet? Ehkä tälle on joku oikea sana, mutta en minä sitä muista) ? Ruskettumista estääkseenkö?

Missä tilanteessa sanotaan sanin sijaan sama?

Onko Suicalla ja Pasmolla enää mitään käytännön eroa?

Sain tänään tablettitietokoneeseen nettiyhteyden /mek:n suosiollisella avustuksella. Nyt on kartta ja reititys aina mukana, ja vieläpä kätevässä muodossa. Siinä on sekin näppärä puoli että jos luen kadunkulmassa paperikarttaa, joku huomaa ja tulee auttamaan ja vie minut perille asti, jolloin tunnen olevani kovasti vaivaksi. Jos vilkuilen tablettia, ei ole niin ilmeistä, että tässä taas yksi eksynyt gaijin.

3.9.13

hanko

Tänään opittuja asioita:

Syntymävuoteni on täkäläisittäin Showa 52. Siten se merkittiin pankin papereihin. Nyt on vuosi Heisei 25.

Virallisia papereita ei allekirjoiteta, vaan ne leimataan omalla leimasimella. Sen nimi on hanko. Japanilaiset nimet kanjeineen toimivat niissä aivan mainiosti (tosin kysyin Fujita-sanilta että eikö haittaa, kun niin monella on sama nimi? Kuulemma ei.) Meidän katakanoitetut nimemme (vieraskieliset sanat kirjoitetaan katakanoilla) eivät mahtuneet leimasimeen, joten nimi lyhennettiin ja nyt siinä lukee サーリ. Minua ei haittaa, mutta H:lle ehkä kiusallista.

Täkäläiset pesukoneet pesevät kylmällä vedellä. Jos haluaa käyttää lämmintä vettä, voi vetää putken kylpyammeeseen ja käyttää vanhan kylpyveden (!). Täällähän siis ensin pestään hyvin ja sitten mennään kylpyyn, mutta silti.. No, pyykistä tuli ihan puhdasta ilman kuumaakin vettä.

Kännykkäliittymien kanssa on vielä pähkäiltävää. Parin vuoden diili ei haittaa, koska täällähän nyt ollaan, mutta hintojen ja toimintojen vertailu on hankalaa. Jotenkin ne vielä vaikuttavat kovasti tyyriiltä. Pitänee hankkia pieneksi aikaa väliaikainen nettisimmi tablettiin. Käy geokätköily helpommaksi.

Ensimmäinen kätkö löytyikin sitten tänään lähes kotiportilta. Lawson 100:kin löytyi, vaikka nyt sen nimen pitäisi olla Lawson 105. Inflaatioko iskenyt. Lawsonissa oli päällä radio, josta kuulin paljon porua Nokia-keitaista.

Pitäisi alkaa ottaa kuvia. Vaikka ihan tästä kotiympäristöstä.

2.9.13

tornadoton

Parinkymmenen kilometrin päässä oli tänään tuhoisa tornado, mutta meillä ei edes myrskynnyt.

H:n uusi proffa kutsui minutkin lounaalle ja tutustumaan labraan. Hän myös valmisti minulle - papujen jauhamisesta alkaen - vallan täydellisen mukillisen kahvia. Hyvin mukavalta vaikutti, kuten myös labran nuorempi postdoc. H oli muuten ollut 8:45 töissä tekemässä hyvää vaikutusta näin ensimmäisenä päivänä, mutta hän sai sitten odotella pitkän tovin ennen kuin kukaan muu ilmaantui paikalle.

Koin epätoivon hetkiä ruokakaupassa. Olisivatpa tuotetiedot edes hiraganoilla tai katakanoilla. Ostimme perustarvikkeita. Pesujauhetta, pesuaineita, suihkusaippuaa, syömäpuikkoja, 5 kiloa riisiä, misotahnaa, miriniä, soijakastiketta, kuivattuja pieniä kaloja, vihreää teetä, tonkatsukastiketta, munia, kaalia, viisi pakettia ramenia, kevätsipulia, 2 litraa kylmää oolongia, 6-packin olutta, sobanuudeleita, sobakastiketta, vähän tempuroituja vihanneksia herkuksi, edamameja, maitoa, mitähän muuta. Meni melkein 50 euroa ja meitä Saksan hintoihin tottuneita hirvitti. Ehkä Itoyokado ei ole halvin supermarket? Ehkä olemme piloille hemmoteltuja hintojen suhteen?

Purin tänään kotiin kannettuja muuttolaatikoita. Työpisteeni alkaa muotoutua; saan kolmannen huoneen työpöydälle skannerin ja sen viereen fotokirjat ja laatikoihin kamerakamat. Jonkinlainen ilmoitustaulu pitäisi ehkä vielä hankkia työfotoja varten.

Kaksi uutta opittua asiaa:

Iltaisin kaupunkien kaiuttimista kuuluu soittorasialta kuulostava sävelmä ja naisääni selittää* jotain. Meillä sävelmä on Vicky Leandroksen vanha euroviisu L'amour est bleu (!) tai ainakin joku kovasti samanmoinen; puhetta en ymmärrä. Tämä tapahtuu aina ennen auringonlaskua. Kyseessä on kuulemma joko kaiuttimien testaus katastrofitilanteita varten tai jonkinlainen "menkää kotiin, lapset, kohta on pimeä" -äänimerkki. Tai ehkä molemmat?

Vedenkeittimemme pitää veden tietyssä lämpötilassa vaikka koko päivän, ja vaikka siihen lisättäisiin vettä välillä. Nyt se on ohjelmoitu pitämään vesi 85 asteessa, joka on kai optimaalinen vihreälle teelle. (Prof. T kertoi tänään tuttavastaan, joka suuttui nuorikolleen, kun tämä kaatoi kiehuvaa vettä vihreään teehen - "nuoret eivät osaa nykyään teetä keittää, se on mennyt pois muodista"). En ole keksinyt vielä, mistä säädän laitteen keittämään välillä kuumempaa kahviani varten.

* Youtube-linkin video on varmastikin kuvattu jollain toisella alueella, mutta osapuilleen tuolta se kuulostaa.

1.9.13

täällä ollaan

Tähän mennessä havaittua:

- tähtitaivas Siperian yllä
- pienen kämmenen pituinen ampiainen meidän talon edessä
- immigraation ja tullin todella uskomattoman avuliaat tyypit, jotka tekivät meille henkilökortit ja hoitivat tulliselvitykset nopeasti ja kovin kovin ystävällisesti
- mustan kissan matkatavarakuljetuspalvelu
- asunto, joka on täynnä varoituksia: älä siirtele huonekaluja, älä roskaa, älä heitä vierasesineitä pönttöön, älä lajittele väärin
- ilmastointilaite on todella tarpeellinen kapine
- ei kannata ostella päivän tarvikkeita konbinista
- cicadat sanovat MEEEPMEEPMEEEPMEEEPMEEEPMEEEPMEEEPMEEP niin kovalla äänellä, ettei sitä voi edes kuvitella
- klo 17 soi hälytysmerkkikokeilu; oikeassa maanjäristyshädässä meidän pitäisi kokoontua Hirosawa Clubin eteen, paitsi että järistyksen jatkuessa pitää mennä pöydän alle. Lafka rauhoittelee, että heillä on meille kaikille varattuna tarpeeksi vettä ja vessapaperia katastrofitilanteisiin. <3
- tänään on 70 vuotta Kanton suuresta järistyksestä
- Miyazaki jäi eläkkeelle
- bussin ikkunasta katsottuna Tokio jatkuu ja jatkuu ja jatkuu ja jatkuu ja jatkuu ja voi herrajjumala
- ymmärsin kyllä etukäteen että asumme aidatussa tutkimuskeskuksessa, jossa on porttivahdit, mutta se on vähän liikaa että niillä nousee napakasti käsi lippaan kun kuljemme ohi
- vieressä on joku USA:n armeijan mega-antenni
- meillä on kyllä tosi paljon tilaa, ja se parvekekin
- asumme ekassa kerroksessa, toivottavasti mukade ei silti tule kylään
- ihmisten avuliaisuus, voi hyvänen aika sentään
- mikseivät paikalliset hikoile, kun me olemme kuin mitkäkin saunoneet pinkit siat?
- asiaan täysin liittymättömästi: tyhmä Spokane, Helsinki olisi ansainnut Worldconin